Aina joku eksyy (Tampereen teatteri)

Olen nähnyt  Reko Lundánin kirjoittaman näytelmän Aina joku eksyy  90-luvulla KOM-teatterin esityksenä ja kirjailijan itsensä ohjaamana ja nyt  Tampereen teatterin Frenckell-näyttämöllä.  

Ihailin Reko Lundánia (1969-2006), joka oli näytelmäkirjailija, ohjaaja ja kirjoitti romaanejakin ja sai useita palkintoja. Hän kuoli aivokasvaimeen 37-vuotiaana ja kirjoitti sairastaessaan itkettävän kirjan Viikkoja kuukausia yhdessä vaimonsa Tina Lundánin kanssa. 

Aina joku eksyy kertoo Hannasta ja hänen kaksoslapsistaan Akista ja Liisasta. Tarinassa on pitkä aikajana, tässä Tampereen teatterin versiossa päästiin vuoteen 2025 saakka. Hannan elämää seurataan lapsuudesta sairaalan vuodeosastolle, johon hän on joutunut aivoverenvuodon takia ja menettänyt muistinsa. Esitys alkaa siitä, kun Aki soittaa Liisalle ja kertoo Hannan joutuneen sairaalaan. Käy ilmi, että Liisa on sanonut irti suhteen äitiinsä, mutta Aki on säilynyt alkoholistiäidin elämässä.

Reko Lundán yhdistää taitavasti traagisen ja koomisen. Hän katsoo ihmistä hyväksyvästi ja anteeksiannolla. Ei Hannallakaan ole ollut helppo elämä, häntä voi ymmärtää, hän menetti varhain äitinsä ja tuli äidiksi vain 18-vuotiaana. Muistiongelmaisenakin Hanna on välillä hyvinkin terävä. 

En oikein pitänyt mustalla taustalla heijastetuista numeroista, joilla kerrottiin missä ajassa mentiin, vaikka olihan se informatiivistakin. Kuusikymppisen (en ole varma iästä) Hannan ja hänen aikuisten lastensa väliset kohtaukset  näytettiin videolta.  Oliko se tarpeen? Tuntui jotenkin hienolta, kun  lopussa  kaikki esiintyivät ihan livenä. Toki Hanna aina välillä ilmaantui lavalle rollaattoreineen.  Alkuun tuntui vähän sekavalta, kun ihmisiä tuli niin paljon ja liikuttiin eri aikatasoissa, mutta kun asiat selkenivät nautin näytelmästä. Pidin nuoren Jaakko Kiljusen ohjauksesta, vaikka niitä videoita epäilinkin.

Mari Turunen vanhana Hannana oli tuttuun tapaansa hyvä ja Ilona Karppelin (Näty) näytteli nuorta Hannaa raikkaasti. Pidin kovasti Kai Vaineen Akista.  

Aina joku eksyy ei tuntunut nolon 90-lukulaiselta vaan tuoreelta ja koskettavalta. Näytelmällä on hieno nimi, joka liittyy suunnistamiseen ja elämään yleensä. Nimien keksiminen on nimittäin vaikeaa. 

Kuvassa: Matti Hakulinen, Vili Saarela, Ilona Karppelin, Mari Turunen, Katriina Lilienkampf
Kuva: Heikki Järvinen Tampereen teatteri

Kun täältä lähden, lakana jää

Ostin muistaakseni pari vuotta sitten Finlaysonin pellavalakanan. Kun riivin vuodevaatteita sängystäni, huomasin lakanassa repeämän. Kyseiseltä alueelta kangas oli kulunut läpikuultavan ohueksi. Kallis lakana (Kiinassa tehty, googlasin), jota ostaessani olin miettinyt raaskinko hankkia sitä. Nyt sitten koin itseni petetyksi ja uhkuin taistelutahtoa. Vaadin itselleni oikeutta. 

Menin Finlaysonin myymälään, kaivoin rikkinäisen lakanan kassistani ja esittelin repeämää myyjälle. Olin pessyt ja silittänyt lakanan tätä demonstraatiota varten. 

Sain tilalle upouuden pellavalakanan, jolla on viidenkymmenen vuoden takuu. Kun täältä lähden, niin lakana jää. 

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kävin nuorison kanssa Työviksen Kellariteatterissa katsomassa Liila Jokelinin kirjoittaman ja ohjaaman näytelmän Verot ja kuolema. Näytelmä sijoittuu vuoteen 2049, jolloin kenellekään ei ole tarjolla järkevää työtä.  Verotoimistossa työskentelee robotti ja oikeat ihmiset (ovatko he sitä?) nitovat tyhjiä A-nelosia päivät pitkät. Homma eskaloituu, kun verotoimistoon ryntää asiakas, joka vaatii tavata ihmisen. 

Maassa käynnistetään KivaTyöTyöTyö-  somevideokilpailu, jossa ihmiset kuvaavat videoita itsestään pseudotyönsä ääressä. Onhan työtä tehtävä, vaikka mitään tekemistä ei olisikaan. 

