Puhutaanko säästä ja aborteista?

Ulos mennessä tuntuu kuin astuisi lämpimään kylpyveteen. Tekee mieli kylmää olutta ja suolapähkinöitä. 

Minusta on tullut ihminen, joka juttelee kahvilan myyjälle. Hän ehdotti lounassalaatin päälle jälkiruokakahvia. En yksinkertaisesti kieltäytynyt vaan tilitin tämänpäiväiset kahvikupilliseni, ikään kuin ne kiinnostaisivat häntä. Keskustelimme säästä ja veden juomisesta.

Sisältövaroitus: Kirjoitetaan abortista ja verestä

Yli viisikymmentä vuotta vanha suomalainen aborttilainsäädäntö on tarkoitus uusia. Tuntuu täysin turhalta, että raskaudenkeskeytykseen tarvitaan kahden lääkärin lausunnot. Vaatimus viivyttää toimenpidettä ja lisää aborttia tarvitsevan henkilön psyykkistä stressiä. Raskaudenkeskeytys pitää järjestää erikoissairaanhoidosta käsin. Tuhlataan resursseja, joita voitaisiin käyttää johonkin tarpeellisempaan.

Monilla on dramaattinen kuva toimenpiteestä: kaapimista, ämpärillinen verta ja lapsen kappaleita (anteeksi brutaaliuteni). Kuitenkin 97 prosenttia aborteista tehdään lääkkeellisesti eikä kirurgisesti. Ensimmäinen lääkeannos annetaan klinikassa ja toinen otetaan kotona.

Vaikka Suomessa on ollut pitkään käytännössä vapaa mahdollisuus turvalliseen raskaudenkeskeytykseen, aborttiluvut ovat jatkuvasti laskeneet. Aborttien kieltäminen ei vähennä keskeytysten määrää vaan tekee niistä vaarallisia. Oikeus turvalliseen raskaudenkeskytykseen ei ole itsestäänselvyys, kuten nyt nähdään Yhdysvalloissa ja esim. Puolassa.

Olen huomannut, että aborttia tuntuvat vastustavan eniten fertiili-iän ylittäneet kansalaiset. Oman elämänsä päiviräsäset ja timosoinit. 

 

 

Kuvat eivät välttämättä vastaa todellista tilannetta

Pudotin appelsiinimarmeladipurkin jääkaapin lasihyllylle. Hyllystä lohkesi kookas pala. Hella ja mikroaaltouuni ovat menneet rikki vuoden sisällä ja nyt siihen listaan voi lisätä jääkaappipakastimen. Laite oli jo alun alkaen huono (toisin sanoen halpa) ostos. Siinä on vain yksi ainoa säätönappula. Ruoat joko melkein jäätyvät tai sitten ne ovat liian lämpimiä. Pakastimen hyllyihin kertyy niin paksu kerros jäätä, että sen sulattamiseen kuluu kokonainen työpäivä.

Ostin laitteen tuosta viereiseltä kadulta. Liikettä enää ole. Kodinkoneita myydään nykyään suurissa marketeissa keskustan ulkopuolella, leveiden teiden risteyksissä. Raahasimme nykyisen laitteen keuhkoahtaumaa (itse tekemäni diagnoosi) sairastavan myyjän (liikkeen omistajan?) kanssa. Hän ei saanut entistä jääkaappipakastinta vietyä pois, joten se seisoi viikon verran keskellä olohuoneeni lattiaa, kunnes sain yhden kaverin avuksi. Jääkaappipakastinmies halasi minua, joka tuntuu näinä aikoina todella kummalliselta. Hän tuoksahti vahvasti tupakalta. Olen selittänyt tämän keissin täällä jo aiemminkin.

Aion ostaa uuden laitteen ja niistä näyttääkin olevan jonkunlainen ale tai ehkä niitä myydään aina alennuksella. Jääkaappipakastimelle varattu tila on leveydeltään juuri ja juuri 60 cm ja laitteiden leveys on vähintään 59.5 cm. Tämä seikka stressaa minua. 

