tiistai 31. toukokuuta 2011

Bikinit ja laatukirjallisuus

Kirjoittaminen syntyy siitä, ettei ole mitään tekemistä. Aivot alkavat vaeltaa kiertotietä sen sijaan, että ajatukset pyrkisivät maaliin viivasuoraa asfalttia. Kun tapahtuu monenlaista, josta kenties voisi raapustaa, ei mitään tule mieleen. Siinä oli päivän syvällinen anti. On aika kirjoittaa tärkeämmistä asioista.

Naisen osa on karu, varsinkin kun sitä vertaa miehen elämään mitättömine vaatimuksineen. Naisen on ostettava uimapuku, jos hän halajaa uimaan. Mökkirannassa sitä ei tarvita ja se onkin taivaallinen uintipaikka. Mies menee uimapukukauppaan ja sanoo tarvitsevansa uimahousut, myytä antaa simmarit ja mies maksaa ostoksensa. Myyjä laittaa mustat uimahousut muovipussiin ja ojentaa miehelle. Toimitus on ohi muutamassa minuutissa.

Unohdin bikinini Vierumäelle huoneemme kuivauskaappiin, joten minun oli ostettava uudet, sillä lähden perjantaina Italiaan ja on mahdollista, että siellä voi uida ja todennäköisesti tarvitaan sitä tarkoitusta varten jonkinlainen asustus. Kävimme aikoinaan ex-mieheni kanssa nudistirannalla Kreikassa ja hänen pakaransa paloivat.

Menin uimapukuliikkeeseen, halusin napakan uimapuvun, joka olisi raikkaan värinen. Myyjä kantoi sovituskoppiin parikymmentä erilaista ja erikokoista uimapukua, joista yksi sattui olemaan sopiva. Ostin samassa hurmoksessa bikinit. Mikään ei ole ikävämpää kuin tiukan huonosti luistavan materiaalin kiskominen hikiselle iholle.

Sen jälkeen kävelin kirjakauppaan ostamaan ylioppilaslahjaksi lahjakorttia. Kuljen päivittäin kirpparin ohi, liikkeen ikkunassa on sellofaaniin kiedottuja lahjaesineitä. Ei kiitos. Nuori mies saa valita itse, mutta joutuu pakosta sivistämään itseään, eikä pysty ostamaan lahjarahalla sinisiä enkeleitä kuten minä aikoinaan tein. Ostin siis lahjakortin. Kotona aloin miettiä, oliko lahjan arvo riittävä. Palasin kauppaan ja latasin korttiin 10 euroa lisää. Minun oli tarkoitus lähettää lahja,mutta en tiedä mikä nuoren miehen sukunimi on. Kirjakaupan myyjä yritti tarjota siinä sivussa minulle tarjouspokkareita. Aioin sanoa, että ne olivat huonoja, sanoin sen sijaan kohteliaasti, että minulla on kotona niin monta kirjaa lukematta. Nyt leimauduin sivistymättömäksi kirjallisuutta harrastamattomaksi henkilöksi. Pitää mennä huomenna samaan kauppaan ostamaan laatukirjallisuutta.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Ekologinen omatunto kolkuttaa

Kohta kaksi vuorokautta on kulunut eurojen, yleiseurooppalaisten pituus-ja tilavuusmittojen sekä kehittyneen LVI-tekniikan ulottuvissa. Enää naisihminen ei kimitä "half pint of lager" vaan tilaa reippaasti pienen tuopin. Tämä muutos on vienyt voimat. Pääsin eilen uneen vain kemiallisten valmisteiden avulla. Aamulla väsytti, ei huvittanut töihin lähtö. Ajoin pyörällä vesisateessa punainen sadeviitta lepattaen. Sadeviitan alla kannoin reppua, joten näytin ihan kyttyräselkäiseltä Notre Damen hirviöltä. Unohdin viitan pukuhuoneen naulaan: toivottavasti huomenna ei sada.

Johtuen kolmen viikon poissaolosta ja kerääntyneestä sähköpostisaastasta, en juurikaan ehtinyt työhuoneestani työkavereiden kanssa seurustelemaan. Eräs yksikkömme työntekijä on useasti sairastunut virtsatietulehdukseen (hänellä on siihen taipumusta) sillä hän ei ole koko päivänä ehtinyt tyhjentää rakkoaan ja siellä E Coli bakteerit ovat sitten iloisesti lisääntyneet.

Tällä viikolla potilailta kerätään arvio toiminnastamme. Kiva kun arviointiviikko on kaikkien tiedossa. Saan varmaan huonot pisteet: kysyin potilailta samat asiat kolmeen kertaan ja sekosin sanoissani.

Tänään oli erään säätiön apurahan toiseksi viimeinen hakupäivä. Arvelin, että anomus on saatava postiin. Puolessa tunnissa tein hävettävän huonon anomuksen, jolla hain rehvakkaasti 30 000 euroa omaan ja tutkimushoitajan palkkaan. Homma menee yleensä niin, että jos anot 3000 e, niin saatat saada 1000. En tule kuitenkaan missään tapauksessa saamaan 10 000 euroa, mutta kuka kieltää yrittämästä. Oikeilla tutkijoilla (en ole oikea tutkija) menee suuri osa ajasta rahoituksen hankkimiseen ja myöhemmin sen selvittämiseen mihin rahat on tullut tuhlattua.

Tulostin taas boarding passit. Perjantaina lähden Rynkyllä Italiaan. Elän ekologiseti, en omista autoa, lajittelen jätteet, kaikki menee hukkaan lentämisen vuoksi. Inhoan ja pelkään lentämistä ja saan siitä huonon omatunnon.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

London



Toivottavasti minulla on vielä joku lukija.

