Yhteenveto

Tänään on yhteenvedon aika. Vuoden päättyminen ei ole dekkarin loppuratkaisu. Hercule Poirot ei kerää asianosaisian samaan huoneeseen ja kerro kuka on murhaaja. Elämässä on vain yksi loppu, eikä 31.12 merkitse yleensä merkittävää käännettä. Saattaa tietysti merkitäkin jos pamauttaa ilotulitteen silmilleen tai rakkaus soittaa ovikelloa.

Olen ollut vuoden verran eläkkeellä, jäin pois lääkärin töistä 63 vuotiaana, enkä ole kertaakaan katunut. Kirjoittaminen on tuonut elämään uutta sisältöä, nukun paremmin ja talouteni on käynyt kehnommaksi. 

Viime vuoden alussa uskoin, että tämän uuden koronaviruksen aiheuttaman tauti muistuttaa vakavuudeltaan influenssaepidemiaa ja tiedotusvälineet vain liioittelevat saadakseen juttuihinsa ylimääräistä dramatiikkaa. Olin väärässä, mutta niin olivat muutkin. Joku kirjailija totesi, että kun on tähän astikin elänyt kuin todistajansuojeluohjelmassa, ei korona ole muuttanut tilannetta. Elämäni on kaventunut, mutta olen selvinnyt tilanteesta oikeastaan hämmästyttävän hyvin.

Kun toinen romaanini Ei saa elvyttää julkaistiin helmikuussa, ei mikään muuttunut, ei edes oma elämäni. Kirja myi tänä vuonna julkaistuista Kariston kaunokirjoista kymmeneksi eniten. Maalaisromantiikka myi parhaiten. 

Kävelin tänä vuonna 3.34 miljoona askelta, luin 93 kaunokirjallista teosta (osa niistä oli essee- ja runokokoelmia), neuloin kaksi villapaitaa ja makasin 600 tuntia sohvalla. 

Hankin tänä vuonna urheilukellon, joka juuri äsken käski minun lähteä liikkeelle, mutta minäpä en lähtenyt. Haista sinä kello paska!

Jäätynyt olkapää

 

Kaverini, joka työskentelee teholääkärinä, sai eilen koronarokotteen tiedotusvälineiden edustajien seuratessa tarkasti vieressä. 

Jomman kumman iltalehden toimittaja kysyi, tuntuiko rokote kylmältä. Ehkä hän ajatteli, että aine otetaan suoraan -70 C lämpötilasta (jossa se jostain syystä pysyy nestemäisenä) ja isketään rokotettavan olkavarteen. Toimittaja kysyi, meneekö M takaisin töihin ja kaverini vastasi, että hänellä on kaksi vapaapäivää, jolloin toimittaja uteli, johtuivatko vapaapäivät rokotuksesta. Eivät johtuneet. Kaksi vapaapäivää lisäisi taatusti rokotusmyönteisyyttä.

Kysymykset kuulostivat huvittavilta, ehkä ihmiset sitten miettivät rokotteen lämpötilaa, ja että tuntuuko se kylmältä ja toimittaja palvelee heitä ottamalla asian esille. Toimittaja uskaltaa kysyä ne tyhmät kysymykset, jotka pyörivät muidenkin mielissä.

Ostin pakasteseitä, leivitin vehnäjauhoissa ja parmesaaniraasteessa ja paistoin. Säilytin kalan yön yli jääkaapissa ja aamulla se oli melkein sulanut, mutta kala muodosti edelleen säntillisiä, harmaita kuutioita. Söihän sitä. Kotini haisee edelleen koulun keittiöltä.

Äänekäs naapuri

Viime yönä joskus kahden maissa heräsin seinänaapurista kuuluvaan ilakoivaan puheeseen ja nauruun. Ei ollut ensimmäinen kerta. Otin yöpöydältäni tällaisia hetkiä varten varaamani silikonikorvatulpat, tungin ne korviini, käänsin kylkeäni ja nukahdin uudestaan. 

Pidimme kuuden ja seitsemän välillä roudaustauon, jonka jälkeen minä aloin kuunnella radiota, keittää kananmunia ja kahvia. Naapurit puolestaan hiljenivät. En tiedä ovatko elossa, eikä oikeastaan edes kiinnosta.  

