maanantai 26. syyskuuta 2016

Mukavaa loppuviikkoa

Seuraaviksi lukupiirikirjoiksemme  V on valinnut näytelmät "Romeo ja Julia" sekä "Hamlet". Lukupiirimme tarkoituksena on myös katsoa Finnkinossa teatteritaltiointi, jossa Benedict Cumberbatch esittää Hamletin nimiroolin. Näytelmät on kirjoitettu puhuttavaksi, joten luen tekstiä  ääneen. Olen välillä Montague, välillä Tybalt ja Mercurio. Molemmista näytelmistä on lukuisia suomennoksia, nämä ovat Marja-Leena Mikkolan.

Varasin eilen paikan valmismatkalle. Seikkailija ostaisi lennot ja varaisi hotellit netistä. Vain eläkeläiset tai kielirajoitteiset toimivat kuten minä. En vaan jaksa.

Aikomuksenani on matkustaa Intiaan. En ole koskaan käynyt maassa. Olen saanut kommentteja kuten "Siellä on likaista ja kamalasti ihmisiä" tai "Intiassa raiskataan naisia" (naisia raiskataan kaikkialla). Matkanjärjestäjän nimi on eksoottinen: Mandala travel.

Olen matkustanut melko paljon, mutta Intiassa en ole käynyt, en kyllä monessa muussakaan paikassa. Etelä-Amerikka on tuntematon samoin Japani, muutamia mainitakseni.

Kirjoitin eilen sähköpostia ystävälleni, enkä keksinyt oikein mitään kirjoitettavaa. Tällaisella elämällä ei pidetä blogia tai kirjoiteta sähköpostia vaan on hankittava jännittävämpi elämä tai ryhdyttävä antamaan syvällisiä elämänohjeita. Heitettävä reppu selkään ja matkustettava Intiaan ilman selvää suunnitelmaa.

Lähden tänä iltana pohjoiseen yöjunalla. Yöjuna kuulostaa romanttiselta, tosiasiassa kääntyilen yön liikkuvassa sängyssäni ja herään jokaisen aseman kohdalla. Nyt on tehtävä ensi viikon esitelmää, ettei sitä tarvitse enää loppulomalla murehtia. Pysyn muutaman päivän poissa vaivoistanne. Mukavaa loppuviikkoa.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Laula Martti Syrjä!

Luin facebookista, että rasismin vastainen mielenosoitus lähtee Hämeenpuistosta kahdeltatoista. Liityin arkana joukon liepeille. Megafoniin puhunut nuori nainen neuvoi olemaan rauhallinen. Taputtamaan ja metelöimään kun on huudettu "Peli poikki!"

Vierastan "Peli poikki!" -huutoa joka tuo vihellysten kera mieleen jääkiekon. Joskus 80-luvun alussa huudettiin "Ei lehmä kaipaa sonnia, kun sataa ydinpommia!"

Näin V:n mielenosoittajien joukossa. Onneksi, ettei tarvinnut orpona marssia.

Tamperelaiset ottivat marssimme tyynesti vastaan. Rasistit ja natsit olivat jääneet kotiin. Humalainen mies huusi "Laula Martti Syrjä!" (Syrjää ei näkynyt missään).

Vaihtoehtoväkeä. Maihareita, kirpputorivaatteita, lävistyksiä. Nuoria.

Odottelen, että astianpesukone saa työnsä tehdyksi ja pääsen ulos.

Katsoin Areenasta Inhimillisen tekijän, jossa puhuttiin lihavuudesta ja laihduttamisesta. Ohjelmassa esiintyneet naiset vakuuttivat, etteivät enää koskaan laihduta vaan käyttävät energiansa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Mukana olivat Läski - monologin kirjoittanut Raisa Omaheimo, feministisen ajatushautomo Hatun Saara Särmä ja urheilulääkäri Pippa Laukka.

