tiistai 23. toukokuuta 2017

Kirjan kolme elämää

Pistäydyin divarissa ja satuin vilkaisemaan uutuushyllyä. Käyn usein vilkaisemassa sitä, sillä se on minun karkkihyllyni. Siitä pitäisi pysyä erossa.

Ostin esikoiskirjaseminaaria varten Olavi Koistisen romaanin "Mies joka laski miljardiin" kahdellatoista eurolla. Elokuun alkuun mennessä pitäisi kahlata läpi yhdeksän esikoiskirjaa. Olen lukenut kirjalistalta Riina Paasosen ja Minna Rytisalon (Lempi oli lukupiirikirjamme) teokset.  V sanoi Rytisalon romaanista, ettei jaksa lukea vastenmielisistä ihmisistä, jotka tekevät vääriä valintoja. Romaani sai Hesarin esikoiskirjapalkinnon.

Myyjä kertoi, että 2016 julkaistut teokset on alennettu kellarikerrokseen. Sillä mitättömällä matkalla kirjojen  hinta putoaa alle puoleen. "Ei saa mennä ulos saunaiholla" maksoi viisi euroa. En ostanut.

Muovisiin laatikoihin kasatut kirjat maksoivat enää kaksi euroa. Uutuuskirja ei ole häävi sijoituskohde.

Kuuntelen usein kun asiakkaat tarjoavat mummon Laila Hietamiehiä divariin. Eivät ne kelpaa. Ei kelpaa minunkaan kirjani enää ensi vuonna, jollei joku ihme tapahdu.

Kirjakauppojen ja divarien jälkeen jatkuu kirjan kolmas elämä kirjastoissa kunnes painotuote haudataan varastokirjastoon tai myydään kirjaston poistomyynnissä.


sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Vaatimatonta juopottelua

Luokkakokoukseen saapui yhdeksän luokkakaveria kahdestakymmenestä. Ajoimme nyssellä Pispalaan. Söimme munkkeja ja joimme proseccoa Lauri Viidan synnyinkodin liepeillä pikkuruisessa puistossa. Kävimme Pulterissa (joimme luonnollisesti olutta), ajoimme nyssellä keskustaan ja söimme Plevnassa (nautimme olutta ja viiniä). Siirryimme Paapan kapakan terassille (viiniä), laivaravintolaan (viiniä).

Kutsuin porukan luokseni ja seimailimme lahjaksi saamaani samppanjaa ja punaviiniä.

Päätimme lähteä ensi vuonna porukalla Chileen, jossa eräs luokkakaveri asuu. Olemme päättäneet saman asian aiemminkin, emmekä ole matkustaneet mihinkään. Matkasta päättäminen kuuluu luokkakokouksen vakituiseen ohjelmaan.

P:n mielestä nysseajelu oli jännittävintä. Mies ei ollut käyttänyt bussia saatuaan ajokortin joskus 70-luvulla. Moni luokkakaveri oli jäänyt luokalleen. Järjetön systeemi, jos et pärjännyt parissa aineessa jouduit tekemään kaikki muutkin kurssit uudestaan. Luokalle jääneet ovat pärjänneet elämässään erinomaisesti.

Onnistunut tilaisuus siis kaikin puolin. Hävikkinä kirjataan yksi vessanpönttöön pudonnut kännykkä.

Tänään olen makoillut sohvalla ja katsonut Areenalta stand up -komiikkaa. Koomikot kertovat ryyppyreissuistaan, joten oma juopottelu alkaa tuntua kovin vähäiseltä ja amatöörimäiseltä. Suorastaan vaatimatommalta. 

lauantai 20. toukokuuta 2017

Häät

Lapseni vihittiin maistraatissa. A:lla oli morsiuskimppuna parsakaali, jonka varteen oli sidottu vaaleanpunaisia nauhoja. P oli pukeutunut mustaaan kauluspaitaan. Vihkijä vaikutti jotenkin vaivautuneelta. Vihkikaava oli kovin lyhyt ja pari piirsi tussilla sormukset sormiinsa. P on hävittänyt kihlasormuksensa, joten "sormukset" tatuoidaan myöhemmin oikeille paikoilleen. Toimituksen jälkeen vihkijä sanoi "Saatte jäädä tähän tilaan" ja lisäsi perään  "Vähäksi aikaa". Minua tämä kaikki liikutti.

