keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Lenkkeilyn vaivalloisuudesta

Ostin kuohuviiniä, sillä sitä kuuluu jostain syystä juoda uuden vuoden aattona, joka on oikeasti vain päivä muiden joukossa. Perjantaina uutisoidaan monenko silmät tärveltyivät raketteja paukutellessa. 

Osaston kahvihuoneen seinällä haastetaan kieltäytymään leivonnaisista, karkista ja alkoholista tammikuun ajan. Alla on nimilista. En aio kirjoittaa nimeäni siihen. Elämä on muutenkin lyhyt ja ankea.

Kävin alennusmyynnissä. Jaksoin hetken olla innoissani ale 50% lapuista, kunnes huomasin, että ihan syystä niitä vermeitä myydään halvalla. Hetken kiertelyn jälkeen tuli samanlainen olo kuin olisi syönyt kokonaisen suklaarasian, ihan yksin.

Petri Tammista haastatellaan "Hyvä terveys"-lehdessä. Hän sanoo, että miehet alkavat hoitaa terveyttään heti kun James Bond tekee samoin. Elokuvat olisivat erilaisia, jos Bond lenkkeilisi, kävisi uimahallissa, joogaisi, söisi salaattia, joisi vihersmoothieta ja näpräisi kondomien kanssa. En muista James Bondin koskaan syöneen mitään. Hän juo vain drinkkejä ja on proteiinin puutteesta huolimatta lihaksikas.

Kävisin mielelläni lenkillä jos minun ei tarvitsisi vaihtaa vaatteita, joka on varsinkin tähän aikaan vuodesta ärsyttävää. Kalsarit, tekninen aluspaita, urheilurintaliivit, urheilusukat, urheiluhousut, fleece, takki, hanskat, lenkkarit, pipo ja käsineet. Kotiin tultua kaikki tungetaan pesukoneeseen ja levitetään kuivumaan. Sitten pitää käydä suihkussa, rasvata ja föönata. Ja pukea päälle.

tiistai 29. joulukuuta 2015

Hengenahdistusta

Osastolle on alkanut tulla öiseen aikaan huohotussoittoja (alkuun luultiin miehen kärsivän hengenahdistuksesta).

Mies kysyy (huohotuksen lomassa) puhelimeen vastaavalta sairaanhoitajalta.

- Mitä sinulla on päällä?

- Siniset housut, vyötäröstä vähän löysät, leprua kangasta. Sininen laitospaita, jonka kaula-aukon olen kuronut pienemmäksi hakaneulalla. - Entä sinulla?

maanantai 28. joulukuuta 2015

Elämä on kuin varjo häilyväinen ja talvikenkiä saa nyt alesta

Katsoin kelloa vielä yhdeltä. Käännyin oikealle kyljelleni kunnes huomasin sen olevan väärän ja pyörähdin vasemmalle joka sekään ei tuntunut lopulta kovin hyvältä ajatukselta. Makasin hetken selälläni ja sen jälkeen mahallani. Huomasin pyörimisen turhaksi puuhaksi ja palasin oikealle kyljelle odottamaan unta.

Olin varma, että työpäivästäni tulee raskas ja valvoin (toinen syy oli näkemäni elokuva: liikaa ruumiita).

Päivä oli lopulta leppoisa (ei ruumiita). Join aamukahvit kahvihuoneessa enkä läikytellyt juomaa näppäimistölleni, kävin ruokalassa (!) sekä lääkärien kansliassa juttelemassa ja juomassa kahvia. Vastasin sähköposteihin.

Ostin talvisaappaat.

Kävin eilen elokuvissa (käyn liikaa elokuvissa) katsomassa Macbethin. En pitänyt filmistä. Olivathan maisemat jylhiä ja ihmisten kasvoja halkoivat julmat arvet, mutta jotain olennaista jäi varmaan näkemättä, sillä se ei koskettanut minua juuri lainkaan (vaikka olikin raaka). Kai siihen joku syy on, että näytelmä on klassikko. Ja minun kaltaiseni tollonkin pitäisi vaikuttua.

Siteeraan tähän loppuun upeaa monologia, jonka Shakespeare on Macbethin suuhun asettanut:

”Elämä on kuin varjo häilyväinen, vain näyttelijä rukka, joka riehuin lavalla keikkuu aikansa ja häipyy; se kertomus on, hupsun tarinoima, täys ääntä, vimmaa - tarkoitusta vailla.”

Ettei tarvitse enää kysellä, että mikä se elämän tarkoitus on. 

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Aamiaiseen kuuluu jälkiruoka

Söin aamiaiseksi voissa paistettua ohrauunipuuroa ja jälkiruoaksi taatelikakkua. Tokihan aamiaiseen kuuluu jälkiruoka.

Olen taas yksin tai Kerttu sanoisi, ettei se pidä paikkaansa. Nukuin omassa sängyssäni. Yön aikana Kerttu hyppäsi pari kertaa kauniilla loikalla ylitseni. Kissankarvat pöllysivät.

Enää en voi sanoa "Keitetäänkö kahvit?" tai "Mihin aikaan syötäisiin?" Tai voin sanoa, mutta kukaan ei vastaa.

Ostin itselleni lahjaksi Jonathan Franzenin romaanin Purity, jonka päähenkilö Pip vierastaa facebookia, sillä ei halua katsella onnellisten ihmisten valokuvia. Joulun aikaan asia oikein korostuu: pitkiä ruokapöytiä, viinilaseja, sileitä pöytäliinoja, kauniisti pukeutuneita ja kammattuja leveästi hymyileviä ihmisiä, koiria, kissoja ja lahjapinoja.

Otin kuvan joulupöydästämme, mutta eihän kolmen ihmisen pöydästä saa riittävän näyttävää kuvaa. Sitäpaitsi poikani ei anna julkaista kuviaan facebookissa.


lauantai 26. joulukuuta 2015

Avaruus

Kun yrittää nukahtaa korvatulpat korvissaan, kuulee hengityksensä suhinan. Sydänäänet kaikuvat kuin junakuulutukset. Nukahdin kuitenkin.

