sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Madridissa 2

Elämäni on täynnä kauheita onnettomuuksia, joista useimmat eivät ole koskaan tapahtuneet (Montaigne on kuulemma kirjoittanut tämän). Siispä lentokone ei pudonnutkaan vaikka olin varautunut päinvastaiseen tai miten siihen nyt sitten varaudutaan. En edes lukenut istuimen taskusta löytyvää turvaohjetta. Join lentopelkokuoharia vain menomatkalla, takaisin tullessani päätin kokea lentämisen kauhut selvin päin.

Vielä kongressihuomioita. Kongressissa tarjoiltiin lounasta, jonne periaatteessa ryntäsi 14 000 ihmistä samaan aikaan (no muutama luultavasti katseli lounasaikaan taidetta Pradossa tai Reina Sofiassa tai haahuili kaupungilla). Muona,  jonka ehkä onnistuit saalistamaan, kerättiin pahvikippoon. Suurin osa tarjoiluvadeista oli tyhjiä, kun pääsit niiden äärelle. Yhtenä päivänä onnistuin saamaan liha- ja kalapalan, en muuta, toisena päivänä pääsin ensimmäisenä tortelliinilaarin eteen vaikka italialaiset tuuppivat. Minulla kuitenkin sattui olemaan kauha kädessäni. Ateria oli syötävä seisaallaan muiden tönittävänä.

Madridilaisen kulttuurikeskuksen elokuvateatterissa olisi esitetty Aki Kaurismäen elokuva Juha. Espanjassa elokuvat jälkiäänitetään espanjaksi, mutta onneksi Juha on mykkäelokuva. Espanjalaiset puhuvat englantia suomalaisia huonommin, mutta heillä ei ole yhtä suurta painetta kielitaidon kartuttamiseen, onhan maailmassa 470 miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat espanjaa äidinkielenään.

Luennoista minulle jäi mieleen, erään saksalaisen luennoitsijan esitys, jossa hän kertoi asuvansa kaupungissa, josta Scorpions -bändi on kotoisin ja erään luennoitsijan potilassitaatti ”We had plans, then I got sick. Now we try to make new plans”

Kuva on napattu kongressikeskuksesta.



lauantai 15. kesäkuuta 2019

Madridissa

Tänään rynkytin sisuskalujani nelisen tuntia pilvien yläpuolella. Turbulenssia, kuoppia ilmassa, kovin oli epätasaista meno. Aina kun "kiinnittäkää turvavyöt" -valo hetkeksi sammui, puolet lentokonematkustajista hyppäsi pystyyn ja asettui vessajonoon.

Madrid oli hieno kongressikaupunki, hieno kaupunki se oli muutenkin. Hotelliaamiaisen sämpylätkin olivat kovin pieniä ja sieviä. Hotellihuoneiden seiniin oli maalattu runoja, nukuin samassa huoneessa Pablo Nerudan espanjankielisen runon kanssa, mutta ei se häirinnyt untani.

Jos käveli Tribunal metroasemalle, tarvitsi junaa vaihtaa vain kerran ja sitten olikin jo perillä kongressikeskuksessa. Kyseinen rakennuskompelksi oli niin suuri, että liikkumista helpottamaan oli rakennettu samanlaisia hihnoja, joita näkee valtavilla lentoasemilla. Jokaisen osallistujan kaulassa roikkui muovikotelo, jossa saattoi lukea kongressivieraan nimen ja kotimaan sekä kongressiaikataulu niin pienellä präntillä painettuna, ettei aikuisnäöstä kärsivä sitä erottanut.

Nyt se sitten tapahtui: Nuori nainen tarjosi metrossa minulle paikkaansa. En huolinut vaan mökötin koko illan. Päädyin siihen, että espanjalaisen on niin vaikea arvioida suomalaisen ikää ja kuntoa, ja että nyt meni pieleen.