Jos naapurit metelöivät, niin kuka jaksaa nousta keskellä yötä soittelemaan heidän ovikelloaan? Ensin pitäisi pukea päälle, nousta sängyn lämmöstä, siirtyä kylmään ja kirkaasti valaistuun rappukäytävään ja tutustua humalaisiin naapureihin, vaikka on tähän asti pystynyt sitä välttämään. Kuka jaksaa vääntää valituksia isännöitsijälle tai taloyhtiön hallitukselle? Kirjoittaa lappuja ja kiinnittää niitä porraskäytävän seinälle tai pujottaa äkäisiä papereita naapurin postiluukusta? En viitsi. 

Ja olihan edeltävästi monta rauhallista yötä. 

Kävin eilen kylässä maaseudulla. Siellä naapurit vilkuttelevat, tuovat joululahjoja, heitä pyydetään saunomaan ja vastavuoroisesti mennään syömään hirvipaistia ja sitten kutsutaan toiset naapurit rapukesteihin. Kaikesta ylettömästä sosiaalisuudesta huolimatta on täysin hiljaista.

What do you want to do ?

New mail

Joulupäivä

Kävin jouluaaton iltakävelyllä. Tampere näytti mustalta, vetiseltä, löysältä ja tyhjältä lukuunottamatta Keskustoria ja sen ympäristöä, joka on valaistu hienosti. Muutama koiranulkoiluttaja käveli Hämeenpuistossa. Koiria ja heidän omistajiaan tuskin erotti, sillä pimeys imaisi kaiken sisäänsä. 

Hämeenkadun Old Irish Bar -ravintolan terassi oli pullollaan joulua viettäviä, elämää nähneitä miehiä, ehkä heidät oli heitetty joulupöydän äärestä kadulle tai sitten he halusivat juoda tuoppinsa mahdollisimman ankeissa olosuhteissa. Old Irish Bar ei ole vanhaa nähnytkään, sillä samassa kiinteistössä sijaitsi vielä hiljattain vaatekauppa Halonen. 

Luen Virginia Woolfin kirjaa Oma huone (1928), kirjan teksti on oikeastaan muokattu kirjailijan kahdesta esitelmästä, joiden aiheena on Naiset ja kirjallisuus. Poimin sieltä seuraavan ajatuksen, joka pitää edelleen mitä suurimmassa määrin paikkansa:

"Karkeasti sanoen jalkapallo ja urheilu ovat tärkeitä; muodin palvonta, vaatteiden ostaminen tyhjänpäiväistä. Ja nämä arvot siirtyvät väistämättä kirjallisuuteen. Tämä on tärkeä kirja, kriitikko arvelee, koska se käsittelee sotaa. Tämä on mitätön kirja, koska sen aiheena on naisten tunteet olohuoneessa." (Virginia Woolf, Oma huone 1928)

 

 

What do you want to do ?

New mail

Yksin ja yhdessä

Vietän jouluaaton yksin, huomenna olen jo sosiaalinen. Lapseni ja heidän puolisonsa viettävät joulua toisaalla. Näen toisen poikani ja hänen puolisonsa tänään pikaisesti linja-autoasemalla, kun vien hänelle islantilaisvillapaidan. Tuo lyhyt tapaaminen tuntuu tärkeältä. 

Apulaislääkäriaikoina otin strategisesti aatonaaton päivystyksen, ja kun sitten palasin päivän työskenneltyäni ja yön valvottuani aamulla kotiin, nukuin tuntikausia. Torkahtelin vielä illalla sohvalla, kun lapset avasivat joululahjojaan. Aaton päivystämiseen taas liittyi jotain jännän juhlavaa. Nykyään päivystykset on (onneksi) jaettu pienempiin pätkiin. 

Urallani on eräs epäonnistuminen (toki niitä on muitakin, mutta tämä on musertavin), joka on painanut minua vuosia. En ollut ainut, joka epäonnistui ja joutui laatimaan tapahtuneesta vastineen. Asiantuntijat päätyivät siihen, ettei virhettä tapahtunut, ja että tapaus oli niin ääriharvinainen, että diagnoosin viivästyminen oli ymmärrettävää. Kummallista, miten selkeästi kaiken muistan vaikka moni muu asia siitä vuodesta on painunut unholaan. Ajattelen tuota ihmistä edelleen, vaikka en enää tunneittain, en päivittäin , enkä viikottainkaan. Mutta tiedän jo, etten koskaan tule unohtamaan. 

Nyt kun on kertynyt enemmän kokemusta, tajuan itsekin, että se mitä lopulta tapahtui, oli täysin odottamatonta. Päätin viimein antaa itselleni anteeksi. Se olkoon joululahja minulta minulle.

