Unelmasalkku

Uimahallissa oli sunnuntaina vilskettä. Eläkeläisiä ja lapsiperheitä. Pukuhuoneessa yhteisen kaappijonon edessä penkillä puuhasteli keski-ikäinen yskivä nainen. Katsoin tarkemmin, vaikutti siltä, että hän teki koronatestiä. Uimahallin tiloissa! Sanoin: "Et kai sinä ihan oikeasti tee koronatestiä". Hän myönsi tekevänsä, mutta lisäsi "Ei minulla ole koronaa". Testi näytti olevan sellainen, jossa pystyi koronapikatestin lisäksi tekemään vastaavan influenssatestin. Siinä hän sitten rassasi puikolla nenäänsä. Hän jäi pipetoimaan näytteitä, kun minä poistuin. En jäänyt odottamaan testin tulosta. 

Nainen ajatteli, että kaupungin tilat ovat hänen omiaan ihan siinä missä oma olohuonekin. Uimahallin pukuhuoneen kalusteita hän ei ollut päässyt valitsemaan, mutta hän sai mielestään käyttää penkkiä työpöytänään. Hänelle ei ollut tullut mieleen jäädä kotiin flunssaa sairastamaan.  Samat ihmiset varaavat kahvilapöydät takeillaan, juttelevat elokuvateattereissa ja vastailevat kännykkään konserteissa. 

Osallistun Unelmasalkku-kisaan. Siinä jokainen sai 100 000 euroa kuviteellista rahaa sijoiteltavaksi. Minähän sijoitin niin, että minulla on nyt 10 000 euroa vähemmän kuin silloin kun aloitin. Olisi kannattanut sijoittaa aseisiin (tämä oli ironiaa). 

Pirulliset sukkahousut

Käyn nykyään hengailemassa kirjaston lastenosastolla. Luin kirjojen nimiä ja huomasin mielenkiintoisen teoksen, jonka nimi oli Pirullinen poro (Pilkullinen poro).  Mielenkiintoni väheni lähes 90 prosenttia, kun ymmärsin kirjan oikean nimen. Varmasti erinomainen lastenkirja.

Haahuilin eilen L:n kanssa kirjamessuilla. Ostin messukeskuksesta leikkuulaudan.

Etsin oman kirjani, joka oli aseteltu täyteen ahdetun pöydän laidalle ihan kustantamon osaston äärimmäisen vasempaan nurkkaan. Tuntui pahalta, kunnes ymmärsin, että jonkunhan on sielläkin oltava. Kuten huomaatte, yritän vähitellen kulkea kohti  Pollyanna -vanhuutta. En ole vielä siellä, mutta teen jo tarvittavia harjoitteita. 

Kaiken lisäksi olin ostanut vyötäröä kiristämättömät sukkahousut, vaikka kiristävä vyötärökuminauha ei ole ongelmani. Jouduin koko päivän nostelemaan sukkahousujeni valuvaa housuosaa. 

Marjatta on kirjoittanut ihanan blogiarvion kirjastani (linkki)!

Hallintohimmeli

Kuntosaliryhmässä ohjaajamme sanoi "Laitanko tankoon valmiiksi painot, jos haluat tehdä maastavetoja". Minusta tuntui, että hän sekotti minut johonkin toiseen. Kiitin avusta.  Hän neuvoi oikean tekniikan. 

Olen hyvä ja kiltti oppilas jopa kuntosaliryhmässä. Mielistelen auktoriteetteja. Koulussa fysiikan tunnilla pääni meni kerran sekaisin ja metelöin toisen oppilaan kanssa, jolloin opettaja sanoi "Sinäkin Brutukseni." Palasin heti ruotuun.

Haluaisin kertoa olleeni vilkas ja rohkea, vaikka olin ujo ja tottelevainen. Niillä ominaisuuksilla ei kehuskella.

Julkaisen taas kerran runokurssilla muutamassa minuutissa kirjoittamani runon. Tai ehkä se on runo. Sain kutsun tilaisuuteen, jossa eräs lääkärikollega piti esitelmän aiheesta hallintohimmeli. En mennyt sinne. 

Hallintohimmelistä mieleeni tulvahti joulu. Tiesittekö, että himmeli tulee Germaanisten kielten sanasta Himmel (taivas)? Päätän olla häpeämättä tekstiä. Eihän tässä ole mitään järkeä, mutta missä sitten on.

Viimevuotinen hallintohimmeli keinuu keittiön katossa.

Ikkunoista vetää ja on kylmä.

Olemme Hallinnon kanssa kahdestaan kotona.

Silitän Hallinnon selkää ja Hallinto nuolee kättäni.

Sillä on karhea kieli, eikä se yleensä pure.

Hallintohimmeli on askarreltu jänteistä, vanhoista lomakkeista ja väsymyksestä.

