tiistai 18. syyskuuta 2018

Kateus

Miksi kateus on niin hävettävä ja piiloteltava tunne? Koska ei saa olla kateellinen, täytyy olla ilkeä. Eikö kateus ole ihan vaan tunne, eivätkä tunteet ole kovin vaarallisia paitsi tietysti rakkaus.

Kadehdin ihmisiä, jotka ovat älynneet ryhtyä kirjoittamaan jo nuorena. Nyt heillä on monta kirjoitettua romaania ja heikko elintaso. Siitäkin huolimatta olen kateellinen.

En ole pitkään aikaan maininnut käsikirjoituksestani, mutta se on olemassa ihan kuten hirvikärpäset tai työväenopiston pilates. Etenen verkkaisesti kuin kelaisin Pikku Kakkosta hidastuksella. Vielä jaksan innostuakin. Ainoa julkaistu romaanini on vähän kuin iltatähti, jolle ei tahdo enää ehtiä hankkia sisaruksia. Joidenkin mielestä se ei ehkä ole suurikaan vahinko.

Töissä koen riittämättömyyttä. En pysy aikataulussa. Nyhvään koneeni ääressä vielä siinä vaiheessa kun työkaverit ovat hakeneet lapset päiväkodista, keittäneet nakkikeiton tai suorittaneet kuntosaliohjelman käsipäivän. Siitäkin olen kateellinen.

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Kookosvettä

Saunoin eilen ystävän (ja kurssikaverin) luona. Saunajuomaksi nautimme puhdistavaa kookosvettä. Tähän on tultu. Tölkkiin pakatussa litkussa häivähti taannoisen hedelmäpommijugurtin tunkkainen jälkimaku.

Yhä useampi kaveri on jättänyt alkoholin kokonaan tai osittain vaikka sen käyttöön ei ole suurempia ongelmia edes liittynyt. Nousuhumala on huonontunut ja toisaalta nykyään arvostaa virkeitä reippaita aamuja. Osasihan niitä ennenkin pitää arvossa, mutta illan riekkuminen oli välillä tärkeämpää.

Aamun Hesarissa oli artikkeli naisesta, joka on menettänyt lääkärinoikeutensa päihdeongelmien vuoksi. Useinhan sellaiset jutut huomataan, mutta niihin puuttuminen on vaikeaa. Ongelmien toivoo katoavan ilman että tarvitsisi tehdä mitään. Olen kohdannut työurani aikana pari naiskollegaa, jotka ovat sortuneet viinaan tai lääkkeisiin. Heidän ulkoinen olemuksensa on säilynyt loppuun saakka huoliteltuna. Ammatin menetyksen jälkeen he ovat menehtyneet nopeasti ja on tuntunut kuin heitä ei olisi koskaan ollutkaan. Mikä tiedon, taidon ja inhimillisen elämän menetys.

Hesarissa on selvästi meneillään alkoholiongelmat eri ammateissa projekti. Ensin käsiteltiin Finnairin työntekijät, nyt on siirrytty lääkäreihin. Ketkä seuraavaksi? Opettajat? Ruskeaan pukuun pukeutunut matematiikanopettajani näytti kroonisen krapulaiselta ja haisi tupakalle kolmanteen penkkiriviin saakka.

Onko hedelmäpommijugurttia vielä myynnissä? Pitää hankkia kyseistä tuotetta ja tarkistaa muistuttaako ruokatarvikkeen jälkimaku puhdistavan kookosveden makua.

lauantai 15. syyskuuta 2018

Kulttuurireissu

Tein pienen kulttuurimatkan Helsinkiin. Amos Rexin näyttely oli maineensa veroinen, vaikka löysin sieltä vain kolme salia (niitä olisi ollut viisi). Pimeästä huoneesta oli vaikea löytää oikeaa verholla peitettyä oviaukkoa. Videot olivat jotain niin hienoa, etten ole vastaavaa ennen nähnyt ja minä kuitenkin olen ehtinyt kokea melko paljon.

Museotyöntekijöillä oli yllään kultaiset takit, joka oli loistava idea, sillä yleensä heidät tunnistaa vain nimineulasta ja pälyilevästä katseesta. En sitten kuitenkaan kysynyt heiltä, että jäiköhän minulta jotain kenties näkemättä. Onneksi on museokortti (näyttelylippu maksoi 18 euroa, tosin monenlaisia alennuslippuja oli saatavilla).

On kätevää, että pääkaupungin keskustassa sijaitsee melko lähekkäin kolme nykytaidetta esittelevää museota (Amos Rex, Kiasma ja HAM).

Näimme samalla reissulla Helsingin kaupunginteatterin musikaalin Kinky Boots. Muistelin käyneeni kyseisessä laitoksessa viimeksi lapsena, kun katsoimme mummon kanssa Peer Gyntin, joka ei tosiaankaan ole varsinainen lastennäytelmä. Iso sali oli jotenkin kutistunut vuosien mittaan.

Kinky Bootsin musiikki oli ehkä hieman tasapaksua ja tarina ennalta arvattava, mutta silti esitys oli oikea karamelli. Lauri Mikkola oli ylväs, aito, ihana Lola/ Simon. Musikaali eteni kuin rasvattu ja aihe oli tärkeä: itsensä ja muiden hyväksyminen. Mitä vielä sanoisin. Tykkäsin. Hesari antoi viisi tähteä, minä olen tiukempi ja annan neljä.

