tiistai 21. helmikuuta 2017

Jätteitä, kärpäsiä ja hajuja

Varoitus: Saattaa järkyttää herkimpiä kanssaihmisiä.

Kampaajani kertoi ajasta, jolloin hän asui Helsingissä ja työskenteli teatterissa. Teatterissa työskenteleminen kuulosta hohdokkaammalta kuin hiusteni leikkaaminen ja föönaamien (sen tosiasian peittäminen, ettei minulla ole luonnostaan kovinkaan muhkeaa hiuskuontaloa).

Kampaajan silloiseen asuntoon alkoi tunkea pahaa hajua, josta hän turhaan valitti talonmiehelle. Talonmies väitti haisun johtuvan kuivuneista rööreistä. Kampaaja teippaili viemäreitä tukkoon jätesäkeillä.

Kampaajan asuntoon tunkeutui hyvinvoivan näköisiä kärpäsiä, joten ikkunoita ei voinut pitää auki, vaikka oli kesähelle. Kampaaja asui keskustassa ja kuudennessa kerroksessa.

Kampaajani pohti asioita ja tuli siihen tulokseen, ettei naapurin vessaa ollut vedetty viikkoihin (vessa piti kovaa meteliä). Hän ilmoitti asiasta talonmiehelle, joka piti todennäköisenä, että naapuri oli matkustanut johonkin.

Eräänä päivänä kun kampaaja palasi kotiin, olivat alaovi, porraskäytävän ikkunat, vintin ovi ja naapurin ovi auki. Kampaaja kysyi talonmieheltä, mitä naapuriasunnosta löytyi, johon talonmies vastasi "Ongelma on hoidettu".

Haju ja kärpäset hävisivät.

Facebook-ystäväni joutui kierrätysongelman eteen. Mikroaaltouuni meni sillä tavoin rikki, ettei sen ovea saanut auki, ei edes väkivaltaisilla menetelmillä. Kone oli toimitettava hävitettäväksi jäteasemalle, mutta mitä tehdä niille kahdelle riisipiirakalle, jotka jäivät mikron sisälle? Nehän olisi sääntöjen mukaan laitettava biojätteisiin. Joku arveli, että piirakat saattavat vielä olla aarre tulevaisuuden arkeologeille.


maanantai 20. helmikuuta 2017

Ehkä ensi vuonna

Kävin luokkakaverini vastaanotolla. Hän on gynekologi ja erittäin ystävällinen ihminen, jolle tulee helposti kerrottua koko elämäntarinansa. Istuimme kahvilassa vastaanoton jälkeen juttelemassa ja suunnittelemassa luokkakokousta, jonka aiomme järjestää toukokuussa täällä Tampereella.

Laskin, että olen aikoinaan pussaillut viiden luokkakaverini kanssa.  Se taitaa kertoa siitä, etten tuntenut muita poikia. Yhden luokkakaverin kanssa seurustelin ja naimisiin menin kurssikaverin kanssa, sain kaksi lasta ja erosin. En siis eronnut heti lasten synnyttyä vaan paljon myöhemmin.

Suvi Ahola kirjoittaa tämän aamun Hesarissa avioerostaan otsikolla "Olen yksin ja onnellinen". Olen samaa mieltä Aholan kanssa siitä, että joidenkin asioiden hyväksyminen vie aikaa, siis todella paljon aikaa, vuosia. Ensin joutuu kamalaan kriisiin, itkee ja repii tapetteja seiniltä ja soittelee entiselle puolisolle puheluita ja sanoo asioita, joita aikuinen ei myönnä koskaan suustaan päästäneensä. Seuraavaksi tekee paljon tyhmyyksiä. Sitten masentuu sellaiseen sopivan kokoiseen masennukseen, tekee töitä ja yrittää selvitä murrosikäisten lasten kanssa ja on katkera.

