Voi Heidi!

Matkustan taas kerran junalla. Käytävän toisella puolella istuu mies, jonka shortseissa on ananaksen kuvia. Kankaan hedelmillä on siivet. Yksi matkalaukku roikkuu hyllyllä puoliksi tyhjän päällä, onneksi en istu sen alla. 

Osallistuin lauantaina kolmen pariskunnan hopeahääjuhliin. Seilasimme laivalla Laukon kartanoon ja kuuntelimme puistossa Litku Klemettiä ja Lyytiä. Litku Klemetin esitys oli performanssi, jossa laulaja pyöri välillä selällään nurmikolla. Tykkäsin. 

On tapahtunut iloisia asioita (ei liity kirjoittamiseen) ja sanoin toiselle pojalleni, että kohta varmasti tapahtuu jotain ikävää. Oikeasti. Ei niin saa sanoa! Läppärilläni on muuten tosi paljon kissankarvoja. 

Luin Elizabeth Stroutin romaanin Voi William! Romaani kertoo jo aiemmista kirjoista tutun kirjailija Lucy Bartonin ja hänen ex-miehensä Williamin suhteesta. Kirjan juonikuviot ovat yksinkertaisemmat ja se on nopealukuisempi kuin aiemmat teokset, mutta kovin rakastettava silti. Siinä pohditaan mm. päättääkö ihminen oikeasti elämästään. William sanoo Lucylle "Aina silloin tällöin -harvoin- ajattelen, että joku tosiaan päättää jotakin. Muutoin me vaan seuraamme jotain - en tiedä mitä, mutta seuraamme kuitenkin. Joten ei. En usko että sinä päätit lähteä." 

Mietin itsekin, että päättääkö ihminen pettää tai jättää puolisonsa tai opiskella lääkäriksi vai ajautuuko hän tilanteeseen, jossa ei voi enää perääntyä. Päättikö Suomi liittyä Natoon vai tuntuiko siltä, että oli pakko yrittää. 

Elizabeth Strout on kovin rakastettu kirjailija. Voisiko se johtua siitä, että hän tuntuu rakastavan henkilöitään vaikka ne olisivat paskoja.

Eläkeläisolut

Tapasin vanhoja ystäviä Telakan terassilla. Nainen viereisestä pöydästä huuteli ystävilleen, että ravintolasta saa olutta, talon viiniä ja tiettyä ruoka-annosta seniorihintaan. Ryntäsimme heti tiskille alennusviiniä hakemaan. 

Nyt olen kuullut, että monista lounasravintoloista saa ruokaa eläkeläisalennuksella. Tästä lähtien ryhdyn napakasti vaatimaan alennuksia kaikkialla. Unkarissa eläkeläisten ei tarvitse maksaa julkisen liikenteen käytöstä.

Niitä vanhoja hylsyjä tipahtelee sähköpostiin kuin lyöntejä palleaan. Rangaistuksia vanhoista pahoista teoista. Kustantamot puhdistavat pöytiään turhasta rojusta ennen lomiaan. 

J kysyi siinä alennusviinin ääressä, miten käsittelen näitä hylkäyksiä. Hänellä on kokemusta tieteellisten artikkeleiden hylsyistä kuten minullakin. Puhun kaikille, jotka jaksavat kuunnella. Menen kävelylle. Vihaan kirjoja. Vihaan kustantamoja.

Sain erään kirjailijan somepostauksesta vinkin, että kannattaa askarrella hylsykortti ja kun siihen saa kymmenen leimaa, voi ostaa itselleen jotain kivaa (se voi olla myös aineetonta kivaa). Tekisi mieli ostaa silkkilakanat, joita Deborah Levy kehuu kirjassaan Omistuskirjoituksia. Ovat ikävä kyllä turhan kalliita, eikä niistä saa eläkeläisalennusta.

Puhutaanko säästä ja aborteista?

Ulos mennessä tuntuu kuin astuisi lämpimään kylpyveteen. Tekee mieli kylmää olutta ja suolapähkinöitä. 

Minusta on tullut ihminen, joka juttelee kahvilan myyjälle. Hän ehdotti lounassalaatin päälle jälkiruokakahvia. En yksinkertaisesti kieltäytynyt vaan tilitin tämänpäiväiset kahvikupilliseni, ikään kuin ne kiinnostaisivat häntä. Keskustelimme säästä ja veden juomisesta.

