torstai 20. heinäkuuta 2017

i


Luin Hanna Weseliuksen romaanin Alma! Kirjassa väitettiin, että kuollessa ihmisen kasvot pysähtyvät ikäänkuin kuoleva olisi sanomassa i-kirjainta. Ryhdyin lausumaan ääneen aakkosia ja huomasi, että monissa vokaaleissa ilma virtaa avonaisten huulten läpi, mutta useissa konsonateissa huulet läpsäytetään yhteen (B, F, M, P)  tai kieltä liikutetaan suussa (D, L, N, R, T), kun sanotaan S virtaa ilma hampaiden välistä. Vokaaleissa huulet asetetaan törölleen tai pidetään rentona kuten kuolinkirjaimessa, joka oli siis kirjailijan mukaan i.

Minullapa on uusi pesukone. Pesin lakanoita, mekkoja, sukkia, alusvaatteita, suihkuverhon. Kohta heitän koneeseen kissan, kengät, laukut, matot, patjat, nojatuolit, sohvan ja ryömin vielä viimeksi ihan itse koneen rumpuun.

Tällaisia ryhtyy ihminen ajattelemaan kun on liikaa kaksin kissan kanssa. Lukee ja kirjoittaa.

(Kävin minä elokuvissakin, mutta siitä ehkä tuonnempana.)

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Reipas sisäilmaihminen

Kylpyhuoneessani seisoo uusi tukeva pesukone. Kone juurtui heti lattiaan eikä sitä tarvitse työnnellä kohti pienen tilan nurkkaa. Tulemme varmasti toimeen keskenämme.

Kaksi hiljaista nuorta miestä kantoivat pesukoneen kotiini. Jos en olisi ollut paikalla välillä 12-18 olisin joutunut maksamaan 100 euroa turhasta käynnistä. Mitä minä saan kun he tulivat vasta 18.30?

Onneksi aurinko ei paista. Aurinkoisena päivänä sisällä istuminen ja kirjoittaminen tuntuu syntiseltä. Väärältä. Ulkoilun ideaali on pienenä taottu päähäni. Mark Levengood sanoi televisiossa olevansa sisäilmaihminen.

Uusi kirjoitusprojekti vaatii nyt paljon huomiota. Koko tarina on vielä perusideaa lukuunottamatta hämärä. Tutustun varovaisesti mahdollisen kirjan henkilöihin. Saattaa olla, että alan pitää heistä.

Aikuinen kapseni kävi kylässä. Keskustelimme elokuvista, kirjoista, tv-sarjoista ja kaikenlaisesta, mistä ihmiset keskustelevat. Kertokaa minulle muistatteko elokuvia, joissa kaksi merkittävässä osassa olevaa naista keskustelee keskenään eikä keskustelu käsittele miehiä. Tätä mietin eilen ja tänä aamuna.

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Osta turvaa!

Olen suorittanut kolme lomapäivää. Lauantaina pistäydyin Kirjurinluodolla: levitetään rinteeseen viltti ja avataan kokoontaitettavat tuolit, kaivetaan piknikeväät esille, ostetaan viinipullo ja istutaan syömään, juomaan ja juttelemaan. Välillä noustaan seisomaan ja heilutellaan käsiä, että vessasta palaavat ystävät löytävät takaisin viltille. Viikonloppuna ei kirjurinluodolla soiteta jazzia.

Ajoimme eilen R:n kanssa bussilla Kämmenniemeen kesäteatteriin. Matkaan meni tunti, odotimme esitystä tunnin ajan ja bussia saman verran, joten koko päivä siihen kesäteatterireissuun kului. Katsomoon oli hieman hankala nousta. "Älä mukkaa" vaimo huusi ylöspäin kipuavalle miehelleen.

No se oli sellainen kesäteatterinäytelmä, ei se ollut huono. Olimme ostaneet L:lle ruusun. Hyvin se meni, naurettiinkin.

Tänään poljin sateessa kodinkoneliikkeeseen ja ostin pesukoneen joka tuodaan huomenna. Myyjä kauppasi koneelle turvaa, sillä siihenhän saattaa iskeä salama eikä takuu sellaista korvaa. Kyseisellä turvalla takuuaika venyisi kahdesta vuodesta viiteen vuoteen. Kohta aletaan myydä vakuutusta vedenkeittimelle ja vohveliraudalle.  Elämään kuuluu turvattomuus (kodinkoneenkin elämään), joten en halunnut vakuutusta ja olisihan se maksanut 150 euroa. "Kaikki on hyvin epävarmaa ja juuri se tekee minut levolliseksi" sanoo Tuutikki Tove Janssonin kirjassa Taikatalvi.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Kesäloma

Kokeilen rajojani, jätän blogini päivittämättä, sillä minulla ei ole mitään sanottavaa ja vähän aikaa sanoa sitäkään.

