Joululaululiikutus

Työpaikallani järjestettiin pikkujouluiset nyyttärit, joihin osallistuin kahdella juustolla. Tarjolla oli myös punajuurisalaattia, italiansalaattia, eineslihapullia, nakkeja, hedelmiä, leipää, joulutorttuja, glögiä, pipareita ja suklaata.

Lauloimme joululauluja ja niistin nenääni, jolloin apulaisosastonhoitaja sanoi, että Heidi rupesi itkemään. Kiistin asian vaikka kyllä minua pikkuisen itketti.

Joululauluilla on sellainen vaikutus. En osaa sanoa miksi niin on, ehkä lapsuuden joulut ovat olleet lähimpänä jotakin jota voisi kutsua onneksi vaikka päätin jo ennen kouluikää, etten koskaan sano, että lapsuus on onnellista ja huoletonta aikaa. Lapsella on kaikkein eniten aihetta huoleen, sillä kukaan ei kerro mistä kaikessa on kyse. Tulkitsin asiat omalla tavallani, josta aikuisilla ei ollut aavistustakaan. Tuo pieni yksityinen maailmani oli jotenkin hyvin voimakas ja melko pelottava. Onneksi olen nykyään aikuinen. Välillä siitä joutuu oikein muistuttamaan itseään.

Aion osallistua johonkin joululaulutapahtumaan vaikka Varpunen jouluaamuna kuristaa kurkkua ja En etsi valtaa loistoa saa kyyneleet valumaan. Tilaisuuteen on varauduttava nenäliinoilla sekä kyyneleet kestävällä ripsivärillä ja keksittävä ympäristöstä joku naurettava yksityiskohta, jolla liiallisen liikutuksen saa karkotettua.

Maailmojen loput.

Luen Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin teosta Maailmojen loput. (WSOY 2018). Kirjan nimi päättyy pisteeseen, sillä kirjassa puhutaan romaanien lopetuksista. Teoksen takakannessa kirjasta käytetään nimitystä esseedialogi. Maailmojen loppujen alku pohjautuu kirjailijoiden sähköpostiviestittelyyn ja sisältää yleistäkin kirjallisuuspohdintaa ja loppuosassa käsitellään kirjoittajien valitsemien romaanien lopetuksia.  Vaikka olen vasta kirjan puolivälissä (no vähän yli), suosittelen kirjaa kaikille kirjallisuudesta kiinnostuneille. Kirjan lukeminen ei vaadi kirjallisuusopintojen suorittamista eikä teos ole liian akateeminen.

Molemmat kirjoittajat ovat sitä mieltä, että romaanin alku ja varsinkin sen keskiosa ovat yleensä parasta antia ja kirjailija usein väsähtää lopussa tai tulee kiire kun kustantaja vaatii valmista. Muistaakseni Melender antaa kirjalle korkeintaan viisikymmentä sivua aikaa herättää uteliaisuus, hänen mielestään romaani tuskin siitä enää paranee. Näytelmissä monesti se toinen puoliaika on taas parempi ja alku vain pohjustusta (tämä oli oma huomioni, ei kirjoittajien).

Olen usein miettinyt miten teennäistä kirjallisuus on, sillä eihän elämä pääty muuhun kuin kuolemaan. Jostain syystä kirjojen aluista kohkataan, mutta loppulauseita harvoin muistetaan vaikka ne luetaan viimeiseksi.

Lukijoita on monenlaisia, niitä joille juoni on tärkein ja niitä, joille juonella ei ole väliä. Asetun johonkin puoliväliin.

Kirjassa todetaan, että suomalaisille on jostain syystä erityisen tärkeää, että fiktiossakin faktat ovat täydellisen oikein kun vaikka Ranskassa niillä ei ole niin väliä. Täällä fantasia leimataan vain lasten- tai nuortenkirjallisuudeksi ja fiktiokin on melko realistista. Katsoin eilen Areenasta dokumentin kirjailija Sirpa Kähkösestä, jolle tulivat kyyneleet silmiin kun hän muisteli kritiikkiä, jossa häntä oli syytetty huolimattomasta taustatyöstä.

Romaanihenkilöihin halutaan samaistua ja heitä aletaan pitää todellisina. Oma vähäinen kokemukseni lukijoista kertoo samasta. Moni halusi tietää mitä romaanihenkilöille jatkossa tapahtuu vaikka henkilöt elivät ensin minun ajatuksissani ja sitten lukijan päässä. He eivät olleet koskaan syntyneet, kävelleet kadulla, pesseet hiuksiaan tai syöneet aamiaista.

No miten lopuista kertova kirja loppuu? Sinikka Vuola kirjoittaa  viimeiseksi Virginia Woolfin kirjasta Majakka:

"Lily seuraa veneilijöiden saapumista majakalle (aikamoisen etäisyyden päästä siis), sitten Lily katsoo tauluaan, viimeistelee työnsä. Se on ohi. Minäkin näen taiteilijan väsymyksen kun hän laskee kädestään siveltimen, valmiina luopumaan taideteoksestaan - näen uupumuksen urakan jäljiltä, helpotuksen, surunkin."

Lopettaminen on vaikeaa. Jopa näin aamusta hutaistun blogitekstin. Nyt luen tämän kiinnostavan kirjan loppuun.

Toivon teille lottovoittoa!