Sisältövaroitus: Kirjoitetaan abortista ja verestä

Yli viisikymmentä vuotta vanha suomalainen aborttilainsäädäntö on tarkoitus uusia. Tuntuu täysin turhalta, että raskaudenkeskeytykseen tarvitaan kahden lääkärin lausunnot. Vaatimus viivyttää toimenpidettä ja lisää aborttia tarvitsevan henkilön psyykkistä stressiä. Raskaudenkeskeytys pitää järjestää erikoissairaanhoidosta käsin. Tuhlataan resursseja, joita voitaisiin käyttää johonkin tarpeellisempaan.

Monilla on dramaattinen kuva toimenpiteestä: kaapimista, ämpärillinen verta ja lapsen kappaleita (anteeksi brutaaliuteni). Kuitenkin 97 prosenttia aborteista tehdään lääkkeellisesti eikä kirurgisesti. Ensimmäinen lääkeannos annetaan klinikassa ja toinen otetaan kotona.

Vaikka Suomessa on ollut pitkään käytännössä vapaa mahdollisuus turvalliseen raskaudenkeskeytykseen, aborttiluvut ovat jatkuvasti laskeneet. Aborttien kieltäminen ei vähennä keskeytysten määrää vaan tekee niistä vaarallisia. Oikeus turvalliseen raskaudenkeskytykseen ei ole itsestäänselvyys, kuten nyt nähdään Yhdysvalloissa ja esim. Puolassa.

Olen huomannut, että aborttia tuntuvat vastustavan eniten fertiili-iän ylittäneet kansalaiset. Oman elämänsä päiviräsäset ja timosoinit. 

 

 

Kuvat eivät välttämättä vastaa todellista tilannetta

Pudotin appelsiinimarmeladipurkin jääkaapin lasihyllylle. Hyllystä lohkesi kookas pala. Hella ja mikroaaltouuni ovat menneet rikki vuoden sisällä ja nyt siihen listaan voi lisätä jääkaappipakastimen. Laite oli jo alun alkaen huono (toisin sanoen halpa) ostos. Siinä on vain yksi ainoa säätönappula. Ruoat joko melkein jäätyvät tai sitten ne ovat liian lämpimiä. Pakastimen hyllyihin kertyy niin paksu kerros jäätä, että sen sulattamiseen kuluu kokonainen työpäivä.

Ostin laitteen tuosta viereiseltä kadulta. Liikettä enää ole. Kodinkoneita myydään nykyään suurissa marketeissa keskustan ulkopuolella, leveiden teiden risteyksissä. Raahasimme nykyisen laitteen keuhkoahtaumaa (itse tekemäni diagnoosi) sairastavan myyjän (liikkeen omistajan?) kanssa. Hän ei saanut entistä jääkaappipakastinta vietyä pois, joten se seisoi viikon verran keskellä olohuoneeni lattiaa, kunnes sain yhden kaverin avuksi. Jääkaappipakastinmies halasi minua, joka tuntuu näinä aikoina todella kummalliselta. Hän tuoksahti vahvasti tupakalta. Olen selittänyt tämän keissin täällä jo aiemminkin.

Aion ostaa uuden laitteen ja niistä näyttääkin olevan jonkunlainen ale tai ehkä niitä myydään aina alennuksella. Jääkaappipakastimelle varattu tila on leveydeltään juuri ja juuri 60 cm ja laitteiden leveys on vähintään 59.5 cm. Tämä seikka stressaa minua. 

Ompelin mekon ja laitoin kuvan itsestäni uudessa mekossa someen. Sain positiivista palautetta ja koin tarvetta selittää, etten oikeasti näytä ollenkaan noin hyvältä. Kun valaistus/ kun meikki/ kun föönaus/ kun uusi kännykkä. Laittaisin varmaan Tinderiinkin varoituksen "Kuvat eivät välttämättä vastaa todellisuutta".

Vietän juhannusta kaupungissa ja sain somesta ohjeet, että minun on lähdettävä ulos. Vaihdoin kuitenkin vanhan mekon päälle. Söin Laukontorilla jäätelön ja kävin Lidlissä. Päätin repäistä ja istuin Hämeenpuistoon terassille juomaan soodavettä ja mietin, että tässä sitä istun meikeissäni terassilla. V ja M tulivat samalle terassille ja join heidän seurassaan oluen. Aamulla huomasin, että ruokaostokset olivat jääneet purkamatta.