Ompelin mekon ja laitoin kuvan itsestäni uudessa mekossa someen. Sain positiivista palautetta ja koin tarvetta selittää, etten oikeasti näytä ollenkaan noin hyvältä. Kun valaistus/ kun meikki/ kun föönaus/ kun uusi kännykkä. Laittaisin varmaan Tinderiinkin varoituksen "Kuvat eivät välttämättä vastaa todellisuutta".

Vietän juhannusta kaupungissa ja sain somesta ohjeet, että minun on lähdettävä ulos. Vaihdoin kuitenkin vanhan mekon päälle. Söin Laukontorilla jäätelön ja kävin Lidlissä. Päätin repäistä ja istuin Hämeenpuistoon terassille juomaan soodavettä ja mietin, että tässä sitä istun meikeissäni terassilla. V ja M tulivat samalle terassille ja join heidän seurassaan oluen. Aamulla huomasin, että ruokaostokset olivat jääneet purkamatta.

Silkkilakanahaave

Ostin uuden kännykän, sillä entiseen ei mahtunut kaikkia tarvitsemiani appeja. "Uudessa" käytettynä ostetussa kännykässäni on kuusitoistakertaisesti tilaa verrattuna entiseen. Enää ei tarvitse poistaa jotain, jos haluaa uutta sisältöä. Uuden kännykän käyttöön ottaminen meni melko mukavasti. Onnistuin lukitsemaan OP-mobiilin. 

Oli pakko mennä pankkiin. Vaikka olen jäänyt eläkkeelle, ei minulla ole pankkikirjaa, eikä rahoja sukanvarressa. Siellä sitten istuin kyttäämässä vuoroani vanhusten, ulkomaalaisten ja meidän muiden yhteiskunnan ulkopuolisten kanssa. Minua kohdeltiin ystävällisesti kuin hieman ymmärtämätöntä lasta. Kaupattiin toista luottokorttia. Ihmisellä pitää kai sitten olla useita luottokortteja. 

Luen Deborah Levyn omaelämäkerrallisen trilogian kolmatta romaania Omistuskirjoituksia (suomentanut Pauliina Vanhatalo). Olen rakastanut sen aiempia osia ja niin tätäkin. 

Joudun liimaamaan sivujen väliin post it-lappusia. Haluan vielä palata lukemiini ajatuksiin. Pidän kirjailijan hillitystä huumorista ja viisaudesta.  Kirjailija on uuden edessä, sillä nuorempi lapsi on lähdössä kotoa. 

Hän tapaa parasta miespuolista ystäväänsä, joka sanoo "Muistutat joskus vaimoani, hänelläkin on pakkomielle avaimista. Toisaalta hän on onnellinen ja teeskentelee onnetonta, mutta kun taas sinä olet onneton mutta teeskentelet onnellista."

Jouduin googlaamaan brogue-kengät (kirjailijalla oli sellaiset):
Brogue-kengät ovat tukevat matalat kengät, jotka sopivat erinomaisesti tweedtakin tai puvun kanssa epävirallisiin tilaisuuksiin. Kengät ovat lähtöisin Skotlannin ja Irlannin kosteasta ilmastosta ja niissä on pieniä reikä- ja sahalaitakuvioita kärjen ja kannan reunassa sekä sivuilla. Googlasin myös iltit, jotka ovat ne läpyskät kengännauhojen alla.

Luin kirjasta, että laulaja-näyttelijä Jane Birkinin äiti oli neuvonut tytärtään: "Kun mitään muuta ei ole enää jäljellä---pukeudu silkkisiin alusvaatteisiin ja ala lukea Proustia." Tätä aion noudattaa! Levy on todella innostunut silkkilakanoista. Mistä saisin sellaiset?

Parasiitti

En ole sellainen eläkeläinen, joka osaa nauttia siitä, ettei tee mitään. Olen kehittänyt niin vahvan suorittajaminän ja huonon omatunnon, että siitä riittää loppuelämäksi.

Tänään menin kuntosalille. Nuori mies college- housuissa ja paidassa teki pelkkiä ojentajia. Oli pukeutunut aika lämpimästi kuntosalille. Enhän minä kyttää. 