Barcelona voitti Manchester Unitedin Wembleyllä. Lähipubit saivat avata ovensa poikkeuksellisesti kello 8, joten tunnelma on varmasti ollut katossa. Eräs tuttuni oli saanut ostettua nettiarvonnan kautta liput tapahtumaan, kysyin mihin hintaan hän myisi liput, miehen kipuraja kulki 5000 eurossa. Vielä perjantaina tarjous oli korkeimmillaan 1500 euroa, en tiedä miten lopulta kävi.

Lähdin maanantaina ystäväni ja työtoverini V:n kanssaLontooseen yhdistetylle loma- ja koulutusmatkalle. Matkustimme kaupunkiin Rynkyllä (Ryan Air), olimme maksaneet priority boardingin, joten saimme valita istuimet varauloskäytävän vierestä. Kone ei jostain syystä tehnyt pakkolaskua, joten saavuttamamme hyöty rajoittui suurempaan jalkatilaan. Olimme Lontoossa aikataulussa, joten saimme nauttia Rynkyn fanfaarista ja hehkuttelusta "mikään muu lentoyhtiö ei ole yhtä hyvin aikataulussa". Asia perustuu kylläkin enemmän pienten vähemmän ruuhkaisten kenttien käyttöön.

Ajoimme bussilla Victorian asemalle, jonka lähellä hotellimme sijaitsi. Nautimme erinomaisen illallisen hotellin lähellä sijaitsevassa vaatimattomassa intialaisessa kuppilassa. Ravintolan seinällä oli kehystettynä useita hyvästä hygieniasta pokattuja awardeja. Vay Uog (en oikeasti muista nimeä) oli saavuttanut hygienian alalla ensin tason kaksi ja lopulta ulottunut kolmanteen puhtauden portaaseen.

Tiistaiaamuna suuntasimme Leischester squaren lipputoimistoon ostoksille. Ostimme samalle päivälle musikaaliliput sekä päivä- että iltanäytöksiin, seuraavalle päivälle hankimme vain iltanäytösliput. Lippuja kaupannut nainen oli innoissaan hulludestamme ja sanoi "I love you". Liput saimme myöhäisen ostoajankohdan vuoksi puoleen hintaan.

Ensimmäinen musikaali kertoin Frankie Vallista ja hänen orkesteristaan Four Seasons. Upea esitys, miehet osasivat laulaa ja näytellä. Vauhti oli hengästyttävä, monet kappaleet tuttuja. Yleisö oli täysillä mukana ja nousi lopussa jammailemaan. Vessassa altaan vierellä oli kaksi hanaa, toisen vieressä varoitettiin, että vesi saattaa olla vaarallisen kuumaa.

En kuulunut illan musikaalin kohderyhmään vaikka olenkin blondi (Legally Blonde). Ammattitaitoinen tekele tämäkin oli. Hauskin oli laulu, jossa lakituvassa pohdittiin, oliko eräs mies homo vai eurooppalainen, alkuperäinen musikaaliversio on tehty USA:ssa. Hupaisaa lukea, millä hyperadjektiiveilla musikaalia mainostettiin: ridiculously enjoyable, utterly brilliant, sensotionable hilarous, amazing...

Seuraavan illan musikaali oli klassikko Les miserables. Visuaalisesti loistava, upeat laulajat, kaunista musiikkia, hieno tarina... Vieressä pari nuorta miestä pilkki ja näpräili kännyköitään esityksen ajan. Muutenkaan teatteriin ei suhtauduta samalla hartaalla kunnioituksella kuin Suomessa, katsomossa syödään ja juodaan, hihkutaan ja buuataan.

Kongressikin pitänee mainita. Osallistujia oli 16 500, järjetön määrä ihmisiä. Kongressikeskukseen pääsi metro-juna yhdistelmällä ja matka kesti 45 minuuttia, sisältäen kaksi vaihtoa: District line- Jubilee line ja juna. Ihmisten parveilu toi pakosta mieleen muurahaisten puuhastelun. Viisastuttu on, olen kantanut korteni suomalaisen lääketieteellisen tutkimuksen kekoon esittämällä kongressissa posterin. Seinälle sitä levitellessäni huomasin, että kirjoittajien työpaikat olivat unohtuneet. Seisoin posterin edessä säädetyn pari tuntia.

Kongressi-illalliset järjestettiin vanhassa Fish Market hallissa. Sali oli naamioitu Harry Potter elokuvien koulun ruokasalin tapaan. Ruoan jälkeen esiintyi loistava Beatles cover- bändi. Arvokkaat tohtorit eri maailman kolkilta irroittelivat. Illalliselle osallistui kuulemma 1500 henkilöä. Suomessa ei tämän kongressin suuruisia tapahtumia voisi järjestää.

Pesukoneet pyörivät ja kisu kehrää vieressä. Huomenna olisi päästävä taas ylös epäinhimillisen aikaisin. Tekemättömät työt painavat harteita lysyyn.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Jäähyväiset läppärille

Heitän helliä jäähyväisiä läppärille, sohvalle ja kissalle. Vaihdoin puntia ja löysin jälkeenpäin viime kesän Skotlannin reissulta jääneen puntanipun (nippu on kenties liioiteltu ilmaus).

Son moro!

Ukkometso

Palasin tänne hetkeksi marisemaan, poistun tänään, joten älkää huolehtiko. Lähden Zumban pilaamilla reisilläni Ryan Airilla Lontooseen ja palaan takaisin, kun taivaalle mahdollisesti kerääntyvät tuhkapilvet suovat, kuitenkin viimeistään vajaan viikon päästä. En ota läppäriä mukaan.

Voi islantilaisparkoja. Olen kerran käynyt Islannissa: maa on hieno. Siellä ollessani pidettiin paikallinen taiteiden yö. Reykjavik oli täynnä bändejä ja innokkaita juhlijoita. Maassa ei ole käärmeitä, puita on vain sievien omakotitalojen pihoissa, teiden vierillä näkee sympaattisia islanninhevosia. Sievät talot ovat tehty aaltopellistä. Vessoissa ei ole käsipaperia, kaikki paperi on arvokasta, sillä se on tuotava kaukaa. Koskaan ei voi tietää onko lammikoiden vesi kuumaa vai kylmää. Suihkussa voi aistia lievän rikintuoksun. Blue Lagoon-kylpylässä loikoilimme vedessä, joka oli lämmintä sinistä maitoa, ympärillämme harmaata laavakiveä.

