sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Viiden tähteen illallinen

Kirjoitin blogiini, että Ossi Nyman näyttää kuvissa pitkänaamaiselta vaikka ei oikeasti ole sitä ja sain bogiini yhtenä päivänä lähes tuhat kävijää (Nyman oli linkannut kirjoituksen facebookin kirjailijasivulleen). Minä taas näytän kuvissa vanhalta ja lihavalta vaikka oikeasti olen nuori ja laiha.

Kaikki riippuu siitä miten asiaa katsoo. Kävin eilen lenkillä ihanassa talvisäässä, tein herkullista ruokaa, pistäydyin Galleria Rongassa, istuin kaksi tuntia hyvässä seurassa kahvila Runossa ja luin kirjoitusystäväni Raisan runokokoelmaa Grand plié. Toisaalta heräsin puoli kuudelta kissan mekastukseen, siivosin kissanoksennuksen matolta, makasin sohvalla, pelasin Sanajahtia ja ostin Tokmannilta astianpesuainetta. Kumman tarinan haluaisitte kuulla? Ette kumpaakaan.

Katsoin Areenasta dokumentin kemianopettajasta, joka dyykkaa kaikki ruokatarvikkeet vaimolleen ja itselleen ja hankkii rahalla taidetta. Pariskunnan keittiön lattialla lojui muovilaatikoissa ruokatarvikkeita ja niitä oli tungettu keittiön tuuletusikkunan väliin, sillä jääkaappiin kaikki löydetyt ruokatarvikkeet eivät tietenkään mahdu. Mies ei dyykkaa kauppojen vaan kerrostalojen roskiksista ja samalla siirtää sekajätteistä metalli- ja lasijätettä oikeisiin keräyslaatikoihin. Kuulostaa ekologiselta. En silti mahda mitään sille, että minua inhottaisivat vaippojen alta ongitut herkkusienet vaikka ne olisivatkin muovisessa pakkauslaatikossa. Mies tarjosi sienet vaimolleen viiden tähteen illallisella. Taidan tyytyä keräämään roskia maasta (sitäkin mies teki). Pyrin mahdollisimman pieneen ruokahävikkiin.

Näin USA:ssa kahvilassa, kun mies tiskin takana leikkasi patonkien päät roskikseen tehdäkseen myytävistä täytetyistä patonginpaloista tasalaatuisia.

Kuulin eilen, että Sauli Niinistöltä ei kerry juuri lainkaan biojätettä. Mies syö ilmeisesti hedelmien, kananmunien ja perunoiden kuoret sekä kalojen perkeet, eikä jätä ruokaa lautaselleen. Kuvittelen mielessäni miten Niinistö haukkaa välipalaksi palan banaania kuorineen ja paloittelee kuhan pään haarukalla ja veitsellä. Googlasin asian, kysely oli tehty ennen edellisiä presidentinvaaleja. Olen siis tehnyt huolellisen faktatarkistuksen, eikä tämä perustu pelkästään kuulopuheisiin.

perjantai 19. tammikuuta 2018

Nastaa

Hain polkupyöräni korjaamosta. Pyörään vaihdettiin uusi takarengas rikkoutuneen tilalle. Pyöräkorjaaja sanoi, että hiekoitussepelin vuoksi heillä riittää asiakkaita. Jostain syystä tällä uudella renkaalla on kevyempi ajaa kuin entisellä, johtuisiko siitä, että tässä on vähemmän nastoja. Littynee kitkaan. Kiroan sepelin!

Annoin ääneni Metson alakerrassa. Ääneni piilotettiin kahteen kirjekuoreen. Sinne se jäi ihan suosiolla. Muilla äänestäjillä oli käytössään erilaisia liikkumisen apuvälineitä. Moni nojasi rollaattoriin tai vähintäänkin keppiin. Mieleni teki toteuttaa yksityistä galluppia ja kysyä "Ketä aiotte äänestää?" Olen työssäni huomannut, että raihnaisuus ja vanhuus ei tee ihmisestä tyhmää eikä välttämättä edes kuuroa vaikka jotkut vaikuttavat niin luulevan.

Vein talvisaappaat suutariin luisteltuani niillä riittävästi. Kenkiin laitetaan uudet pohjat, alkuperäisillä ei ole ollut tarkoitus liikkua Barcelonaa pohjoisempana. Nastalenkkarit ovat loistava keksintö, mutta en mielelläni mene niillä sisätiloihin, sillä inhoan kengistä lähtevää ääntä.



torstai 18. tammikuuta 2018

Työ

Ihminen syntyy työntekijäksi. Jos hän ei pysty tai halua tehdä palkkatyötä, hänellä ei ole ihmisarvoa. Kun poliitikot ovat huolissaan syntyvyyden laskusta, pelätään nimenomaan työvoiman vähenemistä.

Heräsin tänään vapaapäivään, joita minulla on yhteensä neljä viikossa, työpäiviä on kolme. Olen siis neljä päivää täysin tarpeeton yksilö, mitä nyt kirjoittelen joutavia, käyn ruokakaupassa, pesen pyykkiä, juoksen toimittamassa erilaisia asioita ja käyn lenkillä silloin kun viitsin.

Näin työuran loppupuolella huomaa, että suurin osa elämästä on mennyt työn tekemiseen ja opiskeluun. Opiskelu on ollut antoisaa, työ ei ole ihan aina ollut sitä. Olen tehnyt siivoustyötä, työskennellyt mielisairaalassa, tehnyt toimistotyötä, myyntityötä ja tietysti lääkärintyötä, välillä yötä päivää. Olen ollut onnekas, sillä olen aina työllistynyt. Itsetuntoni on ollut kiinnittynyt työn tekemiseen.