Entinen mieheni oli tuonut P:lle (joka oli aiemmin E) hänen syntymätodistuksensa. Todistukseen ei näköjään laiteta isän nimeä ollenkaan. Tahraiseen paperiin oli ammatikseni kirjattu opiskelija. Tunsin myötätuntoa silloista itseäni kohtaan.

A vaihtoi sukunimensä ennen vihkimistä. Nyt-lehdestä soitettiin ja pyydettiin haastattelua sillä uusi nimi on erikoinen. "Menen juuri naimisiin, voitteko soittaa kohta", A vastasi puhelimeen.

Vihkimisen jälkeen söimme ravintolassa. Tapasin lapseni puolison sukua. Ryhmityimme omien sukulaistemme turvalliseen seuraan. T piti puheen, joka oli alun kömmähdysten jälkeen oikein kiva. Päivitimme ex-mieheni kanssa vanhat tuttumme. Hänen vaimonsa lähetti illalla fb-kaveripyynnön, johon myönnyin. Sopu ja yhteisymmärrys vallitsee.

Juhlat olisivat jatkuneet tamperelaisessa irkkupubissa, jossa kävin vain yhden pienen oluen verran. Matkalla pubiin vasemman jalan stay up -sukka valui polven tienoille ja kiskoin sitä ylöspäin muka niin, ettei kukaan huomaa.

Illalla pyyhin naamaltani vieraat kasvot, jotka kampaajani oli minulle taiteillut. Huomasin, että näytän paljon nuoremmalta ilman meikkiä. Tänään on uusi päivä ja uudet juhlat.

torstai 18. toukokuuta 2017

Hyviä ja huonoja asioita

Olen niin tyytyväinen, etten voi kirjoittaa, sillä tekstin kuuluu olla sarkastista. En ole hymiötyyppi. Kangasalan kirjastossa kysyttiin, mistä oli vaikeinta kirjoittaa. Vastasin, että onnellisesta parisuhteesta.

Pääsen elokuussa esikoiskirjailijaseminaariin, josta olen varovaisesti haaveillut. Seminaari kestää neljä päivää ja siellä on niin kovia tyyppejä, että minua hirvittää. Olihan viime vuosi tasokas esikoiskirjailijavuosi.

Lapseni menee huomenna naimisiin. Näen entisen mieheni, jonka kanssa en ole edes puhunut yhdeksään vuoteen.

Lauantaina tapaan luokkakavereitani täällä Tampereella. Koska Suomi ikävä kyllä voitti tänään jääliekossa, ei M pääse paikalle vaan hän joutuu lähtemään Kölniin kisoja kuvaamaan.

Kerroin eräälle potilaalle todella ikävän uutisen. Kukaan ei ole opettanut miten sellainen yllättävä asia kerrotaan. Saattaa jopa olla niin, että se on kerrottava eri ihmisille eri tavoin.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Kangasalle

Oppaan italialaisesta naapurin miehestä sanottiin, että tämä oli pudonnut lapsena oliivipuusta. Mies ei läpäissyt ajokorttiin vaadittavaa kirjallista koetta. Koska ajokortti oli välimatkojen vuoksi välttämätön,  lääkäri kirjoitti todistuksen, jossa vakuutti, ettei miekkonen onnistu koskaan läpäisemään kyseistä koetta, mutta tarvitsee ajokortin. Todistus vietiin poliisiasemalle ja ajokortti myönnettiin.

Napolilaiset vastustavat kaikenlaisia pakkotoimia. Kun turvavyö tuli pakolliseksi, joku keksi painaa t-paitoja, joiden rinnan poikki kulki turvavyö. Kauempaa katsoen näytti siltä kuin kuski olisi turvallisesti kiinni penkissä.