Eräs kirjailijakaveri kyseli jokin aika sitten Facessa, mitä hän oikein tekisi, kun oli kerrankin vapaapäivä. Kirjoitin, että virkkaa patalappu ja hän vastasi, että siitä onkin aikaa, kun hän on viimeksi virkannut. Sain eilen joulupaketin, jossa tuo patalappu oli. 

Vanha ystävä oli kirjoittanut joulukirjeen. Kävin toisen ystävän kanssa eilen joululounaalla ja joimme ruoan kanssa punaviiniä. Viini nosti lounaan arjen yläpuolelle. Kolmas ystävä soitti ja puhuimme pitkään. Sain kivan Whatsapp-viestin. 

Radiossa haastateltiin Karita Mattilaa, joka kertoi viettävänsä jouluaaton yksin. Runoilija R on jouluaattona yksin kotonaan, tosin puoliso palaa töistä myöhään illalla. Meitä on todennäköisesti paljon. Kaikki jouluaattoa yksin viettävät yhdistykää! Lauletaan yhdessä joku joululaulu.

Eräs kollega otti yhteyttä, sillä hän haluaa haastatella minua eutanasiasta kirjaansa varten (haastattelee varmaan useita kollegoita, enkä edes tiedä mitä annettavaa minulla olisi). Tästä syystä ajattelin katsoa tänään Areenasta sarjan Oikeus kuolla. Eikö kuulostakin piristävältä?

Toivotan kaikille blogin lukijoille oikein hyvää joulua!

What do you want to do ?

New mail

Autopilotilla

 Tässä kuva neulomastani villapaidasta. Mallin nimi on Riddari (Ritari) Islantilaisia neuleita -kirjasta, lankana Léttlopi. Olen muuttanut mallia jättämällä helman ja hihojen kuviot pois ja laajentamalla kaula-aukkoa. Näitä neulovat nyt kaikki, joten suosituimpia värejä ei välttämättä edes saa. Seuraava villapaita on jo tekeillä. Tästäkin voi tulla riippuvaiseksi. 

Nyt on julkaistu Covid-19 virusta vastaan annettavan rokotteen rokotusjärjestys. Kuulun  ryhmään, joka saa rokotteen viimeisenä. Olisin halunnut rokotepiikin ensimmäisenä.

Olen vihaseurannut Instassa erästä nuorehkoa naista (enemmänkin olen seurannut A:ta kuin eksoottista perhosta). A on sitä mieltä, ettei miehen kanssa pidä mennä treffeille, jos tämä tarjoaa sumpit kahvilassa, eikä viiden ruokalajin illallista viineineen Michelin -ravintolassa. Saa syyttää itseään, kun kumppani osoittautuu myöhemmin sekundaksi. 

 

A:n oma mies vei hänet kymmenen kertaa syömään fine dining -ravintolaan ennen kuin edes suuteli. A rakastaa kalliita vaatteita ja käsilaukkuja. Hän muutti hiljattain tasomiehensä kanssa Lontooseen, Mayfairiin, jota hän ylisti Instassa. A käyskenteli kaduilla ihailemassa Pradan, Fendin, Chanelin, Diorin, Armanin ja Guccin näyteikkunoita ja kävi niissä myös ostoksilla. Tapasi ja halaili uusia ystäviään. Söi hienoissa ravintoloissa, eikä käyttänyt maskia, ei ainakaan Instan julkaisuissa. Voi sitä moraalisen närkästyksen määrää, jonka sisältäni löysin. Nyt naisesta ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään, vaikka hän aiemmin päivitti tiliään päivittäin. Tunteeni vaihtelevat vahingonilosta huolestuneisuuteen (tunneskaala painottuu ensin mainittuun). Kerrottakoon, että naisella on myös oma ura, joka liittynee markkinointiin ja sosiaaliseen mediaan.

Kun englantilaiset pubit olivat auki (ovat ehkä edelleen), tuotiin näin korona-aikana jokaisen asiakkaan eteen pieni "ruoka-annos", joka piti lojua pöydällä niin kauan kuin asiakas pubissa viihtyi, jonka jälkeen ruoka heitettiin roskikseen. Tämänkin kuulin A:lta.

