sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

Olen kateellinen lenkkareilleni


1. Lenkkarit: Elokuvateatterissa nainen kehui lenkkareitani. Miksei kukaan kehu minua? Olen kateellinen lenkkareilleni. 

2. Miki Liukkonen, Vierastila. Olen lukenut romaania aamuisin heti herättyäni. Kun vaihdoin lakanat, siivosin kirjan sängystäni, joten tämän aamun lukuhetki jäi väliin. 

Vierastilan (pää)henkilö, Ren lentää Meksikoon. Kirjailija kirjoittaa lennosta: "Stuerttien sinfoninen hoiva..." "Unta tai ei: lentokoneen puristuneessa ilmassa on lääkkeiden ja lasinpesunesteen ja koirankuolan tuoksu.

Liukkonen hyödynsi Vierastilaa kirjoittaessaan kaikkia aisteja. 

Teen ehkä Vierastilan lukemisesta samanlaisen liioitellun projektin kuin Volter Kilven Alastalon salissa romaanin läpi kahlaamisesta.  Ehkä Miki Liukkonen on 2120 -luvun Volter Kilpi ja robotit ompelevat t-paitoja, joiden selässä lukee: Olen lukenut Miki Liukkosen Vierastilan.

3. Kävin katsomassa elokuvan Kinds of Kindness, jonka on ohjannut kreikkalainen Yorgos Lanthimos.  Tuotanto on siis amerikkalainen. Tämä Kinds of Kindness koostuu kolmesta erillisestä osasta ikään kuin elokuvanovellista, jotka kaikki ovat todella outoja. Ohjaaja on käyttänyt eri osissa samoja näyttelijöitä, joista kuuluisin lienee Emma Stone. Monet elokuvan yllätykset ovat sopimattomuudessaan, väkivaltaisuudessaan ja mustassa huumorissaan todella absurdeja. 

Nyt seuraa pieni esimerkki ja pikkuruinen juonipaljastus: Yhdessä kohtauksessa mies (poliisi) ja ystäväpariskunta (mies on myös poliisi) keskustelevat illallisilla ensin mainitun miehen vaimosta, joka on kadonnut. Kadonneen naisen mies haluaa, että he katsovat videota, jotta he voisivat muistella kadonnutta. Pariskunta epäröi ja katsoja ymmärtää, että katsominen olisi kaikille liian raskasta. Pariskunta kuitenkin myöntyy ja videolla välähtää näiden kahden pariskunnan ryhmäseksikohtaus.

Tämä oli vaan yksi esimerkki, muut absurdit yllätykset ovat usein aika väkivaltaisia.  Tarinoiden juonet ovat muutenkin tosi outoja. Jotain ihmeen kiehtovaakin elokuvassa on, ja Hesari mainitsee ohjaajan olevan absurdin elokuvan taituri. Elokuvaa katsoessa ei ehtinyt tylsistyä. 

En suosittele elokuvaa herkille henkilöille, en suosittelisi tätä edes itselleni, mutta nyt kun olen elokuvan nähnyt, ei asialle voi  tehdä enää mitään.  Aion katsoa ohjaajan muutkin työt, mutta tarvitsen ensin vähän toipumisaikaa.

 

torstai 11. heinäkuuta 2024

Kuin nuolisi parkkiautomaattia

Ostin pinkit lenkkarit ja ne todellakin huomataan. Kymmenisen täysin vierasta henkilöä on  sanonut "Sinulla on hienot kengät".  Tutut ovat vaienneet. Ovat varmaan kateellisia. Viimeksi eilen nuori nainen kehui jalkineitani.

Palautin kirjastoon Miki Liukkosen romaanin Vierastila, joka oli minulla kahden viikon VIP-lainassa. Lainasin sen uudestaan samalla kirjastokäynnillä. En sentään vienyt sitä suoraan palautusautomaatilta lainausautomaatille, vaan odotin korrektisti kirjan ilmestymistä hyllyyn. Se suoraan lainaaminen olisi kuin ottaisi uuden heilan heti kun edellinen on astunut ulos elämästä. Ei sen puoleen, että noita heiloja olisi aikoihin ollut.

Vierastilasta mieleeni on jäänyt se, että joku asia tuntuu siltä kuin nuolisi parkkiautomaattia. Voin hyvin kuvitella miltä parkkiautomaatin nuoleminen tuntuisi. Kehujen saaminen on kyllä sen vastakohta, vaikka kehut koskisivat pinkkejä lenkkareita.  

Nyt mieleeni tuli, että oliko se parkki- vai pankkiautomaatti. Ehkä se ei ole tässä tapauksessa ratkaisevaa.