Katsoin eilen ohjelman, jossa neljä naista vierailee toistensa häissä ja arvostelee toistensa juhlat. Sulhanen esiintyi vain alttarilla, häät ovat naisten juhlat. Minun eiliselle katsomiselleni on kuulemma englanninkielinen määritelmä: pleasure quilty watching.

Keskustorilla on tänään Kultajuhlat. Pate Mustajärvi tulee sinne esiintymään. Aamulehti kehoittaa opettelemaan juhlaa varten ulkoa Ukkometso-kappaleen kertosäkeen sanat:

Suomenniemellä, suomen kielellä
äijät huutaa lailla perkeleen
ja kun Suomi pelaa lätkää
se iskee joka jätkään
kaljaa koneeseen ja Ukkometsoon.

Äijäuhoa, joka on joidenkin kohdalla melkein söpöä, pääasiassa kuitenkin vastenmielistä. Pate Mustajärvi ei käsittääkseni enää käytä alkoholia, muistan lukeneeni asiasta jostain lehdykästä.

Enää ei tarvinne selitellä miten mukavaa onkaan matkustaa, vaikka osittain onkin kyseessä työreissu. Pitää lähteä nostamaan vähän puntia, kun ne englatilaiset eivät ole punnista luopuneet, kuten eivät myöskään vanhoista pituus- ja tilavuusmitoista ja vesihanoista.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Tulivuorenpurkaus

Vaikka hairahduin viikonloppuna urheilun puolelle, viihdytän teitä runoilla. Toisen laitan tähän tulivuorenpurkauksen kunniaksi ja toisen muuten vaan. Ne ovat Vilja-Tuulia Huotarisen kokoelmasta Iloisen lehmän runot (WSOY 2009)


Tulivuorenpurkaus tapahtuu
Aina jonkun sukupolven kohdalla
Mitä on sellainen hyvä jota kukaan ei voi ottaa pois?
Lennätän leijaa

Pitelen narusta kiinni
Huumorin varjo seuraa
Tulisen auringon alla
Sisälläni aloittaa kikatuksen uudenlainen kello
--------------------------------

Mykkä kesäkuu, en liioittele
Tappelen suruani vastaan
Se on sama kuin surun puolesta
Räpyttelen silmiä
Räjäyttelen ohikulkijoita
Tukehdun hellyyteen
Kaikkeen tottuu
Mistä sanoo:
Siihen ei totu koskaan

Liikuntayliannostustila

pe 20.5

Kisunhoitaja tulee hakemaan avainta ja katsomaan kisua "Miten söpöt tassut" hän ihastelee. Lähden junaan, jolla minun kuuluu kulkea Toijalaan ja loppumatka Vierumäelle on tarkoitus taittaa ystävän kyydissä. Niin oletin (en oikeastaan kuunnellut mitä ystävä minulle puhelimessa sanoi). Ihmettelin kyllä aikataulujemme kohtaamattomuutta. Seison Toijalan asemalla kun M soittaa ja kysyy missä olen. Kerron olevani aseman edessä kuten puhe oli. Olemme molemmat rautatieaseman edessä, mutta eri aseman. Noin puolen tunnin päästä pääsen vihdoin taas junaan, jolla matkustan Hämeenlinnaan, jossa M odottaa. P, M:n mies tulee laiturille vahtimaan, että varmasti nousen oikeaan junaan. Matkalla Tampereelta Hämeenlinnaan tein siis välilaskun Toijalaan. Olen iloinen kun kerrankin minulla on joku saattamassa.

Informaatiotilaisuudessa on vain naisia, Zumba on naisten juttu. Kaikki kertovat vuorotellen kotipaikkansa ja syynsä tänne saapumiseen. Lähes kaikilla motiivina on irrottautuminen lastenhoidosta. Useat harrastavat Zumbaa monta kertaa viiikossa. Kyse on siis paosta. Pakoon on lähdetty ystävättären kanssa tai suuremmassa porukassa. Kerromme juhlivamme 50-vuotispäiviä neljän naisen voimalla. Kuvittelen kuinka muut ajattelevat "Noin vanhanakin voi siis liikkua!" Liikunnanohjaaja näyttää pelottavan reippaalta. Naisella on lihaksikkaat käsivarret. Hän korostaa toistuvasti, ettei askelilla ole niin väliä kunhan hiki lentää.

Tanssimme Afroa, mielestäni se ei ole "aitoa", sillä taustalla ei ole "elävä" rumpali vaan levy. Juomme illalla kuohuviiniä ja syömme mansikkakakkua.

la 21.5

Aamu alkaa salsalla ja baccatalla. Sen jälkeen tanssimme salsaa: ohjaaja ei pidä salsa-askeleessa siihen kuuluvaa taukoa. Olen Kuuban pilaama valittaja. En kylläkään valita opettajalle vaan ystäville. Reggaeton ei ole seksiä tihkuvaa kuten Kuubassa. Vesijumppaamme, välillä on palauttavaa kävelyä, jonka jätämme väliin ja palaudumme päiväunilla. Viimeiselle tunnille tulee opettajaksi lihaksikas armyhenkinen nainen, pelkäisin, jos tulisi pimeällä kadulla vastaan. Illallisen jälkeen nukuttaa niin, että olen unessa jo klo 21.

su 22.5

Pohdin teoreettista kysymystä: minkälaista olisi olla liikunnanohjaaja? Tälläisiä syvällisiä ajatuksia tulee mieleen Vierumäellä.