Moni on huomannut blogitekstieni loppuun ilmaantuvan uuden sälän. En tiedä mistä on kyse. Teksti tuppautuu sinne, jos ja kun korjaan räpellyksiäni julkaisun jälkeen. Pitänee luopua tavasta, joka johtuu siitä, että kirjoitan nämä autopilotilla ja huomaan virheet vasta liian myöhään.

What do you want to do ?

New mail

Äksöniä

Aamukahvilla istuessani ilmaantui ikkunan alle kaksi ambulanssia, viereisen talon eteen parkkeerasi pari paloautoa ja jalkakäytävälle alkoi kerääntyä piskejään ulkoiluttavia tamperelaisia. Puin pikavauhtia päälleni, jos vaikka evakuioidaan. Olisinhan voinut vielä ripustaa stetarit kaulaan ja rynnätä paikallle huutaen "Tarvitaanko täällä lääkäriä". 

Toinen ambulanssi imaisi itseensä yhden mummon ja molemmat ambulanssit lähtivät matamaan pois, vaikka olivat tulleet paikalle valot välkkyen ja pillit huutaen. Palomiehet kerivät letkunsa ja hävisivät hekin. Koiranulkoiluttajat hajaantuivat. Join kahvini ja luin sanomalehden.

Eräs opiskelukaverini oli aika erikoinen (no olihan meitä erikoisia useampikin). Tämä A oli kuitenkin legendaarinen. Kerran, kun A kulki bussilla, hän joutui tekemisiin auto-onnettomuuden kanssa ja ryntäsi paikalle huutaen "Tarvitaanko täällä lääkäriä!", hösötti ja sotki asioita, vaikka oli vasta opiskelija, eikä lääkäriä edes tarvittu. Toinenkin opiskelukaveri oli paikalla ja rauhoitti onnettomuuten joutuneita sanomalla "Älkää pelätkö. Ei se tee teille mitään". 

Olen viimeisen viikon ajan neulonut kiihkeästi joululahjaksi tulevaa islantilaisvillapaitaa ja nyt se on valmis, kastelin sen eilen ja odotttelen vaatteen kuivumista. Ehkä ehdin nyt kirjoittaakin.

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

Aamun ajatukset ja iltatoimet

Iltatoimet kyllästyttävät minua, naaman jynssääminen ja rasvaaminen, hampaiden harjaus ja lankaus sekä muut monotonisina päivästä toiseen toistuvat tehtävät, jotka erottavat kunnon ihmisen hunsvotista. Joskus tekisi mieli juoda itsensä känniin ja heittäytyä sänkyyn täysissä pukeissa ja naama tuhrussa.

Visioin tulevaisuutta. Kun kuolen, huomataan, että menetettiin kirjailijanero, joka ei elinaikanaan saanut riittävää arvostusta. Kirjoistani otetaan uusintapainoksia ja niitä lainataan kirjastoista. Lapset saavat teosten myynti- ja Sanasto-tuloilla ostettua asunnot ja pääsevät Kanariansaarille talvilomilla. Vuosittain järjestetään "Ei saa" -päivät, jonne tutkijat ja lukijat kokoontuvat sankoin joukoin. 

Kuolemasta eutanasiaan. Aiemmin vastustin eutanasiaa ja näin siinä lukuisia uhkia. Nyt olen muuttanut mieleni, mutta lääkäriliitto ei ole. Minusta on hullua, että kun lääkäreille lähetettiin kysely eutanasiasta ja puolet kannatti ja puolet vastusti, niin liitto päätyi vastustamaan sekä eutanasiaa ja avustettua itsemurhaa. Eikö olisi voitu tehdä niin, että olisi ilmoitettu, ettei yhtenäistä kantaa ole? Mietin jo toista kertaa liitosta eroamista. 

Jos joku ihmettelee, miksi ei ole saanut minulta joulukorttia, niin se ei liity siihen, että olisin laittanut korttirahat hyväntekeväisyyteen. Olen yksinkertaisesti vaan laiska.

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

Hygienia

Jalkakäytäviä peittää tänä aamuna ohut valkoinen kuorrutus, jonka alta kuultaa likainen asfaltti. Kyllä se lumi sieltä iltaan mennessä sulaa.

Eräs ystävä sanoi, että kun pandemia on ohitse, hän ei enää koskaan pese käsiään, pyykäisee vaan tassunsa vaatteisiinsa. 

