keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Miesselitys

Kävin allekirjoittamassa sopimuksen yksityisvastaanotosta, jota aion jatkossa tehdä vähäisessä määrin, sillä sille on kysyntää, eikä toisaalta lisäraha ole haitaksi, kun sattuu olemaan tuota asuntolainaa ja olen ottanut jo osan eläkkeestäni etukäteen siinä vaiheessa kun vähensin työaikaani.

Lääkäriaseman tapaamisessa ehdotettiin kevääksi luentoa, jolloin aloin mumista jotain epäselvää, jonka voisi tulkita kielteiseksi vastaukseksi, jolloin minua lohdutettiin  "Täällä voi sanoa ei".  Minä siis sanoin lopulta ei, kun kerran sain siihen luvan.

Luin Rebecca Solnitin feministisen esseekokoelman Miehet selittävät minulle asioita. Ensimmäisessä esseessä kerrotaan siitä kun eräs mies alkaa suorastaan luennoida Solnitille kirjasta, johon tämä kannattaisi perehtyä ja jota tämä ei ole varmaankaan lukenut, kunnes selviää, että tämä teos on Solnitin itsensä kirjoittama. Tätä on siis mansplaining!

Yhdessä esseessä mainitaan, että naisen mielipide netissä on nykyajan liian lyhyt hame, jolla nainen kerjää miehiltä raiskaus- ja tappouhkauksia.

Minulla ei ole onneksi mielipiteitä.

Miessukupuoli altistaa jostain syystä väkivallalle ja rikollisuudelle (huomattavasti merkittävämmin kuin maahanmuutto!). Suomen vankiloissa oli 2018 päivittäin keskimäärin 2910 vankia, joista naisia oli keskimäärin 218. Myös joukkoampumiset ja puukotukset ovat miesten alaa. Keksiikö joku selitystä tälle. Mietin tätä asiaa ihan vilpittömästi. Johtuuko se testosteronista? Agressio voi olla oikein suunnattuna ihan positiivinenkin voima.

Aurinko nousee ja sain kässäriini lisäaikaa eikä erityisen agressiivisia ajatuksia ole, joten mikä tässä on ollessa.

maanantai 21. lokakuuta 2019

Kodu

Aamuisella kävelyllä majapaikasta Tarton linja-autoasemalle  ilmaantui sumun seasta humalainen suomalaismies, joka pyrki ottamaan kontaktia. Osalle matkailijoista loma ja vieraaseen kaupunkiin matkustaminen tarkoittaa kokopäiväistä mahdollisuutta juopotella ja ne matkailijat ovat äänekkäimpiä ja näkyvimpiä.

Viikossa siirtyy turististin roolista jonkinlaiseen välitilaan, se liittyy kävelyyn, joka ei ole enää yhtä viipyilevää vaan määrätietoisempaa etenemistä.

Viron matkailussa laivamatka on, varsinkin yksin matkustaessa, rasittavin, sillä et voi omia tavaroillasi paikkaa kahvilasta tai voit, mutta joudut jättämään laukun vartioimatta. Tavallinen strategia on, että istumapaikat varataan koko porukalle ja vielä varalle pari ylimääräistäkin tuolia, sillä ainahan voi samalta kylältä ilmaantua lisää paikkaa tarvitsevia. Yksi matkalainen jätetään matkatavaroiden vahdiksi ja muut ryntäävät myymälöihin.

Ihmisen tehtävä on kuluttaa. Jos et osta, niin et ole olemassakaan. Laivalla toimii henkilö, jonka ammattinimike on shoppinghostes. Hänen puoleensa voi kääntyä jos on ostosongelmia näin tämä henkilö meille kuulutti.

Kotimatkalla mietin kurssikaveriani, joka oli alkuperäiseltä ammatiltaan sairaanhoitaja ja varsin ronski ihminen. Kun palasimme Kuopioon kurssimatkalta Budabestistä, hän iloitsi "Kohta suap kunnon ruisleipee!" Häneltä muistan myös legendaarisen lauseen "Sormi suklaaosastolle, ompa iso rostata". Ei hänellä ollut tapana tätä kuitenkaan potilaille sanoa. Kaikenlaista sitä joutessaan muistelee. Anteeksi.