Käväisin taidemuseossakin, päädyin pikkumuseoon (niin luulin). Thyssen-Bornemisza museossa oli liiaksikin nähtävää. Yksityiseen kokoelmaan kuuluu maalauksia mm. sellaisilta taiteilijoilta kuin Dürer, Rafael, Titian, Rubens, Rembrandt, Caravaggio, Manet, Renoir, Cézanne, Van Gogh, Gauguin, Kandinsky, Picasso, Hopper, Rothko ja monilta muilta.

En ostanut kaupungista mitään vaikka paineet olivat suuret kun näin muiden raahaavan ostoskassejaan. Kävin kyllä muutamassa vaatekaupassa turistialueella ja huomasin, että vaatteet näyttivät maksavan jostain syystä tavallisimmin 25 euroa. Joudun ehkä katumaan ostamattomuuttani.

Alla kuva hotellin edestä kadulta tuloiltana. Yllä kuva kävelymatkalta Tribunalille.


tiistai 11. kesäkuuta 2019

Vihaan kokouksia

HBO:n Chernobyl -minisarja oli hyvä ja hyytävän totta. Toinen lapseni syntyi 28. huhtikuuta 1986. Sain tiedon onnettomuudesta sairaalaan. Vasta nyt ymmärrän, että se olisi voinut tapahtua yhtä hyvin Pietarin alueella, jolloin seuraukset Suomen kannalta olisivat olleet ihan toista luokkaa. Samalla tavalla viallisia voimaloita rakennettiin Neuvostoliittoon useita. Vaikenemisen, pelon ja valehtelemisen tapa oli laajalle levinnyttä.

Sekä Netflixillä että HBO:lla on paljon hyviä sarjoja (huonoja myös), itselle sopivan materiaalin löytäminen on vaikeaa. Siskoni lähetti minulle suosituksensa, joiden katsominen veisi kaiken aikani. Siskoni tietää makuni paremmin kuin algoritmit.

En muistanutkaan, miten rasittavaa on lähteä matkalle, pakata laukku, arpoa, mitä ottaa ja mitä jättää. Lukea säätiedotuksia, tsekata itsensä koneeseen, stressata ehtiikö ajoissa ja luopua kaikesta kotoisasta muutamaksi päiväksi. Pilata maapallo (maksoin lentomaksun ja ilmoitan sen teille, sillä ettehän te muuten tietäsi miten hyvä ihminen olen). Tämä ei ole huvimatka.

Osallistuin eilen skype-kokoukseen, eikä sekään ollut hääviä. Kaksi osanottajaa ei saanut skypeä toimimaan ja kaikki oli sekavaa. Vihaan kokouksia.

Tapaamme pian jos kaikki menee hyvin. Jos kone pysyy taivaalla riittävän pitkään ja liukuu pehmeästi sinne minne pitääkin.

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Raparperipiirakka

Leivon pari kertaa vuodessa. Eilen ryhdistäydyin ja valmistin raparperipiirakan. Vieraat tykkäsivät. Leivonnan ikävä seuraus on se, että koska piirakkaan laitettiin vain 2 desiä piimää, minulle jäi 8 desiä piimää, enkä tiedä mitä sillä tekisin (ruokaa ei saa heittää menemään, enkä juo piimää). Jos joku piimän ystävä näkee tämän, niin tervetuloa hakemaan, Tampereelle on hyvät liikenneyhteydet. Leivonnan positiivinen seuraus on se, että leipomisen jäljiltä jäi 2 tl vähemmän leivinjauhetta (parasta ennen 2012) ja soodaa (parasta ennen 2010) kuin ennen marttamaista herätystäni.

Googlaten sain tietää, että piimästä voi tehdä sämpylöitä, leipää (vaatisi taas leipomista), lettuja ja smoothieita. Smoothie on niin hankala sana, että toivoisin sille suomalaista vastinetta. Nettisanakirjassa se käännetään pirtelöksi, mutta smoothien miellän terveystuotteeksi ja pirtelön jäätelöjuomaksi. Löysin piimäsmoothie-ohjeen, johon käskettiin laittaa mm. herneen versoja ja mehiläisen siitepölyä. Eikös kukista saa siitepölyä eikä mehiläisistä? En viitsisi pysäyttää siitepölyä kantavaa mehiläistä ja varastaa häneen tarttunutta siitepölyä.