Nuoriso nukkuu edelleen, mutta minäpä kalisuttelen astioita ja kuuntelen Ylen ykköstä, jossa haastatellaan Ambrosiusta. Näin jouluna kuuluu haastatella kirkonmiehiä. Olen tavannut Ambrosiuksen kerran eräiden ystävien luona. Mies saapui paikalle siviilivaatteissa, nautti kanssamme viiniä ja vaikutti kovin akateemiselta. Siitä on todella kauan.

Osallistun kahteen lukupiiriin, joista toinen on se varsinainen lukupiiri: tapaamme parin kuukauden välein, vuorotelleen jokaisen  jäsenen luona. Emäntä (meitä on seitsemän naista) valitsee luettavan kirjan ja juttelemme teoksesta ja muusta (varsinkin muusta) vapaamuotoisesti ruoan ääressä. Seuraava lukupiirikirja on Finlandia-voittaja Laura Lindstedtin Oneiron, josta pidin kovin ja luin kirjan ahmien.

Toinen lukupiiri lukee vaikeita kirjoja toisiaan tukien. Kirja vuodessa on sopiva tahti. Olemme tähän mennessä lukeneet Volter Kilven romaanin "Alastalon salissa" (luimme saman teoksen myös toisessa lukupiirissä). Emme lopultakaan käsittele kirjaa jälkeenpäin. Raportoimme lukemistamme harvakseltaan mesessä. Olemme "Sain kirjan divarista"- ja "Lainasin sen kirjastosta"-vaiheessa.

Nyt valitsimme Harry Martinsonin runoelman Aniara (kirjan on suomeksi kääntänyt Aila Meriluoto).

Kirjassa kahdeksan tuhatta  ihmistä pakenee säteilyn saastuttamasta maasta valtavalla avaruusaluksella Aniaralla. Lennon pitäisi olla rutiininomainen koukkaaminen Marsiin, mutta alus joutuu pois radaltaan ja kulkee kohti tuhoa. Äidinkielen opettajani oli jostain syystä kovin innostunut kirjasta ja luki sitä ääneen, voimakkaasti eläytyen:

"Alamme vähitelleen aavistaa:
avaruus, tila jossa matkustamme
on täysin toista kuin maan avaruus,
tuo sana kuvitelmain vääristämä.
Me aavistamme että erehdys
on ollut syvempi kuin luulimmekaan
ja tiede pelkkää sinisilmäisyyttä
kun rajallisuuttaan se luulee että
Arvoitus voi omistaa rakenteen.
Me aavistamme: tämä avaruus
kirkkaus Aniaran ympärillä
on henki ikuinen ja tutkimaton;
olemme hengen mereen hukkuneet."

Avaruusteemaan sopien katsoin Star Wars: The force awakens elokuvan, joka on jatkoa George Lucasin saagalle (peräti seitsemäs osa). Poikani yritti opastaa minua ennen elokuvaa. Star Wars jäi kuitenkin melko sekavaksi kohkaamiseksi. Minulle ei lopultakaan selvinnyt miksi he etsivät yhtä miestä sellaisella ryminällä ympäri avaruutta.

Pidän elokuvista, joissa istutaan, jutellaan, juodaan kahvia ja poltetaan tupakkaa.


torstai 24. joulukuuta 2015

Joulupetaus

Istun nojatuolissa, uunissa paistuu puuro ja taustalla laulaa Jorma Hynninen. Olen kuorinut yhden lantun, kaksi porkkanaa ja kaksi keltajuurta juuresruukkua, 80-luvun suosittua jouluruokaa varten.

Mysi Lahtisen (entinen Hesarin kuukausiliitteen ruokatoimittaja) harrastama joulupetaus on suorittamatta (ja jääkin): vuodevaatteet ja puhtaat lakanat viedään ulos pakkasilmaan tuulettumaan, jonka jälkeen lakanat silitetään lämpimiksi ja moitteettoman sileiksi. Tämä on tietenkin tehtävä jouluaattoaamuna. Mysi Lahtinen aloittaa seuraavan joulun valmistelut heti loppiaisen jälkeen.

Vietän täysin amatöörimaisen joulun poikani ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Tyttärellä ja hänen kumppanillaan on espanjalainen löytökoira, maahanmuuttaja, joka saapui Suomeen vasta toissapäivänä eikä ole vielä oppinut suomalaisille tavoille. He käyttävät aikansa eläimen kotouttamiseen.

Hesarissa kerrotaan ihmisistä, jotka viettävät joulun pyyteettömästi auttamalla muita ja saavat siitä tyydytystä. Toisten auttaminen luo onnellisuutta ja nostaa itsetuntoa. Olen monesti päivystänyt jouluna, mutta se on vain työtä. Mietin, että jotain voisin tehdä, joten otin kummilapsen. Siitä selviää kuukausimaksulla. Tuntuu kuitenkin kivalta ajatukselta auttaa jotain tiettyä lasta.

Hesarissa kirjoitettiin hiljattain köyhyydestä. Voivatko lääkärit ymmärtää köyhyyttä ja sen syitä? Lääkärit ovat hyväpalkkaisia, asuvat menestyneiden ihmisten kanssa samoissa taloissa vaurailla asuinalueilla ja seurustelevat toisten lääkäreiden kanssa. Monen vanhemmat ovat olleet lääkäreitä. Jotkut ymmärtävät, toiset eivät.

Opiskeluaikana psykiatrian kurssilla saimme omat potilaat, joita haastattelimme. Eräs kurssikaverini oli sanonut potilaalleen: "Oletko koskaan ajatellut, että  olet ehkä vain laiska?" Sellaista potilas ei ollut varmaankaan kuullut terveydenhuollossa sukkuloidessaan ja tuskinpa kommentti oli asiallinen. Kysymys kuvasi kuitenkin ahkeran opiskelijan maailmankuvaa.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Matkoilla

Tapasin eilen vanhaa ystävääni ja hänen tytärtään. Kävimme syömässä. Vasta kolmas ruokapaikka oli auki. Suomalaiseen jouluun ei kuulu ravintolassa syöminen.