Silkkilakanahaave

Ostin uuden kännykän, sillä entiseen ei mahtunut kaikkia tarvitsemiani appeja. "Uudessa" käytettynä ostetussa kännykässäni on kuusitoistakertaisesti tilaa verrattuna entiseen. Enää ei tarvitse poistaa jotain, jos haluaa uutta sisältöä. Uuden kännykän käyttöön ottaminen meni melko mukavasti. Onnistuin lukitsemaan OP-mobiilin. 

Oli pakko mennä pankkiin. Vaikka olen jäänyt eläkkeelle, ei minulla ole pankkikirjaa, eikä rahoja sukanvarressa. Siellä sitten istuin kyttäämässä vuoroani vanhusten, ulkomaalaisten ja meidän muiden yhteiskunnan ulkopuolisten kanssa. Minua kohdeltiin ystävällisesti kuin hieman ymmärtämätöntä lasta. Kaupattiin toista luottokorttia. Ihmisellä pitää kai sitten olla useita luottokortteja. 

Luen Deborah Levyn omaelämäkerrallisen trilogian kolmatta romaania Omistuskirjoituksia (suomentanut Pauliina Vanhatalo). Olen rakastanut sen aiempia osia ja niin tätäkin. 

Joudun liimaamaan sivujen väliin post it-lappusia. Haluan vielä palata lukemiini ajatuksiin. Pidän kirjailijan hillitystä huumorista ja viisaudesta.  Kirjailija on uuden edessä, sillä nuorempi lapsi on lähdössä kotoa. 

Hän tapaa parasta miespuolista ystäväänsä, joka sanoo "Muistutat joskus vaimoani, hänelläkin on pakkomielle avaimista. Toisaalta hän on onnellinen ja teeskentelee onnetonta, mutta kun taas sinä olet onneton mutta teeskentelet onnellista."

Jouduin googlaamaan brogue-kengät (kirjailijalla oli sellaiset):
Brogue-kengät ovat tukevat matalat kengät, jotka sopivat erinomaisesti tweedtakin tai puvun kanssa epävirallisiin tilaisuuksiin. Kengät ovat lähtöisin Skotlannin ja Irlannin kosteasta ilmastosta ja niissä on pieniä reikä- ja sahalaitakuvioita kärjen ja kannan reunassa sekä sivuilla. Googlasin myös iltit, jotka ovat ne läpyskät kengännauhojen alla.

Luin kirjasta, että laulaja-näyttelijä Jane Birkinin äiti oli neuvonut tytärtään: "Kun mitään muuta ei ole enää jäljellä---pukeudu silkkisiin alusvaatteisiin ja ala lukea Proustia." Tätä aion noudattaa! Levy on todella innostunut silkkilakanoista. Mistä saisin sellaiset?

Parasiitti

En ole sellainen eläkeläinen, joka osaa nauttia siitä, ettei tee mitään. Olen kehittänyt niin vahvan suorittajaminän ja huonon omatunnon, että siitä riittää loppuelämäksi.

Tänään menin kuntosalille. Nuori mies college- housuissa ja paidassa teki pelkkiä ojentajia. Oli pukeutunut aika lämpimästi kuntosalille. Enhän minä kyttää. 

Paistoin vegaanista pannaria. Nyt varmaan joku sanoo, että miksi vegaanit tekevät pannaria, miksei jotain joka ei tuo kananmunien käyttöä mieleen. En välitä. Hyvää tuli, keitin kahvit.

Moni sanoo, että nyt on lupa nauttia eläkkeestä, sillä onhan sen ansainnut. Jossain syvällä sisimmässäni koen itseni parasiitiksi, joka elää nuorempien työllä. 

Moni on lopettanut blogin pitämisen, minun on pakko jatkaa, sillä tämä muistuttaa ihan pikkuisen työtä, vaikka palkkaa ei maksetakaan. Eihän tämmöisen eläkeläisen kuulu ottaakaan mistään rahaa. 

Minulla on suunnitelma: Kirjoitan kirjan, jonka päähenkilö ei ole sarkastinen, hän auttaa muita, leipoo, kerää pakastimet täyteen mustikoita ja lätisee jatkuvasti elämän ihanuudesta.