Coolcation

Ulkona näyttää vaarin villasukilta. Aion silti lähteä ulos kunhan tästä tokenen.

Englantia puhuvat keksivät hauskoja tuoreita sanayhdistelmiä. Olen kuullut kaksi uutta: coolcation ja shrinkflation. Ensin mainittu sana tarkoittaa etelänloman vastakohtaa. Coolcationilla lähdetään pakoon tukahduttavaa hellettä. Ennestään tuttua on staycation-lomailu, jolloin majoitutaan lähihotelliin. Shrinkflation merkitsee inflaation ja hintojen nousun ilmenemistä tuotepakkauksien pienenemisenä, jolloin hinta saattaa pysyä samana. 

Sain eilen pakahduttavan tarpeen matkustaa Norjaan. Nyt voisi ostaa Interrail-lippuja kahdenkymmenen prosentin alennuksella. Kuvittelin itseni istumassa junassa välillä Oslo-Bergen. Maisemat junan ikkunasta ovat kuulemma vaikuttavat. Alennuslipun voi ostaa 3.7 saakka ja aktivoida 1.9 lähtien ja sen jälkeen yhdentoista kuukauden ajan (tämä ei ole maksettu mainos). Katsoin jo majoituksia Oslosta. Matkan kustannukset hillitsevät hieman matkustusintoani. Yöllä valvoin ja pohdin asiaa. Ehkä ensi kevät olisi hyvä ajankohta matkalle. Ehkä lähden, ehkä en.

Hyppään taas aiheesta kolmanteen tai peräti neljänteen. Isäni vihasi Eino S. Repoa, joka toimi Yleiradion pääjohtajana 1969-1974. Siihen aikaan puhuttiin reporadiosta. Repoa haukuttiin television ääressä, perhepiirissä, eikä miehelle lähetetty vihapostia. 

Lokakuun alusta Yleä alkaa johtaa sympaattien oloinen Marit af Björkensten, jota sinuteltiin lyhyessä televisiohaastattelussa. Häntä isäni tuskin vihaa. Kuulun niihin ihmisiin, jotka kannattavat yhteistä verovaroilla kustannettua Yleä.  

Chattailen tätä kirjoittaessani terveydenhuollon kanssa, sillä  olen multitaskaaja. Voin ilokseni ilmoittaa, että sain rokotusajan.

Ei lehmä kaipaa sonnia

Maailma militarisoituu pelottavaa vauhtia. 

Järjestetäänkö enää rauhanmarsseja? Nuoruudessani käveltiin kadulla ja huudettiin "Ei lehmä kaipaa sonnia, kun sataa ydinpommia". 

Katsoin tänä aamuna Trumpin puheen sen jälkeen kun USA oli tehnyt iskun Iranin mahdollisiin ydinaselaitoksiin. Puheessa kiitettiin Jumalaa ja taitavia pommittajia.

Maailmanlaajuiseen aseistautumiseen menee valtavasti varoja, joilla voitaisiin taistella köyhyyttä ja ilmastokriisiä vastaan. Armeijoita johtavat miehet, joten naisten sananvalta politiikassa kaventuu. Militarisoitumista ja rajojen sulkemista perustellaan syillä, jotka ovat salaisia. 

Sodatkin loppuvat joskus ja koittaa rauha. Riitojen jälkeen ihmiset sopivat ja halaavat jos katkeruudeltaan kykenevät. Fiksataan rempalleen menneet asiat, korjataan rautatiet, rapsutellaan ruosteet, tasoitetaan kuopat, rakennetaan taloja, hoidetaan sairaat, rakastutaan, hankitaan lapsia ja yritetään auttaa niitä, joilta sota vei kaiken. 

Taidan keittää kahvia.

Kokko

Olen palannut kotiin Saarenmaalta. Viron kieli on kummallista, sitä luulee välillä ymmärtävänsä, mutta luultavammin ei kuitenkaan ymmärrä. 

Paikannimet ovat hauskoja. Saarenmaan lautta lähtee Virtsusta. Sanasta tulee mieleen se pieni pisu, jolla käydään varmuuden vuoksi ennen pitkää linja-automatkaa. Virtsu kuulostaa vanhemman ihmisen pikkupisulta. 

Kysyin hotellissa, miten kiitetään viroksi, ja se kuulosti siltä kuin sanoisi aittä, mutta näköjään se kirjoitetaan aitäh, ehkä sanan lopussa kuuluu kuitenkin aavistus h-kirjaimesta.

Nyt olen siis kotona. 

Lapsuudessani vietettiin juhannusta mummolassa. Kokkotarpeita oli etukäteen kerätty järvenrantaan. Kuunneltiin radiosta metsäpalovaroitukset. Käytiin saunassa ja sen jälkeen sytytettiin kokko, joka ei tietenkään meinannut syttyä. 