Suosikkihenkilöni näytelmässä oli Saimi, papiljottipäinen nainen, joka nitoi papereita yläkerrassa.

Yhteiskuntamme on jo nyt sellainen, että inhimillistä palvelua on vaikea saada. Näytelmän maailmassa toisen ihmisen koskettaminenkin on todella harvinaista herkkua. Esitys nauratti jossain määrin. Vieressäni istunut nuori mies nauroi melkein koko ajan suureen ääneen ja hän paljastuikin näytelmän jälkeen yhden näyttelijän ystäväksi. 

Liila Jokelinista saamme vielä kuulla. Ehkä tämä uusi esitys muistutti jossain määrin tyyliltään aiempaa näytelmää (Action Hero), mutta ei ikävä kyllä yltänyt ihan samalle tasolle..

Kuva: TTT, Kari Sunnari

Politiikkaa

Mietin usein maailman tapahtumia, mutta minulla ei ole niistä mitään persoonallista sanottavaa, joten varon kirjoittamasta politiikasta.  Märehdin mieluiten yksinäni.

Tämän kerran aion höpötellä muustakin kuin ryijyn ompelemisesta.  Tätä tulen katumaan.

Vastuulliseen sijoittamiseen ei ole perinteisesti kuulunut alkoholi, tupakka, aseet, huumeet tai aikuisviihde. Kuulin radiosta, että nykyään aseteollisuuteen sijoittaminen on vastuullista. Eläkeyhtiöt voivat pistää eläkerahoja myös niihin.  Jalkaväkimiinoja ja rypälepommeja pidetään sentään toistaiseksi sopimattomina sijoituskohteina.  Korostan sanaa toistaiseksi. Tämä asejuttu kuulostaa tuottoisalta. Pitää aloittaa ase- ei kun osakesalkun kerääminen. 

Minulla on sellainen teoria, että kun aseiden määrä saavuttaa tietyn kyllästysasteen, tulee kiusaus käyttää niitä.  Vähän sama juttu kuin herkkujen säilyttäminen vierasvarana, kyllä ne tulee kuitenkin syötyä itse. Aseethan vanhenevatkin, uudempia ja hienompia malleja tulee joka vuosi. Parin vuoden päästä kinutaan uusinta konekiväärimallia.

Suomen valtion johto mielisteli vielä joitakin vuosia sitten Putinia, nyt yritetään olla mieliksi Trumpille. Jospa Mies tulisi auttamaan meitä. Asettaisi isälliset kätensä ympärillemme. Hän on siunattu Mies, jonka kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä. Häneen eivät edes luodit pysty.

Ympäristöministeri on sitä mieltä, etteivät suomalaisten toimet ilmaston lämpenemisen ehkäisemiseksi ole kuin pisara meressä, emmekä voi maapalloa pelastaa, joten jatkakaamme metsien hakkaamista entiseen tahtiin. Jos ympäristö- ja ilmastoministeri ei puolusta ympäristöämme, luonnon monimuotoisuutta  ja ilmastoa, niin kuka sitten?  

Elinkeinoministeri?  Elinkeinoministerin nimeä en voi edes kirjoittaa, sillä minulle tulee siitä niin helposti huono olo. 

Kuten huomaatte, minun kannattaa keskittyä vaikka viherkasveihin ja paksuihin lukuromaaneihin. 

Miten selvitä tammikuusta?

 

Tarvitaan punaviiniä, kirjallisuutta, villasukkia,heijastimia, sateenvarjoja, kumisaappaita, veden kestävää ripsiväriä ja resilienssiä. 

Lapsuuteni Kuopiossa tammikuusta selvittiin hengissä  järjestämällä tammimarkkinat (järjestetään niitä kai vieläkin).  Oli aina niin kylmä, että silmäripsiin kertyi sentin paksuinen jää. 

En muista ostaneeni markkinoilta oikein mitään, silti sinne oli päästävä. Helppoheikit kailottivat  jonkun rahasumman ja alkoivat latoa toripöydälle rukkasia. Pöydälle kertyneen rukkaspinon sai sitten sillä summalla.  Tarjoukseen piti tarttua heti. Samaa strategiaa käytetään nettimyynnissä. Helppoheikit näyttelivät, että joutuivat myymään hanskat tappiolla.  

Tarjolla oli viipurinrinkeleitä, hiivalla kohotettuja kuivahkoja leivonnaisia. Maalaisisännät kävivät strip tease -teltassa tai stripparia ja yleisöä varten pysäköidyssä linja-autossa. Markkinat olivat talvinen kohokohta, ihmisiä keräävä atrappi. 

Palataan nykytodellisuuteen. Laternassa järjestettiin taas eilen runoraati. Raatia veti runoilija Erkki Kiviniemi, vakioraatilaisiin kuuluvat edelleen Niina Hakalahti ja Heikki Salo ja vieraana kävi näyttelijä Auvo Vihro. Runot luki Eriikka Magnusson. Eriikka Magnusson on ehkä ainoa ihminen, jonka puheääntä kadehdin. Hän on kuulemma saanut äänen syntymässään. Ääntä ei voi ostaa sovelluskaupasta.