Omaheimo kertoi miten vieraat miehet ovat nimitelleet häntä ylipainon vuoksi. Olen kuullut samanlaisia tarinoita joiltakin kavereilta. Vaikea uskoa, että joku voi olla niin törkeä. Ehkä ihmiset unohtavat, ettei bussipysäkillä seisova ylipainoinen nainen olekaan televisiossa tai netissä vaan oikeasti kuulee loukkauksen ja näkee kuka sen sanoo.

Saara Särmä ja Rosa Meriläinen ovat levittäneet ajatusta, että itsenäisyyspäivän juhlan televisiointia katsottaisiin naisten ulkonäköä ja pukeutumista mollaamatta. Myönnän syyllisyyteni, sillä miten noin tylsää ohjelmaa viitsisi muuten katsoakaan. Ei siis enää tänä vuonna. No ehkä linnanjuhlat on mitätön juttu, mutta onko sittenkään. Mitä nuoret tytöt oppivat noista kommenteista? Eivät ainakaan arvostamaan itseään sellaisina kuin ovat.

Miten paljon energiaa vapautuisikaan, jos emme murehtisi ulkonäköämme ja pyrkisi muokkaamaan itseämme?


lauantai 24. syyskuuta 2016

Googlaillen

Jatkan itsensä häpäisemisen turvallisella linjalla. Googlailen iltaisin kirjani nimeä. Käyn kirjastojen sivulla kyttäämässä kirjaani, monin paikoin se on vasta hankinnassa:

Pikikirjasto (Pirkanmaa): hyllyssä 0, lainattu 7, varauksia 29
Helmet-kirjasto (Helsingin seutu): 1 kappale kirjastoissa 42 varausta
Rutakko verkkokirjasto (Ylä-Savo): hyllyssä 1, lainattu 2, varauksia 0

Näin saan iltani kulumaan.

Työkaverit ovat yrittäneet löytää kirjaa paikallisista kirjakaupoista. Huonolla menestyksellä. Tilasin heidän pyynnöstään Karistolta kymmenen kappaletta "Ei saa mennä ulos saunaiholla" -romaania tekijähintaan ja myin samalla hinnalla. Signeerasin kirjat juhlallisesti kahvihuoneessa. Tänä viikonloppuna moni lukee Eevasta, Sinistä ja Kyllikistä.

Aloitin loman. Enää pitää tehdä esitys loman jälkeiselle viikolle ja olen hetken vapaa. Lähden maanantai-iltana yöjunalla pohjoiseen määränpäänä Äkäslompolo. Pääsen hetkeksi koukuttavasta googlaus-harrastuksestani.



perjantai 23. syyskuuta 2016

Teatterissa

Tampereen teatterin suuren näyttämön yhdeksäs rivi on kuin lentokoneen exit-paikka. Riittävästi jalkatilaa. Sali on lopulta niin pieni, että sinne on tungettu penkkejä yhtä tiukkaan kuin halpalentoyhtiön koneisiin. Jalkoja ei saa mitenkään mukavasti aseteltua, paitsi siis yhdeksännellä rivillä.

Juha Jokela on kirjoittanut hyvän näytelmän (Patriarkka). Olen nähnyt sen aiemmin Tampereen teatterikesässä Kansallisteatterin produktiona, jolloin näytelmän kirjoittanut Jokela myös ohjasi esityksen. Nyt Patriarkan ohjasi Samuli Reunanen. Muistan Kansallisteatterin version aika hämärästi, mutta ei tämä tamperelainen poikennut siitä kovin dramaattisesti. Jos siis muistan oikein.

Näytelmän pariskunta viettää leppoisia eläkepäiviä Normandiassa kunnes Heimo Harju (Heikki Kinnunen) saa päähänsä, että hänellä on tärkeä tehtävä Suomessa. Edellä mainitun vaimo Virpi (Ritva Jalonen) ei haluaisi lähteä mukaan, mutta minkäs teet. Kaikenlaisia konfliktejahan siitä syntyy. Näytelmässä eletään rinnakkain 70-lukua ja nykyistä (?) lama-aikaa. Teksti on terävää ja tarjoaa hienoja nais- ja miesrooleja.