M on ollut vuosia naimisissa kuubalaisen miehen kanssa ja hän on hankkinut pysyväisen oleskeluluvan miehensä kotimaahan. Monimutkainen hakuprosessi kesti kahdeksan kuukautta ja vaati yhden 50 euron "rahalahjan" viranomaiselle. Nyt ei enää tarvitse hankkia viisumia ja kulttuurilaitoksiin pääsee kuubalaishinnalla. Havannalaisen museon  ovi aukeaa kuubalaiskortilla puolen euron hintaan, kun muuten pitäisi maksaa kymmenen euroa. Kortin mukana sai nipun ostolipukkeita, joilla voi ostaa maitoa ja kananmunia valtion kaupoista, joissa ei myydä juuri mitään. Todellista ruokakauppaa käy epävirallinen taho.  On epäselvää, mistä se sitten hankkii ruokatarvikkeet

Muutamaan havannalaiseen puistoon on saatu ilmainen langaton verkko. Aiemmin piti raahautua kirjaston tietokoneelle, jonka netti oli hidas ja kallis. Autot ovat edelleen pittoreskeja itse paikkailtuja amerikanrautoja tai Ladoja.

Mietimme matkustamista, useinhan se on vaivalloista ja kaikenlaista tapahtuu.  M ja hänen perheensä ovat matkustaneet paljon ja asuneet useammassa maassa, L asuu tällä hetkellä Australiassa. He kävivät yhdessä Fidzillä: paratiisisaaret, joissa voi uiskennella turkoosissa meressä. Hotelli sijaitsi ypöyksin viiden kilometrin päässä kaupungista ja meri pakeni kauas "merenrantahotellista", jonka ranta oli mutaista liejua. Taksikuski, joka kuljetti naiset kaupunkiin, huijasi eri tavoin.

Jostain syystä tällaiset matkat muistaa parhaiten ja ne liittävät matkustajat yhteen, kunhan on viimein päästy kodin turvaan.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Taivasta kohti käy tie

Taatelikakkuun sulatetaan valtava kimpale voita. Sokeri-vesi-taateli-voi-sekoitus maistuu taivaalliselta. Seokseen vatkataan kaksi kananmunaa. Jauhot sekoitetaan kevyesti joukkoon. Ne jäävät klimpeiksi, joten vatkaan  sotkua kevyesti äidin vanhalla Krups- sähkövatkaimella (sain sen äidiltä 80-luvun alussa, kun äiti osti paremman). Leipomista varten poistan sooda-, leivinjauhe- ja vaniljasokeripurkeista teipit, joilla olen ne sulkenut vuosien takaista  muuttoa varten.

Ystäväni M:n tytär oli perehtynyt heikosti raamattuun ja kysyi mitä tarkoittaa Martta ja Maria. M sanoi, että P on Martta ja Heidi Maria, jolloin tytär heti ymmärsi mistä on kyse.

Varustauduin eilen kirkon joululaulutilaisuuteen nenäliinoilla, mutta hillitsin itseni hämmästyttävän hyvin. Minua itkettävät tasapuolisesti hanget, Jeesukset ja varpuset.

Ihmettelin lapsena julmaa laulua "Me käymme joulun viettohon", jossa "laps hankeen hukkuu, unhottuu".

En vieläkään ymmärrä mitä tarkoittaa "Me lahjat jaamme runsahat- tyhjät kätes ihanat". Olin jo silloin niin pinnallinen, että uudet luistimet olivat paras lahja, eikä suinkaan "luoksemme tuleva Vapahtaja".

Vasta ruunan reessä silmät aukeaa?

Olkoon suosio suur! Minkä suosio?

Kystä kyllän?

Kakun pinta on pelottavan tumma, vaikka paistoajasta on kulunut vasta puolet.

Nyt kun mietin, niin äidin vatkaimesta löi lopulta lieskat ja tämä nykyinen paloturvallisempi malli on saatu ex-anopilta. Kakku on päältä musta, mutta sisältä pikantin pehmoinen. Kerrassaan mainio makuelämys. Johtuisiko siitä, että kuuntelin leipoessani "Raskasta joulua"-levyä. Bachin Jouluoratoriolla siitä olisi tullut pinnalta tasaisen ruskea ja sisältä kiinteä.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Vuoden elokuvat

Tähän aikaan vuodesta kaikki sanomalehdet valitsevat vuoden parhaat kirjat, elokuvat, levyt ja teatterielämykset. Päätin listata vuoden aikana elokuvateatterissa näkemäni elokuvat, mutta en muistanutkaan niitä (no muutamia muistan). Se kertonee, ettei vuosi ole ollut elokuvavuotena niitä parhaita. Ehdin vuorotteluvapaan vuoksi usein halpoihin päivänäytöksiin.


45 years
Andrew Haighin ohjaama varma ihmissuhdedraama. Hienot näyttelijät (Charlotte Rampling ja Tom Courteney). Pelottavaa, miten nuorena ja kokemattomina joudumme tekemään pitkälle elämäämme vaikuttavia päätöksiä.

Taxi Teheran
Jafar Panafin ohjaama elokuva, joka on kuvattu taksissa. Minä näin sen Finnkinon suurimmassa salissa ihan yksin. Islamilaisesta valtiosta tulee mieleen Neuvostoliitto, kyllä sielläkin saattoi elää

Spectre
Bond- elokuvan ohjasi Sam Mendes. Spectren viitsii katsoa Daniel Craigin ja hienon alun vuoksi.

Dheepan
Pakolaisuudesta kertoneen elokuvan ohjasi Jacques Audiard. Tarpeellinen elokuva. Väkivaltainen toimintaosuus ei innostanut minua.

Ingrid Bergman- Omin sanoin
Elokuvatähden elämää tähden itse kuvaamien kaitafilmien kautta. Mielenkiintoinen ura ja elämä. Elokuvan historiaa.

Amy
Kun edellä mainitussa dokumentissa käytettiin kaitafilmejä, niin tässä näimme laulajan elämästä kertovia kännykkävideoita. Hyvä dokumentti tähden liian lyhyestä elämästä.

Miekkailija
Klaus  Härön ohjaama tarina virolaisesta miekkailijasta Endel Nelisistä. Sisäsiisti elokuva, joka pyrkii Oscar-ehdokkaaksi. Ihania lapsia.

Imitation game
Ihana Benedict Cumberbatch (vaikea nimi). Tämäkin elokuva on sisäsiisti. Ei jätä voimakasta tunnejälkeä, mutta ihan nautittavaa katsottavaa. Ei jaksaisi kuitenkaan katsoa uudelleen tai ehkä vaikeanimisen näyttelijän takia kuitenkin.