Kerttu vaikutti ilahtuneelta paluustani ja istuu nyt matkalaukussa.

lauantai 19. lokakuuta 2019

Karlova

Latasin kännykkääni Voice Recorder -ohjelman ja kuuntelin PDF-muodossa olevaa käsikirjoitustani. Koneääni on sinänsä hämmästyttävän aidon kuuloinen, mutta käsikirjoitukseni kuulostaa sen lukemana pesukoneen käyttöohjeelta.

Hakeuduin Karlova -nimiseen Tarton puutalokaupunginosaan ja siellä pisteeseen, jossa hotellista saamassani kartassa luki "Vibrant bohemian neighbourhood of Karlova". Löysin hipsterikahvilan, jossa kahvinpavutkin paahdetaan itse. Siitä jatkoin ihanaan lounaspaikkaan. Talo näytti suomalaisittain ajateltuna purkukuntoiselta, mutta sisältä se oli viihtyisä ja ruoka erinomaista. Nuorten miesten (asiakkaiden) kasvoissa roikkuivat hipsteriviikset.

Illallinen on yksin matkustaessa hankalin, sillä en halua ruokapaikkoihin, joissa rakastavaiset tuijottavat toisiaan silmiin kynttilän liekin ylitse, siispä valitsin nepalilaisen vaatimattoman ravintolan, jossa söivät lapsiperheet ja tällaiset yksinäiset reppanat. Tunsin oloni kotoisaksi.

Ostin kasvonaamion, joita olen Instassa nähnyt ja harjan, jolla saan lakaistua kissankarvat vaatteistani. Täällä on monta ostoskeskusta täynnä tavaroita, joita en erityisemmin kaipaa, ehkä käyn vielä kauppahallissa jos se sattuu olemaan tänään auki. 

Olen tehnyt töitäkin vaikka en ole asiasta joka käänteessä erikseen maininnut.

perjantai 18. lokakuuta 2019

Museossa

Tampere Majassa asumisesta alkaa tulla rutiinia. Herätys puoli kahdeksalta, aamiaiselle kahdeksan maissa (kahvia, puuroa, tuoremehua, paahtoleipää, juustoa, tomaattia, kurkkua ja keitetty kananmuna). Blogin päivitys, käsikirjoituksen editointia (olen lukenut sen niin monta kertaa, että teksti kyllästyttää, mutta koska sitä pitää mainostaa, en sano sen olevan paskaa, en yksinkertaisesti pysty enää arvioimaan sitä), ulkoilua, lounas ja leivoskahvit kahvila Wernerissä. Koko paakkelsivalikoimaa en ehdi maistaa läpi, mutta herkullisia ja edullisia ne ovat. Muu ohjelma vaihtelee päivittäin.

Tällaiselle yksinäiselle matkalle kannattaa varata mukaan käsityö, sillä ilman sitä olisin tullut hulluksi. Kaipaan jotain näpräämistä, konkreettista puuhaa, joka täällä puuttuu ja jota kotioloissa välttämättä on. Kotona laitan astioita koneeseen, siivoilen, pilkon vihanneksia, annan kissalle syötävää ja huollan vaatteitani.

Kävelin komeaan Viron kansallismuseoon (Eesti Rahva Muuseum), joka avattiin 2016. Museo on hyvin moderni, esittelytekstit vaihtuvat virosta suomeksi kun vilautat lippua tekstin alle merkityn symbolin päällä.

Viron historia on mielenkiintoinen ja museo esittelee myös historian arkista puolta kuten keittiökoneita, iskelmämusiikkia, kirjallisuutta, käsitöitä jne. Söin museon tyylikkäässä kahvilassa lounaan.

