maanantai 20. marraskuuta 2017

Elokuvissa

Pistäydyin lähiteatterissa katsomassa elokuvan "Filmstars don't die in Liverpool". Elokuva kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan Oscar-tähdestä Gloria Grahamesta (Anette Bening) ja hänen rakkaussuhteestaan nuoreen näyttelijänurasta haaveilevaan Peter Turneriin (Jamie Bell). Elokuvan on ohjannut Paul McGuigan.

"Filmstars don't die in Liverpool" kertoo ajasta, jolloin musiikkia kuunneltiin kasettimankasta ja puhelimella soitettiin puheluita. Glorian ura on jo laskusuunnassa kun hän tapaa Peterin, joka asuu samassa kämpässä, jossa Gloriallakin on huone. Filmitähti pyytää miestä huoneeseensa harjoittelemaan diskotanssia ja siitä se lähtee. Jamie Bell ei olekaan hassumpi tanssikaveri, sillä hän tuli tunnetuksi elokuvasta Billy Elliot. Elokuvassa eletään Los Angelesissa, New Yorkissa ja kaikkein aidoimmillaan Liverpoolissa, jossa Peterin vanhemmat ja veli myös asuvat. Pidin tästä elokuvasta, vaikka olihan se romanttinen ja traaginen,  mutta jotenkin elämänmakuinen. Naisen vanheneminen ja seksuaalisen vetovoiman vähenemisen kokemus tuntui läheiseltä. Tämä nainen ei onneksi jäänyt näkymättömäksi.

Liverpoolista ei voi tehdä teennäistä ja rosotonta elokuvaa.  Näyttelijät olivat hyviä ja pääparin kemia toimi uskottavasti. Hienon näyttelijätyön tekivät myös Kenneth Graham ja Julie Walters Peterin vanhempina.

Täällä elokuvan alaikärajaksi oli asetettu 15, syyksi mainittiin "strong language", elokuvassa ei ollut suoraviivaista seksiä, ei väkivaltaa (lukuunottamatta pientä nujakointia)  ja vahvempaa kieltä saa kuulla jokaisella suomalaisella ala-asteella.

Kävelin eilen kasviteteelliseen puutarhaan, ilma oli kirkas ja puutarhan pieni vesilämpäre jäässä. Näin pikkupojan, jonka shortsien lahkeista pilkistivät laihat valkoiset jalat. Suomessa vähemmästäkin lapsi huostaanotettaisiin. Puistossa oli syksyisen kaunista.

Piipahdin Stockbridgessä, joka on soma paremman väen hipsteripesä. Montako vintage-myymälää kaupunginosaan voi mahtua? Kivat markkinat. Piipahtamisesta kertyi puhelimen askelmittariin yli 14 000 askelta.

Majapaikassani on kahdeksan vierashuonetta. Guest house Adria suljetaan joulu-tammikuuksi. Olen kovin tyytyväinen sijaintiin, saamaani kohteluun, hiljaisuuteen ja aamiaiseen. On sitäpaitsi hyvä, ettei huoneen ovea saa lukkoon ilman avainta, joten avain ei voi unohtua huoneeseen. Huoneen lukitsemisen voi tietenkin unohtaa, mutta se onkin sitten eri juttu.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Läpinäkyvä elämäni

Ilalla kun kaivautuu hotellisänkyyn huomaa, että jokin on pielessä, sillä jalat eivät liiku vapaasti. Vaikka kuinka väsyttää on noustava ylös ja ryhdyttävä repimään tiukasti patjan alle kiristettyä peittoa.

Olen löytänyt sisäisen Primark-naiseni. En kysy "Onko tämä tuote ekologinen?" tai "Onko tämä tuotettu eettisesti?" kunhan se maksaa yhden punnan.

Museot ovat turistin ykköskohteita: kivat kahvilat, kaupat ja siistit vessat. Menen aina museoihin. Scottish National Portrait Gallery oli sitäpaitsi ilmainen ja mielenkiintoinen vaikka sen seinällä luulisi roikkuvan vain pölyyntyneitä, pönöttäviä tyyppejä. Museosta löytyi myös moderneja kiinnostavia muotokuvia ja valokuvia.