Talvivaaran miehet
Kiinnostava dokumentti, joka katsoo kaivoskatastrofia työntekijöiden näkökulmasta.

Ida
Ohjaaja Pawel Pawlikowskin puolalais-tanskalainen yhteistuotanto (voitti ulkomaisen elokuvan Oscarin). Kaunis elokuva, jonka jokaisen pysäytetyn kuvan voisi ripustaa valokuvanäyttelyyn.

Birdman
Oscar-elokuva tämäkin. Elokuva teatterista on aina kiinnostava. Minä pidin tästä, en osaa eritellä tarkemmin.

Whiplash
Damien Chazellen elokuva jazz-rumpalin urasta haaveilevasta nuoresta miehestä on perus-Hollywood kamaa. J.K. Simons on seksikäs tässä filmissä.

Päin seinää
Antti Heikki Pesosen ankea lähiökuvaus, josta jäi mieleen repliikki "Haista sinä teepussi paska". Tästä ohjaajasta vielä kuullaan, jos minulta kysytään (ei kysytä).

Mr Turner
Mike Leighin (suosikkini, näyttää muuten puutarhatontulta, olen nähnyt livenä) ohjaama elokuva taidemaalarista on kaunistelematon taiteilijakuva.

While w're young
Huono elokuva. En jaksa kirjoittaa tästä enempää. Jonkunlainen satiiri ilmeisesti.

Leviathan
Komea, kylmäävä ja kriittinen elokuva nykyvenäjältä.

Wild Tales
Argentiinalainen kuuden episodin elokuva kostosta. Hieman eritasoisia episodeja, osa hyvinkin nautittavia. Kiva nähdä argentiinalaista tasokasta elokuvaa.

Jätin ulkopuolelle Sodankylän elokuvajuhlilla näkemäni elokuvat sekä lyhytelokuvafestivaalit, joilla katsoin kaksi pitkää dokumenttiakin. Ihan varmasti muutakin unohtui.

En osaakaan laittaa näitä järjestykseen, paitsi että While w're young olisi joutanut jäädä tekemättä. Viimeisen muistaa aina parhaiten, ei voi mitään, joten valitsen parhaaksi elokuvaksi 45 years tai oikeastaan en pysty nimittämään parasta. Jääköön luokittelu, en piittaa.






lauantai 19. joulukuuta 2015

Kerttu toivottaa hyvää joulua

Miksi koulutetaan opaskoiria, muttei opaskissoja? Osaisin johdattaa näkövammaisen hallin kalakauppaan tai lähiravintolaan.

Eilen kävi vieraita. Osallistuin aluksi keskusteluun, mutta sitten ne alkoivat kysellä toisiltaan "Kenen kirjailijan kanssa haluaisit istua iltaa?" Menin patterin viereen torkkumaan. Jörn Donnerin seura on aina piristävää.

Emäntäparka on lähettänyt käsikirjoituksensa neljään kustantamoon. Sen verran vilkaisin tekstiä, ettei mitään mahdollisuuksia ole. Parempi ettei julkaistakaan, ettei tarvitse hävetä. Kirjani tulee markkinoille sopivasti äitienpäiväksi.  Se käännetään kymmenelle kielelle.

Emäntä neuloo villasukkia joululahjaksi, mutta eivät ne ehdi valmistua. Se osti joulukortitkin, muttei lähettänyt.

Jos emännälle haluaa hankkia joululahjan, niin kannattaa antaa lahjakortti tai jotain syötävää tai juotavaa. Kananliha kastikkeesssa (Sheba) on aika hyvää. Pienestä uudesta kuvasta tuossa lukijalistassa se ilahtuu, kun on niin lapsellinen.

Tekisi mieli lähteä jouluksi vaikka Krakovaan tai Havaijille, mutta emännälle on niin vaikea löytää hoitajaa.  Odotan, että siitä aika jättää ja pääsen rauhassa matkustelemaan. 

Ihan vinkkinä voisin sanoa, että minä en juurikaan piittaa alle 50 euron lahjoista.

Hyvää joulua!

T. Kerttu

torstai 17. joulukuuta 2015

Nuoruuden salaisuus

Aamulehdessä kerrottiin 103-vuotiaasta Hellä-neitokaisesta, jonka rakas paikallinen sanomalehtemme vei laivaristeilylle. Hellä sanoi haastattelussaan, että viini ja villit miehet ovat pitäneet hänet nuorena.

Olen tehnyt täysin epätieteellistä yksityistä tutkimusta siitä, mikä saa naisen elämään pitkän elämän. Vastaus on aina sama: "Olen tehnyt niin paljon töitä!" ja "Vierivä kivi ei sammaloidu". 

Ne vähemmän nuorekkaat ja onnekkaat sanovat "En minä enää mitään tarvitse" tai "Pääsisi jo pois". Eräs tuttuni kertoi terveestä äidistään, joka ryhtyi jo nelikymppisenä vaikertamaan "Sitten, kun minua ei ole" ja testamentaamaan Arabian astioita ja Marmekon pöytäliinoja lapsilleen.

Meni yli kymmenen vuotta ennen kuin ymmärsin, että minähän voin kysyä potilailta mitä haluan. Vastaanoton luonnottoman lyhyt aika rajoittaa kyselyäni. Olen tavannut ihmisiä, joiden elämä on ollut erittäin mielenkiintoista, sekä hyvässä että pahassa. Väkivaltaa, henkistä ja fyysistä. Suvun salaisuuksia. Taloudellisia huolia. Rakkauksia. Lapsia ja lapsettomuutta. Aviopareja, jotka tulevat aina yhdessä vastaanotolle. Yksinäisiä ihmisiä. Työn ja työttömyyden nujertamia. Ja sitten äärimmäisen tylsiä itsekeskeisiä ihmisiä.

Ei aina jaksa kuunnella, kun asiat eivät oikeastaan minulle kuulu. Välillä taas jaksan. Niistähän voisi vaikka kirjoittaa. Jos voisi. Minulle olisi sopinut paremmin joku toinen ammatti, mutta ei tämä ole kuitenkaan ihan huono valinta ole ollut.