Alla voit nähdä museossa käytettävät vessasymbolit, jotka eivät olleet ainakaan minulle järin selkeitä.


torstai 17. lokakuuta 2019

Ystävyys



Tampere Majan kellarissa järjestettiin Tarton suomalaisten hernekeittoilta, johon oli kutsuttu myös nälkäisiä lääketieteen opiskelijoita. Tapahtumaan osallistui lisäksi Tampere-Tartto seuran aktiiveja Tampereelta. Istuin kahden tamperelaisen Tarton ystävän kanssa samassa pöydässä, nainen oli entinen kirjastonhoitaja, joka kirjoittaa vuosikirjaa aikuisten kirjasarjoista ja mies eläkkeellä oleva kontrabasisti.

Googlasin Tampereen ystävyyskaupunkeja, joita ovat Tarton lisäksi Chemnitz ja Essen (Saksa), Kanton (Kiina), Kaunas (Liettua), Kiova (Ukraina), Linz (Itävalta), Miskolc (Unkari), Nizhni Novgorod (Venäjä), Norrköping (Ruotsi), Odense (Tanska), Olomouc (Tsekin tasavalta), Syracuse (Yhdysvallat), Trondheim (Norja), lisäksi Tampereella on ystävyyskaupungit Puolassa, Islannissa ja Fär-saarilla (kaupunkien nimistä löytyi eksoottisia kirjaimia, joten jätän ne laiskuuttani mainitsematta).

Kuusikymmenluku on ollut kaupunkien ystävystymisen huippuvuosikymmen, viime vuosina on ollut hiljaista. Missä ovat Ranska, Italia ja Espanja ja monet muut? Kun edellä mainitut kaupungit ovat ystäviä, ovatko muut Tampereelle pelkkää ilmaa? Vai peräti inhokkeja.

Hernekeittotilaisuudessa esiteltiin Tampere Majaa, joka on toiminut 22 vuoden ajan. Talosta löytyy 24 vuodepaikkaa, sauna, taidegalleria ja kellari, jossa järjestetään kulttuuritapahtumia. Rakennus on yli kahdensadan vuoden takaa (tai ainakin osia siitä). Galleria ei peri taiteilijoilta vuokraa vaan ottaa palkaksi taiteilijan työn, ilmankos seinillä roikkuu niin paljon tauluja.

Ulkona sataa siinä määrin, ettei edes kaltaiseni ulkoiluhullu viitsi lähteä kadulle reippailemaan kun ei ole ihan pakko. Eilen käväisin pittoreskissa kaupunginosassa nimeltään Supilinn (muistuttaa Pispalaa, mutta on rosoisempi) ja kasvitieteellisessä puutarhassa. Istuin kolmessa kahvilassa kahvia ryystämässä.



keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Aparaaditehtaassa


Tarton Aparaaditehas sijaitsee vanhassa tehdasrakennuksessa, jossa neuvostoaikaan rakennettiin sukellusveneiden osia ja peitteeksi tälle toiminnalle toimimattomia vetoketjuja ja sateenvarjoja. Miksei samalla toimivia?

Nykyään tehdas on trendikäs ravintoloiden, kahviloiden, gallerioiden ja designkauppojen keskittymä. Aparaaditehtaassa järjestetään myös erilaisia tapahtumia. Erittäin suositeltava kohde. Söin siellä lounaaksi borssikeittoa ja ihanaa leipää kolmella eurolla. Paikka on kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista, epäilisin sinne ehtivän noin viidessätoista minuutissa.


Aamiaiselle osallistui tänään samaan aikaan kolme muutakin ihmistä, kaikki virolaisia.

Sain kutsun Tarton suomalaisten hernekeittoiltaan. Vaikka pelkään suurempina joukkoina parveilevia vieraita ihmisiä, en keksinyt siihen hätään mitään sopivaa tekosyytä kuten "olen juuri silloin Viron kansallismuseossa". Tilaisuus on varmasti kiva ja olenhan täällä yksin, joten ihmisten seura saattaisi tehdä hyvää.