keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Makkulointi

Tänään on huono päivä, vettä sataa, ruoka on huonoa ja kirjojani ryhdytään makuloimaan. Jotkut kevytmieliset kuulemma käyttävät tästä romaanin vääjäämättömästä kohtalosta sanaa makkulointi. Wikisanakirjan mukaan makulointi tarkoittaa mitätöintiä. Jos romaania ei ole siihen mennessä mitätöity, niin nyt se sitten viimeistään tapahtuu.

Makuloinnissa kirjoista revitään kannet ja sen sivut silputaan. Jätteeksi muuttunutta esikoiskirjailijan unelmaa tarjotaan tätä ennen kirjailijan ostettavaksi. Aion hankkia muutaman yksilön itselleni ja siinäpä onkin kiva lahja sukulaistädeille ja rippilapsille. En vielä tiedä koskeeko makulointi ensimmäistä romaaniani, toista vai peräti molempia. Ymmärrän kyllä, että kirjojen makuuttaminen varastossa ei ole kannattavaa. 

Kampaajani S kysyi pukeeko hän maskin. Mietin, että jos kaupassa on suositeltavaa käyttää maskia niin kaipa sama koskee kampaamoakin. Turvavälin päästä hiuksia on vaikea leikata. Puimme maskit toistemme suojaksi, muut kampaajat ja heidän asiakkaansa eivät niitä käyttäneet. 

S kertoi ostaneensa pojilleen verkkarit maski naamallaan. Myöhemmin hän huomasi kyseisen tuotteen olevan halvempi toisessa liikkeessä, palautti ensimmäisestä kaupasta ostamansa housut ja osti ne halvemmat. S kertoi, ettei olisi kehdannut toimia näin, ellei puoli naamaa olisi ollut maskin alla piilossa.

tiistai 20. lokakuuta 2020

Kuorolaulu on vaarallista

Tampereen työväenopiston "Kehonhuolto -syvien lihasten voima ja ryhti" -jumpan vetäjä käytti meitä ohjatessaan visiiriä. Kokeilin ensimmäistä kertaa pukeutua maskiin jumpatessani ja se onnistui ihmeen hyvin.

Tästä kaikesta tulee absurdi olo. Sanomalehdessä kirjoitettiin, että italialaisilla on päivittäin kaksikymmentäkaksi ihmiskontaktia ja suomalaisilla vain kahdeksan. Metsäläisyydestä on tullut uusi hyve.

Hiljattain vielä sanottiin kuorolaulun ja muunkin yhteisöllisyyden pidentävän ikää. 

Vielä viime vuonna oli suotavaa jäädä jumpan jälkeen pukukoppiin rupattelemaan, nyt on vältettävä katsekontaktia, kiskottava vaatteet päälle kiireesti ja juostava kotiin.

Kirkkokuorossa veisaamisen sijaan kannattaa olla hiljaa ja pysyä kotona. Laittaa ovi lukkoon ja tarkkailla ovisilmästä naapureita ja ikkunasta muita kyläläisiä. Juopottelukin on suotavampaa kuin kuorolaulu, kunhan juo viinansa yksin, eikä tarjoa muille. 

Vaikka itse kukin selviäisimme tartunnasta helposti, niin onhan olemassa uhka, että virus pääsee leviämään laajasti, eikä terveydenhuoltomme kestä sitä. Hoitopaikat eivät riitä, välineet loppuvat ja hoitohenkilökunta sairastuu tai joutuu karanteeniin. Tällä hetkellä tilanne näyttää kyllä hyvältä, sillä sairaalahoidossa on toistaiseksi vähän potilaita. Ensi kuusta ei vielä tiedä kukaan.

Suomessa kuolee vuosittain yli 50 000 ihmistä, joten koronavirusinfektioon menehtyneiden määrä (351) tuntuu tähän suhteutettuna vielä vähäiseltä. Toisaalta jokainen infektioon menehtynyt on ollut jonkun äiti, isä, sisar, naapuri, inhottu, rakastettu, vihattu, lapsi, isovanhempi tai kuorokaveri. 

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Vaarallista

Kävin Helsingissä, vaarallisessa kaupungissa. En uskaltautunut ostoskeskuksiin, kuntosaleille, kampaamoihin, museoihin, karaokeen, yökerhoihin tai teattereihin.

Istuin junassa maski kasvoillani, kävelin ystävieni luo ja vietin pari vuorokautta heidän kotinsa virusvapaassa mikroilmastossa. 

Teimme ruokaa, nukuimme pitkään, kävimme pienellä kävelyllä ja näimme Maria Veitolan, juttelimme ja katsoimme suosikkiartistiemme esityksiä Youtubesta.