Kävin lounaalla tässä melko lähellä, trendikäs paikka. Söin pikkuruisen annoksen lohisalaattia ja join lasillisen valkkaria. Melkein vieressäni istui keski-ikäinen vähän liian tyylikäs mies koiransa kanssa. Hän otti välillä muovirasian laukustaan ja antoi jotain pienelle koiralleen. Aikansa istuttuaan mies sanoi "Daddy will take you home" ja koira vaikutti olevan mielissään.

Andrew Squarelle oli jäädytetty ympyrän muotoinen luistinrata, joka keskellä sijaitsi baari ja luistinvuokraamo. Kaikki näyttivät luistelevan sinisillä muovisilla lainaluistimilla. Pienimmät luistelijat työnsivät edellään oranssia kalaa, joka liukui mukavasti jäällä ja johon saattoi tukeutua.

Luin siitä, että vaikka nykyään ihmisten elämä on läpinäkyvää (minäkin avaudun matkastani),  valehdellaan enemmän kuin koskaan ennen. Kaikki tämä oli kuitenkin totta.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Edinburg

En oikein tiedä mihin muotoon kaupungin nimen laittaisin, paikalliseen h-loppuiseen vai tähän toiseen.

Olen oppinut huoneeseen mennessäni kiertämään avainta vastapäivään ja työntämään oven auki, kylpyhuoneeseen pääsee kääntämällä avainta myötäpäivään ja vääntämällä ovenkahvasta. Illalla onnistuin aukaisemaan ulko-oven ilman komplikaatioita (klo 22 jälkeen ei respassa ole enää henkilökuntaa).

Söin aamiaiseni kauniissa aamiaishuoneessa klassisen radiokanavan soidessa. Kaikki ruoka kannetaan pöytään eikä mitään ehdi kaivata kun käydään kysymässä voisiko vielä tarvita jotain. Vähemmän valikoimaa, mutta ei sotkuisia noutopöytiä.

Päivä kului kaupungilla. Ihastelin Waterstones kirjakauppaa, josta löytyi kirjoja monessa kerroksessa, siellä näytti olevan iltaisin kirjailijavierailujakin. Join kahvit ylimmän kerroksen kahvilassa katsellen näkymää Edinburgin linnaan.

Ostin tulopäivänä lipun Cabaret -musikaaliin, joka näyttää olevan englantilainen kiertue-esitys. Lippuja ostaessa kysyttiin olenko neiti vai rouva. Mitä ne sillä tiedolla tekevät? Nainen luukun takana sanoi, ettei hän pääse tietokoneohjelmassa eteenpäin ilman tuota tärkeää tietoa.

Teatterin ovella kaikkien laukut tarkastettiin. Menin paikalle jo puoli tuntia ennen esitystä, jolloin baarit olivat täynnä. Katsojat kävelivät katsomoon muovisine viini- ja kaljamukeineen. Koska yleisö oli valmiiksi humalassa oli tunnelma välitön. Jokaisen laulun jälkeen läpsytettiin käsiä innokkaasti. Pientä huuteluakin esiintyi, mutta fiksua, oikea-aikaista ja huumorintajuista.

Musikaalikiertuetta mainostetaan Will Youngin nimellä (näyttää olevan 2002 Idols-voittaja). Mies todella osasi laulaa ja näytellä. Young oli jonkinlainen kabareetirehtööri. Loistava. Sally Bolesin roolin lauloi kauniisti Louise Redknapp, jonka karisma ei yltänyt ihan Bob Fossen ohjaaman elokuvan Liza Minellin tasolle.

Musikaali oli rohkeampi kuin elokuva. Jo alussa käy ilmi, että Brian on biseksuaali. Musikaalin loppu on todella pysäyttävä, en kerro enempää jos jollakin teistä on mahdollisuus nähdä tämä produktio. Yhtymäkohdat nykyaikaan ovat pelottavat. Silloin natsit voittivat.

Lopussa täysi teatterisali nousi pystyyn osoittamaan suosiotaan. Niin tein minäkin, joskus sen joutuu tekemään vähän pakosta, nyt se tuli sydämestä.


perjantai 17. marraskuuta 2017

Edinburgh

Aamiaisella tarjottiin niin paljon eläinrasvaa, että veri tuskin enää etenee suonissani. Koska matkustan yksin ja olen pienessä sosiaalisessa vajeessa, uskouduin miespuoliselle ystävälliselle aamiaistarjoilijalle kirjastani ja siitä että aion kirjoittaa jossain kahvilassa. Hän mainitsi pari kahvilaa, jossa J.K. Rowling on joskus kirjoittanut. "I am not so famous" sanoin, "not even in Finland"

Edinburghissa ihmettelee samoja asioita kuin Englannissa. Hanoja tietenkin, altaan toisessa päässä nököttää yksinäinen kylmävesihana ja toisesta päästä saa kuumaa vettä. Suihkuvesi lämpiää siinä vaiheessa kun on jo päättänyt luovuttaa. Vedenpaine on kovin vähäinen verrattuna kotimaahan.

