Lyhyt ikuisuus

Tuntuu kuin viimeisestä päivityksestä olisi ikuisuus. Kolme päivää ilman blogia on lyhyt ikuisuus. 

Heräsin aamulla kuudelta ja luin käsikirjoitustani, johon olen todella kyllästynyt.  Lähetin sen kustannustoimittajalle.

Facesta sain tänä aamuna lukea, että taas yksi taideproosaa kirjoittanut kirjailija julkaisee dekkarin.  Miten monta feelgood-kirjaa ja dekkaria tähän maahan mahtuu?  Minunkin romaanini yrittää sulloutua feelgood-ryhmään.

Moni ehkä tietää, että olen Claire Keegan -fani. Luin uusimman Claire Keeganin suomennoksen Aivan viime hetkellä, joka sisältää kolme novellia. Sivuja kirjassa on 107. Napakka teos!

Yhdessä  kolmesta novellista kirjailijapäähenkilö lukee Tšehovin novellia Morsian (ei taatusti sattuma). Ei ole vaikea arvata, kuka on Keeganin esikuva. Toisessa novellissa mies matkustaa bussilla ja hänen vieressään istuu vieras nainen, jonka matkalukemisena on Roddy Doylen romaani Nainen joka törmäili oviin. Sekään ei ole sattumaa! Nainen on ylipainoinen ja puhelias ja ärsyttää miestä.

Ihana lukea tekstiä, joka on keikailematonta, eikä sellaista sakeaa metaforasoppaa. Hesarin kriitikko kirjoitti, että kaikissa kolmessa novellissa kerrotaan misogyniasta ja niinhän se on.  Viimeisen novellin loppu on isku vatsaan, lähes loppuun asti toivoo, ettei sitä lyöntiä tulisi. 

Kirjojen lukeminen on loputon suo, nyt haluan lukea Tšehovin novellin Morsian ja Roddy Doylen romaanin Nainen joka törmäili oviin (olen sen joskus lukenutkin). 

Keeganin kirjassa puhutaan ikuisuudesta. Naisen opettaja kuvasi sitä lapsille niin, että kun kaikki maailman hiekanjyvät laitetaan tiimalasiin ja valutetaan, niin se on ikuisuus.  Ikuisuus ei siis voi olla lyhyt. 

Odottelen, minkä maan Trump aikoo seuraavaksi "pelastaa".  

Kuvan amarylliksellä ei ole mitään tekemistä minkään asian kanssa. Se on täysin viaton. 

Lahjat

Taas kerran pelkään, että minulle on annettu käytetty vuosi uuden sijaan. Mikään ei näytä muuttuneen. 

Olen tämän jo moneen kertaan sanonut: Minusta uusi vuosi alkaa syksyllä kun ilmottaudutaan työväenopistoon, teatterinäytökset ja konsertit alkavat ja hyviä elokuvia aletaan esittää kesän kahden tähden elokuvien sijaan.  

Eilen Jenni (jota en tunne) oli ripustanut porraskäytävän ilmoitustaululle lapun, jossa hän ilmoitti järjestävänsä juhlat. Hän pahoitteli etukäteen häiriötä, jota tästä koituisi. Juhlat alkaisivat kuudelta. Hän pyysi soittamaan ovikelloa jos meteli nousisi kestämättömän kovaksi. Mitään ei kuulunut. Missä laulu, missä soitto, missä pauke, missä tupakalla ramppaamisen reippaat askeleet? 

Kävimme kaverin kanssa saunaravintola Kuumassa saunomassa ja aamiaisella. Porukkaa oli niin paljon, että kaikki kolme saunaa olivat täpötäynnä. Uimaan pääsyä joutui välillä odottelemaan, kun amatöörit kastoivat itsensä pikaisesti kylmässä vedessä ja ryntäsivät takaisin saunaan. Pukuhuoneen yhteydessä oli kaksi suihkukoppia, ilma oli kosteaa ja lattia märkä. Aamiaisella ei tarjottu vegaanisia vaihtoehtoja. Pakastemarjat loppuivat ja kun uusia tuotiin, ne olivat umpijäässä. Kiva kokemus muuten. Viihtyisää ja tunnelmallista. Pitää kokeilla uudestaan kun on vähemmän ruuhkaista.  

Moni on raportoinut vuoden 2025 kokemukset Faceen. Joidenkin vuosi on ollut hyvä, muutamien raskas. Eräs kaverini, joka on lahjakas ihan kaikessa (siis oikeasti on) ja vaikuttaa olevan tyytyväinen elämäänsä, kirjoitti siitä miten ihana vuosi 2025 oli ollut. Näin viime yönä unen, jossa hän sai ylettömästi lahjoja. Yksi huone oli täynnä hänen lahjapakettejaan.

Sain joululahjaksi poikani puolison tekemiä saippuioita. En oikein raaski käyttää niitä. Jokainen on erilainen ja tuoksuu hyvältä. Kuvassa yksi saippuoista.  

Kaksi, nolla, kaksi , viisi

Tulen henkilökohtaisesti muistamaan vuoden 2025 vuotena, jolloin istuin ystävän designlampun päälle. Samalla kaaduin ja hajotin Boknäs-kirjahyllyn lasin. Se hämmästys siitä, etten ollutkaan istunut jakkaralle vaan lampulle, siinä ehti koko elämä kulkea filminä silmien ohitse. Itsetunto vaurioitui, mutta onneksi ei koitunut fyysisiä vammoja.

Sain kustannussopimuksen käsikirjoitukselleni.  Onneksi olkoon minulle. Romaanini nimettiin feelgood-romaaniksi. Kaipa se on sitä. 

