Blogini on pipi

 

Olen tänä aamuna jo kirjoittanut seuraavan kolumnin Reuma-lehteen. Sen dead line on vasta reilun viikon kuluttua, joten aikaa viilaamiseen on hyvin. Olen aika tyytyväien aikaansaannokseeni. Laitoin kolumnin otsikoksi "Uni on arka eläin", sillä näinhän se on. Sen olen saanut monena yönä kokea.

Kässärin suhteen minut on vallannut hirveä hoppu. On käynyt samalla tavalla, kuin villapaitaneuleelle, yhtäkkiä se on pakko saada heti valmiiksi. Yritän toppuutella itseäni, sillä lasta ei saa päästää liian aikaisin maailmalle tai se tulee muuten kohta takaisin ja ryhtyy vaatimaan palveluja. 

Blogiini alkoi jokin aika sitten ilmaantua pari ylimääräistä laatikkoa ja englannin kielistä tekstiä. Nyt olen kirjautunut ulos, laatinut niin vaikean salasanarimssun, etten itsekään tule sitä muistamaan ja kirjautunut takaisin sisälle. Saa nähdä parantuuko blogini tästä uudesta sairaudesta näin vähin leikkaustoimenpitein. Epäilen.

Neuloosi

 

Hesarissa oli juttu kahdesta naisesta, jotka ovat perustaneet englannin kielisen digitaalisen neulelehden, josta on tullut niin suosittu, että naiset ovat voineet jättää palkkatyönsä, ryhtyä yrittäjiksi ja palkata jopa työntekijöitä. 

 

Facessa pyörii suuri neulojien vertaistuki- ja itsekehuryhmä nimeltään neuloosi. Kaunis villapaita saa siellä satoja tykkäyksiä, samaten Instassa. 

Välillä kaikki neuloivat jätelangoista minihameen tapaisia pötkylöitä, joita kutsuttiin pyllyttimiksi. Kirjavan pyllyttimen voi pukea farkkujen tai legginssien päälle takapuolta ja reisiä lämmittämään. 

 

Ihmisellä on tarve tehdä käsillään jotain muutakin kuin hivellä kännykkää ja neulominen on hyvä vaihtoehto, parempi kuin tupakoiminen. Olen tehnyt muutaman kirjoneulepaidan ja nyt käteni jo hamuilevat puikkoja, sillä haluaisin tehdä Bernie Sanders-lapaset. 

 

Lainasin kirjastosta Louise Glückin (kirjallisuuden Nobel-palkinto 2020) runokokoelman Uskollinen ja hyveellinen yö (kirjalla on ihana nimi). Kokoleman on suomentanut Anni Sumari ja kustantanut Enostone kustannus. Jo ensimmäinen runo osui minuun (siis hyvällä tavalla). Lainaan tähän pätkän runoa:

 

 "...(vuosien jälkeen) olimme edelleen ensimmäisessä vaiheessa, yhä valmistautumassa aloittamaan matkanteon, mutta silti olimme muuttuneet; saatoimme nähdä sen toisissamme; olimme muuttuneet vaikka emme olleet liikkuneet, ja eräs sanoi voi katsokaa miten olemme vanhentuneet matkustaessamme vain päivästä yöhön, ei eteenpäin, eikä sivullepäin, ja tämä vaikutti oudosti ihmeeltä..." 

 

Kuvassa neulomani Riddari (kaikki neuloosin jäsenet tietävät mistä on kyse). 

Kuparimaski ja hopeavesi

 

Uusien koronavirusmutaatioiden vuoksi THL suosittaa yli kahden metrin turvavälejä (luin eilisestä Hesarista). Kävin kauppahallissa ja kun maksoin ruisleipääni tuli kypsään ikään ehtinyt naisihminen niin kiinni minuun, ettei Aamulehti olisi mahtunut väliin. Hänellä ei ollut maskia. 

Kun iäkkäät kansalaiset saadaan rokotettua, riittää taas risteilyalusten buffet-pöytiin asiakkaita. Niihin on rynnättävä äkkiä, etteivät katkaravut, kylmäsavulohi ja paahtopaisti lopu. Epäilen, etteivät rokotetut jaksa enää turvavälejä noudattaa vaikka pitäisi.

Facessa intoiltiin kuparimaskeista (näyttää ihan tavalliselta maskilta kuvassa, kuitukangas on haalistuneen oranssi), joita saa ostaa ainakin Ruohonjuuresta. Joku väitti, ettei niitä tarvitse pestä, riittää kun tuulettaa, sillä kupari tappaa virukset. Kuparimaski ja hopeavesi. 

Miksi olen tänään näin kuparinen ja kitkerä? Tähän ei auta muu kuin kävelylenkki ja pullakahvit.

