Kokko

Olen palannut kotiin Saarenmaalta. Viron kieli on kummallista, sitä luulee välillä ymmärtävänsä, mutta luultavammin ei kuitenkaan ymmärrä. 

Paikannimet ovat hauskoja. Saarenmaan lautta lähtee Virtsusta. Sanasta tulee mieleen se pieni pisu, jolla käydään varmuuden vuoksi ennen pitkää linja-automatkaa. Virtsu kuulostaa vanhemman ihmisen pikkupisulta. 

Kysyin hotellissa, miten kiitetään viroksi, ja se kuulosti siltä kuin sanoisi aittä, mutta näköjään se kirjoitetaan aitäh, ehkä sanan lopussa kuuluu kuitenkin aavistus h-kirjaimesta.

Nyt olen siis kotona. 

Lapsuudessani vietettiin juhannusta mummolassa. Kokkotarpeita oli etukäteen kerätty järvenrantaan. Kuunneltiin radiosta metsäpalovaroitukset. Käytiin saunassa ja sen jälkeen sytytettiin kokko, joka ei tietenkään meinannut syttyä. 

Myöhemmin tulivat kesät, jolloin en halunnut lähteä vanhempien kanssa mihinkään. Vietettiin juhannuksen kavereiden kanssa. Isot juhannusmökkeilyt vaativat mökin ja runsaasti sosiaalista pääomaa.

Yhden juhannuksen vietin kongressissa Amsterdamissa. Mukana oli kollega, jonka sukunimi on Kokko. Kun Euroopan yhdistyksen puheenjohtajaksi saatiin norjalainen, siirrettiin kongressi toiseen ajankohtaan.   

Melkein unohdin päivystysjuhannukset. Niitäkin on ollut. Eräs kollega päivysti mielellään juhannuksena, sillä vihasi sukujuhannusta.

Perhejuhannuksena toinen lapsi meinasi hukkua, mutta hänen isänsä ehti tarttua vaatteisiin ja nosti laiturille. Eräänä juhannusaattona sukulainen elvytettiin golf-kentällä. Hän on edelleen elossa.  

Sitten on ollut juhannuksia ystävien kanssa. Nyt olen yksin kotona ja säälittävä. Mietin vaihtoehtoja, torikahveja, Viikinsaarta ja Rauhaniemeä. Yläkerrasta kuuluu lapsen haparoivia juoksuaskelia. Muuten on kummallisen hiljaista. 

Hyvää juhannusta kaikille tasapuolisesti!  

P.S. En löytänyt juhannuskuvaa, mutta nuoruuskuva saa korvata sen.