Pidän käsien pesemisestä, vessassani on sekä neste- että palasaippuaa ja puhdas pyyhe. Kädet pitää pestä niin, että ne rutisevat kuivuuttaan ja iho halkeilee. Pesemiseen käytän niin kuumaa vettä kuin iho suinkin kestää. Päälle voi ruikata käsidesiä, joka kirvelee rikkoutuneessa ihossa siinä määrin, että suusta pääsee pieni valitus. 

Työkäsidesi piti käsien ihon kunnossa. Ruokakauppojen automaateista ruiskuava pontikka saa kädet kivasti kihelmöimään ja kuivuu nopeasti. Harva sitä näyttää käyttävän. 

Kävin aikoinaan Thaimaan kiertomatkalla. Ravintoloissa meidät suomalaiset erotti siitä, että kun olimme istuutuneet pöytään ihan ensimmäisenä kaivoimme kassista henkilökohtaiset käsidesimme ja tarjosimme niillekin, joiden käsidesi oli unohtunut hotellille.

Kerttu tuossa pesee tassujaan. Ja sen jälkeen näyttää olevan takapuolen vuoro.

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

Haaveita vain

Joku aloitti Facessa ketjun, jossa haaveillaan siitä, mitä teemme heti kun/jos pandemia on ohi. Haluaisin kirjaston työskentelytilaan kirjoittamaan. Mikä tämmöinen haave on? Pitäisi unelmoida kunnolla. New York, talo Toscanassa, safari Tansaniassa tai oopperaa Veronassa. Haaveenikin ovat kärsineet koronasta. 

Luen Kjell Westön romaania Tritonus. Kirjassa eletään pandemian jälkeistä aikaa. Se kertoo keski-ikäisestä kapellimestarista, jonka ura ja rakkauselämä ovat jo laskuvaiheessa. Mies rakennuttaa saaristoon nolon massiivisen loma-asunnon. Koen romaanin keski-ikäisen hyväosaisen vanhenevan miehen marinan kuvaukseksi, vaikka kirjassa käsitellään myös yhteiskunnallisia ongelmia kuten pakolaisuus, ilmastokriisi, meetoo ja äärioikeiston nousu. Romaanissa kirjoitetaan paljon musiikista ja tekee mieli etsiä kaikki se musiikki kuunneltavaksi. Ehkä vielä teen sen. Romaani siis vaikutti minuun, vaikka en pidä sitä kirjailijan parhaimpiin kuuluvana.

Taas kerran olisi kirjailijan kannattanut konsultoida lääkäriä (ainahan lääkäriä kannattaa konsultoida). "Pakolaislääkärin" toiminta olisi tuskin edes romaanissa esitettyyn rajattuun tapaan laillista, ja miksi suomalainen "mentorilääkäri" lähettäisi reseptin potilaan sähköpostiin, kun meillä on sähköinen reseptijärjestelmä, jossa lääkemääräykset menevät suoraan apteekkiin?

Toivoin hiljattain, että meille ei palkituille kirjailijoille, jotka emme pääse edes kirjallisuuspalkintoehdokkaiksi, myönnettäisiin Suklaapukki-Finlandia. Koska toiveeni ei muuten toteutunut, päädyin siihen, että myönnän palkinnon itse itselleni. Hankin Suklaajoulupukin Lidlistä ja ojensin sen vaatimattomasti keittiössä, hellan ja keittiön kaapistojen välisessä tilassa. Pidin lyhyen palkintopuheen, jossa puhuin marisevasta portista (viittaan tässä aiempiin teksteihin itseohjautuvasta sähköisestä portista) ja ilmastokriisistä. En luvannut palkintoani hyväntekeväisyyteen. Ihailin pystiä parin päivän ajan ja sitten söin sen. 

Ihana luonne

Kun maksoin Kertun eläinlääkärilaskun, huomasin, että lääkäri oli kirjoittanut laskuun "Ihana luonne!" (75 euroa).  Ihana luonne tarkoitti luultavammin kissaa eikä minua.  

Mieleeni muistui lyhyt neuvolalääkärin urani. Yritin aina keksiä lapsesta jotain positiivista sanottavaa, kuten "taitava tyttö" (kirjoitin sen neuvolakorttiin), välillä oli vaikeaa löytää mitään positiivista. 

Mitä kirjoittaa yhteisyöhaluttomasta kaksivuotiaasta? Osaa pitää puolensa? Temperamenttinen kaksivuotias? Joku vanhempi kollega oli minulle tämän kehumisen opettanut ja yritin sitä kuuliaisesti noudattaa. 