Paistoin vegaanista pannaria. Nyt varmaan joku sanoo, että miksi vegaanit tekevät pannaria, miksei jotain joka ei tuo kananmunien käyttöä mieleen. En välitä. Hyvää tuli, keitin kahvit.

Moni sanoo, että nyt on lupa nauttia eläkkeestä, sillä onhan sen ansainnut. Jossain syvällä sisimmässäni koen itseni parasiitiksi, joka elää nuorempien työllä. 

Moni on lopettanut blogin pitämisen, minun on pakko jatkaa, sillä tämä muistuttaa ihan pikkuisen työtä, vaikka palkkaa ei maksetakaan. Eihän tämmöisen eläkeläisen kuulu ottaakaan mistään rahaa. 

Minulla on suunnitelma: Kirjoitan kirjan, jonka päähenkilö ei ole sarkastinen, hän auttaa muita, leipoo, kerää pakastimet täyteen mustikoita ja lätisee jatkuvasti elämän ihanuudesta. 

Rekisteri

Suomi.fi -sivuilta voi lukea itseensä liittyvää rekisteritietoa. Sieltä käy ilmi, että minulla on kaksi lasta Sieltä löytyvät myös heidän ja vanhempieni syntymäajat. 

Saatoin tarkistaa, milloin tuli mentyä naimisiin ja milloin "ajauduimme erillemme". Olen mennyt naimisiin heinäkuussa ja eronnut heinäkuussa 13 vuotta myöhemmin. Emme eronneet ystävinä. Heinäkuu on kohtaloni.

Osoitetiedot löytyvät vuodesta 1972, jolloin söin vielä äidin tekemää lihasoppaa ja liimasin huoneeni seinälle sinitarralla  Suosikista revittyjä julisteita. Rekisterin mukaan olen asunut Savossa kolmeen eri otteeseen viidessä eri asunnossa (yksi muuten puuttuu, olenko jättänyt muuttoilmoituksen tekemättä). Jyväskylän seudulla asuin kuudessa kohteessa, mutta nyt vauhti on hiipunut, sillä tämä on vasta toinen asunto Tampereella (jos ei oteta huomioon lyhyehköä Tampere -keikkaa vuonna 1975). Ennen vuotta 1972 asuin useassa eri kohteessa, mutta siihen olen syytön, eikä niitä löydy tiedoistani.  Olen muuttanut välillä kolmen kuukauden välein, mutta tässä olen pysynyt jo kaksitoista vuotta. 

Mainostin edellisessä tekstissä meneväni kuuntelemaan Eric Claptonia (joku kutsui häntä Erkiksi). Istuimme ylimmällä rivillä ja tiedän, että Erkki seisoi lavalla, sillä näin hänet videolta (vaikutti ikäistään nuoremmalta) ja kuulin toki hänen soittonsa ja laulunsa. 

Entinen naapurini Kinkomaalta esitti aina pyynnöstäni Wonderful Tonight -biisin. Erkkikin lauloi sen vaikka en edes pyytänyt.

Heavy Thinker

Vanha ystäväni ja luokkakaverini Kuopiosta tuli käymään Tampereella. Nyt hän on tapaamassa poikaansa ja sen jälkeen hän kyläilee iäkkään tätinsä luona.

Lähden pian kuuntelemaan Eric Claptonia. Keikan piti olla pari vuotta sitten Helsingissä, mutta sattuneista syistä se järjestetään tänään Tampereella paikassa, joka oli ensin Uros areena ja nyt Nokia areena. Pelkäsin Claptonin saavan vaikean koronan, sillä hän kuuluu riskiryhmään (hän on 77-vuotias). Vastoin odotuksiani hän on edelleen soittokunnossa. Näin ainakin oletan.

Kävimme eilen Ikurissa toisen luokkakaverimme ja hänen perheensä luona. Matkustimme junalla, joka pysähtyi johonkin epämääräiseen paikkaan odottamaan Porin junaa. Luulimme sapuneemme Tesomalle ja odotimme turhaan ovien aukeamista. Näimme pusikkoa. Ei ollut vielä Tesoma. 

