Luvialaiset lauteet

Vierailin ystävien luona Luvialla, jossa pääsin tutustumaan Luvialaisiin lauteisiin. Luvialla saunan lauteet rakennetaan ikkunan eteen ja kiuas pystytetään jonnekin saunojien selän taakse. Ainakin ystävien saunassa löylyä lyötiin vääntämällä seinään kiinnitettyä vipua. Saunoessa katsottiin merta. Merta katsotaan muutenkin koko ajan.

Ajoimme Busterilla Säppi -nimiseen majakkasaareen ja kiipesimme majakkaan. Axel Hampus Dahlströmin suunnittelemalla majakalla on korkeutta 30.7 metriä, ja nyt reidet ovat kipeät.

Kävelimme luontopolulla, josta mukaamme tarttui noin sata hyttystä. Joimme kahvit.

Busterissaa oli kaksi nopeutta, matelu- tai rallivauhti (rynkytys, jossa sisäelimet vaihtavat paikkaa).

Heräsin tänä aamuna saunamökistä ihan meren äärestä. Istuin puutarhatuolille rantaan, pääsky lauloi etelän ikäväänsä, minä luin kirjaa ja lokki vain seistä toljotti.

Aamu on paras

Pidän nykyisistä aamuistani, niiden hiljaisuudesta ja kiireettömyydestä.

Eräs runoilija kärsii siitä, että aamu on parasta aikaa erilaisille liikuntasuorituksille, runojen lukemiselle ja kirjoittamiselle. Aamua on vaan liian vähän. Tunnistan ongelman. Yöllä aivot jotenkin puhdistuvat ja heti herättyä ne ovat hetken ajan vastaanottavaiset, mutta myös tuottavat uusia ajatuksia.

Tänä aamuna jumppasin ja mietin, että entä jos tästä tehtäisiin elokuva. Makuuhuoneen matto, yöpaita, puntit ja kuminauha. Epätäydelliset suoritukset ja vartalo. Kun elokuvan päähenkilö ui uimahallissa (usein ui), hän korjailee ensin uimalasien asentoa, ojentaa virheettömän vartensa täyteen mittaan, heittää kätensä ylös ja hyppää altaaseen kauniissa kaaressa. Hän vetää pitkiä sujuvia vetoja, joita kuvataan yläkantista. Uimahallissa ei ole meteliä, roiskimista, törmäilyä, vesijuoksijoita, vesijumppaajia, uimavalvojia eikä yleensäkään ketään muuta kuin tuo olympiauimarin tasoinen hyväkroppainen mies tai nainen. Milloin olette nähneet elokuvassa keski-ikäisen ylipainoisen naisen, joka laskeutuu varovasti veteen ja räpiköi siellä energiaepätaloudelliseen tahtiinsa?

Katsoin Areenasta brittisarjan Normaaleja ihmisiä, jonka viimeisessä osassa Marianne ui tyhjässä altaassa, näkee sitten altaan reunalla keski-ikäisen naisen ja katsoo tätä hetken. Sarja perustuu Sally Rooneyn samannimiseen romaaniin, jota en ole lukenut. Normaaleja ihmisiä on jonkinlainen rakkaussuhteen (ja kahden nuoren ihmisen) kehityskertomus ja pidin siitä kovin vaikka suhteen takaiskut ottivat koville. Päähenkilöille toivoi kaikkea hyvää. Kai se kirjakin on luettava.

En pidä kesästä

 Ystävän mökillä havaitsimme käärmeen, joka luikerteli alas hiekkaista mökkitietä ja näytti valuvalta koneöljyltä. Jotenkin kiehtovalta ja melkein söpöltä. Tai se taisi olla vaskitsa. Onko vaskitsa käärme ollenkaan?

Tikka ryösti talitintin pesäpöntöstä poikasen ja lensi lapsi nokassaan yli pihan. Ei tarvitse katsoa Nuorta Morsea, sillä Luonto on täynnä lapsenmurhia ja muita tragedioita. On siellä onnellisia loppujakin luulisin.  Pidän onnellisista lopuista vaikka eihän niitä oikeasti ole, sillä elämä on ajautumista kriisitä kriisiin, kriisien välillä on joko tylsää tai ihanaa. Riippuu ihmisestä itsestään näkeekö ne kriisit vai onnen hetket. Lopussa koittaa kuitenkin aina kuolema. Kuulostaako liian rankalta? Totta se kuitenkin on.

Varaamani kirjat tupsahtavat kirjaston varaushyllyyn sellaisella tahdilla, etten ehdi niitä lukea. Sain tänään Rachel Cuskin romaanin Kunnia ja Antti Arnkilin esseekokoelman Sunnuntaiesseet. Eilen hain Märta Tikkasen kirjeitä sisältävän kirjan, Max Porterin romaanin Lanny ja Johanna Sinisalon kauhuromaanin Vieraat. Nyt kannattaa taktikoida ja lukea ensin ne, joihin on muita varauksia (niitä taitaa olla kyllä kaikkiin näihin teoksiin).

Riitaudun nykyään helposti, kerään kiukkua, joka ei pysykään sisälläni vaikka olen sulkenut kaikki ovet ja ikkunat karkaamisten varalta. Omat sanomiset tuntuvat etukäteen niin oikeutetuilta, mutta kun ne on päästänyt ilmoille, eivät ne tuota mitään hyvää.

Huomasin juuri, että pihalehmukseen on kasvanut täysikokoiset lehdet. En erityisemmin edes pidä kesästä, sillä se on jotenkin liiallinen, liian vihreä, lämmin ja kaunis. Aina pitää olla menossa johonkin ja pelätä menettävänsä jotakin.

