Hälytys!

Työhuoneeseen voi nyt hälyttää apua painamalla kahta tietokoneen näppäimistön näppäintä yhtä aikaa. En kerro mitä, sillä en edes ole varma muistanko niitä oikein. Toinen vaihtoehto käynnistää isomman hälytyksen, jolloin raamikkaat vartijat ryntäävät paikalle, toisella saa hälytettyä viereisissä huoneissa työskentelevät hennot valkotakkiset naiset apuun.

Päätimme aamulla kokeilla sitä vähäisempää hälytystä, mutta teimme vahingossa punaisen hälytyksen. Saimme onneksi peruttua sen, eikä kukaan rynnännyt paikalle astalot ojossa.

(Astalo on mikä tahansa esine, jota ei ole valmistettu aseeksi, mutta jota tilapäisesti käytetään lyömäaseen tavoin. Sanaa käytettiin lehdissä Turun tapahtumista uutisoidessa. Tarkastin sanan Wikipediasta.)

Osaisinko tehdä tuon painalluksen tositilanteessa? Todennäköisemmin sekoaisin näppäimissä. Aina voi käyttää vanhaa keinoa ja huutaa. Tilossamme on todella kehno äänieristys, joten kuiskauskin saattaa riittää.

Turun surulliset tapahtumat pyörivät päässäni. Mietin niitä aamulla herätessäni, illalla nukkumaan mennessäni, työmatkoilla ja muutenkin. Netistä saa taas kerran lukea salaliittoteorioita, valheita ja erinäisiä tappouhkauksia. Uhkaus on tietysti eri asia kuin puukotus.

Muslimitkin tuomitsevat julkisesti teon pahaksi ja raukkamaiseksi, ainakaan en ole kuullut kenenkään siitä riemuitsevan. Onneksi.  Käydään vastenmielistä sotaa, josta kukaan ei ota kunniaa itselleen.

Nuoret miehet

Mieleeni hiipii ajatuksia, jotka eivät ole ehkä ihan korrekteja.

Miten autovuokraamossa suhtauduttaisiin "ulkomaalaisen näköiseen" nuoreen mieheen, joka tarvitsee pakettiautoa muuttoa varten?

Porraskäytävässäni asuu yhteisessä asunnossa kolme "ulkomaalaisen näköistä" nuorta miestä. Kaikilla on eri sukunimi. Ulkomaalainen sukunimi. Pitäisikö heistä ilmoittaa johonkin?

Nuoret miehet tekevät terroritekoja, koulusurmia ja muita väkivaltaisia juttuja. Johtuuko se korkeasta testosteronista? Pitäisikö heidät eristää jollekin ulkomeren saarelle? Nuoret miehet saattavat olla vaarallisia ja toimettomat nuoret miehet ovat räjähtämätön rypälepommi.

Hiljaiselta nuorelta mieheltä pitäisi ainakin kysyä "Mitä sinulle kuuluu?"

Hämeenpuistossa "ulkomaalaisen näköiset" nuoret miehet ja naiset myivät eksoottisia leipomuksia. Pöydän eteen muodostui pientä jonoa.

Eilinen

Kiersimme eilen S:n kanssa maistelemassa Pintxoja tamperelaisissa ravintoloissa. Kuulin työläästi suussa kääntyvän sanan ensimmäisen kerran viime vuonna. Vähäisen kokemukseni perusteella pintxo on pieni pala leipää, jonka päällä killuu kökkäre vaikeasti määriteltävää tahnaa sekä pala lihaa tai kalaa koristeltuna jollain heinällä. Hinta on yleisimmin 3 euroa. Lisänä tarjotaan pieni lasillinen viiniä, kuohuviiniä tai olutta.

Ravintola Kattila oli satsannut tapahtumaan eniten ja sinnehän kaikki halusivat, joten Kattilan eteen muodostui jonoa. Ravintoloitsija tyynnytteli jonottajia ja vakuutti, ettei tarvitsisi odottaa kovin kauan. Hän kertoi olevansa kovin kilpailuhenkinen (paras pintxo palkitaan). Kattila poikkesi muista ravintoloista siinä, ettei muita annoksia kuin pintxoja ollut edes tarjolla.