A haluaa aina kuulla David Bowieta ja Grace Jonesia ja Ö turkkilaista iskelmää. Olen yleensä illan siinä vaiheessa Leonard Cohen -tasoisessa hiprakassa. 

Tällä kertaa A ei soittanut trumpettia keskellä yötä.

Ö:llä on Suomen ja Turkin kaksoiskansalaisuus, turkkilaisena hän ei voisi matkustaa juuri mihinkään ilman viisumia, nyt suomalaisena maailma on avoin (jos se siis olisi avoin). 

Ö  keitti turkkilaista jugurttikeittoa, jonka valmistusaineet olivat jugurtti, voi, vesi, kananmunan keltuainen, vehnäjauho ja riisi. Mausteeksi lisättiin suolaa ja minttua. Ei se ollut hassumpaa, aion valmistaa sitä myöhemmin kotona. 

A:n kanssa laitoimme ihanaa lasagnea, jota nautimme Amarone punaviinin kera.

Päädyin siihen, että elämä on hyvää, ehkä epätasaista, mutta tällä hetkellä onneksi siedettävää.



perjantai 16. lokakuuta 2020

Hyveposeeraus


Luin jokin aika sitten Kari Hotakaisen romaanin Tarina, jossa irvaillaan nykyajan tarinallistumiselle. Emme enää osta sohvaa, puukkoa, lasia tai sukkahousuja, vaan niillä kaikilla pitää olla tarina, jonka ostamme. Romaani kertoo myös maaseudun muuttumisesta Virkistysalueeksi sen jälkeen kun kaikki ovat muuttaneet Kaupunkiin ja ihmisiä on asutettu mm. tyhjiin ostoskeskuksiin.

Tarinassa itseeni iski eniten tarpeemme näyttää hieman paremmilta kuin olemme. Kaunistella elämäämme ja valintojamme. Jonkinlainen hyveposeeraus kuuluu nykyään monen elämään. Sanotaan toista, mutta toimitaan kuitenkin toisin. Tiedän tämän, sillä kuulun itsekin näihin ihmisiin. Mainitsen usein autottomuuteni kuin olisin tehnyt valinnan luonnon hyväksi vaikka todellisuudessa en tarvitse autoa ja auton pitäminen maksaa. Osallistun ulkomaalaistyövoiman riistämiseen vain silloin kun tekee mieli nepalilaista ruokaa. En teetä kenelläkään pimeitä töitä, ellei se ole itselleni todella edullista (no tarpeeksi hyvää tarjousta ei ole vielä tullut).

Saan hyveellisyydestä mielihyvää ja tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi kuin muut, vähän kuin uskovainen, joka on välttänyt synnit, mutta joka tarkkailee toisten käytöstä. 

Kävin kuuntelemassa Akateemisen lukupiiriä, jonka vieraana Kari Hotakainen oli. Ennen tilaisuuden alkua kirjailija istui toimettomana ja näytti varsin vaivautuneelta. Kannoin repussani Tarinaa, joka olisi kaivannut signeerausta. Pohdin asiaa aikani, pomppasin pystyyn ja etenin kirjailijaa kohti kuin olisin hypännyt kylmään veteen ja pyysin häntä signeeraamaan opuksen. "Minulla ei ole kynää", hän sanoi, niinpä nappasin läheisestä lukupiiripöydästä kynän. Tähän asti tämä meni ihan hyvin. Sitten aloin höpöttää, että olin tavannut Hotakaisen Kuopiossa vuosia sitten, kun hän vielä seurusteli X:n kanssa. Tähän kirjailija ei sanonut mitään. Myöhemmin muistin ravintolan, jossa silloin istuimme (Lekkeri).  Eihän siitä ole edes neljääkymmentä vuotta.

Jälkeenpäin tietysti hävetti. 

Tilaisuus oli tosi kiva, mieleeni jäi asia, jota en ole Hotakaisen kirjoista huomannut. Niissä ei olla koskaan humalassa. Hotakainen sanoi, ettei hän halua käyttää romaanin henkilöiden käytöksen motiivina alkoholia. 

Kari Hotakainen kertoi, että Ville Viksten kustantamosta oli aikoinaan sanonut, että ammattikirjailijaksi tullaan 30 vuodessa, jonka jälkeen saa olla tarkaana maaneerien kanssa. Minulla ei siis ole minkäänlaisia mahdollisuuksia tulla ammattikirjailijaksi toisaalta ehkä merkittäviä maaneerejakaan ei ehdi kehittyä.

keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Kymmenen tapaa tulla onnettomaksi

Kun kaikkialla neuvotaan, miten tulla onnelliseksi, niin minä voin neuvoa miten päätyä onnettomaksi. Idean tähän tekstiin olen varastanut Janne Sarjan kirjasta Läpimurtoteos (Siltala 2020)

1. Etsi kaikesta virheitä, varsinkin itsestäsi. Aloita ulkonäöstäsi ja lauluäänestäsi, mutta älä lopeta niihin. 

Aina kannattaa valittaa, sillä silloin saattaa saada ilmaisen jälkiruoan.