Oman lapseni neuvolakortissa luki "Nostaa laiskasti päätään" ja se mietitytti minua pitkään. Nykyään hänen päänsä pysyy erinomaisesti vartalon jatkona. Eräs kollega kertoi, että lääkäri oli kirjoittanut hänestä: "Terve poika, hikiset jalat" (olen kertonut tästä jo aiemminkin, mutta se jaksaa aina naurattaa minua).

Voitaisiinko aikuisten käynneistä laatia samantapaisia merkintöjä, ei olisi hassumpaa lukea Kannasta vaikkapa "Upea nainen",  "Luova persoona" tai edes "Terve tyttö, hikiset jalat".

Suklaapukki-Finlandia

Sitä vaan tulin sanomaan, että Leena Lumi on valinnut blogissaan vuoden 2020 parhaat kirjat ja Ei saa elvyttää sai vuoden hauskin kirja -maininnan. Käykää lukemassa blogistin suositukset (linkki).

Eräs kirjailija kertoi Facessa, että kun hän oli valittanut, ettei saa yhtään palkintopystiä, niin hänelle, tai oikeammin hänen romaanihenkilölleen, oli annettu suklaajoulupukki. 

On paljon kirjailijoita, joita ei palkita, eikä haastatella mihinkään mediaan, joiden kirjoista ei kirjoiteta sanomalehtikritiikkejä, ja niitä, jotka eivät saa apurahoja vaikka kynnet verillä anoisivat, ja vaikka kuinka valehtelisivat, että romaanitaiteen mullistava ja kellistävä teos on tulossa. 

Syksy on vaikeaa aikaa monelle kirjailijalle, kun jotkut saavat palkintoehdokkuuksia ja pääsevät virtuaalikirjamessuille, mutta eivät kaikki, vaikka olisivat kirjansa sydän karrella riipustaneet. 

Tällaisia kirjailijoita varten voitaisiin perustaa Suklaapukki-Finlandia. Saavathan lasten hiihtokilpailuissa mitalin nekin, jotka sotkeutuvat suksiinsa ja jotka kannetaan maaliin. 

Palkintoa voisi ihailla kirjahyllyn päällä koko joulun ajan ja syödä loppiaisena. Seuraavan kirjan kansiliepeeseen kirjoitettaisiin komeasti Sai vuoden 2020 Suklaapukki-Finlandian. 

Kerttu lääkärissä

Kerttu lääkärissä kuulostaa Pupu Tupuna -kirjan nimeltä. Kerttu eläintarhassa, Kerttu leikkipuistossa, Kerttu tavaratalossa, Kerttu neuvolassa, Kerttu piilosilla, Kerttu päiväkerhossa...Inhoan Pupu Tupunaa.

Käytin Kerttua eläinlääkärissä, naisen luona, joka pitää yksityisvastaantottoa Amurissa. Jouduimme odottamaan vuoroamme pitkään, sillä valkoinen piski viipyi vastaanotolla puoli tuntia yli aikansa. Kuulin odotushuoneeseen kun eläinlääkäri leperteli piskille ja sen omistajalle. 

Odotellessani luin Kissafani-lehtiä ja huomasin, että sen numerot muistuttavat sisällöltään kovasti toisiaan. Kun edelliset asiakkaat sitten poistuivat, alkoi eläinlääkäri vielä desinfioida ovenkahvoja. 

Kerttu käyttäytyi vastaanotolla rotukissalle sopivalla arvokkuudella. Hänet punnittiin ja paino oli pudonnut 150 grammaa, joten Kerttu saa huoleti syödä jouluherkkuja (saa muutenkin). 

Poskihampaissa oli jonkin verran hammaskiveä ja eläinlääkäri suositteli kananlihan makuista hammastahnaa. Ihmisten hammastahnojen makumaailma on lopulta aika mielikuvitukseton. 

Eläinlääkäri leikkasi Kertun kynnet, jotka olivat kuulemma kauniit ja terävät, mutta ne tarttuivat sohvan vehoiluun. Poikani leikkasi vielä ne supersöpöt tassukarvat lyhyiksi. 

Minulla ja tällä vanhanaikaisella eläinlääkärillä on yhteinen linja: anamneesi ja status ovat lääkärin työn perusta. Tutkimuksia ei tarvitse ottaa varmuuden vuoksi, ei ainakaan kissoilta. Kysyin, että milloin tarvitsisi tulla uudestaan ja hän sanoi, että jos jotain vaivoja ilmenee, eikä kissa vaikuta nauttivan elämästään. Jos Kerttu syö ja pesee itseään niin hyvä on. Näillä kriteereillä minullakin menee erinomaisen hyvin. 