Revin hallintohimmelin katosta ja syömme sen hyvällä ruokahalulla.

Jälkeenpäin haukumme yhdessä ohikulkijoita.

Vasemman käden blogi

Osallistun ihanalle runokurssille. Runojen kirjoittaminen ei ehkä olekaan jotain ihan mystistä, sellaista johon pystyvät vain terävimmät älyköt. Oudot hyypiöt, jotka kauhovat aivoistaan arkeen kuulumattomia sanayhdistelmiä.

Kotitehtäväksi saimme jonkun luonto-objektin kotiin kantamisen ja luontorunon kirjoittamisen. Tarkoitus oli käyttää kaikkia aisteja. Toin kotiin vaahteranlehden. Valintani ei osoita räjähtävää luovuutta. Paijasin ja haistelin lehteä ja kuuntelin mitä se sanoi. Sillä ei ollut mitään asiaa minulle. 

Luin Riina Katajavuoren Vasemman käden runot (Tammi, 2023). Olin kuullut, että kirjasta löytyy runo, joka on saanut inspiraationsa Hailuodon hautausmaalta, jossa minäkin olin kävellyt innoitusta löytämättä. Huhu piti paikkansa. 

Siteeraan pätkän kokoelman "nimirunoa": Vasemman käden runot/ kirjoitetaan hitaasti ja huomaamatta/ silloin kuin pitäisi tehdä jotain muuta. Pidän kovasti tästä ajatuksesta (pidin myös kyseisestä runokokoelmasta). Tykkään myös kurssilla mainitusta termistä "napostelukirjoittaminen". Minua eivät elämän synkät virrat inspiroi. 

Netistä olen huomannut, että Kuura ja karkaileva isomummo on ilmaantunut tipoittain joihinkin kirjastoihin täällä ja muualla. Varsinkin muualla. Miksi kukaan kälviäläinen, petäjävetinen, kivijärveläinen tai valkeakoskelainen ei lainaa sitä? Kysyn vaan. Kuura ja isomummo kärsivät tästä ostrakismistä (=sosiaalinen hyljeksintä ja torjunta).

Tuberoosa

Olen kärsinyt kirjan julkaisun jälkeisestä alakulosta. Kukaan ei ole nostanut lippua salkoon Kuuran ja karkailevan isomummon kunniaksi. Lehdet eivät ole kinunneet haastatteluja, eikä minua ole pyydetty televisioon esiintymään. Elämä on jatkanut vakaata kulkuaan (siitä pitäisi olla iloinen).  

Vierailin Luviallla. Etsimme ja löysimme sieniä, saunoimme (ihanat luvialaiset lauteet!), uimme meressä ja katsoimme Haluatko miljonääriksi -tietovisaa. Oli leppoisaa.

R harrastaa hajuvesiä ja minäkin haluaisin ryhtyä naiseksi, joka tuoksuu mandariinilta, pionilta, gardenialta, tuberoosalta, kielolta, bergamontilta, greipiltä... Kävin Stokkalla haistelemassa parfyymeja ja laitoin R:lle ehdotuksen eräästä tuoksusta. Hän sanoi käyttävänsä kyseistä valmistetta siivouspäivinä. 

Tässä R:n ehdotus hajuvedekseni (jonka julkaisen tietenkin ilman lupaa): Päivätuoksuksi jotakin rentoa, mutta kuitenkin ”koossa pysyvää”, tiedostavaa....... Illaksi lämmintä, jossa olisi jotakin twistiä. Ei mitään vaatimatonta kuitenkaan. Pidän tuosta viimeisestä lauseesta.

S sanoi, että sitruunainen tuoksu pudottaa naisen iästä kymmenen vuotta.

Suomessa ollaan varovaisia tuoksujen suhteen. Muualla maailmassa kaikki lemuaa: pesuaineet, vessapaperi ja ohikulkijat. Haluaisin tuoksun, jonka lähinnä aavistaa.  Hajuvesikeskustelu käynnistyi vetiveristä, joka on eteerinen öljy (en ole koskaan kuullutkaan). Vetiveriä käytetään erityisesti miesten haju- ja partavesissä.

Paikallinen menestys!

Perjantaina vietettiin Pirkkalaiskirjailijoiden 80-vuotissynttäreitä. Yritin kääntää otsatukkani tyylikkäästi ja pöyheästi pois otsalta ja poltin vasempaan ohimooni punaisen läntin. M luuli, että siltä kohdalta on napsaistu ihokoepala.

Osallistuin Pirkkalaisten juhlallisuuksiin Tampereen raatihuoneella ja ravintola Laternassa. Raatihuoneella puheen piti joku nainen, joka on hierarkiassa Kalervo Kummolan alapuolella ja välitti myös pormestarin terveiset. Pirkkalaiskirjailijoiden puheenjohtaja puhui ja jaettiin Alex Matson-palkinto runoilija, kustantaja J.K. Ihalaiselle. Saimme kuohuviiniä, kahvia, sekä suolaista ja makeaa syötävää, molemmat oli aseteltu valmiiksi samalle lautaselle. Jos olisi halunnut nauttia pelkän leivonnaisen, olisi ollut pakko syödä myös voileipäkakkua.