Zumbaamme loppuzumbat ja harrastamme Chi-ball nimistä liikuntaa. Kyse on lähinnä venyttelystä, pallot tuoksuvat erilaiselle ja tuoksun mukaan joko rentoutuu tai virkistyy. Kun näin sanotaan niin silloinhan se näin on. Otin varmuuden vuoksi virkistävän pallon. Siitä huolimatta nyt väsyttää, joten tein varmasti jotain virheellisesti.

Olisi pitänyt ottaa muistia parantava pallo niin kamat eivät olisi jääneet huoneen kuivauskaappiin.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Zumba

Siivosin kaapin, jossa sijaitsee roskis, minulla on kuurauksen jäljiltä suorastaan uudistunut ja puhdistautunut olo. Kaapin pohjassa on pyöreä reikä, josta olisi mahdollisesti tarkoitus kulkea joku putki, mutta jostain syystä ei kulje. Imuroin tästä aukosta appelsiininkuoria ja muumioituneen riisipiirakan palan. Kun lapset olivat pieniä löysin kerran kirjahyllystä nakin. Se oli virheetömän näköinen, mutta kova kuin pieni kynttiä, joita aikoinaan poltettiin joulukuusessa.

Kuuntelen radiosta ohjelmaa, jossa haastatellaan 63-vuotta täyttävää kansanedustajaa, herra Laaksoa. Hän kertoo ajasta, jolloin rukouslauantaina oli tanssiminen kielletty. Rukouslauantaina Renegades- yhtyeen konsertissa nuoret hytkyivät ja koska näin rikottiin tanssimisen kieltävää lakia, kutsuttiin palokunta tyhjentämään konserttisali. Yhteiskuntamme on voimakkaasti maallistunut. Tapahtuuko sama joskus islamilaisissa valtioissa?

Katsoin eilen pätkän Satuhäät-ohjelmaa. Tuleva aviopari riiteli ennen vihkimistä niin, että häät olivat vähällä peruuntua. Morsian ei ollut enää ihan nuori tyttönen, mutta melko vahvasti tatuoitu. Siitä huolimatta hän hankki varsin kermakakkumaisen morsiuspuvun, kaasoilla oli sentään mustat asut. Ensimmäinen pappi, jonka pari tapasi ei ollut mieleinen ja sulhanen kirosi raskaasti ja sanoi eroavansa kirkosta heti vihkimisen jälkeen.

Miksi katsoin ohjemaa? En tiedä. Kuten huomaatte kysyn itseltäni ja vastaan itse. Meneehän se näinkin.

Olen viiveellä mukana nykyajan hömpötyksissä. Lähden tänään Vierumäelle naisporukalla viettämään Zumba-viikonloppua. Olemme varustautuneet kuohuviinillä, pähkinöillä ja tummalla suklaalla. Vietämme samalla erään ystävän 50-vuotispäivää. Lauantain ohjelma käynnistyy klo 7.30 aamiaisella, ohjelma jatkuu klo 21 saakka. Ohjelma sisältää tuon aamiaisen, lounaan,päiväkahvin ja hedelmän (!) sekä illallisen, kaikki muu aika on täytetty liikunnalla. Saa nähdä miten minun käy. Palaan siis koneelle vasta sunnuntaina ja kerron viikonlopusta jos yläraajani vielä toimivat.

torstai 19. toukokuuta 2011

Fytoplanktonlounas

Kävin lounaalla salaattipaikassa. Kun muuttaa rutiinejaan, niin sivistyy. Kuppilassa selailin aikakausilehteä, joka oli keskittynyt ravitsemukseen ja laihdutukseen. Aviisissa kerrottiin pariskunnasta, joka oli hurahtanut Super Foodiin. Tämä ruokavalion myötä ihmisen elimistö parantaa siinä olevat viat, jopa geenivirheet kuten Downin syndrooman, puhumattakaan pikkuvaivoista kuten MS-taudista. Pariskunta pisteli pipetillä fytoplanktonia suihinsa, samalla eineksellä elävät luonnossa jonkin sortin valaat. Pariskunta ei laita ruokaa vaan napsii luomubanaanilastuja, parapähkinöitä, inka- ja camcam-marjoja. "Eihän karhukaan tiskaa" totesi isäntä artikkelissa. "Eihän ihminenkään käy haaskalla" sanon minä. Emäntä oli raskaana, joka sekin oli tämän ihmeitä tekevän ravitsemuksen ansiota. Lasta ei luonnollisestikaan laiteta päiväkotiin tai kouluun kalapuikkoja syömään. Ruokavaliossa pisti silmään kaiken kotimaisen puuttuminen. Jokainen elää tavallaan, siitä huolimatta ihmetytti toimittajan suorastaan ihannoiva kritiikittömyys.

FB parantaa maailman

Heräsin lattialle putoavien kirjojen tömähdyksiin klo 5. Kisu siivosi kirjahyllyä. Käänsin kylkeäni ja yritin vaipua takaisin uneen. Kisu alkoi raapia makuuhuoneen ovea klo 5.30. Huokaisin ja kaivoin puhelimeni, olin saanut yhden sähköpostin. Katsoin blogiani, kommenteissa oli anonyymia tiukkaa kritiikkiä suomen (huom. pieni kirjain) kielen taidostani. Olin täysin valveilla, yritin puolustautua. Nousin ylös, poimin lattialta kisun kirjahyllystä pudottamat kirjat ja asettelin ne takaisin hyllyyn. Annoin kisulle ruokaa, kisu kömpi jakojeni päälle makaamaan ja kehräämään. Anonyymi oli herättänyt minut, en saanut enää unta, mietin vastaiskua, nousin ylös. Huomasin, etteivät sanomalehdet olleet postiluukkuni alla. Ärsyynnyin ja soitin jakelunumeroon, puheluuni ei vastattu, luukusta kolahti Hesari, Aamulehteä ei tullut. Keitin kahvia, tein tiibetiläiset riitit ja söin aamiaista, luin Hesaria. Ihailin kauniin punaisia varpaankynsiäni.