En jaksa kertoa näytelmän juonesta enempää. Käykää katsomassa. Minua häiritsi vieressäni istuvan miehen hohotus, ihan sama mitä Heikki Kinnunen sanoi, miestä nauratti. Vaikka Heikki Kinnunen hautoisi itsemurhaa niin toki se huvittaa. Onhan Kinnunen hauska mies.

Kaikki sukupuolielimiin tai sukupuolielämään viittaava on erityisen hauskaa.  Niinhän se tietysti on. Aiheesta puhutaan lopulta kahvikutsuilla tai illallisilla melko vähän ja nyt kun näyttämöllä keskustellaan siitä pääruokaa nautittaessa niin onhan se erikoista. Ja naurattaa vaikkei kyseessä ole puskafarssi vaan varteenotettava taidepläjäys. Ettei tule väärää käsitystä, niin ei tässä näytelmässä ole juurikaan seksiä ja siitä puhutaankin melko vähän, mutta kollektiivinen naurunpyrskäys on aina taattu.

torstai 22. syyskuuta 2016

Kirjailijan pyöräretki

Esseekurssilla nuori nainen kirjoitti esseensä englanniksi koska "tuntui siltä". Teksti oli erinomaista kieltä. Sen olisi voinut suoraan painaa Finnairin lehtiin, niihin jotka sijoitetaan edessä olevan istuimen selkämyksessä sijaitsevaan taskuun. Lehtiin, joita luetaan samalla kun odotetaan lento-onnettomuutta.

Kirjoitin esseeni pyöräilystä. Aihe ei herättäne suurempia intohimoja. Toisaalta kuka olisi enemmän oikeassa kuin pyöräilija, jalankulkija tai autoilija. Autoilija voi olla myös pyöräilijä ja jalankulkija, joten tilanne on skitsofreeninen.

Olen joskus haaveillut pyöräretkestä. Kirjailija Juhani Aho lähti 1897 pyöräretkelle Kölnistä, matkakaverinaan hänellä oli toinen kirjailija, Kalle Kajander ja määränäpäänä Firenze. Aho kuvaa pyörällä matkustamista Uudessa Kuvalehdessä näin lennokkaasti: "Hieno harso peittää maiseman kun taas ollaan hevosen selässä ja poletaan eteenpäin. Tuntuu siltä kuin ei oltaisi pyörällä ajamassa, omin voimin polkemassa, vaan kuin istuttaisiin selkä kenossa mukavassa vaunussa, jota joku uusi tuntematon voima kiidättää eteenpäin."

Aho väsähti kuitenkin kesken matkan, Kajander jatkoi perille saakka. Opettajamme kertoi kaverinsa pyöräreissusta, jota tämä kommentoi jotensakin näin "Vihasin joka hetkeä".


tiistai 20. syyskuuta 2016

Enkeli

Potilas sanoi minulle  tänään "Ihanaa nähdä sinua taas. Olet enkeli". Arvatkaa mitä minä ajattelin? Tuo raukka on erehtynyt henkilöstä.

Valkoisen takin saattaa sekoittaa enkelin kaapuun. En minä gootiltakaan näytä, mutta epäilen potilaan tarkoittaneen luonnettani, jota en itse kuvaisi enkelimäiseksi. Yritin parhaani mukaan olla edes pikkuisen enkelimäinen sillä seurauksella, että aikataulut kusivat.

Tulin äsken esseekurssilta, joka osottautui kivaksi. Minulla on kurssin jälkeen hento aavistus siitä, mitä essee tarkoittaa.

En ehdi kirjoitta enempää: sillä olen asettanut itselleni rajat, joiden mukaan en saa enää istua läppärin tuhoisassa valossa yhdeksän jälkeen. Istun kuitenkin. Aina puhutaan, että lapsille pitää laittaa rajat, miksei aikuisille.  Korkeintaan tunti somessa eikä enää kymmenen jälkeen. Viikonloppuna kaksi tuntia ja korkeintaan yhteentoista. Ensin pitää leikkiä ulkona pari tuntia.