sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Haku

Koska minun olisi tehtävä eräs työ, niin ihan siitä lusmuillakseni, kirjoitan tänne joutavia. Saan onnekseni tehdä niin. Kukaan ei sensuroi ja olen toistaiseksi säästynyt vihapostilta.

Säännöllisin välein blogistit julkaisevat hupsuja listoja siitä, millä hakusanoilla blogeihin on eksytty. Oman listani mukaan blogiini ei niinkään eksytä, vaan jostain käsittämättömästä syystä, määrätietoisesti pyritään. Pyrkijöitä ei ole toistaiseksi ollut ihan tungokseksi asti. Kun Kerttu (kissani, jos joku ei tunne) kirjoittaa, niin lukijamäärissä nähdään toiveikasta nousua, viime aikoina siis turhautunutta laskua. Toistuvasti tekstieni pariin hakeudutaan hieman virheellisesti kirjoitetulla blogin nimellä "Ei saa mennä ulos saunaihola", iholla tänne pyritään jopa harvemmin kuin ihola. Heidi Ihola olisi hyvä nimi.

Viime viikkolla tänne on jouduttu kirjoittamalla hakusanaksi "styroxkuutio r-laatu", olen kuullut a- ja b-laadusta, mutta r-laatu. Ilmeisesti styroxissa on sellaistakin onnetonta tavaraa kaupan. Onhan hakusanoissa tietty myös päiväpano ja Ulla serkun kanssa nainti saunassa, mutta epäilen blogini muodostuneen näille etsijöille pienoiseksi pettymykseksi. Usein tänne tuo Kekkonen, olihan hän suurmies. Selailin kirjastolla sisustuslehteä, erään persoonallisen kodin seinälle oli ripustettu Urho Kekkosen mustavalkoinen kuva mustin ryhdikkäin kehyksin. Samanlainen kuva vartioi aikoinaan meitä pieniä kansakoululaisia. Minäkin haluaisin sellaisen kuvan seinälleni. Se loisi turvan ja vakauden illuusion.

Lopetan raportointini tähän ja jatkan sitä oikeaa työtä vielä tuokion kunnes nuupahdan.

2 kommenttia:

Minerva kirjoitti...

R-laadun Styrox on varmaankin routasuojaksi käytettävää. Ehkä ole jossain vaiheessa kirjoittanut rakennusten routaeristämisestä.

Minun blogiini tullaan lähinnä sukkahousujen perässä.

Heidi kirjoitti...

Aina oppii uutta.