Aina kun olen alani ainoa lääkäri, ilmaantuu kinkkisiä ongelmia ratkaistavaksi ja työkavereiksi saapuu innokkaita kandidaattityttösiä. Olen yrittänyt opettaa heille mitä epikriisiin sanellaan. He ovat nopeita oppimaan. Nyt alkaa loma ja lähden piipahtamaan Porissa.

Luin Geir Gulliksenin erinomaisen pienen romaanin "Kertomus eräästä avioliitosta". Kirjan liepeessä kirjailijan mainitaan olevan Karl Ove Knausgårdin editori (Karl Oven nimi on muuten kirjoitettu virheellisesti väliviivalla). Karl Oven entinen vaimo Linda Boström on myös kirjailija. Seuraavaksi miehen talonmies ja kissa julkaisevat romaanit. On selvää, että kirjailija tuntee kirjailijoita ja ehkä inhimillistä, että näiden teoksia puffataan hänellä. Silti se vähän kummastuttaa.

Geir Gulliksen osaa kuitenkin kirjoittaa ja koukuttaa lukijansa melko yksinkertaisella avioliittotarinalla. Luin sen kaiken työmäärän keskellä kahdessa illassa. Lukija tietää jo intensiivisen tarinan alussa, että huonosti tässä käy "Someone's gonna hurt you like you hurt me". Hieno pieni psykologinen tarina.

Metso-kirjasto on avattu remontin jäljiltä. Kuin kotiin palaisi.


keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Pesukone

Pistäydyin pikkuisen päivystämässä. Lääkärit istuivat ja tuijottivat koneitaan kun saavuin paikalle. Minuun kohdistui ainoastaan lääketieteen opiskelijan innokas kirkas katse.

Katsoin kotiin tultuani peiliin eivätkä silmäni välkkyneet kirkkaina vaan näyttivät kyynisen sameilta lätäköiltä.

Ehdin vuoden tauon jälkeen lääkärien kahvihuoneeseen Costa Ricasta ja kekseistä nauttimaan. Vanhempi mieskollega päivitteli nuoren erikoistuvan hoikkaa olemusta ja kysyi hänen painoaan (48 kiloa). Seuraavaksi hän pohti minkä painoiselta naiselta loppuvat kuukautiset. Ihmisessä pitää olla jotain vikaa jos hän painaa liikaa tai liian vähän ja varsinkin alipainoiselle asiasta kehdataan huomauttaa (minäkin olen joskus tehnyt niin, anteeksi).

Pesukoneeni hajosi. Ennakoivia oireita oli esiintynyt jo jonkin aikaa, mutta en halunnut niitä huomata. Nyt digitaalisessa näytössä vilkkui F-12, eikä mitään tapahtunut. Kone ei ottanut vettä, ei pyörinyt, ei metelöinyt, ei tärissyt. Jouduin siirtämään likaiset vaatteet takaisin likavaatekoriin.

Inhoan rikkoutuvia kodinkoneita. Koskaan et tiedä kannattaako kone korjata vaikka toisaalta tuntuu, että jo ekologisestikin se olisi järkevää. Sitä paitsi koneiden rassaaminen työllistää korjaajat. Kuitenkin tulee paranoidinen olo, että minua huijataan ja rahastetaan liikaa.

Ensi viikolla lupasivat tulla. Tässä tilanteessa kuulemma priorisoidaan kylmäkoneet vaikka mielestäni minun pesukoneeni on se kaikkein tärkein.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Mitäpä muuta

Näin töistä palatessani lokinpoikasen. Lintu seisoi jalkakäytävällä huterine jalkoineen ja hentoine asfaltinvärisine höyhenineen. Se oli pikkuisen ruma, hölmön näköinen ja ihana ja minä otin siitä kuvan. Mietin jo montako tykkäystä siitä facessa ja instagramissa saan.

Lokin vanhemmat kirkuivat lähistöllä. Punaisen auton ikkunasta mies huusi "Hyvin antoi kuvata!"

Koskaan ihmiskunnan historiassa ei asioita ole kuvattu yhtä ahkerasti kuin nykyään. Omaa naamaa, ruoka-annosta, oluttölkkiä, kissaa, koiraa, keittiötä, olohuonetta, ruokalistaa, bändiä, pionipenkkiä, taulua ja lokinpoikasta.

Sain viimein luettua Heikki Kännön romaanin Mehiläistie. Siinä oli paljon henkilöitä ja liikuttiin vallattomasti ajassa edestakaisin. Aikamatkailtiinkin (siinä oli jonkinlainen aikakone). Menin ihan sekaisin, enkä muistanut kenestä on kyse. Missä ja milloin? Oikeasti eläneitä henkilöitä ja kirjailijan mielikuvitustuotteita. Joseph Beuys. Natseja, mehiläisiä ja mies, jolla oli päässään kahdet aivot. Pitäisi lukea koko romaani uudestaan. Jotenkin kirja oli kiehtova vaikka inhoan kaikenlaista okkultismia ja epäselvyyttä.

Mitäpä muuta. Vielä neljä aamua.