Asuntoni kutistuu

Nyt kun Ei saa mennä ulos saunaiholla -romaanista on tehty äänikirja, neljä ja puoli vuotta sen julkaisun jälkeen, lukijat tai oikeastaan kuuntelijat ilmaisevat taas mielipiteitä tuosta opuksesta lähinnä Instassa. Kirja tuntuu niin kaukaiselta, että sen moittiminen on yhtä loukkaavaa kuin joku sanoisi, että kouluaikaisella poikaystävälläni oli rumat korvat. 

Koska rokotus vaikuttaa realistiselta keinolta helpottaa elämää, on maailma muuttunut jostain syystä vaarallisemmaksi kuin silloin, kun tällaista ratkaisua ei vielä ollut näköpiirissä. Olisi huonoa tuuria sairastua juuri nyt. Kuulun kaikkein viimeisimpään rokotusryhmään (numero yksitoista). Odottelen piikkiä hiha ylös käärittynä. 

 

Koti on alkanut tuntua ainoalta turvalliselta paikalta. Aamupäivällä on ihanaa, luen, kirjoitan, kuuntelen radiota ja neulon kirjoneulepaitaa. Jumppaan ja käyn lenkillä. Iltaa kohti asunto alkaa kutistua. Jos joku mittaisi asumispinta-alan se olisi illalla ainakin seitsemäntoista neliötä pienempi kuin aamulla herätessä. 

 

Ostin kaksi laskiaispullaa, mies tiskin takana sanoi, että toisessa on hilloa ja toisessa mantelimassaa. "Ei haittaa", minä sanoin. Eilen arpa osui hillopullaan, joten tänään saan mantelimassaa.  Rakastan kermavaahtoa vaikka se on pääasiassa rasvan sisään vatkattua ilmaa.

Passivisti

Eilen puhelin soi ja minua pyydettiin pitämään vastaanottoa Lahdessa, oma stetoskooppi, neulat ja ruiskut mukaan. Missä v-tussa on Lahti? En ole koskaan käynyt siellä. Siteerasin tässä nyt omaa kirjaani, jossa siivooja Natalia näkee ilmoituksen siivouskeikasta Lahdessa (omat siivousvälineet mukaan). Se taas on varastettu oikeasta  pätkätyötodellisuudesta. (Stetoskoopin, ruiskut ja neulat keksin itse.)

 

Mitä vastasin? Kiitos, mutta ei kiitos. 

 

Olen neulonut villapaitaa, jota on vaikea laskea käsistään, sillä se on jo niin pitkällä, että alan haaveilla seuraavasta. Olen samalla kuunnellut äänikirjaa, sillä otin Bookbeat-ilmaisjakson, jonka aion sitten lopettaa, ellen jää koukkuun. Kuuntelen Juhani Karilan kirjaa Pienen hauen pyydystys. Mietin peijooneja ja hattaroita. 

 

Minusta ei olisi aktivistiksi, sillä olen laiska pelkuri. Mitenköhän Aleksei Navalnyi nukkui viime yönä? Oliko kunnon patja ja oma kammari? Entä kylpyhuone? Tarjoillaanko aamulla teetä, paahtoleipää ja marmeladia? Lukeeko aamiaispöydässä Komsomolskaja pravdaa?

Syvä huokaus. Toinen kuppi kahvia. Ihan vähän kirjoneuletta ja sitten kirjoittamaan. Sympatiat Alekseille.

Nuku huonosti

Helppohan se on neuvoa, miten nukkua hyvin, mutta minäpä kerron, miten yöunet saa karkotettua.

Istu iltaa kolmen ihmisen kanssa, joita et ihan viikottain näe. 

Juttele Patti Smithistä ja Robert Mapplethorpesta ja Patti Smithin elämäkerrasta Ihan kakaroita. Puhu kirjoista, taiteesta ja siitä miksi joku on niin hullu, että haluaa taiteilijaksi vaikka se useimmiten tarkoittaa köyhyyteen tyytymistä. Tänä aamuna ajattelen, että kyllähän sellaisen ihmisen pitää olla parantumaton optimisti tai sitten vaan ei voi edes ajatella muita vaihtoehtoja. Patti Smith ei voinut.

Juo lasillinen viiniä ja juo mukillinen kahvia. 

Pyyhkäise iltasella puhelimesi näyttöä ahkerasti. Seuraa onko äänikirjasi nousussa, laskussa vai kulkeeko tasamaata.

Kuuntele Juhani Karilan romaania Pienen hauen metsästys. Jatka kuuntelemista aamuyöstä, kun kyllästyt pyörimään lakanoissasi. 

Näillä neuvoilla pääsee jo melko pitkälle. Lopulliseksi niitiksi tarvitaan huutava kissa, joka herää puoli kuudelta. 

En tiedä mihin unet lopulta karkasivat. Pakenivatko ulko-ovesta samalla kun lukupiiriläiset poistuivat vai luikahtivatko viemäriputkistoon?  Palaavatko enää tähän asumukseen vai siirtyivätkö naapuriin, sekin on toistaiseksi arvoitus.