torstai 29. toukokuuta 2014

Anteeksi Gabriel Garcia Marquez

Kerttu Buendia nautti aamiaiseksi kymmenen paistettua ja kahdeksan keitettyä kananmunaa, kuusi rasvaa valuvaa makkaraa ja kaksi kannullista paksua appelsiinimehua. Kissaneito piti kahden tunnin ruokalevon sillä neitokainen uskoi loikoilemisen parantavan ruoansulatusta. Vaikka puolilta päivin alkoi olla niin kuuma, että kynttilät hopeoidussa porokynttilänjalassa alkoivat sulaa, suoritti Kerttu Buendia päivittäiset kahden tunnin klavikordiharjoituksensa. Neitokainen oli äärimmäisen musikaalinen, tosin tassut olivat liian leveät kaikkein vaikeimpien ja hienostuneimpien klavikordikappaleiden soittoa ajatellen.

Helteisenä elokuun päivänä Kerttu vilvotteli kieltämättä jo hieman vankentuneita lanteitaan avonaisen ikkunan ääressä, kun hän havaitsi Aurelianon kiipeilevän varomattoman näköisesti rakennustelineitä pitkin. Miehellä ei ollut yllään keltaisia turvaliivejä vaan epäilemättä varsin lihaksikkaat hartiat kiiltelivät paljaina ja hikisinä. Mies kusaisi pihassa kasvavan lehmuksen juurelle, eikä arvannut kenenkään tuota tointa havaitsevan, sillä olihan keskipäivä ja ihmiset kuka työssä ja kuka taas opiskelemassa. Kerttu Buendia siirsi hieman vavisten vankentuneen ahterinsa klavikordituolille ja soitti kauniimmin kuin konsaan. Soitto veti Aurelianoa puoleensa kuin korttelikapakka juoppoa ja miehen tavaksi tuli seistä pari tuntia kiveksi jähmettyneenä rakennustelineillä ja tuijottaa kun kissaneiti hakkasi klavikordin koskettimia vimmatusti.

Aureliano sai työnjohtajalta varoituksen laiminlyötyään toistuvasti töitään ja turvallisuusmääräyksiä. Vaikka Aureliano oli taitava rakennusmies ja pystytti ilman muiden apua tunnissa kuusikerroksisen kerrostalon seinille telineet julkisivuremonttia varten, niin työnjohtan kärsivällisyys alkoi hiipua. Tämä oli jo toinen varoitus ja kolmas tietäisi erottamista ja miehen vajoamista köyhyyteen ja nälkäkuolemaan. Aureliano pyysi Kerttu Buendiaa sulkemaan ikkunat ja vetämään niiden eteen mustat samettiverhot niin ettei pienintäkään mahdollisuutta neidon katselemiseen tarjoutuisi.

Kerttu Buendia söi aamuisin enää yhden paistetun kananmunan ja kaksi rasvaa valuvaa makkaraa, korvasi appelsiinimehun vedellä ja näivettyi kukkeassa naiseudessaan rakkaudesta Aurelianoon. Hän lukitsi klavikordin kannen ja heitti avaimen ikkunasta. Aureliano poimi sen aamulla käteensä, suuteli avainta kolme kertaa rohtuneilla huulillaan ja tuo avain roikkunee edelleenkin kovin synkäksi muuttuneen ja tumman ruskeaksi paahtuneen miehen kaulassa virttyneessä nahkanarussa.

4 kommenttia:

jaana kirjoitti...

Uskon, että Marquez antaa anteeksi. Oli sen verran oivallinen tarina.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno, saanet varmasti anteeksi.

Å

Heidi kirjoitti...

Kiitos. Siihen tuli kylläkin kaikenlaisia virheitä, kun jouduin kiireessä kirjoittamaan. Joitakin korjasin ja jäljelle jääviä pyydän kirjailijavainaalta anteeksi. Tuli hoppu jumppaan.

Zepa kirjoitti...

Sydämenkuvia tähän! <3