Jonain päivänä lopulta herää ja huomaa, että onkin kaikenlaista kivaa tekemistä ja kirjoittaa vaikka romaanin. Hankkii uusia ystäviä. On edelleenkin välillä maassa, mutta usein nauttii elämästä, vaikka asuukin lopulta kaksin kissansa kanssa. Ei ole enää nuori.

Dorris Lessing on sanonut "Whatever you're meant to do, do it now. The conditions are always impossible" Luin tämän jonkun facebook-päivityksestä, joten se sivistyksestä. Hienosti sanottu. En kuitenkaan noudata neuvoa, ehkä ensi vuonna tai sitä seuraavana.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Ironinen sydän

Siinä vaiheessa kun sanat eivät enää riittäneet, otettiin käyttöön emojit. Palattiin ikäänkuin taaksepäin, nuolenpäämerkkeihin. Alkuun piirrettiin sydän ja hymy näppäimistön merkeillä kunnes saatiin käyttöön valtava määrä symboleja, jotka itkevät, nauravat ja joiden hymylläkin on niin monta astetta, että niitä käyttäessään saa olla varovainen. Sydämiä on monen värisiä ja liioitteleva viestijä naputtaa niitä monta kappaletta riviin. Silloin kaikki tietävät, että nyt tykätään todella paljon.

Olen emoji -hommasta ihan yhtä kuutamolla kuin kukkien kielestä: viisi kukkaa (minä rakastan sinua, tarkoittaako viisi sydäntä samaa vai riittääkö yksi?), akileija (vapisen innosta), amaryllis (suurenmoinen kauneus), atsalea (kohtuullisuus, raittius, sain kerran potilaalta valtavan punaisen atsalean), valkoinen krysanteemi (uskollisuus), keltainen ruusu (kiihkeä rakkaus) jne. Kun seuraavan kerran ostat kimpun Pirkka-ruusuja, mieti tarkkaan mitä sillä viestität. Oikeastaan kimppu lähikaupan ruusuja voisi tarkoittaa, "en välitä sinusta niin paljon, että viitsisin satsata kukkakauppaan".

Ymmärrän sydämistä sen, etteivät ne voi tarkoittaa romanttista rakkautta, sillä niin yleisesti ja välinpitämättömästi niitä heitellään. Tiesittekö, että emojilla voidaan viestittää väsymystä, hämmennystä, surua,  iloa (iloa on monenlaista, riippuu siitäkin nauravatko silmätkin vai ainoastaan suu), naama halaa, naama punastuu, naama nukkuu, naama hikoilee, naama pohtii filosofisia kysymyksiä (viimeisin oli itse keksitty, mutta saattaahan sellainenkin naama olla, miksi ei olisi).

En haluan käyttää noita härpäkkeitä, joten leimaudun somessa tunteettomaksi ja mikä pahinta, vanhanaikaiseksi. Mieleni ei taivu oikein edes sydämiin, vaikka sellaisen piirtäminen olisi paljon helpompaa kuin sanallinen lohdutus, josta tulee helposti jäykkä ja kliseinen. Kirjoitin haluttomuudestani hymiöidä myös facebookiin ja sain vastineeksi monta ironista sydäntä.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Myymälävaras

Olen hieman väsynyt. Käväisin töiden jälkeen Indiskassa, sovitin kahta mekkoa ja yhtä villapaitaa, joka ei ollut oikeaa villaa nähnytkään. Vaatteet näyttivät ikävä kyllä päälläni kamalilta halvoilta ryysyiltä, mutta mitä muuta voi odottaa 14 euton mekolta.

Palautin mekot rekkeihin ja lähdin ulos kaupasta, jolloin varashälytin alkoi huutaa syyttävästi. Peräännyin ja yritin sitkeästi uudelleen samalla tuloksella. Hämmennyin ja aloin jo miettiä, että olinko ehkä kuitenkin huomaamattani varastanut jotakin.

Myyjä käveli paikalle ja osoitti käsivarrellani roikkuvaa paitaa eikä edes epäillyt teon tahallisuutta, sen verran röyhkeästi tuo vaaleanpunainen neule oli esillä koukistetulla kyynärvarrellani.