Kukaan ei taida enää pyytää lääkärintodistusta siitä, ettei voi jostain syystä käyttää turvavyötä tai kypärää. Joskus aiemmin pyyntö oli tavallinen. Mopoa ajavat papat halusivat välttyä hiostavalta päähineeltä kun kerran kaularangassa oli kulumia. Eihän rikkonaisen varren päässä tököttävään nuppiin voi kypärää painaa. Senhän tietävät kaikki.

Italia on vanhaan sivistyssukuun kuuluva tyyppi. Hyvällä itsetunnolla varustettu. Suomi on huutolaispoika, joka on sattumalta päässyt koulutielle. Jos meillä olisi Rooma, Venetsia, Välimeri, Dolomiitit, Parman kinkku, Verdi, Prosecco-viini ja täällä kasvaisi appelsiineja,  olisimme maailman valtiaita. Lähtökohdat huomioiden pärjäämme hyvin.

Esiinnyn huomenna Riina Paasosen kanssa Kangasalan kirjastolla, joten jos sattuu olemaan asiaa sinne päin, niin tulkaa ihmeessä tervehtimään.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Ryhmämatkailua

Ostin Veronasta neljän euron huivin. Bussissa huomasin, että kukikkaassa kangaspalassa roikkui varashälytin. Leikkasin hälyttimen irti ja kuljetin laitteen Tiroloon, jossa viskasin sen paikalliseen roskikseen. Ei sitä reikää välttämättä edes huomaa.

Matkustaessa tulee tarve ostaa osa Italiaa mukaan. Jotain pientä kivaa. Vaikka laukku. Laukkuja löytyy lukuisista kaupoista, myyjät ovat kiinalaisia ja käsilaukuissa lukee "Made in Italy". Lopulta turistiryhmän kaikkien naisten toisella olkapäällä roikkuu lähes samanlainen laukku. Halvimmillaan sen on saanut 13 eurolla, joka on vähän sama kuin viiden euron pizza täällä kotipuolessa.

Varashälyttimen voisi matkalle lähtiessään kiinnittää ranteeseen nippusiteillä, ettei vaan tulisi astuttua kauppojen ovista sisälle.

Kun matkustetaan vieraiden ihmisten seurassa, puhutaan matkoista. Ketään ei oikeasti kiinnosta matkakaverin Toscanan reissut. Ne höpinät kuunnellaan vain jotta voidaan puolestaan kertoa viimeisimmästä Dubain matkasta.

Illallispöydässä haravoidaan samasta kaupungista kotoisin olevia tyyppejä, joiden kanssa käydään läpi luokkakaverit, Valion baarit, koulut ja diskot. Ammattia ei kerrota kenellekään. Työstä puhutaan kierrellen ja kaarrellen kuin se olisi joku häpeällinen alapään vaiva.

Kouvolalainen mies oli käynyt vaimonsa kanssa ryhmämatkalla, jossa tutustuttiin Agatha Christien teoksiin ja Emmerdale televisio-ohjelman kuvauspaikoille suuntautuvalla reissulla. Molemmilla matkoilla hän oli ainoa miespuolinen osallistuja.

Bussissa kuulee edessä ja takana istuvien jutut. Yllättäen hieman pysähtyneen näköinen iäkäs nainen onkin pariskunnan aivot eikä toisinpäin. Toinen pariskunta vaihtaa aina olutlaseja kesken illallisen. Nainen saa täydemmän tilalle hieman tyhjemmän. 





sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Eikö olisi jo seuraavan reissun aika?

Eikö olisi jo seuraavan reissun aika, kysyy Booking com. Ei olisi!

Vietin viikon San Zeno du Montagnan (kotoisammin San Zeno vaan) tienoilla valmismatkalla. Näinkin voi matkustaa jos sopeutuu neljänkymmenen hengen porukkaan, eikä ole taipumusta laskea oppaan puheesta elikkä-sanan esiintymistä.