Työterveyslääkäri ja kirjailija Katri Lipson sanoi haastattelussa, että on suuri lahja ja etuoikeus, että potilaat uskoutuvat.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Kätevä emäntä

Kuuntelen liikaa Bachin Jouluoratoriota. Olen lievästi melankolinen. Joisin punaviiniä, mutta pelkään tulevani juomasta riippuvaiseksi. Juon viiniä vain erikoistilaisuukissa, kuten viikonloppuisin ja ystävien seurassa. Arki-iltaisin tyydyn haudukkeeseen, joka on jonkinlainen teen korvike, mutta ei pissata eikä vie yöunia.

Laura Lindstetin Finlandia-palkitussa romaanissa venäläinen Polina juo vodkaa, venäläistä samppanjaa, likööriä tai jotain muuta juomaa mielialasta ja mieliteosta riippuen, istuu nojatuolissaan, lukee kirjoja ja haaveilee miehestä, jonka on tavannut vain kerran. Nainen asuu kissansa kanssa. Liikaa säälittäviä yhtymäkohtia elämääni (ei vodkaa!). 

Tämän illan tavoitteena on laskujen maksaminen. Miksi se onkin niin tavattoman vastenmielistä, vaikka tilillä on riittävästi rahaa ja vaikka lasku on joka tapauksessa hoidettava. Nostan joka vuosi vapaaehtoisesti veroprosenttianikin, ettei tarvitsisi maksaa lisäverolaskuja.

Toinen vaativa tehtävä on vaatepinon silittäminen. Silittämättömät vaatekappaleet vyöryvät kohta ulos asunnostani, enkä saa enää teljettyä niitä sisälle. Silitysraudalla kesytettyinä ja  pinottuina ne vievät onneksi vain säällisen tilan kodistani.

Yllä osoitus kätevyydestäni, fiksasin lampun kiinni pyörääni. Enää se ei tee holtitonta volttia ohjaustangon ympäri. (Ystäväni V luuli yllä olevaa Star Wars aiheiseksi koristukseksi).

tiistai 15. joulukuuta 2015

Tämä on jalkakäytävä

Kävelin kapoista jalkakäytävää, kun takaani kuului vaativa pyöränkellon kilinä. Hyppäsin sivuun ja sanoin puoliksi itsekseni "Tämä on jalkakäytävä". Parikymppinen mies ohitti minut pyörällään ja kohotti vasemman kätensä ylös näyttääkseen minulle keskisormeaan. Jotenkin minua huvitti.  Kukaan ei ole aiemmin näyttänyt minulle keskaria! Jalkakäytävän vieressä kulki kuiva, lumeton, tyhjä katu.

Talvella pyöräillessä ärsyttävät pyöräteille levitettävä sepeli, sinne  pysäköidytt autot (tai niiden autojen kuljettajat) ja niitä pitkin lampsivat jalankulkijat. Miksi pitää käyttää pyörätietä, kun vierestä löytyy kävelijöille tarkoitettu väylä? Onko pyörätie todella tarkoitettu väliaikaista pysäköintiä varten? Inhoan teräväkulmaista sepeliä, joka rikkoo kengät ja renkaat.

Korjasin oikuttelevan polkupyörän lampun ilmastointiteippiviritelmällä. 

Luin Hesarista, että tietokoneen kirjaiten sijainti on kirjoittamisen kannalta epäedullinen. Järjestelmä on perua ajalta, jolloin käytettiin mekaanisia kirjoituskoneita ja kirjaimet tarttuivat herkästi toisiinsa, joten yleisesti tarvittavat kirjaimet sijoitettiin kauas toisistaan. Nykyään olisi järkevää sijoittaa ne lähekkäin. Minä kun juuri opettelin kymmensormijärjestelmän.

Nyt alan tehdä huomista esitystä. Sitä varten vapaapäivät ovat.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Haistelija

Vähänkin merkittävämpi blogisti raportoisi Pariisin ilmastokonferenssissa allekirjoitetusta ilmastosopimuksesta (hienoa!), mutta minä kirjoitan haistelusta.

Minulla on outo tapa haistella riisuutuessani jokainen vaatekappale. Ne tuoksahtavat hennosti deodorantille ja bodylotionille. Kun pukeudun, otan hyllystä puhtaan vaatteen, haistan sitä ja puen sen vasta sen jälkeen päälleni. Käyn näin läpi jokaisen vaatekappaleen.

Suorastaan innostuin, kun huomasin oudon tapani. Ei ollut kyse sattumasta, sillä suoritin haistelun myös seuraavana aamuna.

Tavaratalon kosmetiikkaosastolla haistelen hajuvesipulloja ja valitsen tuoksun, jota suihkautan ranteeseeni. En ole koskaan ostanut hajuvettä muualta kuin lentoaseman myymälästä, joten hukkaan menevät testerien makealta haisevat litkut.

Haistelen shampoot, hoitoaineet ja saippuat ennen ostopäätöstä. Jos testeriä ei löydy, avaan vaivihkaa muovipullon korkin ja nuuhkaisen. Jos tuotteessa lukee, ettei se sisällä hajusteita, hylkään sen ankeana valmisteena. Sellaiset tuotteet on onneksi pakattu niin apeisiin väreihin, ettei niihin erehdy. Valkoista ja vähän sinistä (sen minkä tuotteen nimi vaatii).

Jotkut tuoksut tuovat mieleen lapsuuden (Linna-shampoo, lihasoppa, metsämansikka ja savusauna), nuoruuden (Filmstar-maskara, Marlin punaviini, pölyinen jumppasali ja raikkaassa ulkoilmassa salaa poltettu tupakka), ruuhkavuodet (maksalaatikko, makaronilaatikko, ketsuppi, kaurapuuro ja pissavaipat).

En osaa sanoa miltä nyt tuoksuu. Kirjoilta, kahvilta, väsymykseltä ja kissanhiekalta.


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Lampun henki peruuta meeting!

Miksi ihminen on niin hyvä keksimään erilaisia sijaistoimintoja?

Kun täytyisi pitäisi valmistaa keskiviikoksi esitys (ketä se enää kiinnostaa, sillä kaikki miettivät kenelle vielä pitäisi lähettää joulukortti ja kun joutuu siitä maksamaan enemmän, niin kannattaako), kuuntelee joululevyjä, viilaa kynsiään, tekee juustoleivän, etsii ilmastointiteippiä (jolla kiinnittää pyörän lamppu, joka sinnikkäästi kääntyy kohti pyöräilijän jalkoja) ja päivittää blogia. Heittää ilmaan toivomuksen, että jospa meeting, jossa on pakko puhua, jotenkin peruuntuisi (sitä ei ole koskaan tapahtunut). Jos olisi käytettävissä kolme toivomusta, saattaisin tuhlata tähän yhden.