Näin kolmatta kertaa Anna Retulaisen maalaukset Sara Hildenillä ja toista kertaa taidenäyttelyn Finlaysonin alueella (Samuli Heinonen, Emma Jääskeläinen, Matti Hagelberg,  Heli Hiltunen, Tapani Kokko, Fanni Niemi-Junkola, Jorma Puranen, Janne Rahunen, Esa Riippa, Michael Schilkin, Sebastian Schultz, Christina Stadlbauer, Pauliina Turakka-Purhonen ja Meri Westlin). En ole vieläkään varma, löysinkö kaikki työt, sillä ne on ripoteltu sinne tänne.

Tänään näimme taas Emma Jääskeläisen (vuoden nuori taiteilija) pyöreitä marmorisia veistoksia ja Kristian Krokforsin (vuoden nuori taiteilija vuodelta 1984) mäkiä, taloja, ilma- ja rantapalloja. 

Kärsin Stendhalin syndroomasta (kts.Wikipedia). 

Makoilen sohvalla ja kuuntelen sähkölaitteiden surinaa ja Kerttu-kissan hengitystä.  Kuvassa yllä Emma Jääskeläisen teos Heavy Thinker, joka on tehty jostain kivestä ja narusta. Tykkäsin, kuten muistakin töistä.

Potilaspaperit

Kerroin, että tilasin vanhoja potilaspapereitani. Tiedän, että olen sairastanut lapsena meningiitin. Laitoin pyynnön sähköisesti HUS:iin. Eräänä päivänä HUS:n arkistosta soitettiin, että mitään ei ollut löytynyt. Olivat lähettäneet minulle tiedon asiasta. "Mutta", nainen sanoi, "älkää välittäkö siitä kirjeestä, sillä tulee vielä toinen". Potilaspapereitani oli löytynyt Helsingin kaupungilta.

Kirje saapui eilen. Olin joutunut sairaalaan 25.4. Kolme päivää ennen nelivuotissyntymäpäivääni. Epikriisiä ei ollut, pelkkä tuloteksti vaan. En siis tiedä kauanko olin sairaalassa.

Tri Salmi läh,

Sis.päiv. klo 19.45. Lämpö 38.5.

Viikon yskää, toista päivää niskasärkyä ja pahanolontunnetta. Ei oksennuksia. Tänään vapinaa käsissä. Tri Salmi käynyt kotikäynnillä ja suosittelee pkl emme dg: Meningitis.

Tuskainen. Lievää niskajäykkyyttä. 

Lumb.punktio P+, N+ heikko soluja 20, 88% n 12% ly Bakt:- Kokon.valk 20 mg. 

os 14/huone 20                 Meningitis serosa

Kaunolla kirjoitettuna. Ei dekursuksia, ei epikriisiä. Sukunimi ensin kahteen kertaa väärin kirjoitettu ja yliviivattu. Toinen nimi myös väärin (ei korjattu). Isä sanoi, että olin oksentanut raitiovaunuun, vaikka tekstissä lukee Ei oksennuksia. En kuulemma itkenyt kun jouduin jäämään yksin sairaalaan. Ehkä olin siinä määrin väsynyt ja kipeä. 

Iida Rauma kirjoittaa romaanissaan Hävitys (romaani kertoo koulukiusaamisesta ja aikuisten mielivallasta lapsia kohtaan), että vielä 80-luvulla lapsia leikattiin ilman kivunlievitystä. Kysyin asiaa muutamalta lääkäriltä ja eräs heistä kertoi, että pienten lasten murtumia väännettiin paikoilleen vielä 80-luvulla ilman kipulääkkeitä tai puudutuksia. Joskus ajateltiin, ettei sillä ole niin väliä, sillä "lapset eivät muista kipua enää jälkikäteen".

Eläviä ja kuolleita runoilijoita

K vieraili Tampereella. Mikä onkaan virkistävämpää kuin hautausmaakävely heti aamutuimaan. 