Kuten anonyymi huomasi, eivät välimerkit ole vahvinta osaamisaluettani (mikä sitten on, voisi joku kysyä ja sitä kysyn minäkin itseltäni). Olen vuosien mittaan unohtanut kaikki niitä koskevat säännöt. Kirjoittanut olen vasta kolmisen vuotta, joten mahdollisesti saan anteeksi. Runoja eivät välimerkkisäännöt koske, niinpä julistan tekstini runoiksi.

Kun kritisoin, noiden maailmaa syleilevien kopioitavien tekstien levittämistä FB:ssa, kommentoi FB-ystäväni M: kopioi tämä teksti statukseesi, jos et halua kopioida mitään statukseesi. Jos uskoisin, että FB-tekstejä kopioimalla maailma paranee niin kopioisin oitis.

Olin tyytyväinen huomatessani, että kesälleni oli siunaantunut vain kaksi sunnuntaipäivystystä. Olin iloinen asiasta kunnes huomasin, että toinen päivystys oli juhannuksena.

Aiemmin alani vuosittaiset eurooppalaiset kongressit sijoittuivat juhannukseen. Kerran saavuimme Suomeen juhannusaattona Ranskasta. Mitään kulkuneuvoa, jolla olisi päässsyt Helsingistä kotiin, ei löytynyt. Niinpä matkustimme taksilla ihanan K:n kanssa valoisassa aattoyössä mökeillemme (vanhempiemme mökeille). Joimme taksin takapenkillä kuohuviiniä, söimme patonkia ja juustoa. Saavuin mökille aamuyöstä. Aamulla sain siskoni ranskalaiselta ystävältä poskisuudelmat, illalla saunan jälkeen mies esitti pyyhe lanteillaan Kalevalaa ranskan kielellä mökkilaiturilla.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Huono ihminen

Minulla on henkilökohtainen syy pyytää jos kaikki voisivat laittaa tämän yhdeksi tunniksi statukseensa. Olen aika varma ketkä laittavat. Ajattele tuntemaasi ihmistä tai rakkainta jolla on ollut syöpä. Minun toivomukseni on että vuonna 2011 löydettäisiin vastalääke. Laittaisitko tämän tunnin sisällä, kunnioittaaksesi heitä jotka ovat taistelleet tai taistelevat syöpää vastaan. Toivon että näen tämän statuksessasi.
Edellä mainittu teksti on poimittu FB:sta. Se löytyy kopioituna useiden FB-ystävieni päivityksistä. En aion kopioida tätä enkä mitään muutakaan vastaavaa tekstiä statukseeni. Ensinnäkin teksti on kamalaa Suomen kieltä. Ihmiset, jotka näitä levittävät voisivat opetella suomea. Toisaalta asiasisältökin on ihan hölmö. Kuvitteleeko joku tosiaan, että olisi löydettävissä joku vastalääke, joka tehoaisi kaikkiin syöpiin. Mitä vaikutusta yleensäkään on sillä, että FB:ssa hirmuisesti kannatat tai vastustat jotain asiaa.

Olen huono ihminen. Huono, huono, huono.

Mutta minulla on kauniin punaiset varpaankynnet. Huono ihminen, jolla on kauniit varpaankynnet on selvästi siedettävämpi kuin huono ihminen rumilla varpaankynsillä varustettuna. Nainen, jolla on kauniit punaiset varpaankynnet saa paljon anteeksi, ainakin toivon niin, sillä laitoin aika jyrkän edellistä tekstiä kritisoivan kommentin FB- päivitykseeni. Minulla ei kohta ole yhtään FB-ystävää.

Toisaalta minulla on kymmenen kaunista punaista varpaankynttä.

Irlantilainen Portugalin suomalainen

Aamulehti on taas Aamulehti, ei enää Kultalehti. Nyt alkoi arki ja jääkiekkoilijoiden humalaisen juhlinnan kritisointi. Huuma on ohi.

Aki Kaurismäki sanoo asuinpaikassaan Portugalissa olevansa Irlannista, kertoo Hesari. Suomen nykymaine äärioikeistolaisena ei miellytä. "Kun suomeen tulee kolme romania, niin kansakunta on paniikissa". Turvapaikanhakijoiden määrä on Suomessa puolittunut, siitä huolimatta asiasta on tehty maan suurin ongelma. Yksittäiset lehdissä uutisoidut käännytystapahtumat tuntuvat todella epäreiluilta. En ole psykiatri, mutta ne vähät pakolaiset, joita olen työssäni tavannut ovat yleensä olleet syvästi masentuneita. Aki Kaurismäki on suosikkini, on ollut sitä jo ensimmäisestä elokuvastaan lähtien. Hienoa, pian pääsemme taas näkemään hänen elokuvansa Le Havre.

Ennen mokaukset unohtuivat pian. Nyt niistä tehdään hauskoja filmejä You Tubeen. Sellainen on saatavissa Suomen jääkiekkovalmentajan humalaisesta kaatumisesta. Taustalle on miksattu Mertarannan selostus. Kyllä minuakin huvitti, sitten vähän säälitti miesparka ja hänen perheensä.

Nyt olen siis riittävästi paheksunut muita. Pitäisi varmaan aloittaa itseruoskinta. Tämän päivän ohjelmassa on mm. lounas ystävän kanssa, jalkahoito ja päivällinen Tampereen uudessa suosikkiravintolassa Berthassa. Minulla ei ole syöpää ainakaan paksusuolessa ja selvisin colonoskopiasta ja päivä on kaunis. Tuon kirjoitettuani tuli mieleeni, että miltä moinen kommentti tuntuu niistä, joilla on syöpä. Älkää huolehtiko, kyllä minullekin se vielä tulee, jos ei syöpä niin sitten koronaaritauti tai aivohalvaus, jollen sitten jää sitä ennen auton alle. Tasapuolisuuden nimissä on mainittava vielä diabetes ja erilaiset reumataudit.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Kohelo



Tämä on pakko linkittää.