Kotiin tultuani vanha ystäväni ja ihailijani (minulla on ihailija, tai ainakin joskus oli, uskokaa tai älkää) soitti. Hän oli humalassa (tietenkin), kuitenkin jotenkin ilahduin soitosta. On se kiva, että joku muistaa minut saatuaan riittävästi alkoholia.

Muutenkin eilen kaikki meni hyvin, kunnes katsoin facebookiin, josta Turun tapahtumat selvisivät. Pitihän se tiedotustilaisuuskin katsoa. Olihan tätä vähän odotettu, mutta surulliselta se tuntui. Vaistomaisesti mietti missä kaikki omaiset sijaitsivat.

Ulkomaalaisvastaiset tuumasivat vahingoniloisesti "Johan minä sitä sanoin".  Vastakkaisen ajatusmaailman omaavat kertoivat, että "ulkomaalaisen näköinen mies"yritti auttaa puukotettua naista oman henkensä kaupalla. 

Tiedotustilanteessa haastateltu TYKSin lääkäri puhui potilaista, eikä erotellut puukottajaa ja uhreja. Joku mietti, miltä tuntuisi hoitaa tappajaa. Ei kai sen kummemmalta kuin ketään muutakaan. Leikkaus on leikkaus, makasi leikkauspöydällä kuka hyvänsä.

Moni sivullinen pyrki auttamaan haavoittuneita vaikka oli itse vaarassa, jotkut lähtivät rohkeasti puukottajan perään. Torikahvilan kalusteista tehtiin aseita. Poliisit ja sairaalan henkilökunta toimivat hienosti. Vaikka kuolleita ei saa henkiin, ei enää tunnukaan yhtä toivottomalta. 

Ensimmäinen viikko

Ensimmäisen työviikon maaliviiva häämöttää. Aamuherätykset sujuvat jotenkuten, osaan valita oikean vaateparren, syödä aamiaisen ja lounaan reippaasti ja kävellä virkamiesmäisesti. Eväiden teossa on vielä pientä takkuamista, sillä en aina muista hankkia riittävää määrää sopivia elintarvikkeita. Tiistaina kaapin kätköistä löytyi evääksi kananmuna ja kolme hapankorppua. Onhan työpaikalla ruokalakin, mutta kun siellä käymiseen tärväytyy niin paljon aikaa.

Työterveyspsykologi kävi puhumassa meille työssä jaksamisesta. Kerroin virkistäytyväni potilaiden välillä tekemällä kyykkäyksiä. Psykologi ehdotti syvään hengittämistä. Kyykkääminen on huomattavasti tehokkaampaa.

Kerttu naukuu ja ryntäilee ympäri asuntoa aamuyöstä, jolloin työläinen mielellään nukkuisi. Päivällä se nukkuu sikeästi.

Minulla on käyttämättä ilmainen lento johonkin Euroopan kohteeseen. Päätin lähteä Edinburghiin, jossa olen kerran käynytkin. Ystäväpariskunta puhui kaupungista niin kauniisti ja mainosti kivaa edullista hotellia keskeiseltä paikalta. Hotellissa on tilaa vasta marraskuussa. Lähden ehkä kuitenkin vaikka kuka on niin hölmö, että lähtee siihen maailman kolkkaan mokomaan aikaan.

Yleensä ihmiset tekevät suunnitelmia. Minä odotan, että asiat putoilevat eteeni ilman minkäänlaista vaivannäköä. 