Lampun henki peruuta meeting!

Olisi puhuttava työkavereille kongressista, johon osallistuin muutama viikko sitten. En saa selvää vähäisistä muistiinpanoistani. En osaa lukea omaa hataraa käsialaani. Esityksen piti olla kaukaisessa tulevaisuudessa ja nyt se onkin hypännyt parin päivän päähän.

Abstraktit ovat tietty saatavilla kongressin sivuilla (ainakin luulen niin), mutta niitä on niin paljon, pitäisi keskittyä johonkin. Mihin?


Pyöräilijän jalkoja valaiseva lamppu näyttää muuten todella typerältä. Käännän sen toistuvasti paikoilleen, kunnes pyörä taas osuu pieneen kuoppaan, tärähtää, lamppu tekee voltin ja valaisee suhaavia kopiani. Nostan sen paikoilleen, menetän tasapainoni ja kaadun. Saan lonkkamurtuman, keuhkoveritulpan ja kuolen koska en löytänyt ilmastointiteippiä.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Jouluoratorio

Olen kuunnellut Bachin Jouluoratoriota. Bachin musiikki parantaa stressin, nivelrikon, vaihdevuosioireet, ärtyneen paksusuolen, virtsavaivat ja päänsäryn. Entinen työkaveri sanoi, että Bachin sävellykset ovat eroottista musiikkia. Asiasta voidaan olla myös eri mieltä.

Olen maallinen ihminen, mutta rakastan joulujuttuja. Ripustin ikkunaan pahvisen tähden muotoisen hökötyksen, jonka on sisällä lamppu, ostin amarylliksen ja joulutähden. Molempien kukkien on oltava viattoman valkoisia. Asettelin olohuoneen ikkunalle lasten tekemät puiset joulukoristeet (mökki ja joulukuusi). Puran koristeet vähintään samalla innolla heti joulun jälkeen. Isäni poraa joulukuusen runkoon reikiä ja asettelee lisäoksia, jos kuusen symmetria ja tuuheus eivät täytä hänen kriteereitään.

Poikani ja hänen tyttöystävänsä kävivät (siksi olen niin hyvällä mielellä). He olivat Ikea-reissulla Tampereella (poika osti juustohöylän ja tyttöystävä pöydän, hyllyn ja kaikenlaista muuta tarpeellista). Poikani hankki samalla Verkkokaupasta kuulokkeet, joita me kaikki vuorotellen kokeilimme. Erinomaiset kuulokkeet. Poikani haave on elää musiikilla, lähinnä säveltämisellä. Eihän sitä koskaan tiedä. Musiikkia tarvitaan moneen tarkoitukseen: elokuviin, televisioon, mainoksiin, peleihin ja kaikenlaiseen muuhun. Haave ei ole täysin katteeton, sillä hän on jo tehnyt sitä työtä, tosin erilaisiin pieniin tuettuihin projekteihin.

Jatkan eroottisen musiikin kuuntelemista. Otan lasin valkkaria. Olen poikkeuksellisen hyvällä mielellä vielä tänään. 

perjantai 11. joulukuuta 2015

Teheranin taksikuski

Olen lomalla, joten päädyin päiväelokuviin. Katsoin Jafar Panafin elokuvan Taxi Teheran. Se näytettiin puolilta päivin Finnkinon suurimmassa salissa. Olin elokuvan ainoa katsoja. Mitäköhän Panafi olisi tuuminut, jos olisi nähnyt. On absurdia katsoa taksissa filmattua elokuvaa yksin keskellä valtavaa katsomoa.

Nyt-liitteen arvostelu on otsikoitu "Yhteen taksiin mahtuu koko maailma". Ohjaaja ajaa taksia, johon tunkee milloin minkäkinlaisia asiakkaita. Pitkään mukana matkustaa hurmaava sukulaistyttö, reipas koululainen isoine keltaisine reppuineen, Angry Birds vihkoineen ja kameroineen. Sanavalmiilla tytöllä on päässään musta huivi ja yllään harmaa nilkkoihin ulottuva koulupuku. Tyttö filmaa elokuvaa koulua varten.  Ohjeiden mukaan filmissä hyvillä ihmisillä pitää olla islamilaiset nimet, heidän kaulassaan ei saa roikkua kravattia, elokuva ei saa olla inhorealistinen jne.

Taxi Teheranin jälkeen tajuaa ylettömän vapauden, josta saamme nauttia. Voimme katsoa ihan laillisesti Woody Allenin elokuvia eikä maassamme teloiteta ketään muille opetukseksi.

Taxi Teheran on lopulta kaikesta huolimatta positiivinen ja humoristinen elokuva. Ohjaajalta on  kotimaassaan kielletty elokuvien ja käsikirjoitusten teko 20 vuodeksi, mutta ei se estä häntä työskentelemästä. Elokuvasta käy ilmi, että maassa on yksi virallinen totuus sekä ihmisiä, jotka elävät ihan elämisen arvoista elämää sen puristuksessa.

torstai 10. joulukuuta 2015

Epätaiteilija

Ajattelin kertoa rehellisesti käsikirjoitukseni vaiheista. Voin vielä olla edes jossain määrin toiveikas, sillä laitoin koko p-kan vasta tänään neljään eri kustantamoon. Sain heti yhden vastauksen "Luen mielelläni käsikirjoituksesi jos laitat sen sähköpostin liitteeksi". Teksti oli unohtunut viestistä. Nyt vaan hylkäyksiä odottelemaan.

Olen kivettänyt itseäni pettymyksiä vastaan. Se ei ole edes vaikeaa, sillä olen alkanut inhota koko tekelettä. Kävin sen taas kerran läpi ja yllätyin: olenko todella kirjoittanut jotain tällaista.

Olen kiitollinen siitä, että joku (tai jotkut) ovat viitsineet kahlata läpi käsikirjoitukseni. Sain kritiikkiä juuri siitä, mitä olin lisäillyt ollakseni jotenkin taiteellisempi.  Minusta ei ole taiteilijaksi.

