Ei mitään

Allekirjoitin sähköisesti viisikymmentä sairaskertomustekstiä. Ennen allekirjoitus sujui tuosta vaan, lääkefirman mainoskynällä vedettiin paperille kummallinen kiemura, jota kutsutaan lääkärin allekirjoitukseksi.

B-lausunnot allekirjoitetaan edelleen vanhanaikaisesti, mutta muiden tekstien sähköinen hyväksyminen vaatii lukemattomia näpäyksiä ja zeniläistä mieltä.

Huomasin tekstejä lukiessani, että minulla on ikävä tapa viljellä "mitään"-sanaa. Potilaalla ei ole mitään vatsavaivoja. Sydämen auskultaatiossa ei ole mitään poikkeavaa ja niin edelleen. Deletoin "mitään" sanat vaikka potilaalla on tuskin mitään niitä vastaan. Ne ovat kuitenkin turhia ja turhia sanoja pitää välttää.

Käväisin tänä aamuna kahvilassa (Kahvisalonki). Isäntä toi minulle pöytään vesilasin ja sanoi "Vettä, ole hyvä".  Näin pieni juttu tuntui kivalta, asiakkaan huomioimiselta.

Podcast

Näen usein kaupungilla arviolta kahdeksankymppiset siskokset (siskokset on tekemäni oletus), joiden hiukset näyttävät aina siltä kuin naiset tulisivat suoraan kampaajalta. Siskokset ovat pukeutuneet huolitellusti ja heidän askeleensa sopivat yhteen. He eivät koskaan raahaa ostoksia. Siskoksia on hauska katsella, sillä he näyttävät niin samanlaisilta, ovat juuri samanpituisia ja -painoisia. Mietin ketä he ovat ja millaisen elämän he ovat eläneet.

Olen vajonnut syvälle sohvaani ja katsonut kolme osaa "Ensitreffit alttarilla"- ohjelmaa. Kun ensimmäinen kausi esitettiin, ajattelin ettei kukaan voi olla niin hullu, että menee naimisiin toisen kanssa näkemättä tätä etukäteen. Nyt se tuntuu ihan järkeenkäyvältä. Helppoahan se on kun pehmoisia lätisevät asiantuntijat ovat tehneet valinnan puolestasi. Sen jälkeen laiska katsoja voi seurata jännitysnäytelmää, jossa ratkeaa miten lopulta käy. Varsinainen draama näytellään kun kamerat eivät ole paikalla. Siitä kaikesta näkee vain pieniä vinkkejä, joita yrittää tulkita. Suudelmat, kädestä pitämiset, kontrolloimattomat katseet ja lauseet, joissa vaivoin onnistutaan peittämään kiukku, jonka tuo vieras saa aikaan.

Lähden huomenna käväisemään Pasilassa, jossa äänitetään podcast, jossa juttelemme toisen äidin kanssa siitä miltä tuntuu kun oma lapsi on transsukupuolinen. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee sitä suvaitsevaisemmaksi sitä muuttuu. Jostain syystä aina luullaan sen olevan toisin päin. Hiljalleen oppii hyväksymään melkein kaiken muun kuin väkivallan ja suvaitsemattomuuden.

Kiitos

Yhden meidän sihteerimme piti jäädä vuoden vaihteessa eläkkeelle. Mies (ajattelitte tietysti, että nainen) hävisi muutama kuukausi sitten sairaslomalle. Tänään sain tietää, että hän oli kuollut.

Eihän sen näin kuulunut mennä. Olisi pitänyt keittää eläkekahvit, pitää puheet, kirjoittaa kortti, antaa lahjat ja laulaa joku laulu. Olisi ainakin kuulunut sanoa, että kiitos kun pidit huolta siitä, että potilaat täyttivät kyselyn ja autoit aina kun lähetteiden kanssa tuli ongelmia (ja niitähän tuli).

Nyt taas ikävällä tavalla ilmeni, miten hauras onkaan tasapaino, joka täällä näennäisesti  hallitsee. Välillä tuntuu siltä, että joku pelaa hahmoillamme jotain peliä.  Eikä siinä pelissä ole kunnon sääntöjä.

Voi ei, sieniä

Metsästä Kangasalta löytyi niin paljon suppilovahveroita, että huudahdin lopulta sieniryppään nähdessäni "Voi ei!" Isäntä teki kuitenkin sienirisottoa pakastetuista sienistä. Istuin kyläpaikan keittiössä seuraamassa pariskunnan ruoanlaittoa ja tunsin oloni ihmeen turvalliseksi. Vaikka ystäväpariskunta kinasteli, ei ollut mitään vaaraa, että tilanne kääntyisi jotenkin hankalaksi.