Siirryimme ravintola Laternaan, jossa söin kantarellirisottoa, kuuntelimme vapaamuotoisempia puheita ja mainiota muusikkoa nimeltään Pelkkä Poutanen. 

Oli mukavaa, eikä mitään kamalaa tapahtunut. Seuraavana aamuna kuitenkin tuntui siltä, että tuli puhuttua liikaa ja se alkoi vähän ahdistaa. Lauloin ahdistuslaulua, Eppujen Ryyppäämään, ryyppäämään -sävelellä, mutta sanat kuuluivat "Ahdistaa, ahdistaa, joka aamu ahdistaa jne.", vaikka joka aamu ei ahdistakaan. Kyllä siitä apua oli. Häpeälaulu on samantapainen, ja siihenkin saa valita melodian ihan itse.

Kävimme lauantaina syömässä ravintola Nonnissa parin ystävän kanssa. Ruoka oli hyvää, eikä Nonni ollut liian hieno vaan sopivan rento. 

Näimme sen jälkeen Frenckellillä Kari Hotakaisen näytelmän Ihmisiksi, joka kertoo yhteiskunnan ulkopuolella jätevuorella asustavasta miehestä ja naisesta, jotka pyrkivät yhteiskunnan jäseniksi. Aamulehti nakkasi näytelmälle viisi tähteä, joka lisäsi odotuksia, mutta aiheutti myös pettymystä. Näytelmä tuntui jotenkin loppuvan kesken. Edessämme istui pariskunta, joka nauroi jo siinä vaiheessa, kun yhtään repliikkiä ei vielä ollut lausuttu. 

Ratinan Suomalaisessa kirjakaupassa lastenkirjani oli aseteltu pystyyn ja sen väliin oli pistetty lappu, johon oli painettu teksti Paikallinen menestys!

Innostavat ihmiset

Kirjauduin Omapostin sivuille, jossa arvioitiin Kirjavälityksen paketin saapumispäiväksi tätä päivää. Eilen Kuuran ja karkailevan isomummon tekijänkappaleet viipyilivät vielä Tampereella, ja tänään ne viettävät päivää Ylöjärvellä. Kai niiden piti käydä sielläkin.  

Paketti ei jäänyt Ylöjärvelle vaan saapui juuri kohteeseensa. Kotiin asti kantoivat.

Ystävä  tuli maanantaina kylään Kuopiosta. Olemme luokkakavereita ja tunteneet toisemme melkein aina. Tiedän, että hän syö mielellään leipää ja juustoa, on kova kävelemään ja muistaa asioita, jotka olen unohtanut. 

Maanantaina reippailimme Näsijärven rantaa ja joimme punaviinilasilliset konttiravintolassa, josta avautui hieno järvimaisema. Seuraavat punaviinit joimme Sisko ja sen veli-baarissa. Tänään joimme munkkikahvit Pyynikin näkötornin kahvilassa. 

Eilen kävimme toisen luokkakaverin ja hänen miehensä luona Härmälänrannassa. Ostimme tuliaisiksi Alkon myyjän suosituksesta punaviiniä, jota hän piti loisto-ostoksena. Viini haisi navetalle, joka on ilmeisesti kyseisen ranskalaisviinin toivottu ominaisuus.

L lähti tätinsä luo ja myöhemmin illalla hän tapaa vielä poikansa. 

En ole kirjoittanut vierailun aikana mitään (ihan hyvä asia). En usko, että olisin koskaan alkanut kirjoittaa, ellen asuisi yksin. Hailuodon residenssin pienessä kirjatapahtumassa kysyttiin, mistä saamme inspiraatiomme kirjoittamiseen, J:n vastausta en muista, mutta huomasin yllättäen sanovani, että ihmiset inspiroivat minua. Toisinaan omista sanoistaan yllättyy.

Kuura ja karkaileva isomummo on saapunut kaupunkiin

Kuura ja karkaileva isomummo on saapunut muutamaan kirjakauppaan. En ole vielä saanut tekijänkappaleita. Otavan markkinointi teki kirjasta erinomaisen tiedotteen. En tiedä lukeeko niitä tiedotteita kukaan. Toivottavasti. 

Lähdin toivioretkelle Ratinan Suomalaiseen kirjakauppaan, josta netin mukaan piti löytyä hengentuotettani. Löysin! 