Kirjoittajaystävältäni, joka on sentään oikea taiteilija oli kysytty eräässä tilaisuudessa "Onko taivaan käsite muuttunut mytologisesta välineelliseksi, ja miten se vaikuttaa runojen kirjoittamiseen tulevaisuudessa?"

Pyydän runoilijalta anteeksi, että kopioin tämän hänen facebook-sivultaan, mutta en malta olla käyttämättä tätä esimerkkinä siitä, miten kaukana taiteen tekeminen on meistä tavallisista ihmisistä. Noin akateemisesti miellettynä. Uskon, että taiteesta voi nauttia ja jopa luoda sitä vaikka ei edellä mainittua kysymystä ymmärtäisikään.

Kun esittää omia (tai kenellä ne omia ovat, oikeammin tutkimusryhmän) tuloksia kansainvälisessä kongressissa, pelottavinta ovat esitystä seuraavat kysymykset. Niitä ei välttämättä ymmärrä englannin kummallisen lausumisen vuoksi tai sitten ei vaan muuten tajua mistä on kyse. Tällöin usein neuvotaan sanomaan "Hyvä kysymys" ja vastaamaan johonkin ihan muuhun. Voisiko tässä taivaan käsitteen tapauksessa tehdä niin?



keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Pianobaari ilman pianoa

Mikä tekee baarista pianobaarin? Ilmeisesti ei ainakaan piano,  sillä soitinta ei näy Tallinnan laivan pianobaarissa, jossa soitetaan reipasta panhuilumusiikkia.

Tallinnaan on mukava matkustaa joulun alla: voi tehdä ostoksia viehkeällä joulutorilla. Torilla myydään lapasia, sukkia, lapasia, glögiä ja sukkia. Aitauksessa makaa muutama masentunut poro. Vettä sataa, tiistaina tosin ei satanut.

Tori oli ihan oikeasti hieno ja joulukuusi symmetrisen kaunis.

Kävin matkalla vanhan ystäväni M:n kanssa. Teimme joidenkin piirien halveksiman valmismatkan. Menomatkalla oli hiljaista, sillä samassa bussissa matkusti ryhmä kuuroja, jotka viittoivat innokkaasti. Takaisin tullessa oli muuten vain hiljaista. Joimme sekä meno- että paluumatkalla kahvit Tiiriön ABC:llä. En tiedä miksi juuri Tiiriö on valikoitunut taukopaikaksi.

Mitä teimme Tallinnassa? Ostimme kauniit kengät (minä kahdet), kävelimme, istuimme kahvilassa kuuntelimme barokin ajan musiikkia (Bachia ja Händeliä) Estonia Konserdisaalissa. Piletilevin toimistossa konserttilippuja hankkiessamme tapasimme kommunistiajan reliikin. Harvoin saa yhtä töykeää palvelua. Kommunikoimme käsimerkein sekä viroksi, jota kuvittelimme lopulta ymmärtävämme sujuvasti.

Konsertin jälkeen söimme herkullisen illallisen tuttavan suosittelemassa Leib resto & Aed ravintolassa, kun lopulta löysimme ravintolan oven.



maanantai 7. joulukuuta 2015

Itsenäisyys on iloinen asia

Itsenäisyys on iloinen asia:Ylen radiokanavilta voi valita jumalanpalveluksen tai sotilasparaatin selostuksen välillä. Valitsen ulkoilun. Palaan kotiin sukat märkinä, sillä astun lätäkköön.

Kolmelta alkaa Santtu Matias Rouvalin johtama Tampere filharmonian konsertti (Sibeliusta tietenkin). Hieno konsertti. Vilkuilen käyrätorvensoittajia, jotka kaatavat joka välissä jotain soittimistaan.

Aina kun orkesteri pitää tauon alkaa kollektiivinen yskänkohtaus.

Seuraan tutun patarumpalin toimintaa. Hän joutuu ihan oikeasti töihin (Sibeliuksen 1. sinfonia) ja selviää hienosti. Finlandia tuo silmiini kliseisen isänmaallisen kyyneleen.

Illalla katson itsenäisyyspäivän vastaanottoa kylässä. Voi miten kivaa kommentoida leninkejä. Jännitetään viimeiseen asti miten Nykänen selviää juhlista (hyvin). Rouva Jenni Haukiolla on nätti kolttu.

Kuuntelen huolissani, kun tuuli repii ikkunalautoja, sillä olen menossa Tallinnaan. En kirjoita tänne pariin päivään, mutta kaikki taitavat pärjätä ilman minuakin.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Obama ei käy Ikeassa

Autottomalle Ikea on eksoottinen kokemus. Kaikki tuntuu siellä niin käsittömättömän edulliselta, että voisihan tuollaisenkin kulhon ostaa vaikkei sitä tarvitsekaan. Myymälään on rakennettu ruotsalaisen sieviä olohuoneita, makuuhuoneita ja keittiöitä. Ostin naulakon, johon ripustin kaikki kaulakoruni, paistinpannun, leikkuulaudan, kylpyhuoneeseen telineen shampoota ja suihkuvaahtoa varten, suihkuverhon, pienen maton, eväsrasian, muistikirjan, joulukuusipiparin, glögiä ja tietenkin lautasliinoja. Reissulla piti tehdä monta päätöstä, monta kulhoa, lakanaa, verhoa, lamppua, hyllyä ja sohvaa jouduin jättämään taakseni.

Luin Hesarista (kun jotain kirjoitetaan Hesarissa, niin silloinhan se on totta), että Barack Obama käyttää joka päivä samanlaista pukua, sillä hän joutuu tekemään niin paljon päätöksiä. Hänen aivonsa kuormittuisiva liikaa, jos hän kaiken päälle joutuisi miettimään, mitä pukea päälleen. Obama ei joudu onneksi käymään Ikeassa. Tai voihan olla, että Michelle pakottaa Barackin lautasliinaostoksille.

A kiinnitti repsottavan listan (se on repsottanut seitsemän vuotta), porasi shampootelineen kylpyhuoneeseen ja naulakon makuuhuoneen seinälle. Illan nautin A:n ja R:n vieraanvaraisuudesta, söin hyvää ruokaa, silittelin Rinkeliä ja Kanelia, istuin nojatuolissa ja lepuutin lainavillasukkiin puettuja jalkojani pariskunnan sohvapöydällä. Tarjouduin välillä laiskasti auttamaan keittiössä, mikä kiellettiin.