Monenlaista

Äitini on sairastellut, joten 90-vuotias isäni on ollut todella kovilla. Soitin isälleni ja hän sanoi "ässiä olen leiponut". Eilen hän oli sitten käynyt kahdeksan kilometrin lenkillä. Viikonloppuna keittänyt lanttuja. 

Suvussani on aina ollut voimakas pärjäämisen eetos. Vaarini sairasti parkinsonin tautia, mutta vielä viimeisinä aikoinaan hän teki päivittäisen lenkkinsä ja köpötti pari kertaa talon ympäri. 

En ymmärrä rokotevastaisuutta vaan aion ottaa rokotteen heti kun saan. En kestä katsoa ohjelmia, joissa rokotevastaiset tyypit saavat puheenvuoron, sillä heidän väitteensä ovat niin älyttömiä, eikä heidän päätään järkisyillä käännetä. 

Nyt vastustetaan myös HPV-rokotetta vaikka sen myötä toteutuu unelma, jossa rokotteella voidaan estää syöpää.  

Ihmisellä on taipumus etsiä asioille joku yksinkertainen syy. Sain rokotteen ja sairastuin heti flunssaan, tarkoittaa useimmille sitä, että flunssa johtuu rokotteesta. Ikävä kyllä sikainfluenssarokotteen harvinaisena sivuvaikutuksena ilmaantui narkolepsiaa ja se on heikentänyt luottamusta rokotteisiin.

Tein aikoinaan puolitoista vuotta töitä keuhko-osastolla. Keuhkosyöpä johtui potilaiden mielestä mm. siitä, että he olivat työskennelleet nuoruudessaan pari viikkoa automaalareina, eikä suinkaan neljänkymmenen vuoden tupakoinnista.  Rokotteiden avulla ei keneenkään aseteta mikrosiruja. Meitä ei uhkaa maailmanlaajuinen salaliitto vaan virustauti.

Eipä muuta tänään. Tampereen Keskustorin seutu on kuin sadusta, sen betonirakennuksetkin on väritetty valoilla tarunomaiseksi näyksi. Voisin käydä ihailemassa niitä vaikka joka ilta.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kirjastokino toivottaa meille hyvää itsenäisyyspäivää melankoliseen juhlaan sopivin elokuvin: Tuntematon sotilas (tällä kertaa tarjolla on miesnero Rauni Molbergin versio vuodelta 1985), Suomen puolesta 1939-1945 (historiallinen dokumentti siitä, miten Suomi joutui sotaan), Sota ja mielenrauha (kotimainen sotadokumentti) ja Kolme sotilasta (historiallinen dokumentti, joka kertoo kahden suomalaisen sotilaan tarinan).

Missä on ilo? Missä ovat naiset? Entä lapset? Missä on rauha ja hiljaisuus? Järvet ja metsät. 

Mietin Suomeen liittyviä asioita, eikä minulle ensimmäiseksi tule mieleen sota, vaan grillimakkara:

Grillimakkara

Saunavasta

Keskiolut

Hiljaisuus

Terveyskeskus

Peruskoulu

Avantouinti

Äitiyspakkaus

Metsä

Moderni arkkitehtuuri

Designlasi

Kännykkä

Sauvakävely

Kapellimestarit

Villasukat

Suomen lippu

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kirjoitin kolumnin

En ole ihan täysin toipunut työstressistä. Osallistuin Teams-tilaisuuteen, jossa lausutut esittäytymiset, kommentit ja kysymykset tuntuivat venytetyiltä. Puheet sisälsivät välttämättömän tiedon lisäksi tarpeetonta lisäinformaatiota. Siellä jo kolme potilasta odottaa. Ai niin, eihän minulla ole enää potilaita! 

Strategiaani kuului aina vastaanoton alussa pahoitella, että olin myöhässä, jolloin säällinen ihminen tietysti vakuutti, ettei haitannut ollenkaan. Sitten oli niitä, jotka eivät olleet ymmärtäneet ladata riittävää parkkimaksua ja kärvistelivät silmieni alla parkkisakon uhassa. 