Tänä kesänä on välillä näyttänyt siltä, että ihan kohta sataa. Taivaalle on kertynyt lupaavia pilviä ja puiden oksat ovat taipuneet tuulessa luokille. Sitten on tapahtunut outo käänne: Taivas on nielaissut pilvet, mairea aurinko on tullut näkyviin ja tuuli on hävinnyt johonkin, jossa se tapaa viettää luppoaikojaan. 

keskiviikko 10. heinäkuuta 2024

Karmiva karmiini

Poikani kertoi, että hänen ystävänsä harjoitteli kahvilassa tekemään cappuccinon päälle niitä hienoja maitovaahtokuvioita, kuten sydämiä. Kuvioista tuli peniksen näköisiä, joten hän ei saanut tehdä niitä asiakkaille.

Ostin eräänä päivänä leivälle vegaanista "paahtopaistia" (voisiko se olla baahtobaistia), levitin baistin päälle Dijon-sinappia ja lisäsi vielä suolakurkkuviipaleita. Maistui hyvältä. Seuraavaksi kokeilin sivellä sinappia ruisleivälle ilman baistia ja se oli ihan yhtä hyvää, tosin siitä puuttui proteiini.

Nykyään monessa kosmetiikkatuotteessa lukee "Vegan". Yritin selvittää mitä eläinperäisiä ainesosia kosmetiikka sisältää. Sianihraa, broilerinkoipia tai T-luupihviä?

Karmiini on väriaine, jota käytetään meikeissä. Sitä valmistetaan murskatuista kirvoista. Lisäksi hyödynnetään lanoliinia eli lampaanvillarasvaa, hunajaa, mehiläisvahaa, maitoa, kollageenia (valmistetaan eläinten rustoista ja jänteistä) eläinten karvaa käytetään meikkisiveltimissä ja sitten oli harvemmin käytettyjä eläinperäisiä aineita. En jaksa luetella kaikkia. 

Yhtään nautaa ei varmaan tapeta saippuan valmistusta varten (saippuaa tehdään myös kasvirasvoista). Eläimiä kuitenkin syödään ja rasva (?), rustot ja jänteet ovat jätettä. Uskoni kollageenivoiteisiin on hyvin heikko. 

Kasviperäiset ainesosat tuovat mieleen niittyjen tuoksut ja herkulliset marjat, eläinperäiset muistuttavat teurastusjätteistä ja tappamisesta. Pyydän vielä anteeksi kirvoilta, lampailta ja mehiläisiltä, jotka ovat joutuneet uhrautumaan turhamaisuuteni vuoksi.

En oikein tiedä mitä tällä halusin sanoa, mutta ei se mitään. Jatkan tällä omalla sekavalla linjallani.. 

lauantai 6. heinäkuuta 2024

Viisisataa euroa

Tampereella on viehättävä kauppahalli, mutta sinne johtava porttikongi on piilotettu Marimekon myymälän kylkeen. Kaupunkilaiset kyllä löytävät perille, ainakin ne jotka kauppahallia arvostavat. Hallissa on useampikin kahvila, käyn siinä, jota joku sanoi köyhien kahvilaksi. Se on halvin ja paras. 

Kun istuin kahvia siemailemassa, lähelläni kökötti mies, jolla ei ollut edes kahvikuppia edessään. Sitten hänelle tuli seuraksi toinen ukkeli ja tämä ensin tullut mies haki kahvinsa. Hän oli varannut itselleen pöydän, sillä tiskille oli jonoa ja hän pelkäsi menettävänsä paikkansa. Jos kukaan ei varailisi paikkoja, kaikille riittäisi hyvin tilaa. 

Mies kertoi kovalla äänellä, ettei voisi ajatellakaan olevansa ikäisensä naisen kanssa. Hyvä juttu naisten kannalta. Sitten hän sanoi käyvänsä Thaimaassa huorissa. Kehui hintatason edullisuutta. Tosin eräs maksullinen nainen oli vienyt häneltä ravintolassa 500 euroa, eikä ollut edes ehtinyt suorittaa työtehtäviään. Lähti ostamaan lantrinkia ja jäi sille tielleen miehen rahat taskussaan.

Puolalainen seksityöläinen oli kerran poistunut hotellihuoneesta miehen nukahdettua ja vienyt asiakkaansa  rahat, mutta oli ollut sentään niin inhimillinen, että oli jättänyt yöpöydälle kymmenen euroa. Mies oli saanut aamulla oluen.

Harkitsin sanovani pois lähtiessäni, että olin iloinen siitä naisesta, joka vei ne 500 euroa. En kuitenkaan sanonut. 

perjantai 5. heinäkuuta 2024

Vieras tila


Olen lukenut tänä aamuna neljäkymmentä sivua Miki Liukkosen romaania Vierastila (kirjoitin ensin Vieraslaji). 

Kirjailijan kuolemasta tuli eilen vuosi. Minäkin tunsin silloin surua, vaikka en edes tuntenut Miki Liukkosta.  Laitoin rahaa kirjailijan mukaan nimettyyn mielenterveyskeräykseen. Viimeisimmässä Suomen kuvalehdessä on liikuttava juttu Liukkosesta.  Artikkelista käyvät ilmi vaikeudet, joita hän koki kirjoittaessaan ja tietysti muutenkin elämässään. 

