Aloitin aamuni Sirkka Turkka -terästyksellä. Runot lämmittävät edelleen ruokatorveani.
Odotan lenkille lähtöä ja monta muutakin asiaa. Niitä muita juttuja odotan innokkaammin ja hermostuneena, pessimismiin lähes vajonneena. Lenkkiä vain odottelen.
Kävin Niagarassa katsomassa Wes Andersonin elokuvan Foinikialainen juoni. Elokuva kertoo Kordasta, epämääräisestä rikkaasta liikemiehestä, jonka henkeä jatkuvasti uhataan, mutta joka toistuvasti selviää lentokoneiden putoamisista ja syvistä haavoista. Kerran hän pitää jo jotain sisäelintään käsissään.
Korda päättää testamentata omaisuutensa ainoalle tyttärelleen, joka on nunna ja jättää yhdeksän poikaansa ilman perintöä.
Andersonin elokuvaestetiikka on mainiota, kuin elokuvallinen karamelli. Elokuvan huumori on mustaa. Foinikialaisessa juonessa on monta tähtinäyttelijää, joiden nimiä muistelin elokuvan aikana.
Välillä nukutti ja edessäni istuva mies kuorsasi suureen ääneen kunnes vaimo sai hänet hereille. Kannattaisi varmaan tutkia, onko uniapneaa.
Antaisin elokuvalle saman kuin Hesari, kolme tähteä.
Tässä tekstissä ei ollut juonta, mutta ei se mitään. Aina ei saa sitä mitä tilaa.
4 kommenttia:
Saman tilanteen kohtasin Turun Kaupunginteatterin Macbethissä, vieressä istuva mies vaipui uneen lähes välittömästi. Olihan se semmoista patsastelun ja aseiden kalistelun vaihtelua, että olisin mielelläni itsekin nukahtanut.
Hih, elokuvissa nukkujat. Odottelin kerran miestäni ja pientä pojantytärtä lastenelokuvasta. He kompuroivat salista molemmat unisen näköisinä ja perässä kävelevää henkilöä selvästi huvitti. Ensin oli nukahtanut Vaari ja perään Liina, joka oli nähnyt elokuvan jo kerran aiemmin. Tyttö pohti vain, että mikäs oli kun tällä kertaa pikku koiran isä ja äiti eivät tulleetkaan hakemaan häntä.
Tätä elokuvaa en ole nähnyt, mutta kyllä joitakin muita Wes Andersonin elokuvia, joiden maailma viehätti outoudellaan.
Aina silloin tällöin on tehnyt mieli nukkua.
Wes Anderson on yksi suosikeistani, mutta tämä kyllä jossain vaiheessa unetti.
Lähetä kommentti