Illalla nautimme rapuja. Lautaseni viereen oli aseteltu pieni puusta leikattu ravun kuva. Se kuulemma merkitsi tehtävää. Jouduin lausumaan kaksirivisen runon rapujuhlista, loppusoinnuilla tietenkin.

Tille ja Talle juovat itsensä pöydän alle
minä tarvitsen apua kun syön rapua.

Tille ja Talle olivat emäntä ja isäntä, jotka eivät totisesti juoneet itseään pöydän alle, minä sen sijaan tarvitsin aoittain apua, että sain ravun sisälleen kätkemän lihan kaivetuksi kuorestaan.

Kuuntelen sunnuntailenkillä radio-ohjelmia. Pelkään Antti Nyleniä vaikka en ole koskaan häntä tavannut. Täytyy olla raskasta keksiä omintakeisia ajatuksia, toki tuo ajattelu on meidän tyhmempien kannalta virkistävää. Ohjelmassa "Rakas ääniraita" Antti Nylen totesi Nico -nimisen artistin pelastuneen heroiinin avulla. Vierottauduttuaan heroiinista ja aloitettuaan terveellisen elämän Nico kaatui pyörällä ja kuoli.

Koulutuksesta kotiin

Matkustan kotiini Tampereelle Pieksämäen junassa. Konduktööri on pääteasemaan sointuen savolainen. Hän esitteli junaa tähän tapaan  "Extra-osastolla on nahkapenkit ja sinne suap mennä jos on hankkinut extra-luokan liput" ja "Junan keulilla siijjaitsee luppakorvaosasto".

Opin tämän päivän koulutuksessa, että naisilta saa parhaan sukuanamneesin. Naiset ovat perehtyneempiä sukulaistensa ja jopa puolisonsa sukulaisten sairauksiin kuin miehet. Aiemmin tällainen juttu olisi kerrottu tuosta vain, mutta nyt miesluennoitsija selitteli  "Ei ole tarkoitus olla seksistinen, mutta..."

Eräs emerita naisprofessori kertoi, ettei erikoislääkärien koulutusten tauolla aikoinaan tarvinnut jonottaa naistenvessoihin, sillä usein muita naisia ei ollut.

Ihmisen rodulla on merkitystä joidenkin sairauksien esiintyvyydessä ja jopa laboratoriokokeiden viitearvoissa. Rodun ilmaiseminen korrektisti aiheuttaa välillä melkoista kiertelyä ja kaartelua. Suomen kielessä on huonosti sanoja näille asioille, aasialainen on aasialainen, mutta muuten on hankaluuksia. Jopa valkoisesta rodusta puhuminen kuulostaa jotenkin asenteelliselta.

Ei mainoksia, kiitos

Liimasin pari vuotta sitten oveeni tarran, jossa luki "Tamperelainen, ei mainoksia". Tarroja sai ilmaiseksi Vohvelikahvilasta. Tarran liimaamisen jälkeen minulle ei tullut pariin vuoteen Tamperelaista eikä onneksi mainoksiakaan. Kuukausi sitten alkoi postiluukustani taas tulvia sekä kaupallisia tiedotteita että Tamperelainen. Nyt tiedän, että Lidlissä on maanantaina myynnissä farkkuhaalareita.

Työkaverini isä kuoli hiljattain. Työkaverillani ei ollut juuri minkäänlaista kontaktia mieheen. Miehen vähäisten rahojen jakaminen oli työlästä. Ensin piti hankkia todistus, jossa maksua vastaan todistetaan, että työkaverini on elossa. Täytyi maksaa hautajaiset, ostaa arkut ja kaikki tarvittava.  Isän tilille jäi lopulta 300 euroa. Raha täytyisi jakaa neljän sisaruksen kesken. Isä oli asunut monella paikkakunnalla, joiden kaikkien seurakuntiin piti soittaa ja pyytää todistukset, ettei isällä vain ole lisää perijöitä. Lopulta miehen lapset olivat niin turhautuneita, että halusivat lahjoittaa rahan valtiolle, mutta sekään ei onnistunut tuosta vain.  En vielä tiedä miten lopulta kävi, mutta kun tarvitaan monenlaista viranomaista, asianajajaa ja todistusta, niin perinnöstä saattaa lopulta jäädä kahvirahat yhdelle tyttärelle.

Hämeenpuistossa myytiin tänään ylihintaisia toffeekarkkeja, oliiveja ja saippuaa. Liikuttava neljän keski-ikäisen miehen rock-bändi esiintyi ja yritti saada neljää kuulijaa laulamaan kertosäettä. Yleisö oli kovin hajallaan ja kaukana bändistä, joten yhteislaulu ei raikunut hääppöisesti. Lopussa laulaja yritti kaupata bändin levyjä, jolloin kuulijat pakenivat paikalta.