Hotelli sijaitsi pienessä kylässä Garda-järven yläpuolella. San Zenon komeimmalla paikalla ylpisteli hulppea kirkko. Kylästä löytyi kaksi pankkiautomaattia, rautakauppa, huonekalukauppa, herkkukauppa, posti, ruokakauppa ja kahvila nimeltään Dolce Vita. San Zenoa voisi kutsua kirkonkyläksi. Dolce vita -kahvila oli koristeltu joulua, pääsiäistä ja kesäaikaa varten, kaikkea yhtäaikaa. Vaatimattoman, mutta siistin hotellin läheisyydessä laidunsivat lehmät. Yksi pariskunta vaihtoi huonetta sillä ei saanut nukuttua lehmänkellojen kalkkeelta. Matkatoimisto oli varmasti saanut hotellihuoneet melko halvalla.

Huone oli asiallinen kuin munkin kammio, parvekkeelta näkyi parkkipaikka ja sinisenä siintävät vuoret. Huoneesta poistuessa täytyi kävellä käytävää pari metriä ja palata lukitsemaan huone, sillä pimeän käytävän valot eivät syttyneet ilman tuota ylimääräistä liikehdintää.

Aamiaskananmunat piti keittää itse (silloinhan saa juuri sopivat). Opin munan keittämisen rikottuani yhden kananmunan ja valutettuani sen sisällön munakuppiin.

Lähdimme joka aamu töihin bussilla, sillä sivistäviin paikkoihin tutustuminen on turistin päätyö.

Kävimme kauniissa Malcesinen kaupungissa, jonka kirkossa oli vitriiniin aseteltu kaksi pääkalloa ja parin ihmisen reisiluut, en tiedä kenen.

Venetsia ei ollut muuttunut lainkaan siitä kun kävin siellä 17-vuotiaana. Minä taas olen. Turisteja oli tullut lisää, mutta pulut olivat vähentyneet.

Veronassakin olin käynyt aiemmin, kiva kaupunki. Nyt ostin Veronasta mekon.

Matkustimme myös Tiroloon, joka oli kovin sievä. Tirolon ilmaa oli helppo hengittää. Teräspohkeiset pariskunnat kävelivät kylän kaduilla teleskooppisauvoja heilutellen. Tirolosta laskeuduimme hissillä Meranoon. Näin Tirolossa aikuisen miehen, joka oli pukenut päälleen nahkashortsit.

Milano oli Milano, en osaa sanoa muuta.


Viimeisenä kokonaisena matkapäivänä yritin patikoida ihan yksikseni Creroon, mutta menin kai jossain vaiheessa vikaan, sillä päädyin Pai-nimiseen viehättävään tuppukylään. Kävelin vahingossa kaksinkertaisen matkan. Ei satanut, mutta puut olivat aamusateesta märkiä ja polku petollisen liukas. En nähnyt ihmisiä, lehmiä, ankkoja ja hanhia vain. Kylässä oli sähkökatkos, joten sieltä ei saanut kahvia, pizzaa kuitenkin, sillä pizza-uuni lämmitetään koivuhaloilla. Vessanpöntön etsiminen pilkkopimeästä vieraasta vessasta oli kovin vaikeaa. 

Matkaan kuului illallinen hotellissa. Illallinen valittiin edellisenä iltana, valittavana oli kaksi alkuruokaa (tai ei kai se ole alkuruoka, sillä se oli yleensä pastaa) ja kaksi pääruokaa. Jälkiruoka oli kaikille sama. Viinin sai arpoa suppeasta viinilistasta ja sen hinta lisättiin huoneen laskuun. Illallisen jälkeen tarjoilija vei viininlopun keittiöön, josta se kannettiin taas pöytään seuraavana päivänä.

Ruoka oli tuhtia italialaista kotiruokaa. Hotellin omistaja ja yksi tarjoilija olivat kovilla juostessaan ja heitellessään eteemme ruokaa ja viiniä. Tutustuin illallispöydässä siskoksiin, joista toinen oli osallistunut edellisen paavin ja toinen Imelda Marcosin vastaanotolle.