Neljä kappaletta Kuuraa ja karkailevaa isomummoa kyyristeli arkana Tammen lastenromaanien, Spider-Man, Naamioitu vaara ja Etsiväkerho Hurrikaani ja kurpitsakostaja välissä. Eroa omalla kirjallani ja sen vierustovereilla oli kun Yliopiston almanakalla ja perheraamatulla. 

Otin oman pikkuläpyskäni, lehteilin sitä varovasti ja palautin vahingoittumattomana noiden kahden suuren väliin. Kirjani selkämys paljastui käärijänvihreäksi. 

Myyntipöydällä oli näyttävästi esillä Cristal Snow'n lastenkirjaa Penni Pähkinäsydän. Tarinoita Tuulenpesän metsästä. Onnea Cristal! 

Kävelin Haloselle ja ostin juhlamekon. Olin varmaan jotenkin sekaisin.

Pimeä ei tullut tälläkään kertaa vähitellen vaan se heitettiin yhtenä päivänä niskaamme kuin sammutuspeite. Pimeys on taas kerran yllättänyt meidät. En löydä heijastimiani.

Nyrkkisääntö

Tehy kampanjoi sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla yleistä väkivaltaa vastaan Nyrkkisääntö-kampanjalla. Jokainen voi maalata silmänsä mustaksi tai laittaa nyrkkinsä silmän peitoksi ja jakaa kuvansa somessa.

Kampanja koskee hoitotyötä tekeviä henkilöitä. Viimeisimmässä Lääkärilehdessä oli juttu lääkäreistä, jotka ovat joutuneet potilaan tai kollegan vainoamiksi. 

Työskentelin 80-luvun loppupuolella osastolla, jossa makasi pieni vaarattoman näköinen mummo. Kädet lepäsivät sievästi peitolla ja päätä peitti huivi, joka oli solmittu tiukasti leuan alle. Sanoin vanhukselle, että hän pääsisi samana päivänä kotiin. Silloin mummo löi yllättäen minua nyrkillä kipeästi olkavarteen. Pienestä kädestä löytyi hämmästyttävän paljon voimaa. Hän ei sitten vissiin halunnut lähteä kotiin. Jotkut eivät halua. En muista, mitä sitten tapahtui. Minua taisi koko episodi huvittaa. Selvisin mustelmalla.

Luokkakaveriani (psykiatri) potilas löi puukolla hartiaan ja hänelle jäi siitä pysyvä hermovamma. Ehkä potilas oli psykoosissa. 

Humalaiset ovat päivystyksessä uhkailleet, mutta ne uhkaukset olen jo unohtanut. 

Luin netistä, että Kuura ja karkaileva isomummo on jo tilattavissa Karistolta, Suomalaisesta kirjakaupasta ja Adlibrikseltä. Tottahan kaikki sen hankkivat. 

Kurssikokous

Viime viikonlopun kurssikokoukseen osallistui neljäkymmentäkahdeksan entistä kurssikaveria (tunnistin edelleen lähes jokaisen). Noin sata opiskelijaa aloitti Kuopion lääkiksessä 1977. 

Kokoontuminen järjestettiin Leppävirralla kurssikaverin ja hänen miehensä matkailuyrityksessä, ihanassa Villa Wallessa. Tiilirakennus on toiminut ainakin vanhainkotina. Villa Wallessa on ruokasali, yöpymistiloja ja sauna ja siellä järjestetään tilauksesta juhlia. Huoneet ovat viihtyisiä ja jokainen niistä on erilainen. Näkee, ettei minimalistisesta sisustuksesta perusteta, vaan keräily on verissä. Kaikkeen liittyy tarina. 

Päivä meni rattoisasti. Ensin käsittelimme kurssikaverit, jotka olivat kuolleet sitten viime tapaamisen. Olen kuullut, että naislääkäreillä on akateemisista aloista lyhyin keskimääräinen elinaika (johtuu itsemurhista). Kuolleissa oli kyllä sekä miehiä että naisia. Ikävä kyllä osa on jollain tavalla myötävaikuttanut omaan kuolemaansa.

Työasioista keskusteltiin aiempaa vähemmän, sillä olihan moni jo jäänyt eläkkeelle. Juttelin tosin U:n kanssa lonkkaleikkauksista, joita hän oli tehnyt Italiassa. E kertoi kiinnostavia juttuja psykedeeleistä masennuksen hoidossa. J nousi välillä seisomaan kertoakseen Jope Ruonansuu -vitsin,vaikka yritimme sitä estää. T soitti kitaraa ja lauloi. 

Vetäydyin viihtyisään huoneeseeni puolilta öin, mutta en saanut oikein nukutuksi. Aamukävelyllä löysimme A:n kanssa kantarelleja, jotka luovutimme keittiöön ja ne ilmaantuivat hetken päästä aamiaispöytään putsattuina ja paistettuina.

Seuraaava kokoontuminen sovittiin järjestettäväksi 2027. 

Yllä kuva huoneestani.