Vuoteen on mahtunut paljon teatteriesityksiä. Eilen näimme siskoni kanssa Elli Salon kirjoittaman ja Riikka Oksasen ohjaaman näytelmän Muistopäivä. Näytelmä esitettiin Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä. Muistopäivä kertoo suomalaisista, jotka loikkasivat Neuvostoliittoon 30-luvulla. Kaikki heistä eivät olleet kommunisteja, osa lähti  rajan yli työtä ja ruokaa etsimään. Monet paremman elämän etsijät teloitettiin lopulta. Lapset vietiin ja venäläistettiin nimiä myöten. 

Näytelmä onnistui kaikesta huolimatta välttämään toivottomuuden. Hyvät näyttelijät, oivaltava koreografia, elävä musiikki, videoita käytetty hienosti ja tarina oli koskettava ja tosi. 

Katsomossa haisi kuin joku olisi kaatanut päälleen pullollisen espanjalaista vessanpesuainetta. Haistelimme ja arvailimme, mistä tuoksu oli peräisin. Vielä näytelmän jälkeenkin hajumuisto löyhähteli hetkittäin nenääni. Kotona paikallistin hajun lähteen laukkuni, jonka pohjalle parfyymin tuoksunäyte oli valunut ja imeytynyt laukun vuorikankaaseen. 

Mietin, minkä lupauksen tekisin ensi vuodelle. Viime vuosina en ole luvannut mitään. Ehkä voisin tällä kertaa tehdä poikkeuksen, jos keksin jotain helposti toteutettavaa.  

Arkipäiväihminen

Jouluni päättyi tapaninpäivään. Viimeiset suklaakonvehdit söimme joulupäivänä. Lapseni olivat tarkkoja siitä, ettei seuraavaa konvehtikerrosta saa aloittaa ennen kuin päällimmäinen on suoritettu. 

Joidenkin joulu jatkuu loppiaiseen saakka.  Otan osaa heidän puolestaan.

Joulutähti on pudotellut alimmat lehtensä, amarylliksen nuppu punertuu ja hyasintti tuoksuu hyasintilta. 

Hannes-myrsky mylläsi toissapäivänä. Pidän myrskyistä, joten lähdin kävelylle  Näsijärven rantaan. Ihailin vaahtopäisiä aaltoja ja katulamppujen valoissa pyöriviä lumihiutaleita. Tuuli yritti riisua vaatteitani, mutta ei onnistunut siinä. 

Eilen kaikki rannassa seisova peittyi kirkaaseen jäähän. Puiden oksista roikkuivat lähes tuulensuutaiset jääpuikot. 

Tänään pääsin pitkästä aikaa kirjastolle kirjoittamaan. Kirjaston kahvilakin oli auki. Siitä ilosta join pullakahvit.  Kuulun arkipäiväihmisiin. 

P.S. Veden lämpötila oli eilen 2.6 astetta. Hyvin tarkeni uida. 

Joulukalenterin 24. luukku

Lähdin kaupungille katsomaan miltä Tampereen joulu näyttää. Ei juuri miltään. Join joulutorttukahvit kauppahallissa, eikä tarvinnut edes jonottaa. Puolet asiakkaista oli ulkomaalaisia. Moni myymälä oli peitellyt tuotteensa pressuilla ja lähtenyt joulun viettoon. 

Tokmannilta olisi saanut joulutonttuja 70 prosentin alennuksella. En tarvitse niitä, sillä minulla on sähkökynttelikkö, aryllis, hyasintit ja kuolemaa tekevä joulutähti.  

Helluntaikirkon edessä kiemursi jouluruokajono. Sen katsominen teki surulliseksi, vaikka ehkä pitäisi olla iloinen siitä, että ruokaa jaetaan.  

Puhuin aamulla 95-vuotiaan isäni kanssa puhelimessa. Hän oli keittänyt väskynäsoppaa. Väskynät ovat kuivattuja luumuja.  Kaipa ne lapsuuden herkut maistuvat parhailta. Tulevien sukupolvien lapset valmistavat palvelutalon keittiössä seitankinkkua.

Kuuntelin kahta teologian tutkijaa, jotka sanoivat, että joulun tapahtumat ovat myytti ja että monet teologian opiskelijat ovat ajatuksesta kauhuissaan. Kaikissa uskonnoissa on myyttejä. Olen agnostikko, mutta tarvitsen myyttejä.  Onhan jouluevankeliumi hieno tarina. Universumissa on paljon meille näkymätöntä kuten protonit, neutronit ja langattomat verkot. 

Rauhallista joulua kaikille! 

Joulukalenterin 23. luukku

Iltakävelyllä kuuntelin Bachin jouluoratorion alkusoiton. Bach sävelsi sen 1734, luulisin. Isälläni on ollut tapana luukuttaa sitä stereoista joulun aikoihin. Eräs kollegani sanoi, että Bach sävelsi eroottista musiikkia. En ole kuullut kenenkään muun väittävän moista. 

Vastaani tuli juoksuporukka, jota johti joulupukki, muuten oli hiljaista. 

Olen ostanut jääkaapin täyteen ruokaa. Epäilen, että sitä on jopa liikaa. Toisaalta olisi noloa jos ruoka loppuisi kesken. 

Löysin kaapista joko rikottuja ohrasuurimoita tai kaurasuurimoita, en ollut merkinnyt purkin kylkeen, mitä se sisälsi. Haudutan tuntemattomista suurimoista itselleni iltapuuron. 

Sain valmiiksi villatakin, jonka kuvan julkaisen poikkeuksellisesta täällä.  Näinä päivinä kuuluisi väkertää lahjoja sukulaisille eikä eikä villatakkia itselleen. Toisaalta tämä on yhteisneulonnan tulos: Vanha ystäväni teki samanlaisen villatakin tyttärelleen lahjaksi. Selätimme neuleohjeen kommervenkit yhteisvoimin.