Kuolleet runoilijat: 

Kalevankankaan hautausmaan pääsisäänkäynnin läheisyydestä löytyy Juice Leskisen hauta. Hautakiven edessä seisoo tyhjä kuohuviinipullo.  Juicen lähelle on haudattu Väinö Linna tai oikeammin Väinö Linnan haudan hoodeille kuopattiin myöhemmin taitelija Juice Leskinen. Linnan hautaa vastapäätä seisoo Veikko Sinisalon hautapaasi. 

Eeva-Liisa Manner löytyy kappelin läheltä. Runoilija on haudattu samaan hautaan ystävänsä anopin kanssa (näin olen kuullut). Hautausmaalla ei ymmärretty runoilijan merkitystä ja hänelle tarjottiin kolmenkymmenen vuoden hautapaikkaa. Kolmekymmentä vuotta on kovin lyhyt aika, kun kyse on runoilijasta, prosaistille se saattaa riittää. Riippuu kirjailijasta. Siellä runoilija saa köllöttää Martikaisen vieressä niin pitkään kuin on tarpeen. Eeva-Liisa Manner-seura on teettänyt haudalle muistomerkin.

Lauri Viitaa etsimme aika pitkään. Hauta löytyi lopulta pensasaidan takaa. Viita menehtyi auto-onnettomuudessa. Kirjailija oli ateisti, mutta hän oli hiljattain liittynyt kirkkoon, sillä hänen silloinen puolisonsa vaati kirkkohäitä. Tämänkin olen kuullut, en tiedä pitääkö paikkansa. 

Yrjö Jylhän haudalle pysähdyimme pikaisesti. Runoilija ampui itsensä hengiltä sodittuaan ensin talvisodassa.  Häneltä julkaistiin mm. sellaisia hilpeitä kokoelmia kuin Kiirastuli, Ruoskanjäljet ja Kurimus.

Elävät runoilijat ja yksi kuollut:

Joku väitti Annikin runofestivaalien tungoksessa, että kyseinen festivaali ja Pispalan saunafestivaali ovat Suomen sympaattisimmat kesätapahtumat. Eilisissä Annikin runofestareissa oli ainakin kivaa. Tilaisuus järjestetään puutalokorttelin sisäpihalla, joten tilaa on rajoitetusti ja välillä väkeä oli melkein liikaa. Tarjolla on runon lisäksi musiikkia, proosaa, kahvia ja kasviskeittoa.

Mieleeni jäivät muun muassa ihana Pelle ja romantiks, johon ei mielestäni aiemmin kuulunut Kielo Kärkkäistä, mutta nyt hän lauloi kokoonpanossa (mahtavaa!), Toni Lahtinen lausui ja bändi soitti jatsahtavaa musiikkia. Hieno yhdistelmä. 

Kuuntelin latvialaisen Aleksandrs Čaksin runoja Harri Hertellin lausumina sekä Heli Laaksosen vastausrunoja kyseiselle kuoleelle latvialaiskirjailijalle (Laaksonen on suomentanut Čaksin runoja). Runoilijakaksikko Hertell/Laaksonen esiintyi varmasti. Minua huvitti erityisesti Čaksin runo Kolme kirjaa, jossa pohditaan mikä teksti menee kaupaksi ja mikä ei.

Skottirunoilija Imogen Stirling vei runon esittämisen kansainväliselle tasolle. Ihan kaikkea en ymmärtänyt, mutta onhan se hienoa, että ihminen uskaltaa esittää omaa tekstiään niin täysillä. Minä häpeäsin ja kuiskisin mikrofoniin niin, ettei kukaan saisi runoista selvää.

Ursus Factory villitsi yleisön energisellä lavaesiintymisellään.

Tässä oli muutamia. Olisihan siellä esiintynyt myös Kati Outinen, Mirjami Heikkinen, kolme esikoisrunoilijaa ja monta muuta. 

Naamani punoittaa auringosta ja uudet lenkkarini ovat kurassa, enkä tiedä ovatko ne enää pelastettavissa. 

Kuva on ladattu härskisti Imogen Sterlingin nettisivuilta.

Katutytöt kiusaavat

”Katutytöt kiusaavat nyt Helsingissä liikkuvia” luin aamun Hesarista (katutyöt).