Help!

Olen pitänyt self help -kirjallisuutta ja -kursseja hömppänä. Rahat juoksevat jonkun fiksumman kukkaroon, eikä kenestäkään tule onnellisempi, korkeintaan köyhempi. Todennäköisesti olen väärässä, sillä ihmiset, jotka niihin uskovat vaikuttavat onnellisemmilta kuin minä.

Eilisessä Hesarissa toimittaja Venla Rossi kirjoitti kurssista nimeltään Science of Wellbeing, joka on kuulunut Yalen opetusohjelmaan vuodesta 2018 ja jonka kuka tahansa voi suorittaa ilmaiseksi netissä. En ole vielä osallistunut, joten en osaa sanoa, olisiko kurssista hyötyä, mutta ehkä jotain samantapaista pitäisi opettaa myös suomalaisille opiskelijoille.

Rossi oli meitä laiskimuksia varten kerännyt kymmenen niksiä, joilla voi tehdä elämästään onnellisemman. Keinot ovat mielestäni järkeviä, mutta jostain syystä ne aina unohtuvat. Kerään ne tähän alle lyhennettyinä:

1. Ole kiltti ihmisille.
2. Tavara ei tee onnelliseksi vaan elämykset.
3. Porukassa on hyvä olla.
4. Rahan sijaan vapaa-aikaa.
5. Rajoita ruutuaikaa.
6. Tunnista vahvuutesi ja toteuta niitä työssäsi.
7. Meditoi. (Ei kannata pelästyä, voi vaikka katsoa ulos ikkunasta kymmenen minuuttia ja keskittyä hengittämiseen)
8. Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa.
9. Tunnista mistä pidät ja harrasta sitä.
10. Nuku vähintään seitsemän tuntia yössä ja liiku kolme kertaa viikossa (kävelykin riittää).

Keskustelimme ohjeista kun kävin kylässä. Tapanani on kuulemma kaivaa puhelin esiin kymmenen minuutin välein. Saattaa pitää paikkansa.

Olen huomannut, että itsensä vertaaminen muihin ei tee hyvää. Toivoin ylittäväni julkaisukynnyksen ja kadehdin niitä, jotka olivat sen tehneet. Nyt kun olen julkaissut kaksi romaania, kahdehdin niitä, joiden kirjat parempia, menestyvät ja saavat mediahuomiota. Pitäisi muistaa, että jokainen tekee sitä omaa juttuaan, eikä se ole keneltäkään muulta pois.

Taidan kirjoa nämä ristipistoilla kankaaseen ja tehdä seinätaulun, sillä käsityötkin ovat meditaatiota.

Matkalla kotimaassa

Juna jyskyttää kohti Tamperetta. Extra-luokassa ei ole kahvitarjoilua ja tunnen itseni petetyksi. Tässäkin vaunussa istuu yksi pakollinen yskijä. Nyt kun olen perehtynyt tähän extra-luokkailuun, voin kertoa, että Pendolinossa vaunut ovat ankeat, mutta IC-junassa kaikki on tyylikästä.

Kotimaan matkailu olisi ollut suositeltavaa vasta perjantaina, joten lähdin matkaan päivän etuajassa.  Toivottavasti tästä ei koidu minulle sanktioita.

Kävin Kuopion satamassa, ajoin bussilla Saaristokaupungin läpi Petoselle, ostin Hanna Partaselta riisipiirakoita, hallista leivoksia ja kävelin Puijolla.  Näin talon, jossa 60-luvulla tehtiin nailonsukkamurha.

Kuopion torilla eläkeläiset parveilivat kuten aina ennenkin.

Tapasin kolme ystävää, poikani, hänen puolisonsa ja kaksi koiraa. Joimme ylioppilasjuhlien kunniaksi kuoharia, söimme take away -ruokaa ja leivoksia. Tarkastin todistuksen ja hyvä oli.

Poikani katsoi farkkutakkiin kiinnitettyä koruani ja arveli, että siinä roikkuu rivi korvatulppia (ne ovat oikeasti maatuskoja).

Aamulla itkeä tirautin kuullessani televisiosta Suvivirren.

Tupakkanuha

Istun junavaunussa suuntana Pieksämäki ja Kuopio. Vaihdan junaa Pieksämäellä.

Junavaunussa istuu neljä matkustajaa, joista yksi yskii. Me muut olemme paenneet mahdollisimman kauas hänestä. Mies huomasi, että otimme etäisyyttä ja sanoi "Ei minulla ole koronaa. Tämä on tupakkayskää". Miehellä vaikuttaa olevan myös tupakkanuha. Meinasin kysyä, onko tutkittu, mutta en kysynyt. Yskijä puhui puhelimeen ja sanoi "Meni vähän pitkäksi eilen". Sellainen mies.

Kuopiossa ei ole todettu pariin viikkoon yhtään koronatartuntaa, silti olo on epävarma. En ole kolmeen kuukauteen käynyt missään minne ei kävellen tai pyörällä pääse. On kuin opettelisi uudestaan kävelemään.

Tämän aamun Hesarissa kirjoitetaan uusista kokemuksista otsikolla "Maiseman vaihto ajoittain tekee meistä tyytyväisempiä". Monenlaista ulkomaista professoria siteerataan ja päädytään siihen, että ympäristön vaihtelevuus on kytköksissä myönteisiin tunteisiin. Kaipaan vaihtelua, jota saa vaikka valitsemalla uuden reitin ruokakauppaan. Tämä Kuopioon matkustaminen vastaa näinä aikoina vähintään Intiaa tai San Fransiscoa.

Yskijä jäi Jyväskylään!