Katsojat saavat runotekstit runoraatiin tullessaan, raati on saanut ne jo aiemmin.  Heillä on siis pieni etumatka. Runoille annetaan leikkimieliset pisteet ja runoja pyritään analysoimaan. 

On ilo kuunnella raatia, mitä kaikkea he runoista löytävät ja miten itsekin alkaa löytää oman tulkintansa. Runoja ei käsitellä tiukkapipoisesti vaan huumori kuuluu asiaan. 

Siteeraan pätkän Anna Elina Isoaron runoa (29/30 pistettä):

"katsot ylös, et näe kattoa/ katsot ympärillesi, seinät ovat lahonneet kuin oljet/ on jäljellä vain ovi, jota vasten painaudut/ vain ovi säpissä/ kahden maailman välissä."

 

Elämä ei ole pelkkää teatteria, se on myös...

Yksi elämän hienoja asioita on kahvipaketin onnistunut aukaisu. Paketista nouseva tuoksu leijailee suloisesti nenän hajureseptoteihin ja huomaa, ettei kärsi anosmiasta.  Olin joskus töissä neurologialla ja siellä hajuaistia testattiin mm. kahvilla. Join juuri avatun kahvipaketin sisällöstä keitetyt aamukahvit.

On turha luulla, etteivät teatteriesitykset kiinnostaisi suomalaisia. Sirkku Peltolan näytelmän Kärpäset (Eino Salmelaisen näyttämö, TTT) näytökset myytiin nopeasti loppuun ja nyt kun keväälle tuli lisänäytöksiä, ne myytiin tunnissa. Tänä aamuna lippuja löytyy enää uudenvuoden aatoksi. Muut 36 näytöstä ovat loppuun varattuja.

Sain liput 3. 5 näytökseen. Olen ostanut kevääksi liput myös näytelmään Verot ja kuolema, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Liila Jokelin, jota fanitan (TTT:n pieni näyttämö), Oppitunteja eläville (Akse Pettersson, Kansallisteatteri pieni näyttämö) ja Rikos ja rangaistus (Esa-Matti Smolander, Q-teatteri). Haluan kokea myös Reko Lundanin kirjoittaman näytelmän Aina joku eksyy (Jaakko Kiljunen, Tampereen teatterin Frenckell näyttämö).  Olen aikoinaan nähnyt KOM-teatterin hienon esityksen samasta näytelmästä.

Elämä ei ole pelkkää teatteria, siihen kuuluvat myös menetykset: Ostin Tokmannin alelaarista kultaköynnöksen  kuolleen värinokkosen tilalle. No ei kultaköynnös korvaa värinokkosta. Ei ihminenkään korvaa toista ihmistä.

Joku kirjoitti somessa, että on niitä, jotka sanovat, etteivät saa pidettyä huonekasveja hengissä ja sitten toisia jotka katsovat kuolevaa kasvia ja toteavat, että kyllä tuolla vielä jotain vihreää näkyy ja alkavat amputoida kasvin nekroosiin menneitä osia. Huonearaliani näytti menetetyltä tapaukselta, mutta se on kaikesta huolimatta toipumassa laajoista amputaatioista. 

Huomasitte varmaan, että yritin muotoilla klikkiotsikon.

Urheilublogi

Olen ulkoiluttanut kirjastosta lainaamiani vastuskävelysauvoja neljä kertaa. Sain säädetyksi sauvojen pituuden sopivaksi, mutta niitä vaivaa merkittävä lyhenemistaipumus. Ehkä joku tietää miten pitäisi toimia. Ihan kelvolliset ne ovat kuitenkin. 

Tänään kävelin Pyynikin jäisiä kävelyuria. Painoin sauvaa alustaa vasten, jolloin kävelysauva lipsahti taaksepäin. Välillä vedin sauvoja perässäni. Hiki valui selkääni pitkin, en tiedä liittyikö se voimakkaampaan rasitukseen vai olinko pukenut liikaa vaatteita päälleni. 

Tunnustan tehneeni kahvakuulajumpassa askelkyykyt ilman painoja ja kädet suorana alhaalta eteen nostot vain kahden ja puolen kilon painolla.

Tästä on muodostumassa vanhenevan naisen urheilublogi. 

Vaihdoin käsikirjoituksessani erään iäkkään naisen ammattin koulun keittäjästä rehtoriin. Se ei vaatinut kuin yhden sanan muutoksen. Kun ihmisestä tulee riittävän vanha ja sairas, ei uralla ole enää niin väliä. Ihan sama onko nainen keittänyt työkseen hernekeittoa vai johtanut koulua. Suunnittelin ensin vaihtavani keittäjän ammatin poliisin työhön, mutta naisia otettiin opiskelemaan poliiseiksi vasta vuonna 1973. Seuraavaksi suunnittelin kansanedustajan ammattia, mutta ehkä heitä muistetaan hautajaisissa jotenkin erityisesti, joten jätin sen. Kukaan ei kiellä minua vaihtamasta ammattia vielä monta kertaa.