Onneksi en aja autoa, bussia tai ohjaa lentokonetta.

Kiukuttelin tänään väsyksissäni hoitajalle, joka toi minulle lappusiaan ja käski soittaa potilaalle, jota en ollut koskaan nähnyt. Hoitaja tiuski minulle takaisin ja minä kiukuttelin lisää. Sitten pyysin anteeksi. Olemme välillä kuin vanha äksy pariskunta. Emme kuitenkaan koskaan eroa riidoissa.

torstai 16. helmikuuta 2017

Asiantuntija

Kerttu näyttää tänään pallokalalta. Kenellä muulla on pallokalan näköinen kissa.

Eräs kirjailija pyysi lääketieteellistä asiantuntija-apua kirjaansa varten. Kirjailija oli päättänyt, että hänen romaanihenkilönsä joutuu onnettomuuteen, jonka seurauksena tämän henkilön olisi vietettävä sairaalassa useita viikkoja.

Pohdin sopivia vammoja tutun infektiolääkärin kanssa. Pidän infektiolääkäriä jonkinlaisena asiantuntijana, sillä hän konsultoi usein traumaosastolla. Mietimme sopivia vammoja ja ehdotin kirjailijalle aika yksinkertaista vammaa, jonka arvelin hallitsevani jotenkin. Yliarvioin kykyni pahasti.

Pian kirjailija kyseli hoitovaihtoehdoista, sairaalahoidon kestosta ja muusta sellaisesta. Kyselin ortopedeilta pukukopilla ja kahvihuoneessa leikkausmenetelmistä, kipseistä, osastohoidosta ja ihonsiirroista. Minusta alkoi tuntua, että he alkavat kohta vältellä minua. No ei ehkä kuitenkaan.

Romaanissakin pitäisi faktojen olla kohdallaan. Minua ainakin lääketieteelliset virheet ärsyttävät. Poliiseja harmittaa miten väärin heidän työtään kuvataan. Sama koskee varmaan opettajia, pappeja, lakimiehiä, kampaajia ja torimyyjiä. On helpointa kirjoittaa siitä minkä hallitsee.



keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Kiire

Tänään minua on väsyttänyt erityisen paljon. On ollut pakko rypistää otsaansa ja keskittyä, ettei ole tullut kysyttyä potilailta samoja kysymyksiä kovin monta kertaa.

Välillä suusta pullahtaa väsyneenä kaikenlaista sekavaa. Varsinkin kun puhuessa ajattelee jotain ongelmaa ja käskee potilasta tehdä jotakin, niin käskystä tulee jotain ajatuksen ja sanottavaksi tarkoitetun lauseen sekoitusta. Älkää pelätkö, kyllä asiat tulevat kuitenkin hoidetuksi.

Täysi kalenteri on statussymboli. Luettelin aiemmin menojani ja olin tärkeä. Vuorotteluvapaan jälkeen minua ei ole pyydetty enää pitämään esitelmiä. Eikä tämä tarkoita, että pitäisi pyytää. Pärjään hyvin ilman.

Käväisin taas pikkuisen päivystyspotilaita tutkimassa. Söin työrupeaman jälkeen poliklinikan kahvihuoneessa voileivän ja kuuntelin jääkaapin hurinaa ja pelkäsin murhaajia, joita piileskelee iltaisin tyhjien työtilojen nurkissa kasapäin.

Poljin kotiin pimeässä illassa. Patosillan Keskustorin pään vanhojen teollisuusrakennusten ikkunat näyttivät joulukalenterin luukuilta. Olen varma, että jonkun ikkunan takaa löytyy joulukuusi ja isoimman ikkunan takana makaa seimessä Jeesus -lapsi ympärillään itämaan tietäjät.

Vielä kaksi päivää ja sitten on viikko vapaata. Vapaaviikolle varannut huvituksia kuten kampaajan, gynekologin ja hammaslääkärin.