Repsottavien asioiden korjaaminen tuo suurta tyydytystä. Olen moneen kertaan käynyt katsomassa kiinnitettyä listaa kuin pelkäisin sen pompahtavan kiusallaan irti lattiasta.

Tänään olen isänmaallinen (vaikka käytän ruotsalaisesta kaupasta ostettuja tuotteita). En laita kahta kynttilää joka ikkunalle, sillä en ole kuudelta kotona. Isäni oli aikoinaan sitä mieltä, että naapurit, jotka eivät kynttilöitä sytyttäneet olivat kommunisteja. Onhan moinen käytös täysin kiistämätön todiste henkilön poliittisesta kannasta.


perjantai 4. joulukuuta 2015

Ihminen pelastuu

Kuuntelen kolmatta kertaa samaa joululevyä. Naapuri tunkee sanomalehden paloja korviinsa ja etsii riittävän kestävää narua.

Inhoan marttyyria, joka minusta on tullut. Lasken työtuntejani (9 tuntia ja 21 minuuttia). Neljän jälkeen huomasin, että 70 tekstiä on allekirjoittamatta.

Avataan muistutukset tai jotain sinne päin (ylhäällä oikealla kuitenkin), näpäytetään omia muistutuksia, näpsäytetään neliötä, jolloin avautuu allekirjoittamaton teksti (se vie aikansa). Luetaan oma sepustus, hävetään ja korjataan sitä, napautetaan "hyväksy ja talleta teksti" ja sitten seuraava. Sama 70 kertaa. Joka välissä hermostunutta odotusta.

Mietin (siinä on aikaa pohtia syvällisiä), että voisin tehdä tätä kotona televisiota katsoessani, niin kuin vatsaliikkeitä, joita en kuitenkaan tee.

Istuin hartiat lysyssä synkeänä tuijottamassa neljättäkymmenettä tekstiäni, kun S sanoi, että on menossa toisen työkaverin kanssa käväisemään Telakalla. Suljin koneen ja olin hetkessä pyörän selässä ja kohta siemailin jo kuivaa valkoviiniä.

Kotona odotti joulupaketti ja liesituuletin oli kiinnitetty paikoilleen.

Ihminen jaksaa elää, sillä juuri kun on vaipumassa toivottomuuden tilaan, joku pelastaa. Yleensä toinen ihminen.

torstai 3. joulukuuta 2015

Irina soittaa sahaa

Kulttuuriravintola Kivessä järjestetään runokaraoketapahtumia. Runokaraoke poikkeaa karaokesta siten, että lausujat esittävät yleensä omia runojaan, kun karaokessa runnellaan jonkun toisen säveltämiä iskelmiä. Runokaraokessa kuulijat ja esiintyjät ovat useammin selvinpäin kuin karaokessa. Yhtäläisyyksiäkin on: molemmissa saa kuulla hienoja esityksiä, mutta välillä menee nuotin vierestä. Kivessä esiintyy myös kuukauden runoilija (joku oikean runokirjan julkaissut henkilö), tällä kertaa illan tähti oli kirjoitusystäväni Raisa Jäntti, joka esiintyi tyylikkäästi.

Olen aina luullut, että runoilijat juovat punaviiniä, mutta he juovatkin teetä.

Siinä istuessa ehti ajatella kaikenlaista. Jos joku on hyvä ja tietää sen, hänelle ollaan kateellisia. Jos lahjakas ihminen ei usko taitoihinsa, häntä pitää kehua ja tuuppia eteenpäin "Olet hyvä!". Piinallisin tapaus on ihminen, joka uskoo olevansa suuri lahjakkuus vaikka todellisuudessa lahjoja ei ole. Hän haluaa lukea tuotoksiaan joka paikassa ja tyrkyttää kaikille itse kustantamiaan kirjoja. Voivat omakustanteet tietysti olla myös hienoa kirjallisuutta ja suuri kustantaja saattaa painaa huonoa tekstiä.

Irina Björklund lauloi eilen Tampere talolla mainion yhtyeensä kanssa. Ensin laulaja oli pukeutunut ruskeanoranssiin iltapukuun, jonka vyötärölle oli kiinnitetty jonkun siivekkään eläimen sulkia, tauon jälkeen hänen yllään oli samanlainen, mutta syvän vihreänturkoosi leninki sulkineen. Nainen osaa tehdä kamalimmista Suomi-iskelmistä tyylikkäitä. Vingutti Björklund hieman sahaakin. En ymmärrä millä sitä soitetaan, näytti kaukaa katsottuna jouselta.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Tämänkin hämärän

Pimeys ei haittaa lainkaan vapaapäivänä vaan siihen on turvallista kietoutua.

Miten olen tullut toimeen ilman yhtä viikottaista arkivapaata? Vapaapäivänä ehtii käydä kaupassa, pankissa (hakemassa uuden Visa-kortin), kampaajalla, hammaslääkärissä, postissa ja gynekologilla (pitäisikin varata aika). Ensi vuonna tämä ylellisyys loppuu.

Katsoin huomista listaa. Ei olisi pitänyt.

Visa-kortin uusiminen sai Spotifyn kyselemään hädissään, mistä rahaa nyt otetaan. Olenkin miettinyt miten päästä järjestelmästä irti, ei muuten, mutta olen hävittänyt tunnukseni ja salasanani ja maksanut 9 euroa kuussa siitä ilosta, etten kuule musiikkia. Erilaisten muistettavien salasanojen määrä lisääntyy koko ajan, eikä minulla ole tapana merkitä käyttäjätunnuksia ja salasanoja muistiin, sillä minähän muistan ne.

Jatkan suosittua sarjaani "Kehonhuoltoa tanssijoille". Seistään yhdellä jalalla, vedetään toisen jalan varpaat tukijalan säärtä pitkin polven kohdalle. Huojutaan. Painetaan jalkaterää lattiaan, jännitetään pakaraa ja vatsalihaksia. Polvi sojottaa eteenpäin kunnes sitä käännetään sivulle ja sen jälkeen palautetaan se taas eteen. Huojutaan. Kannatellaan käsiä sivuilla. Otetaan kiintopiste lattialaudasta, käännetään polvea uudelleen. Huojutaan.