Liukkonen sai aikaiseksi 12 liuskaa romaaniin, josta piti tulla kova, kirkas ja tiivis kirja. Ihan jotain muuta kuin hän oli kirjoittanut. Sen kirjoittaminen oli hänen mukaansa kuin kivien paskomista. Kustannustoimittaja Samuli Knuuti torjui lopulta koko romaani-idean. 

Sen sijaan syntyi Vierastila, jossa on 546 sivua. Romaanin lopussa Samuli Knuuti kirjoittaa kiinnostavasti Vierastilan synnystä. Liukkonen pyysi Knuutia lisäämään tekstiin kirjoittamiaan irrallisia virkkeitä minne halusi, jotta romaani olisi kirjailijallekin vieras.

Vierastila on ainakin näin alkuun varsin hykerryttävää tajunnanvirtaa.  Romaanin alku kertoo Renistä, jonka isän nimi on Tiim äiti on ihan perinteisesti Aura ja deitti taas Anneli. Ren käy epäonnistuneilla treffeillä ja terapiassa. Otin Vierastilan Metson VIP-hyllystä, enkä luultavammin saa luettua sitä kahdessa viikossa, mutta ei hätää, romaani lämmittää jatkuvasti tuota hyllyä.  Ehkä jopa ostan sen itselleni. 

 En ole aiemmin lukenut Liukkosen proosaa, runoja kyllä.

Luen samaan aikaan Maija Kajannon Korvapuustikesää, romaanit tasapainottavat toisiaan. Haluan nähdä, mikä tekee Kajannon kirjoista suosittua viihdettä.  Korvapuustikesän päähenkilö Krisse on reipas ja saa asioita aikaan. Renin kohdalla ei voi puhua reippaudesta.

Tietokilpailukysymys: Kummasta romaanista tämä on? A. Vierastila B. Korvapuustikesä

1. Ruokailutila tuoksuu suolavedeltä, pieneläinhäkiltä ja kuolleelta jukkapalmulta. 

2. Jotenkin tuntui kuin päivän tapahtumat olisivat saaneet Helsingin soimaan kuin soittorasia. 

3. Huomiselle lounaalle hän leipoisi keiton kanssa tarjottavaksi sämpylöitä ja laittaisi lohikiusauksen aamulla uuniin.   

4. Krapula jyskytti kalloa kuin suurta ovea takova ritari.

(1. A, 2. B, 3. B ja 4. A) 

Molemmat romaanit ovat perinteisen WSOY:n kustantamia. 



keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

Maltillisesti


Olen maltillisesti eläkkeellä. En ole ryhtynyt riehumaan. Kirjoitan, luen, käyn kuntosalilla ja juon päivittäiset pullakahvini. Yksi tapahtuma päivässä riittää. Hammastarkastus on tapahtuma, kaupassa käyminen on tapahtuma, elokuvan katsominen elokuvateatterissa on erityistapahtuma, ihmisten tapaamisen jälkeen on levättävä pari päivää. 

Kirjastokäynti on yhtä vähän tapahtuma kuin hiusten peseminen. Käyn kirjastossa melkein joka päivä. Nyt kirjaston kahvila on suljettuna viiden viikon ajan. Miten minä pärjään?

Katsoin Wim Wendersin elokuvan saksalaisesta kuvataiteilijasta Anselm Kieferistä. Elokuva oli 3D-esitys. Olen aiemmin nähnyt 3D-versiot Avatar -animaatioelokuvasta ja Sodankylän elokuvafestivaaleilla Godardin elokuvan Goodbye to Language. Jälkimmäinen vaikutti  humalaisen kuvaamalta, sillä välillä kaikki kellahti ihan kallelleen. 

Siispä 3D-lasit silmille. Anselm Kiefer on pykännyt itselleen valtavan työtilan ja mystisen maailman vanhoihin teollisuusrakennuksiin. Elokuvassa seurataan kun taiteilija ajaa keskeneräisten ja valmiiden taideteosten keskellä polkupyörällä, räiskii maalia valtaville maalauspohjille (ovatkohan ne puuta?) ja polttaa maalauksiin kiinnitettyjä ruokoja. Avustaja sammuttaa palonalut. Välillä seuraamme pikku Anselmia. 

Liikutaan valtavassa kirjastossa, hiekkakasassa, hökkeleistä kasattujen tornien keskellä ja talvisella pellolla. Jotain hyvin mystistä elokuvassa  ja taiteilijassa on.  Häntä epäiltiin jossain vaiheessa uusnatsiksikin, sillä hän kuvasi taideteokseen natsitervehdyksen. Kiefer on käsitellyt töissään suhdettaan Saksan menneisyyteen.  Hän syntyi pari kuukautta ennen Saksan antautumista.

Taidemuseo Göstaan on hankittu yksi Kieferin työ.  Sen nimi on Väinämöinen Ilmarinen ja siellä sitä voi käydä katsomassa.