Luin suolentyhjennyksen ohessa Johanna Sinisalon romaanin Linnunaivot, olin aiemmin lukenut ainoastaan hänen Finlandia-palkitun romaaninsa Ennen päivänlaskua ei voi. Minua on vieroittanut hänen kirjoistaan käsitys siitä, että kirjailijan teokset ovat jotain fansasiaa tai mitä lienee. Kirjailija kävi Viidassa puhumassa ja suorastaan kutistuin hänen itsevarmuutensa alla. Mitään parempaa suolentyhjennyskirjallisuutta ei voi kuitenkaan kuvitella kuin tämä. Romaania ei malttanut laskea käsistään edes vessakäyntien ajaksi. Minä ainakin luin kirjaa kuin jännityskertomusta.

Romaanissa Heidi ja Jyrki lähtevät yhdessä vaeltamaan Tasmaniaan hyvinkin vaativille reiteille. He hädintuskin tuntevat toisensa ennen lähtöä. Jyrki on hyvin ehdoton siinä miten luonnossa on liikuttava ja mikä on oikeaa vaeltamista, mikä turistien pelleilyä. Hän on pelottava kuin joku lahkolainen, ruokakin on laskettu grammalleen, eikä Heidi saa ostaa kaupasta himoitsemansaa keksipakettia. Päivämatkat venyvät kohtuuttomuksiin. Vaellusreitin kuvaus suorastaan imee mukanaan. Koko ajan ilmassa on jotain uhkaavaa, luonto ei ole pelkästään kaunis vaan vaarallinen. Toisaalta ihminen on luonnon pahin vihollinen. Kursiivilla välillä kerrotaan jonkilaisen psykopaatin teoista, ihan varma en ole tämän henkilön yhteyksistä pariin. Loppu kirjassa on onnistunut. Suosittelenkin tätä lämpimästi kaikille kolonoskopiaan valmistautuville.

Suolen sisäinen kauneus

Minulla on maaluksellisen kaunis suoli, olen nähnyt sen ihanaiset seinämät, joissa hentoiset suonet maalaavat herkkiä kuvioitaan (huomatkaa lyyrinen kuvaukseni). Pahista ei tässä tarinassa löytynyt: ei merkkiäkään syövästä. Tutkimus oli epämiellyttävä ja hetkellisesti kivulias, mutta siedettävyyden rajoissa.

Tutkimukseen valmistautuminen oli työlästä. Jouduin juomaan viisi litraa suolaisen makuista nestettä ja juoksemaan vessassa. Jostain syystä minua alkoi paleltaa. Skopisti kehui tyhjennykseni erinomaisuustta, olin kehuista mielissäni.

Miten voikaan kaupan valmispinaattikeitto maistua taivaalliselta.

Kasvatan tukkaa

Aamulehti on tänäänkin Kultalehti. Istun sohvalla ja latkin Colonsteriliä. Ei voi kutsua erityiseksi makunautinnoksi. Tutkimus hirvittää ja samalla mietityttää, mitä sitten jos löytyy jotain pahaa. Meillä lääkäreillä on usein sellaisia suuruuskuvitelmia, etteivät sairaudet meitä koske. Nämä kuvitelmat ovat tarpeen omaksi suojaksi, on helpompi elää näin. Juomaa pitäisi litkiä litra tunnissa, puoli tuntia on kulunut ja kurkusta on mennyt alas vasta kaksi desiä.

Huomaan, että melko paljon aikaa ja energiaa kuluu siihen, että suunnittelee ravitsemustaan ja nauttii ruokaa, varsinkin näin vapaalla. Tänään sitä ei tarvitse miettiä.

Kuljen kylpytakissa, pitää pukea päälle. Päivällä pitää olla vaatetettuna. Ei saa haahuilla yöpuvussa. Siitä alkaa alamäki, joka on jyrkkä ja liukas kuin hyppyrimäen alarinne.

Viikonlopun runo jäi julkaisematta. Runo on suosikkini Anja Erämajan proosaruno kokoelmasta Laulajan paperit WSOY 2005:

Volyymia

Naapuri kysyy hankitaanko liiketunnistin roskisten viereen. En tiedä, kasvatan tukkaa. Raavin nilkkaa ja kasvatan tukkaa.Aamulla vedän housut jalkaan, tukka kasvaa. Illalla katson televisiota, nopeita, nasevia tyttöjä napakoissa puseroissa, kiiltävät pitkät hiukset. Kasvatan tukkaa ja se kasvaa vaikka luomet on painettu kiinni. Vaikka istun kampaajalla ja ja saksista kuuluu lopunajan musiikki. Selaan lehteä, lehdessä kysytään otanko mieluummin tyylitajuisen mutta heikon, hauskan mutta lihavan vai rikkaan mutta äitisidonnaisen. En tiedä, tuuletin pyörii naaman edessä, pään yllä heiluu karvainen käsi, keltainen hiha, pikeepaita, kauluksessa tumma pää. Kansainvälinen meininki. Radio soi, suortuvia lentää ilmassa. Meillä päin oli tapana kerätä talon hiukset ja karvat kirjekuoreen ja kutoa niistä nuottalapasia.

Kun tukka on valmis, kun viisarit ovat kaakossa, hiuksissa volyymia, taajuuksia, kaikua, kun hiuksista voi käännellä, väännellä majakan, laivoja, kun päätä heiluttamalla nousee myrsky ja meri velloaa, kun tukka on valmis, ei ole mitään syytä poistua pihalta, nousta tuolilta. Kun tukka on valmis, ei ole mitään syytä poistua pihalta, nousta tuolilta. Kun tukka on valmis, portista tulee joku. Hän soihtua kantaen, maihinnousukengät jalassa. Eikä yksikään ruoho taivu hänen askeltensa alla, huoju ei heinä.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Tutkimus

Menin eilen nukkumaan toisen erän jälkeen. Väsytti ja toisaalta pelotti, että menetän jotain korvaamatonta. Nukuin huonosti, sillä epäilin tehneeni väärän päätöksen. Myöhemmin minun oli pakko tarkistaa puhelimesta miten oli käynyt. Asia kyllä selvisi ulkoa kuuluvan metelin perusteella. Tein väärän päätöksen. Itsetuntoni ei noussut. Runoilija Risto Ahti sanoi, että jos päättää jotain ja tekee sen niin itsetunto nousee. Esimerkkinä hän kertoi kuinka oli päättänyt katsoa 10 minuuttia ulos junan ikkunasta, tämä ei onnistunut, sillä konduktööri saapui. Hänen itsetuntonsa ei tällä keinoin todennäköisesti noussut, sillä hän repsahti päätöksessään.