Toinen päivä

Ensimmäinen loman jälkeinen työpäivä oli kiva, olin positiivinen ja työlleni antautunut. Tänään kun olin jo katsonut kaikki päivän potilaat , hoitaja tuli sanomaan, että henkilö, jolle oli sovittu soittoaika istuukin odottamassa vastaanottoa ja vielä omaisensa kanssa. Kunnon lääkäri sanoisi "Kiva nähdä potilasta kun tuo puhelinkeskustelu on niin kovin lyhyt ja pinnallinen kontakti ja halusinkin tavata potilaan perhettä" Tällainen vähän laimeamman kutsumuksen omaava saattoi sanoa muutaman kirosanan kun oli töiden jälkeen menoakin. Mukavasti se meni lopulta. Olen ylpeä itsestäni. Se oli varmaan meidän virheemme (ei tosin minun, ei tietenkään).

Sain eilen marjapaniikin. Mistään ei näytä enää saavan mansikkalootaa. Olin sen verran epätoivoisessa tilassa, että jos joku olisi tarjonnut laatikollisen Polkaa niin olisin sanonut "Ai sata euroa. Otan sen!" Ostin laatikollisen mustikoita, joka olikin järkevämpää, sillä en taida ehtiä mustikkametsään hirvikärpästen kanssa seurustelemaan.

Sunnuntaina katsoin Tampereen teatterikesän päätteeksi Cullberg -baletin esityksen Protagonist. Ensin joukko tanssijoita käveli sikin sokin lavalla, väänteli käsiään ja musiikki jumputti. Sitten he lauloivat "Revolution!" (hieno kohta). Laulettuaan he heittivät vaateet pois ja etenivät apinakävelyä pitkin näyttämöä. Yhtäkkiä he tulivat kumartamaan kylpytakeissaan.  "Nytkö se loppui?" mietimme ja lähdimme kotiin.

Peggy Pickit ser Guds ansikte (Svenska Teatern)

Peggy Pickit ser Guds ansikte salamoi ja rätisi Pakkahuoneella Tampereen teatterikesässä kuin elokuinen taivaskin. Näytökseen mennessäni oli vielä helteistä ja tyyntä, mutta kun ovet Tullintorille esityksen jälkeen avattiin, satoi kaatamalla.

Svenska Teaternin näytelmässä kaksi pariskuntaa tapaa kuuden vuoden tauon jälkeen. Lääkäripariskunta Karin (Minttu Mustakallio) ja Martin (Niklas Åkerfelt) on työskennellyt Afrikassa  samaan aikaan kun Liz (Cecilia Paul) ja Frank (Kristoffer Möller) ovat vaurastuneet kotimaassa. Liz on valmistanut seurueelle vaivattoman kevyen illallisen ja Frank kaatelee samppanjaa laseihin. Tytär on kaverin luona yökylässä.

Vaikka kaikki on alkuun kaunista ja tyylikästä, antavat ihmisläskiltä näyttävät huonekalut odottaa muutakin kuin kevyttä rupattelua. Näytelmään ei voi kirjoittaa kuin dialogia, mutta tässä ihmisten ajatukset, keittiössä vaihdetut salaisuudet ja alitajunta purskahtaa sanoiksi. Välillä näytelmää rikotaan niin, että miettii kuuluuko tämä esitykseen vai pitäisikö huolestua. Näyttelijät katsovat itseään ja toisiaan myös ikäänkuin ulkopuolelta.

Siinä vaiheessa kun emäntä oksentaa viinilasiinsa tietää, ettei kyse ole rattoisasta tapaamisesta.Länsimaisten avustustyöntekijöiden motiivit kyseenalaistetaan. Lääkäripariskunnan pelastama tyttö on jätetty heitteille kuin kesäkissa. HIV-infektion pelkoa käsitellään sitäkin.

Näytelmän lopussa kaunis kattaus ja koko olohuone ovat kaaoksen vallassa. 

Anna-Mari Karvonen oli ohjannut näytelmän tiiviisti ja tarkasti. Näytteliijät näyttelivät hienosti. Esityksen nähnyt ystäväni kertoi, että näytelmä tuli myöhemmin uniin. Minunkin pienessä päässäni se pyörii varmasti pitkään. Niin Peggy Pickit on nukke jos joku asiaa ihmettelee.

Kuva Cata Portin Tampereen teatterikesä