Olen hupsu, pidän romanttisista komedioista, vaikka en usko niihin. Ei kai kukaan usko.
Kävin katsomassa Celine Songin ohjaaman romanttisen komedian Materialists. Olen aiemmin nähnyt häneltä elokuvan Past Lives, joka ei ollut ollenkaan huono.
Materialists alkaa nololla kuvauksella kivikautisista ihmisistä, mutta siitä onneksi siirrytään nopeasti ikoniseen New Yorkiin. Elokuva kertoo äveriäiden sinkkujen deittipalvelun työntekijästä Lucysta (Dakota Johnson) ja hänen valinnan vaikeudestaan köyhän partamiehen Johnin (Hesarissa nimeksi mainittiin Jack, mutta kyllä se oli John, Chris Evans) ja rikkaan viiksimiehen Harryn (Pedro Pascal) välillä.
Lucy kysyy Harryn asunnon hintaa (12 miljoonaa dollaria), ja muutenkin puhutaan paljon rahasta. Avioliittokin on liikesopimus. Katsojalla on mahdollisuus kurkistaa rikkaiden newyorkilaisten elämään. Minulla olisi siellä varaa vain kämäiseen kimppakämppään.
Asiakkailla on korkeat vaatimukset deittiensä suhteen. Raha tietysti, koulutus ja ulkonäkö. Miehen pitää täyttää pituusvaatimukset, naisella kuuluu olla timmi vartalo. Deittailu on raadollista hommaa, jossa testataan omaa markkina-arvoa. Elokuvassa sanotaan asiakkaiden olevan rehellisempiä deittivälittäjälleen kuin terapeutilleen.
Hesarista luin, että Celine Song on työskennellyt joskus parikymppisenä deittien välittäjänä.
Elokuvassa tapahtuu käänne, joka saa kylmäkiskoisen Lucyn muuttumaan, mutta ei siitä sen enempää.
Elokuvateatteri Niagarasta lähtiessämme mietimme J:n kanssa omia romanttisen komedian suosikkejamme, J:n suosikki oli Notting Hill ja minun When Harry Met Sally, jonka nokkelaa dialogia ihailen. Suomalaisista elokuvista pidän Miia Tervon Aurorasta. Materialists oli ihan hyvä genrensä edustaja, mutta ei siitä kuitenkaan ihan ykkössuosikkia tullut.
Elokuviin mennessäni vastaani käveli ketjut kilisten, mustiin pukeutuneena, ihmisiä, jotka olivat menossa Viikinsaareen Saarihelvetti -tapahtumaan. Näkemäni perusteella hevimusiikin harrastajista on tullut keski-ikäisiä. Jotenkin liikuttavia. Vielä joskus koittaa aika, jolloin heillä on rollaattorit.
14 kommenttia:
Puhutaan genrestä jota vihaan kuin ruttoa mutta se taitaa olla sivistyksen puutetta, pitäisi olla kaikkiruokainen niin ymmärtäisi kaikkea paremmin tai näin ainakin uskon.
Saarihelvettiin menijöitä koskeva kommentointi sai suupielet ylöspäin; "kohta niillä on rollaattorit" 😊
Aika moni taitaa väheksyä tai jopa vihata genreä ja ymmärrän kyllä. Onhan niistä elokuvista tykkääminen vähän noloa.
Kun Harry tapasi Sallyn tuo mieleeni elokuvan Kala nimeltä Wanda. Liittyvät samaan aikakauteen. Tykkäsin molemmista.
Kirsi
Tykkäsin kovasti Past Lives ja siksi odotukset oli tähänkin korkealla. Jotenkin en vaan lämmennyt. Jotain puuttui!
New Yorkissa on ollut pakko käydä kahvilassa, jossa When Harry met Sally kuuluisa orgasmikohtaus on kuvattu. Se kai kertoo, että tykkäsin kovasti elokuvasta.
Silti mun lemppari on ehkä Annie Hall.
Juu, on se liikuttavaa tuo villin nuorison vanheneminen, niin rokkareiden kuin hevareiden. Vähän siinä uskottavuus on kovilla kun yli 7-kymppinen harmaahapsi laulaa, että beibi rock me all night long :)
Mennään tänään katsomaan tuo elokuva. En ole kertonut miehelleni, mikä genre... Tekee mieli elokuviin ja tämä ehkä kuitenkin mieluummin kuin Mies ja alaston ase, vaikka Liam Neeson ja Pamela Andersson ovatkin houkuttava pari ja olisi hauska nauraa.
Tykkään niistä ensimmäisistä Mies ja alaston ase -elokuvista hurjasti, nissäkin päänäyttelijät niin sopivia rooleihinsa.
Minäkin tykkäsin aikoinaan molemmista.
Annie Hall oli ihana kunnes Woody Allen alkoi seurustella perheen adoptiotyttären kanssa.
Liam Neeson ja Pamela Andersson ovat ihana pari!
Onneksi se oli ennen sitä sekoilua. Marita
Oma suosikkini on ehdottomasti Neljät häät ja yhdet hautajaiset - ja kyllä se Bridget Joneskin edelleen naurattaa.
Vielä(!) vanhemmista leffoista monet Billy Wilderin ohjaukset.
Muistatteko elokuvat Rakkautta ennen aamua, ennen aurigonlaskua ja ennen keskitötä? Ne taitaa sittenkin olla mun romanttisten elokuvien suosikit. Kestäneet monta katselukertaa. Marita
Ne ovat ihania, mutta eivät minusta oikein sovi romanttisen komedian genreen.
Ei komediaa, totta, mutta arvopohjaista romantiikkaa (vrt. arvopohjainen realismi). Marita
Lähetä kommentti