En meinannut millään löytää valokatkaisijaa käytävällä sijaitsevasta eriöstäni, kunnes uskaltauduin vetäisemään katosta roikkuvasta narusta (samanlaisella Suomessa kutsutaan joku paikalle, kun saadaan sairauskohtaus vessassa).

Kävelin eilen 11 kilometriä. Kävin National Galleryssa, varsinkin sen vessassa ja kahvilassa. Taidemuseot ovat ilmaisia. Kaupoissa myydään jouluvillapaitoja (joka on nähnyt ensimmäisen Bridget Jones elokuvan tietää minkälaisia). Haahuilin kaupungilla, oli viileää, mutta ei satanut vettä. Kaupunki valmistautuu jouluun, glögi- ja siiderikojuja pystytetään ja joulukoristeita ripustellaan.

torstai 16. marraskuuta 2017

Matkalla


Istun lentokoneessa matkalla Edinburghiin. Lähden kyseiseen kaupunkiin, sillä ihmisen pitää aina silloin tällöin lähteä johonkin.

Matkustaminen on vaivalloista. On pakattava tavarat matkalaukkuun, otettava ne pois laukusta, yksi kerrallaan, vaihdettava mekon tilalle farkut ja villatakin tilalle villapaita tai toisin päin. Kun lopulta suljet laukun ja kaadut sänkyysi, muistat adapterin, nouset ylös, etsit vimpainta eri paikoista ja löydät sen keittiön laatikosta, jossa sen ei pitänyt olla ja laitat laukkuusi. Luovut samalla jostain pikkujutusta, jota kuitenkin tulet tarvitsemaan matkalla.

Lentokoneessa teeskentelet nukkuvaa, lukevaa tai muuten vain nauttivaa matkalaista. Juot sitä mitä on tarjolla (kahvia ja mustikkamehua). Käyt vessassa.

Lentokoneessa myydään kaikenlaista tarpeetonta, jota et missään nimessä osta.

Jännität hieman millä pääset hotelliin, missä se lopulta on ja onko siellä huonetta sinulle.

Kun viimein asetut hotelliin, on pakko lähteä kaupunkia katsomaan. Kun astut ulos hotellin ovesta et tiedä mihin suuntaan lähteä. Hotellin respasta saatu kartta näyttää vain ”vanhan kaupungin”, museot, sillat, kirkot, linnan ja ravintolat.

Muutama päivä menee melko mukavasti, pelkäät ihan pikkuisen varkaita ja sitä ettet ymmärrä paikallista mongerrusta. Sitten pitääkin jo huolehtia, millä kyydillä pääsee lentokentälle. 

P.S. Tulin lentokentältä keskustaan ratikalla. Rahastaja naksautti lippuun reiän.

Huone löytyi! Respan mies toivotti tehvetulleeksi ihan nimellä ja  piti puolen tunnin esitelmän siitä mitä kaupungissa voi tehdä ja näytti minulle oleskelu- ja aamiaishuoneen.

Oleskeluhuonetta lämmittää takka, jossa "palavat" muoviset halot. Kylppäri on käytävällä, mutta se on ihan oma ja saan jättää sinne shampooni ja muut tilpehöörini.  Viihtyisää, ei välttämättä käytännöllistä, mutta niin  ystävällistä ja kotoisaa! (Sain hotellivinkin ystäviltä, jotka ovat majoittuneet tääällä monena vuonna.)

maanantai 13. marraskuuta 2017

Syyslaulu

Kun lähdettiin oli pimeää,
kun palattiin oli pimeää,
kun nukuttiin oli pimeää,
kun herättiin oli pimeää,
kun siivottiin oli pimeää,
kun sotkettiin oli pimeää,
kun itkettiin oli pimeää,
kun naurettiin oli pimeämpää.

Ankkurinappi löytynyt ei.
Ankkurinappi sen joku kai vei.

(Saa laulaa millä sävelellä kukin haluaa)