Olen joskus kritisoinut nuoria lääkäreitä, joista osa haluaa tehdä vähemmän työtä ja jotka osaavat pitää puoliaan. Nykyään ymmärrän heitä paremmin. Olen riistänyt työnteollani aikaa lapsiltani, silloiselta puolisoltani ja ystäviltäni.

Olen nähnyt parina yönä unia talosta, jossa aikoinaan asuimme. Unitalossa kaikki on vinksallaan, putket vuotavat ja nurkissa lilluu kosteutta. Talo ilmeisesti symboloi minua itseäni. Joudun lääketieteelliseen tutkimukseen, jota pelkään. Toivottavasti toimenpiteeseen on pitkä jono.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Kirjallinen tapahtuma

Teoksen kirjakaupassa järjestettiin lukupiiri, jonka vieraana oli esikoiskirjailija Ossi Nyman. Mies näyttää kaikissa valokuvissa pitkänaamaiselta, mutta ei olekaan onneksi sitä. Kasvot näyttävät luonnossa oikein miellyttäviltä.

Pidin miehen kirjasta Röyhkeys, joka jakautuu kolmeen osaan: Turku, Tampere ja Helsinki.  Spoilausvaroitus! Ensimmäisessä osassa kirjailijaa muistuttava mies käy Bruce Springsteenin konsertissa, toisessa osassa hän osallistuu työvoimaviranomaisten järjestämälle kurssille ja kolmannessa opiskelee kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Minua kiinnostivat eniten kaksi viimeistä osaa, konserttikokemus oli vähiten innostava. Muitakin mielipiteitä lukupiirissä esitettiin.

Jouduin lähtemään tilaisuudesta hieman ennen sen loppua, sillä minulle tuli pissahätä. Unohdin lähtökiireessä käydä vessassa, enkä omista kummoistakaan seurapiirirakkoa.

Blogin kommentoijat, älkää ihmetelkö viivettä kommenttienne julkaisussa, se ei johdu teistä vaan siitä, että jostain syystä en enää onnistu tarkastamaan kommentteja älypuhelimellani.

tiistai 16. tammikuuta 2018

Faktinen taso

Osallistuin eilen pitkästä aikaa kirjoituskurssille. Ajattelin, että kurssi pakottaisi minut käyttämään enemmän aikaa kirjoittamiseen, saisin kenties ideoita ja mahdollisesti neuvoja siitä, miten edetä.

Opettajalla oli päässään punainen baskeri ja häntä oli lysti katsella ja kuunnella. Opettajaa ehti tarkkailla kaksi tuntia ja viisitoista minuuttia, joten voisin kuvata hänet melko tarkkaan, mutta en tee sitä.

Mies lukee meidän kaikkien tekstit, joka tuntuu työläältä, sillä kyseessä ovat kokonaiset romaanikäsikirjoitukset. Raukkaparka. Tarinamme ovat tuskin maailmankirjallisuuden helmiä. Minun ei ainakaan ole.

Tein kurssilla muistiinpanoja:
1. Faktinen taso
2. Sosiaalinen maailma
3. Kirjallinen taso
4. Esteettinen taso

Nyt ihmettelen mitä noilla neljällä kohdalla teen? Olisi ehkä pitänyt kirjoittaa ylös mitä opettaja käsitteistä kertoi. Minulle jäi mieleen epäolennaisia seikkoja kuten lapsi, joka leikki yksin koulun pihalla ja Puppe-koira, joka etsi piilottamiaan kaljoja. Ja punainen baskeri.

Potilas sanoi tänään minulle "Sinä se jaksat aina olla niin pirteä".

Saanko mennä jo nukkumaan?

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Ahdistavaa teatteria

Amarylliksessäni nuokkuu valkoinen kukka, joka näyttää ryppyiseltä paperinenäliinalta. Joulutähti kukoistaa, mutta hyasintti tuli tiensä päähän jo pari viikkoa sitten.  Muista huonekasveista ei ole mitään sanottavaa.

Olen viettänyt päivän puhumatta edes amaryllikselle tai kissalle. Tai sanoinhan Pyynikin kahvilan myyjälle "Kahvi ja pieni munkki".

Televisiossa aikoinaan näytetty "Huojuva talo" ahdisti niin, että sydän meni ruttuun. Sarjassa oli viisi osaa, joiden jälkeen olen ajatellut Kari Heiskasta potentiaalisesti väkivaltaisena miehenä. Sara Paavolainen näytteli televisiosarjassa alistuvaa Leaa.

Tampereen teatterin Frenckell-näyttämöllä esitetään Antti Mikkolan ohjaamaa ja dramatisoimaa erilaista näytelmää, nyt Lea onkin se agressiivinen ja manipuloiva puoliso.  Huojuva talo on siirretty 30-luvulta nykyaikaan.

Anna-Maija Tuokko ei tuntunut ihan yhtä demoniselta kuin Heiskanen. Arttu Ratinen oli uskottava kiusattuna aviomiehenä.

Näytelmän taustalla kulki hieno videokuva, joka pirstoutui  välillä väkivaltaisesti kuin valtava näyteikkuna olisi lyöty rikki. Ratisesta oli tehty nössö pukemalla hänelle vähän löysät beiget housut ja villapaita.

Näytelmä piti hyvin otteessaan dramaattiseen loppuratkaisuun saakka. Tuli kuitenkin mieleen, että lauantai-illan olisi voinut viettää rattoisamminkin. Väliajalla joku nainen sanoi, ettei voi katsoa näytelmää loppuun vaan karkasi paikalta. Kannatti kuitenkin katsoa, sillä teos oli ajaton ja ajatuksia herättävä.