Lensimme Milanosta Helsinkiin uudella koneella, joka pysyi siitäkin huolimatta ilmassa. Kotona olin kolmelta. Kerttu on hyvävoimainen, vaikka sitä ovat hoitaneet vaihtuvat hoitajat. Kiitokset heille. Kaivan matkalaukusta elintarvikkeet ja lähden ulos. Jotain jäi vielä kertomatta, mutta kerron huomenna jos jaksan.

lauantai 6. toukokuuta 2017

Blogiloma

Serranon kinkku maistuu miellyttävästi kengänpohjalliselta. Jokaisen ohuen siivun välissä on pala muovia, pitää varoa ettei laita leivälle muovinpalaa. Söin kinkkua aamiaiseksi.

Mietteitä eiliseltä illalta: Miksi ihminen ei voi tehdä niitä valmisteluja, joita nukkumaanmeno kunnolliselta ihmiseltä vaatii (hampaiden pesu, naaman puhdistus ja rasvaus, kissankarvojen puhdistus sieraimista yms) ennen kuin on kuolemanväsynyt? Uupuneessa tilassa ne tuntuvat vastenmielisiltä. Miksi joka ilta on suoritettava sama koreografia? Saan ajoittain anarkistisen ajatuksen "En käy pesulla, enkä riisu vaatteitani!" Anarkia jää ajatuksen tasolle. Nyt ymmärrän ihmisiä, jotka sanovat eläneensä riittävän kauan ja tahtovansa jo pois. He eivät jaksa enää ilta- ja aamurutiineja.

Suotta vaan virkistyy iltapuuhissa. Valvoessa voi toisaalta suunnitella huomisen toimia kuten "taidan paistaa aamulla kananmunan" tai "otan kuitenkin matkalle sen isomman matkalaukun".

Viimeiseksi varoitus: Tällainen ihmisestä tulee kun viettää perjantai-illan kissansa kanssa ja lukee Don DeLillon romaania Cosmopolis.

Sängyn päällä lojuu mekkoja, alusvaatteita, kenkiä, kirjoja, muistilehtiöitä, takkeja ja kosmetiikkaa, joka odottaa lopullista triagea: otan mukaan/ en ota. Pakkaan  aina jotain tarpeetonta. Ja jotain ääritärkeää puuttuu ihan varmasti. En löydä ehjää sateenvarjoa, joten siellä ei sada.

Pidän siis pienen tauon (ansaitun loman) blogin päivittämisessä. Palaan viikon päästä naputtelemaan jos selviän hengissä.

perjantai 5. toukokuuta 2017

Humallu keväästä

Työkaveri tuli eilen töihin mustissa eriparikengissä, toisessa oli korkeampi korko kuin toisessa. Hän huomasi virheen kotipihalla, mutta ei päässyt vaihtamaan jalkineita, sillä ovi oli lukossa, eikä avain ollut sattunut mukaan.

Tamperelaiset humaltuvat tänään keväästä ja vähän muustakin. Ravintoloiden terassit olivat täynnä kun poljin töistä kotiin. Minä humallun puhtaan pyykin esanssisesta tuoksusta. Pesuaine oli tarjouksessa Tokmannilla.

Olen pessyt Kertun hiekkalaatikon, tarjottimen, jolla tarjoilen sille ruokaa, imuroinut, jynssännyt tiskipöydän ja luutunnut keskilattiat. Kunhan olen asetellut avonaisen taidekirjan olohuoneen pöydälle kulttuurikotini on valmis Kertun hoitajia varten. Lähden huomenna lomalle. Eläimen huolto on jaettu kolmelle eläinrakkaalle naiselle. Onhan se Kertullekin vaihtelua.

Hupaisaa tuo tarve näyttää vähän paremmalta kuin on. Ihan läheisille ihmisten edessä ei viitsi enää teeskennellä. 