Kotimatka paikallisjunalla ja humalainen yö-Tampere olivat pikkuisen latistavia kokemuksia, mutta niitä ei nyt kannata muistella. Tiesittekö, että Riihimäen ja Tampereen välillä on sellainenkin paikkakunta kuin Ryttylä? Sinnekin tämä kulkuneuvo pysähtyi. Pitäähän ryttyläläistenkin päästä matkustamaan junalla!

perjantai 14. syyskuuta 2018

Hyvää päivää, ei huolen häivää

Kirjoitin eilisessä postauksessani siitä, miten valmistauduin itkemään kirjan ääressä. Puristinkin lopulta onnistuneesti muutaman kyyneleen. Hain sopivaa mielentilaa jo etukäteen ja ostin ihan varalta nenäliinapaketin.

Elokuviin pakkaan mukaan paperinenäliinoja. Minusta on rentouttavaa itkeä valvotuissa olosuhteissa.

Vastaanottohuoneeni hyllyssä odottaa nenäliinapaketti, jos vaikka joku itkee. Käytän noita nenäliinoja lähinnä oman nenäni niistämiseen. Terapeutin pöydälle kuuluu ihan globaalisti valmiiksi avattu nenäliinapaketti.

Jos menee teatteriin katsomaan komediaa tai tilaisuuteen, jossa voi kuulla stand-up komiikkaa, on mieli jo etukäteen valmistautunut nauruun, eikä se tule yllätyksenä. Sitä ei tarvitse pidätellä.

Muutamat näyttelijät ovat niin voimakkaasti profiloituneet hauskuuttajiksi, etteivät voi näytellä traagisia rooleja uskottavasti.

Olen tavallisesta suomalaisesta perheestä. Meillä ei puhuttu juuri mistään tai puhuttiin tietysti mitä ruokaa oli tarjolla tai että oma huone pitäisi siivota. Siinä se mielikuvitus kehittyy kun pitää ihan itse korvata monenlaista puuttuvaa informaatiota.  Miten tämä tähän liittyi? Ei kai mitenkään.

Istun junassa matkalla Helsinkiin. Konduktööri kuulutti "Hyvää päivää, ei huolen häivää". En eityisemmin välitä tämän tyyppisestä luovasta tavasta käynnistää junainformaatio. Huoliani se ei ainakaan poista, lähinnä mietin, että onko junahenkilökunta varmasti selvin päin.


torstai 13. syyskuuta 2018

Nenäliinoja ja salmiakkia

Vapaapäivän aamu koostuu samoista palasista kuin työaamu, mutta jokainen pieni tehtävä vie tällaisina päivinä kaksinkertaisen ajan. Kissan ruokkiminen (johon kuuluu illallisen jätteiden noukkiminen tarjottimelta, sillä Kertulla ei ole pöytätapoja), kissan vessan huoltotehtävät, kissan oksennuksen siivoaminen matolta, kissankarvojen harjaus vaatteista ja muutama oman kehon huoltoon liittyvä tehtävä.

Istun kirjaston hiljaisessa huoneessa (kuulostaa jonkinlaiselta kappelilta, mutta ei ole sitä), ihmiset siirtelevät itseään tuolissa (hankaava ääni), kääntelevät kirjan sivuja, naputtelevat jotain läppäreihinsä ja niistävät neniään.

Näen ikkunasta kun tuuli yrittää repiä lehtiä vaahteroista, jotka pitävät niistä mustasukkaisesti kiinni. Ohikulkijat liikkuvat kevytmielisesti ilman hanskoja ja hattuja, mutta he ovat vetäneet takkiensa vetoketjut siveästi leukaan saakka, joka onkin vetoketjujen syysasetus.

Otin pikalainaan Juha Itkosen autofiktiivisen romaanin "Ihmettä kaikki", jonka parissa aion itkeä, kunhan olen hankkinut nenäliinoja ja salmiakkia. Itkeminen sopii hyvin syksyyn ja siksikin pidän tästä vuodenajasta.

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Lynyrd Skynyrd

Pidin koulussa esitelmän siitä kun meidän Anglia meni mummolareissulla rikki ja jäätiin tien pientareelle, eikä auto startannut. En ollut kauheasti esitykseeni valmistautunut ja käteni hikosivat. En kuitenkaan rullannut hermostuksissani puseroani kuten muutama luokkakaverini. Tänään pidin kongressiraportin ja olin jopa pikkuisen etukäteen valmistautunut.

Vähän minä itkin kun en ehtinyt ajoissa pilatekseen. Jumppaajat olivat jo siinä vaiheessa levittäytyneet jumppamatoilleen kun minä vasta poljin kotia kohti ja nieleskelin kiukkuisia kyyneleitä. Siellä ne sihisivät ja katselivat puolapuita. Niiden syvät lihakset vahvistuvat ja ovat pian silkkaa terästä. Ihan kiusallani aion vaatia uutta työtuolia ja samanlaista koroketta jalkojen alle kuin parilla hoitajalla jo on. Sitten ei tarvitse enää koipiaan roikottaa vaan jalkapohjat voi tukea alustaansa ja silti ylettää tietokoneelle. Ei näillä pilates-puutteisilla syvillä lihaksilla ihan missä vaan sekundatuolissa istuskella.

Riikka Ulanto lähetti minulle kirjansa "Mutta mitä kuuluu Lynyrd Skynyrdille". Kirja hoitaa pilates-haavaani, huuhtelee ja peittelee. Olen päättänyt, etten kirjoita kirjoitusystävien kirjoista arvioita, varsinkaan kun en osaa, mutta huomaa, että tätä lyhytproosaa on kirjoittanut runoilija. Kirjalla on muuten mahtava nimi.