Myin mekkoni Metson parkkipaikalla. Sain kolmekymmentä euroa. Silitin mekon ja taittelin nätisti vanhaan käytettyyn lahjakassiin. Säästän tietysti kaikki lahjakääreet. Tein mekkokaupat Facen "Lääkärit kierrättää" -ryhmän kautta. Kaupanteko oli sujuvaa ja turvallista, sillä jos en tunne jotain lääkäriä niin joku kaveri varmasti tuntee tyypin. 

Kävin kylässä Petsamossa, joka on vanhaa viehättävää tamperelaista omakotialuetta. Kuljin Kaupin metsän kautta ja olin ihan liian aikaisessa, joten istuskelin pitkään penkillä. Luin hiljattain, ettei juhliin (no nämä eivät olleen juhlat, meitä oli neljä henkilöä) saa mennä liian aikaisin, sillä isäntäväki saattaa hiippailla vielä puolipukeissa ja hiukset lätässä. Lihasoppa on keittämättä ja kermavaahto vatkaamatta. 

Yhden eilisen kyläpaikan naisen luona oli lomaillut kaukana maailmalla asuva tytär perheineen. Nainen oli lopen uupunut ja lysyssä pyykkäämisestä, yövalvomisista, siivoamisesta ja ruoanlaitosta. Piinaa (toki riemuakin) kesti kuukauden verran.

Kaivoin vanhan nahkatakkini esille. Sanna Marinkin kulkee nahkatakissa ja näyttää tyylikkäältä, joten miksi en minä. Marin sanoi jossain haastattelussa, että hän pukeutuu aina melko samaan tapaan, ettei hänen pukeutumiseensa kiinnitettäisi huomiota vaan siihen mitä hän sanoo. Minä toivon, että kaikki katsoisivat nahkatakkiani, eivätkä kuulisi mitä latteukksia päästän suustani. 

Meningiitti

Sairastin meningiitin ennen kouluikää. Minua on vuosien mittaan mietityttänyt mikä mikrobi mahtoi olla taudin takana ja kuinka pitkään olin sairaalassa. 

Sairaalassa vietetty aika ainakin tuntui loputtoman pitkältä. Minua pidettiin eristyksessä, joten olihan se yksinäistä tai enemmänkin pelottavaa, sillä korkeassa kuumeessa näin kaikenlaisia eläimiä, lähinnä lintuja ja kauriita. Vanhemmat kävivät vilkuttelemassa ikkunan takana. Minusta he näyttivät sopimattoman iloisilta ja tyytyväisiltä. 

Isä kertoi, että sinä aamuna hän vei minua ratikalla päiväkotiin ja oksensin ratikkaan. Kotona huomattiin, että minulla oli korkea kuume. Lääkäri kävi kotona (silloin lääkärit tekivät kotikäyntejä) ja totesin niskajäykkyyden. Hän epäili meningiittiä ja niin päädyin sairaalaan. Muistelen, että sängynpäätyyni oli kiinnitetty ilmapallo, joten täytyi olla vappu. Pistin kovasti hanttiin, kun kontrollilikvoria otettiin.

Pyysin potilaskertomukseni kymmeneltä ensimmäiseltä vuodelta. Pyynnön saattoi tehdä HUS:n sivujen kautta. Ainakin pyytäminen oli vaivatonta. Odottelen postia.

Gaudeamus igitur

Kävin lakkiaisissa. Oli söpöä ja rentoa. Stressasin juhliin menoa, en tiedä miksi. Joudun usein menemään yksin, joka lisää juhliin liittyvää jännitystä. Onneksi näin korona-aikana ei tarvitse sukkuloida juhlaväen keskellä kättelemässä. Ehkä minusta on kehittymässä menninkäinen, joka sulaa kotiluolan ulkopuolella.

Menin juhliin vasta siinä vaiheessa kun laulut oli laulettu ja puheet pidetty. V piti tampereenkielisen puheensa, jonka olen saanut lukea Facesta. Liikuttava, viisas ja hauska puhe. En uskalla lainata, mutta siinä puhuttiin myös siitä, että juhlakalut valmistelevat nyt omaa maailmaansa. Vaikka me vanhat jäärät emme aina ymmärtäisi intersektionaalista feminismiä niin mitä siitä. Meitä ei kohta ole.