Minun pitäisi kertoa elämästäni valokuvien kautta. Olen yrittänyt etsiä sopivia kuvia, mutta kaikissa nuoruudenkuvissa kuvattavien toiseen käteen on kasvanut kaljapullo ja toisessa roikkuu savuke. Ei näytä hyvältä, olisi edes jalallinen viinilasi ja edessä lautasellinen äyriäisiä tai muuta hienompien ihmisten ruokaa.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Tyttönimi

Nyt puuhataan uutta nimilakia. Lapselle voidaan jatkossa antaa neljä etunimeä. Isälleni annettiin täysin sama nimi kuin hänen isälleen ja vain yksi etunimi.  Savossa oli niin köyhää, ettei ollut aikaa keksiä lapsille uusia nimiä eikä useampaa etunimeä kuin se yksi. Kaikki aika meni kivisten peltojen kyntämiseen ja lehmien lypsämiseen. Olisi outoa olla samanniminen kuin oma äiti.

Isän siskoilla oli kylläkin kaksi etunimeä (tai on, toinen heistä on elossa), eivätkä he saaneet äitinsä nimeä. Se olisikin ollut turhaa, sillä naisten sukunimet muuttuivat joka tapauksessa, eivätkä he olisi säilyneet äitinsä nimikopioina.

Jos joku tarvitsee suojakseen uuden identiteetin kannattaa vaihtaa sukunimeksi Mäkinen tai Virtanen. Kun Mäkinen ja Virtanen saavat lapsia voidaan heidän sukunimekseen ottaa runollinen yhdistelmä Mäkinen-Virtanen.

En jaksanut erottuani vaihtaa takaisin tyttönimeäni. Hassu sana, poikanimeä ei ole olemassakaan. Nimen vaihtaminen olisi vaatinut kaikenlaista paperityötä ja erilaisissa toimistoissa lamppaamista. Ajattelin, että samapa tuo, millä nimellä liikun. Myöhemmin olisin halunnut vaihtaa sukunimeni, mutta olin tehnyt monenlaista tällä nimellä, joten en taaskaan viitsinyt tehdä asialle mitään. Pysyn Mäkisenä silkkaa laiskuuttani.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Reilu kahvi

Sokoksen edessä nainen osoitti minua etusormellaan ja sihisi "huora". Kohta nainen käännähti ja osoitti seuraavaa uhria ja sanoi "huora". Tampereella liikkuu paljon huoria.

Ostin kevään ensimmäisen jäätelötötterön. "Kyllä saa ostaa itselleen jäätelöä kun kerran kioski on avattu" sanoin itselleni, mutta en ääneen.

Sain synttärilahjapaketin: kaksi Fingerpori-mukia: Fingepori istuu kahvikuppi edessään. Hänen yläpuolellaan lukee REILU kahvi. "Minä voin mennä puolestasi töihin" kahvi sanoo. Muki on juuri sen kokoinen, että siihen mahtuu aamukahviannokseni.

Olen ollut tänään alakuloinen. Olen kuin Karl Ove Knausgård, joka ei malta olla tuomatta esille omaa "erinomaisuuttaan".  Vaikka mies tekee sen vaivihkaa, ripottelee puheeseensa kuuluisuuksia, lehtijuttuja ja tapaamisia, hän katuu puhumisiaan viikkotolkulla.

Minulla on taikauskoinen varmuus siitä, että kaikki hyvä menee pieleen ihan siitä syystä, etten malta vaieta. Puhun kuitenkin.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Vappu

Humalassa ei saa kirjoittaa, sillä siitä ei mitään hyvää seuraa. Paitsi jos sattuu olemaan Pentti Saarikoski. Eikä silloinkaan ennuste ole hääppöinen.

En minä suoranaisesti humalassa ole, mutta en ihan täysin selvinpäinkään. Käväisin Teatterinkulmalla kuuntelemassa Miskanttia (kuoro) ja laulamassa työväenlauluja ja sen jälkeen kylässä syömässä myöhäistä brunssia. Kyläpaikassa parveili psykiatreja ja siellä sai hyvää ruokaa.

Kyläpaikan katto siinsi kadehdittavan korkealla. Kapeat kierreportaat kiersivät yläkerran makuuhuoneeseen. Kaikki tarvittavat isot remontit oli tehty. Kaunis koti kerrassaan.

Mitään muuta ei tule mieleen. Arki alkaa.