Minulla on nyt puoli pellillistä raparperipiirakkaa, mutta se ei ole ongelma lainkaan.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Bluesia saaressa

Saariblues järjestetään viehättävässä Viikinsaaressa, jonne pääsee laivalla Laukontorilta. Osallistuin tapahtumaan ensimmäistä kertaa. Yleisö koostui pääasiassa ei ihan nuoresta väestä, tarjolla oli syötävää, juotavaa, musiikkia ja tapahtumaan olisi saanut VIP-lippuja, joilla olisi päässyt aidoilla eristettyyn karsinaan. Musiikkia kuultiin kahdella lavalla, joten roudaukset eivät vieneet aikaa ja kaikki sujui joustavasti, joka on tällaisissa tapahtumissa harvinaista. Vessa- ja kaljajonot olivat kohtuullisia.

En osaa sanoa esiintyjistä paljon mitään, sanon silti.

Pauli Hanhiniemi esitti vanhoja hittejään akustisesti Ville Rauhalan kanssa. Pauli on ihana.

Seuraavasta esiintyjästä en osaa sanoa paljonkaan, sillä olen kuullut heitä vuosia sitten naapurin kellarissa. Tyly kohtalo on hieno bluesbändin nimi. Sen keksi aikoinaan naapurimme Jari. Bändi esittää bluesia suomeksi.

Iron Country Sisters oli kiva bändi, mutta oliko tämä bluesia? Ei haittaa, he olivat raikas tuulahdus helteisessä illassa. Nuoret naiset olivat ihan oikeastikin siskoksia ja osasivat laulaa. Heistä kuullaan vielä, pidin paljon.

Honey B Familyn karisma ulottui saaren joka nurkkaan, eikä se johtunut ainoastaan musiikin volyymista. Perhetrio toimi hyvin, tosin epäilen pojan ylipitkän rumpusoolon olleen pientä kapinaa vanhempia kohtaan.

Pepe Ahlqvist Harp osoitti, että sedät jaksavat heilua. Viimeinen esiintyjä Lady Sings the Blues jäi minulta kuulematta.

Hienointa oli lipua laivalla pitkin tyyntä Pyhäjärven pintaa takaisin kohti Laukontoria. Seisoin täyden laivan keulassa. Pelkässä kesämekossakaan ei tullut vilu.

torstai 6. kesäkuuta 2019

Loma josta uneksin öisin

Keskustelin eilen kahden tutun toimittajan kanssa klikkiotsikoista, joiden päätarkoitus on saada mahdollisimman paljon klikkauksia. Niiden tavoittelemisesta voi tulla riippuvaiseksi. Blogipäivityksissäkin vetävä otsikko imee lukijoita.

Pitäisi keksi nimi romaanille. Nyt ovat muotia otsikot tyyliin "Naiset joita ajattelen öisin" tai "Nimi jolla kutsutaan öisin", tätä ennen suosittuja olivat kaikki -alkuiset kirjan nimet "Kaikki se valo jota emme näe",  "Kaikki minkä menetimme" tai "Kaikki mitä rakastin". Nämä nimet viittaavat johonkin herkkään, hauraaseen ja naiselle sopivaan ketään uhkaamattomaan piiloälykkyyteen. Yö vihjaa mahdollisesti romantiikkaan, jopa erotiikkaan, mutta ei tietenkään mihinkään rahvaanomaiseen (tiedän, ettei "Naiset joita ajattelen öisin" ole eroottinen kirja lainkaan).

Otsikolla on suuri merkitys niin kuin kirjan nimelläkin, varsinkin kun kirjailija ei ole tunnettu. Keksin äsken nimet "Loma jota ajattelen öisin",  "Lottovoitto josta uneksin öisin" ja "Kissa joka herättää öisin".

Lisään tähän erinomaisen ehdotuksen, jonka sain facessa: Pissahätä johon herään öisin". Sopii naisille ja prostatavaivaisille miehille. Ehdottomasti menestysteos.