Suomi ei ole enää entisensä. Lidlin kassahenkilö naputteli numerot pankkikortinlukijaan, minä kosketin laitetta varovasti pankkikortillani ja sanoin "En tarvitse kuittia". Nuori mies sanoi "Hyvää päivän jatkoa" (voi kirjoittaa yhteen tai erikseen, tarkistin). En ollut mitenkään eritysiasemassa, sillä sama litania toistettiin kaikille asiakkaille. Vierastan jotenkin sitä miten konemaisesti kaikki tapahtui. Tämän voisi robottikin tehdä. Robottiin voitaisiin ohjelmoida useampia toivotuksia, jotka vaihtelisivat satunnaistetusti. Jos tekisin kassatyötä, tulisi kiusaus sanoa välillä jotain muuta, vaikka "Toivon teille lottovoittoa" tai "Suosittelisin noiden oluiden unohtamista".

Vesi ropisee ikkunalautoihin joulutähtien takana. Jouluvalolot ovat vähän kuin ehostus vanhan naisen kasvoilla, ei niistä nuoria tule eivätkä joulukoristeet kerrytä katujen varsille korkeita valkoisia lumipenkkoja. Ei pääse joulupukki Korvatunturilta, jos ei tule lunta.  Joudutaan tyytymään sijaispukkeihin. Stuntteihin.

Olen tänään lähettänyt yhden joululahjan, käynyt elokuvissa, imuroinut ja viritellyt ikkunoihin jouluvalot, joiden paloturvallisuuden Kerttu huolellisesti tarkasti.

Sotiemme pitkäsanaiset veteraanit

Kuuntelin eilen Tampere filharmonian itsenäisyyspäiväkonsertin, jonka solistina Karita Mattila lauloi.  Minusta oopperalaulajan on hyvä olla diiva ja sellaista Mattila ainakin näyttelee onnistuneesti. Monikaan ei vaivautuisi kuuntelemaan tähteä, jonka koko olemus pyytelisi  anteeksi. Karita Mattilan karisma levisi konserttisalin jokaiseen nurkkaan.

Olikohan Mikko Franckin selkä kipeä. Franck johti osan konserttia istualtaan ja roikotti oikeaa jalkaansa johtamiskorokkeen ulkopuolella. Musiikista en osaa sanoa muuta kuin, että hienolta kuulosti.

Konsertin jälkeen menimme porukalla L:n luo ja söimme lohikulebjakaa (opin piirakan nimen eilen) ja joimme kuoharia. Katsoimme tietysti itsenäisyyspäivävastaanottoa, arvioimme leningit ja kuuntelimme vieraiden haastattelut.

Sotaveteraanien kammarissa pelkään joka vuosi, että veteraani ei lopeta juttuaan ollenkaan, eikä kukaan mahda asialle mitään. Ei kai juoksuhaudoissa ryömineelle ja miehiä  ampuneelle vanhukselle voi sanoa, että nyt pitäisi jo rientää eteenpäin.

Mitä itsenäisyys teille merkitsee?

Kerttu naukui yöllä kolmelta niin pontevasti, että kuollutkin olisi herännyt. Että voi luontokappaleella olla kova ääni. Seuraavan naukumisepisodin se toteutti tunnin päästä ja kolmannen viideltä. Nyt se nukkuu sikeästi.

Kuuntelen radiosta isänmaallisen laahaavaa kuoromusiikkia. Menen illalla kylään, joten en ole kotona kynttilöitä sytyttämässä. Olen tämänkin kertonut, mutta kerron uudelleen. Isäni mielestä suomalaiset, jotka eivät sytyttäneet ikkunalaudalle kahta itsenäissyyspäivän kynttilää  tasan kello 18, olivat kommunisteja. Ehkä hän ei ole enää sitä mieltä, sillä kommunisteja on kovin harvassa. Ihmiset ovat vain laiskoja tai he eivät pidä asiaa tärkeänä.

Televisiosta tulee varmaankin joku versio Tuntemattomasta sotilaasta ja presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto, jossa rallikuskeilta ja seiväshyppääjiltä kysytään mitä itsenäisyys heille merkitsee. Samaa kysytään joltain söpöltä sotaveteraanilta, josta tulee hetkeksi julkkis.

Jos minulta kysyttäisiin (kukaan ei kysy), niin saattaisin sanoa, että se merkitsee suomalaista kieltä ja kulttuuria ja suomalaisia sanomalehtiä, joita on kiva tuossa aamukahvin ohessa lukea.

Kirjalahjontaa

Sain Sanastolta korvauksia kirjastani. Ajattelin ostaa rahalla suopläntin ja ryhtyä suojelemaan sitä. Suonsilmäkkeen olisi hyvä olla saavutettavissa julkisilla kulkuneuvoilla, sillä en omista autoa. Olisi kiva matkustaa silloin tällöin omaa suotilkkua katsomaan. Kaveri lupasi myydä sopivaa suomaata, jonne tarpoisi bussipysäkiltä vaivaiset neljä kilometriä.  (Jokaisesta lainauksesta saa Sanasto -korvausta noin 25 senttiä.)

Vietimme kirjoittajaporukan pikkujoulua teetä naukkaillen. Ostimme toisillemme kirjalahjat, jotka jaettiin satunnaistetusti. Tällä kertaa käytimme arvontaohjelmaa ja kirjateemana olivat novellit. Pohdimme jo seuraavan vuoden teemaa, joka voisi olla vaikka huonoin romaani tai traumatisoiva kirja.

Pikkujoulun jälkeen söin makaronilaatikkoa, jonka valmistin jo sunnuntaina.  Vaikka olen  nauttinut valmistamaani lohturuokaa useampana päivänä, se ei näytä loppuvan millään. Yritin tuunata sitä chilikastikkeella, mutta siitä huolimatta sen maku ja koostumus alkavat jostain syystä hieman tympäistä.

Kaivoin jouluvalot esille ja istun tunnelmallisten led-valojen paisteessa ja haaveilen jouluisista suklaarasioista.