Olen menossa huomenna paksunsuolen tähystykseen. Päätin suorittaa toimenpiteeseen alistumisen lomalla, ettei minun tarvitse asiaa töissä selittää, nyt sitten kerron siitä kaikelle kansalle täällä. Ostin apteekista viisi pakkausta Colonsteril nimistä jauhoa, jonka huomenna sekoitan veteen. Tuota kammottavaa juomaa on juotava yhteensä viisi litraa. Tähystykseen valmistavassa ohjeessa kehoitettiin heikotuksen ja pahoinvoinnin estämiseksi juomaan limsaa, ostin sitä kaksi pullollista. En juo koskaan limsaa. Suositeltiin myös hedelmäkarkkien syömistä, ostin niitä pussillisen, josta olen nyt syönyt puolet. Niitä ei kylläkään kehoitettu syömään tutkimusta edeltävänä päivänä. Pelkään tutkimusta kuollakseni ja ostin myös rauhoittavaa lääkettä.

Olen saanut yhden lukijan lisää: tervetuloa. En pelkää, että määrä laskee alle 70 sillä minulla on varalla tuo yksi tärkeä uusi lukija. V sanoi, etten saisi julkaista noita pikkutarinoita blogissani vaan minun olisi tarjottava niitä kustantajalle. Hienoa, että joku uskoo minuun. Itse en usko.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Euroviisut

Joka kevät Eevi oli yhtä vakuuttunut: tänä vuonna Suomi voittaa Euroviisut. Vuodesta toiseen voitto kuitenkin kaatui muiden Euroopan maiden ymmärtämättömyyteen. Marion Rungin Tipitii oli reipas ja pirteä iskelmä, joka lopulta sijoittui seitsemänneksi. Eevi nuoli vuoden haavojaan. Seuraavana vuonna hän oli taas ihan varma, että voittaja olisi Laila Halmeen esittämä kappale Muistojeni laulu, jostain syystä kaunis laulu ei saanut yhtäkään pistettä. Ainoa lohdutus oli, että Ruotsikin jäi pisteittä.

Joka kevät sama toistui, Eevi asettui television ääreen suurin odotuksin ja joutui pettymään. Eevi ei kuitenkaan ollut helposti lannistuvaa tyyppiä. Suomen huonon menestyksen syyksi arveltiin Suomen kieltä, joka oli monelle Euroopan asukille outo. Vihdoin vuonna 2000 esityskieli vapautui. Suomellakin oli täydet mahdollisuudet voittoon. Sinä vuonna Suomen edustaja Nina Åström esitti laulun A little bit, kappale sai peräti 18 pistettä, joilla se jäi kauaksi kärjestä.

Kun Suomen karsinnat voitti kamala Lordi hirviömaskeineen ja hevisoundeineen, Eevi häpesi. Hän katsoi Suomen maineen lopullisesti menneen. Eevistä kaikkien aikojen kaunein Suomen euroviisu oli Seija Simolan esittämä Anna rakkaudelle tilaisuus, jolla laulaja tuli toiseksi viimeiseksi. Vuonna 2006 Eevi ei katsonut Euroviisuja ollenkaan välttyäkseen Lordin tuottamalta häpeältä ja häviöltä. Se olikin ainoa vuosi, joka jäi Eeviltä väliin. Aamulla hän sitten kuuli radiosta Suomen voitosta. Kappale soitettiin radiossa, ei se nyt ihan kamala ollut kun ei niitä hirviöitä nähnyt.

Välillä on Suomen tie katkennut jo semifinaaleihin. Siitä huolimatta Eevi on joka kevät yhtä toiveikas. Jonakin päivänä muutkin maat ymmärtävät suomalaisen kevyen musiikin hienouden ja Suomi saa voiton. Eevin kannustuksen puutteeseen menestys ei ainakaan tyssäisi.

Monotanssit 2

Kansakoulussa Tarja hiihti siskonsa vanhoilla liian pitkillä puusuksilla. Sukset olivat merkiltään Järviset. Ne tuntuivat olevan eriparia ja pyrkivät jatkuvasti ristiin. Sauvat olivat niin pitkät, että Tarja ei saanut pieniä lapaskäsiään kunnolla pistettyä niille tarkoitettuihin lenksuihin. Monot ja siteet eivät sopineet kunnolla yhteen ja sukset irtosivat tuon tuosta. Jatkuvasti Tarja rämpi lumihangessa karannutta suksea hakemassa. Hiki valui pitkin selkää. Suksien pohjiin kertyi paksu kerros painavaa märkää lunta.

Koulun hiihtokilpailut olivat talven merkittävin tapahtuma. Hiihdettävä matka oli kaksi kilometriä. Aamulla Tarja valitti äidille vatsakipua, äiti ei armahtanut, vaan kouluun oli mentävä. Tarja lähti sivakoimaan toiseksi viimeisenä, ensimmäisen sadan metrin aikana, myöhemmin lähtenyt, luokan pulskin tyttö ohitti Tarjan. Tyttö huusi kovaan ääneen ”Latua!”. Tarja väisti ladun viereen ja samalla toinen suksi irtosi. Viiden minuutin taistelun jälkeen Tarja sai suksen takaisin jalkaansa. Kahden kilometrin matkalla suksi irtosi yhteensä kuusi kertaa. Jyrkässä mäessä Tarja kaatui mahalleen, suksien ja sauvojen sekä raajojen järjestykseen kokoaminen vei pitkään. Kun Tarja saapui maaliin, odottamassa oli enää Tarjan hiihtohullu opettaja, ajaksi napsahti tunti ja 15 minuuttia. Kuuma mehu ja keksit oli jo viety pois. Voimistelu- ja urheilunumeroksi Tarja sai kuutosen.