Myöhemmin tulivat kesät, jolloin en halunnut lähteä vanhempien kanssa mihinkään. Vietettiin juhannuksen kavereiden kanssa. Isot juhannusmökkeilyt vaativat mökin ja runsaasti sosiaalista pääomaa.

Yhden juhannuksen vietin kongressissa Amsterdamissa. Mukana oli kollega, jonka sukunimi on Kokko. Kun Euroopan yhdistyksen puheenjohtajaksi saatiin norjalainen, siirrettiin kongressi toiseen ajankohtaan.   

Melkein unohdin päivystysjuhannukset. Niitäkin on ollut. Eräs kollega päivysti mielellään juhannuksena, sillä vihasi sukujuhannusta.

Perhejuhannuksena toinen lapsi meinasi hukkua, mutta hänen isänsä ehti tarttua vaatteisiin ja nosti laiturille. Eräänä juhannusaattona sukulainen elvytettiin golf-kentällä. Hän on edelleen elossa.  

Sitten on ollut juhannuksia ystävien kanssa. Nyt olen yksin kotona ja säälittävä. Mietin vaihtoehtoja, torikahveja, Viikinsaarta ja Rauhaniemeä. Yläkerrasta kuuluu lapsen haparoivia juoksuaskelia. Muuten on kummallisen hiljaista. 

Hyvää juhannusta kaikille tasapuolisesti!  

P.S. En löytänyt juhannuskuvaa, mutta nuoruuskuva saa korvata sen. 

Kotimatkalla

 

Teemme kotimatkaa Lux Express-bussilla, jonka kuljettaja on nuorehko ja kielitaitoinen. Penkit ovat mukavat ja jalkatilaa riittävästi. 

Järgmine peatus tarkoittaa seuraavaa pysäkkiä. Viroa luulee melkein ymmärtävänsä, vaikka ei ymmärräkkään.

Vuokrasimme polkupyörät. Vuokraaja vaikutti sellaiselta hosujalta, joka saa kohta sydäninfarktin.  

Luulin jotenkin, että Saarenmaa on pikkusaari, jonka ympäri polkaisee hetkessä. Ei polkaise. Kaikkialle on vähintään viisikymmentä kilometriä. ”Hyvin merkityt pyörätiet” vaativat karttaa ja Google mapsia. 

Luonto on kaunista ja vehreää. Linnut hihkuvat. Ravintolat ja kahvilat ovat hyviä ja hieman halvempia kuin Suomessa. 

Kännykällä kirjoittaminen on niin rasittavaa, että lopetan tähän. 

Boutique-hotelli

Olemme Kuressaaressa ja yövymme boutique-hotellissa.  Eikö kuulostakin hienolta ja kalliilta ja onkin turhan tyyristä, mutta onhan tämä söpö. 

Saarenmaalle päästäksemme saimme istua bussissa neljä tuntia. Aika sisälsi puolen tunnin lauttamatkan, jonka aikana kaikki ryntäsivät vessaan, joten laiva oli vähän kuin merellä kulkeva vessa. Lautalla oli tarjolla vessan lisäksi buffet-pöydän antimia ja kahvia. Bussissa narisevaääninen nainen puhui kännykkäänsä.

Kuressaaren kaupunki on pittoreski. Söimme pitsat ja jäätelöt ja kävelimme puistossa, rannalla ja linnan ympäristössä. Linnan kuva tuli vahingossa tuonne ylös, enkä osaa korjata sitä tällä kännykällä.

Menin illalla nukkumaan vähän nälkäisenä ja nyt odotan aamiaista, joka alkaa klo 8.

21. kerros

Olen Tallinnassa, eikä mukanani ole läppäriä. Naputtelen tätä kännykällä. Tänään köröttelemme bussilla ja lautalla Saarenmaalle. 

Matkaseurani nukkuu omassa huoneessaan ja minä kärsin nälästä, sillä olemme sopineet aamiaisen klo 8.30, joka oli kaverini mielestä kovin aikaista. Meidän vuorokausirytmimme poikkeavat merkittävästi toisistaan.  

Olen jo tässä vaiheessa huomannut, ettei mukanani ole uimapukua, eikä kosteuttavia silmätippoja. 

Matkustimme eilen ratikalla Kadriorgin (saa korjata, jos puiston nimi meni väärin) puistolle. Ratikassa istui suomalainen mies, joka kertoi meille, että hän on kirjailija ja asunut Virossa yli 30 vuotta. Googlasin hänet myöhemmin ja hän oli todellakin kirjoittanut yli kymmenen kirjaa, lähinnä rikoksista. 

Söimme somassa ravintolassa, joka oli saanut ”Michelin-maininnan”. Nautimme viiden ruokalajin menun. Emme aina saaneet selvää, mitä lautasellamme oli, mutta kaikki maistui hyvältä. 

Illalla kurkistin Viru-hotellin ikkunasta ja jossain alhaalla katolla ihmiset tanssivat. Huoneeni on halpa, karu ja se on  korkealla (21. kerros).