Me marssittiin ydinvoimaa vastaan (ydinvoimalat rakennettiin). Rauhan puolesta (edelleen jatkuvasti soditaan). Saatiin keskiolut R-kioskeihin ja järjestettiin ilmastokatastrofi, josta näiden pitää sitten selvitä.

Juhlista vielä. Katselin hääjuhlaväkeä kirkon pihalla ja mietin, että onneksi ei tarvitse olla tuolla. Tavata puolituttuja sukulaisia, juoda lämmintä kuoharia, keskustella sukulaisista, joiden nimiä ei edes muista, seurata morsiamen ryöstöä (tai sulhasen, jos on keksitty kääntää roolit toisin päin) ja tavoitella morsiuskimppua. 

Tykkään juhlia, mutta institutionaaliset (onkohan oikea sana) kekkerit ovat ongelma. 

Onnea kaikille koulunsa päättäneille!

Puuttuva palanen

Keittiöni seinästä puuttuu palanen ja minulla on tyhjä olo. Se palanen on puuttunut jo kymmenen vuotta, joten ei tyhjä olo siitä johdu. Eilen teki mieli takaisin töihin, joka on mielestäni hälyttävä oire. 

K korjaa keittiön seinän. Ensin hän teki pahvista mallikappaleen ja sitten muovasi puusta puuttuvan palasen. Tänään oli sovitus, kuin tehtäisiin mekkoa. Pikkuisen pitää lyhentää ja ottaa saumoista sisään. 

Kuuntelin radiosta kun Ruben Stiller haastatteli Pekka Sauria. Onnea ei pidä tavoitella, mutta elämällä pitää olla merkitys. Se ei ehkä ole ihan uusi ajatus, eikä Pekan keksimä. 

Parina viime vuonna kirjoittamisella on ollut minulle melko suuri merkitys. Moni saattaa olla sitä mieltä, että maailma pärjää ilman jorinoitani. Nyt sitten paperille valuu vain muutama väsynyt sana. 

Tapasin isäni. Hän on aina vihannut pop-, rock- ja iskelmämusiikkia ja pitänyt Bachista. Näimme jonkun matkan päästä iäkkään miehen ja isä sanoi "Tuo on se mies, joka tykkää klassisesta mussiikista".  Nimenomaan mussiikista, kyse ei ole siis kirjoitusvirheestä. 

Nyt pistän pystyyn kyselyn. Saanko kirjoittaa isästäni näin? Olisiko pitänyt pyytää lupa. Isäni ei lue tätä blogia.

Life style

Koska minulla ei ollut muutakaan tekemistä, googlasin mitä kaikkea jäätelömassaan nykyään sekoitetaan: salmiakkia, merisuolaa, lakritsia, suolapähkinöitä, keksin muruja, mustikkapiirakkaa, juustokakkua, suklaapikkuleipätaikinaa, limeä, pretzelin paloja, maapähkinävoita ja tietysti ne perinteiset vaniljat, pähkinät, mangot, rommirusinat, mansikat ja suklaat. 

Jäätelön valitseminen on vaikeampaa kuin ammatin valinta. Ovatko nämä jäätelöön piiloitetut pretzelit lisänneet elämänlaatuamme? Ehkä ovat. Lapsena minulle valehdeltiin, että suomalainen jäätelö on maailman parasta. 

Keskusta-asujana hämmennyn kun menen suureen markettiin. Seison epävarmana tuijottamassa hyllykköä, jossa on noin sata eri ketsuppilaatua. 

Kaikkialle on ilmaantunut Life style -putiikkeja. Niissä myydään usealle vartalolle sopivia pellavamekkoja ja pastellin värisiä kynttilöitä. Miksi juuri pellavaa ja kynttilöitä? Miksei kirjoja, mattoja tai kyniä? 

Eiköhän tämä riitä. Vanhan Porvoon jäätelötehtaalta saa kuulemma ruskistettu voi & pinjansiemen -jäätelöä. Sen ajattelminen kutkuttaa mieltäni.