2. Kirjaa iltaisin paperille kolme negatiivista asiaa kyseiseltä päivältä. Kaivele, kaivele, kyllä niitä aina sen verran löytyy. Lue kirjoittamasi tekstit sunnuntai-iltaisin. Julkaise ainakin yksi niistä Facessa.

3. Seuraa menestyvämpien ihmisten ja entisten seurustelukumppanien ja heidän uusien puolisoidensa some-tilejä. Nukahda Face-päivityksiin ja herää katsomalla seuraamasi Insta-tilit. Heräile yöllä tarkastamaan onko Trump tviitannut.

4. Mene myöhään nukkumaan ja herää oikein aikaisin.  

5. Älä harrasta liikuntaa. Kannattaa ajaa autolla kaikkialle minne vaan pääsee ja jos johonkin ei pääse, niin sinne ei pidä mennä. Miksi edes pitäsi, sillä sellaiset paikat eivät ole ihmisiä vaan hirvikärpäsiä varten.

6. Katso uutisia, lue sanomalehdestä USA:n presidentinvaaleista ja ilmastonmuutoksesta, seuraa tarkkaan koronauutisointia ja laadi epidemiasta omia teorioitasi. Ota osaa maskikeskusteluun. 

7. Älä tapaa ketään, äläkä soita kenellekään, sillä sehän ainoastaan häiritsee ihmisiä, joilla on tärkeämpääkin tekemistä kuin jutella kanssasi joutavia. Jos vahingossa törmäät johonkin tuttuun, älä tervehdi tai ainakaan hymyile. 

8. Alkoholi sopii jokaiseen kellonaikaan ja kaikkiin tilaisuuksiin. Sitä ei voi koskaan juoda liikaa.

9. Hanki vaikea parisuhde niin ei tarvitse elää yksin. 

10. Älä naura itsellesi.

maanantai 12. lokakuuta 2020

Kynsilakka on syntiä

Olen taas ajautumassa trikoovaatteissa huoneesta toiseen hiihteleväksi täti-ihmiseksi. 

Onneksi sentään vielä pääsee jumppaan (tänään) ja kuntosalille (huomenna). 

Kävin katsomassa Zaida Bergrothin ohjaaman elokuvan Tove ja tykkäsin näyttelijöistä, pönötyksen puutteesta (pönötys riivaa usein elämäkertaelokuvia), vaatteista ja kuvauksesta. Toven Pariisin matka oli kuvattu Turussa, mutta sekään ei haitannut. 

Elokuvan lopussa oikea Tove tanssi kalliolla ja siitä tuli pakostakin hyvälle mielelle. 

Tove Jansson kirjoitti kirjoja, näytelmiä, piirsi sarjakuvia ja maalasi. Vaikka hän oli monilahjakas, hän koki aina jääneensä vaille arvostusta taidemaalarina ja se laimensi iloa kaikesta hyvästä mitä hän oli saanut aikaan. Hänen isänsä oli arvostettu kuvanveistäjä Viktor Jansson, joka piti tyttärensä piirtämistä ja kirjoittamista turhana pipertämisenä. Moni kuvitustyö olikin Tovelle tarpeen lähinnä siksi, että sai ruokaa, puita lämmittämiseen ja vuokran maksettua.

Hämeenpuistossa seisoo Viktor Janssonin vapaudenpatsas, sisällissodan valkoisen osapuolen pystyttämä muistomerkki, muuten en isä Janssonin tuotantoa tunnekaan. 

Tyttären työt ovat lopulta lähes kaikkien rakastamia.

Ehkä olen tästä jo kirjoittanutkin, mutta ei se mitään. Muistelimme siskoni kanssa kouluaikojamme ja hän kertoi, että heidän opettajansa oli piirrätyttänyt heillä puolen vuoden ajan Golgatan ristejä, jotka sitten roikkuivat toiset puoli vuotta luokkahuoneen seinällä.

Kun yksi oppilaista oli lakannut kyntensä, hän joutui hinkkaamaan kynsiään kynsiharjalla kokonaisen koulupäivän. Siinäpä oppi, että kynsilakka oli syntiä. 

Ehkä minä opin Tovesta, että omaa tekemistään voisi edes itse arvostaa.