Harvoin kuuli kenenkään huolestuvan siitä, että oma asia vei sovittua pidemmän ajan ja seuraava asiakas (tässä yhteydessä en pidä sanasta asiakas) joutui odottamaan. Joskus ongelmat eivät vaan selvinneet puolessa tunnissa tai niin kävi usein, mutta onneksi oli ruokatauko, jolla saattoi aikataulua tasata. Ai niin, enhän minä ole enää töissä vaan naputtelen tätä tekstiä ihan vaan lämpimikseni. 

Kirjoitin Reuma-lehteen kolumnin vanhenemisesta. Kuvasin lehden sivun, joten siitä voi lukea jos kuvasta saa selvää (sen saa suuremmaksi näpäyttämällä). 

Porttitarina

Porttitarina jatkuu. Portti jatkoi eilen omaa monotonista elämäänsä, aukaisi ja sulki itsensä säännöllisin välein. Huoltomies asetti sensorin päälle nahkarukkasen ja sillä asia ratkesi hetkeksi, kunnes rukkanen putosi, mutta minäpä laitoin sen takaisin. Ei täällä huoltomiehiä tarvita! Soitin vielä isännöitsijälle, joka lupasi jotain nahkarukkasta järeämpää keinoa tälle päivälle. Portti ei ole toistaiseksi naukunut.

Suunnittelin jo kirjoittavani romaanin yksinäisen naisen ja petollisen portin suhteesta. Kirja palkitaan Finlandia-, Runeberg-, Tulenkantaja- ja Savonia -palkinnoilla, yleisö rakastaa sitä ja kriitikko Antti Majander ylistää miten se uudistaa suomalaista romaanitaidetta kuvaamalla rakennukseen kiinnitetyn sähköllä toimivan metalliosan ja ihmisen suhdetta. Saan 30 000 euron Sanasto-korvaukset. 

Sanasto maksoi kirjailijoille korvaukset viime vuonna lainatuista kirjoista (0.26 euroa/laina, kääntäjälle 0.13 euroa). E-kirjoista tai äänikirjoista ei korvausta makseta. Yhdelle kirjailijalle/kääntäjälle korvausten katto on muistaakseni tuo 30 000 euroa. Noin kolmasosa korvauksista palaa valtiolle veroina. Sain verotuksen jälkeen käteeni 263 euroa. Ajattelin käyttää koko rahan korvapuusteihin ja kahviin. 

Osallistuin Teams-kokoukseen, jossa informoitiin tuoreita Kirjailijaliiton jäseniä liitosta ja jäseneduista. Liittoon kuuluu yli 800 kirjailijaa, kuulun myös lääkäriliittoon, jossa on jäseniä yli 20 000. Kirjailijaliittoon pyrkivien hakemuksista hyväksytään puolet ja minä pääsin, minä pääsin!

Päässä kolisee

Asun porttikongin yläpuolella. Viime kesänä aukkoon asennettiin sähköportti, jota on sitten jatkuvasti korjailtu. 

Tänä aamuna portti alkoi aueta ja sulkeutua automaattisesti parinkymmenen sekunnin välein, josta aiheutui ärsyttävää kolinaa. Ymmärsin, että näinkin ihmistä voidaan kiduttaa. Ensin odotat kolinaa ja sitten se tulee ja sinua v-tuttaa. Ja sitten taas odotat ja lopulta päässäsi kolisee.  Jonkinlainen vesikidutuksen sivistyneempi versio.

Talossa on ikkunaremontti, jonka vuoksi portin molemmat puolet on avattu. Autot ja tarvikkeet lojuvat talon sisäpihalla. 

Ikkunamies liikehti auton tienoilla ja sain häneen hennon kontaktin.  Kysyin tarvitseeko portin molempien puolien olla auki, sillä tuolloin portin toinen osa sulkeutuu ja avautuu taukoamatta. Mies vastasi että ei. Kysyin voiko ne kenties sulkea (minulla ei ole munalukkoon avainta, lukko pitää toisen puolen kiinni) ja mies sanoi, että voi (mitä se akka kitisee, sitä se ei ääneen sanonut). Suljetko sen, kysyin ja hän vastasi joo, joo. Soitanko huoltomiehelle, johon hän, että ei, ei ja sitten poistui porraskäytävään, eikä mitään tapahtunut vaikka aikani odotin.

Soitin huoltomiehelle, joka sanoi, että kun porttiin on asennettu ne sähköt (ihanko totta!). En mää tiiä mitä sille voisi tehdä. No voisiko sen sulkea. No kun ikkunamiehet ovat pihalla, johon minä, että eivät kuulemma tarvitse siitä nyt kulkea... jne.