Tarja päätti, että aikuisena ei laittaisi koskaan suksia jalkaansa ja tämä päätös myös piti. Suomessa on vaikea olla hiihtämättä. Tämän maan kansalaisten kuntoa on perinteisesti rakennettu hiihdolla. Työkaverit vertailivat hiihtokilometrejä, innokkaimmat lähtivät ladulle heti kun ensimmäinen lumihiutale leijui taivaalta ja viimeiset kilometrinsä he hiihtivät puoliksi nurmella.

Hiihtokammoinen Tarja pärjäsi jotenkuten kunnes kaverit alkoivat tehdä Saariselän hiihtoreissuja. Joka kevät he lähtivät pohjoiseen. Kahvihuoneessa he naureskelivat pohjoisen sattumuksille, yleinen periaate kylläkin kuului olevan, ettei napapiirin takaisia tapahtumia etelässä muisteltu, ei ainakaan ääneen.

Työkaverit kertoivat Tarjalle, ettei hiihtäminen pohjoisessa olisi välttämätöntä. Tärkeintä olivat monotanssit, jonne monet hiihtivät, mutta tulivat sukset taksin katolla takaisin majapaikkaan. Seuraavana keväänä Tarjakin lähti mukaan. Matka Saariselälle taittui bussilla, jossa soi Souvarien Lapinhumppa. Kaverukset asettuivat hotelli Laanihoviin. Koko porukka pukeutui hiihtoasuihin ja veti jalkoihinsa monot. Tarja oli hankkinut punaisen hiihtoasun, jota voisi käyttää myöhemmin lenkkiasuna. Monot hän lainasi siskoltaan, ne olivat liian suuret, mutta kun niihin laittoi paksut villasukat, niin kyllä ne kelpasivat. Naiset lähtivät kuuluisiin monotansseihin. Naisjoukko raivasi tiensä täpötäyden ravintolan baaritiskille ja tilasi juotavat. Tarja osti ison lasillisen makeaa päärynäsiideriä. Ravintolan nurkassa bändi veti Kultaista nuoruutta. Tanssilattia oli niin täynnä, että hiihtoasut pitivät sihisevää ääntä hankautuessaan toisiaan vasten.

Tarjaa haettiin heti tanssiin. Miehellä oli sininen hiihtopuku ja harmaat monot. Nimettömässä kiilteli sormus. Monoilla tanssiminen oli alkuun hankalaa, mutta pian siihen tottui. Mies saattoi Tarjan takaisin työkaverien luo. Heti Tarjaa lähestyi mies harmaassa hiihtopuvussa ja Tarjaa vietiin monohumppaan. Hetkeäkään Tarja ei saanut levätä, vienti oli hirmuinen. Kokeneimmat monotanssien kävijät sanoivat, että punainen väri oli atrappi, johon miehet tarttuivat kuin kala vieheeseen. Illalla naiset kävivät vielä Tunturihotellissa. He laittoivat päälleen parastaan, siellä suosio ei silti ollut kovin kaksinen.

Seuraavana päivänä he taas riensivät monotansseihin. Ravintolassa tuoksuivat kosteat hiihtovaatteet ja havuvesi. Tarja keinui punaisessa urheiluasussaan ja liian suurissa monoissaan parketilla joka ainoan kappaleen. Kävi hän kerran vessassa ja silloinkin kavaljeeri odotteli Tarjaa oven ulkopuolella.

Nyt Tarja on käynyt Saariselällä jo kymmenenä perättäisenä talvena, hän on ostanut kahdet omat monot, ensimmäiset kuluivat monotansseissa kolmessa vuodessa puhki, nämä viimeisimmät laadukkaat monot ovat kestäneet seitsemän vuotta. Joka kevät Tarja ostaa uuden punaisen hiihtopuvun.

Lupaustaan hän ei ole pettänyt: suksia hän ei ole jalkaansa laittanut, eikä laita.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Oma taivas

Osallistuin Viitapiirin Toukoseminaariin. Luennoitsijana toimi runoilija Risto Ahti. Osan hänen puheestaan ymmärsin, jotkut asiat jäivät hämärän peittoon. En ole riittävän syvällinen ja taiteellinen ihminen, joten käsityskykyni puutteellisuus ei ole mikään ihme. Kyse oli ihmisyydestä ja sen tasoista, joita kuvasivat termit: käräjäoikeus, hovioikeus ja korkein oikeus. Pitää olla rohkea, suora, tosi ja päättäväinen. Pitää mennä kehumaan vieraita ihmisiä kaduilla ja toreilla, ostaa heille ruusuja. Jos jotain tuttua vihaa niin pitää mennä kysymään "Miksi mä en tykkää susta" Kokeilen tätä heti kun menen takaisin töihin.

Pelkään runoilijoita entistä enemmän: Risto A näkee naisen raskaudentilan ennenkuin nainen itse sitä edes tietää, hän myöskin erottaa kuka on taiteilija ja kuka ei. Odotin jo, että hän käy meidät läpi ja minut köykäiseksi toteaa.

Runoilija sanoi "Jollei ihmisellä ole omaa taivasta niin hänellä on muiden helvetti". En tiedä ketä hän siteerasi (itseään?) joka tapauksessa se oli hienosti sanottu. Muutenkin tilaisuus oli innostava ja pitsa maukasta.

Yamma, Yamma

Nukuin yöni hyvin,heräsin vasta yhdeksältä, olen tänään pieni osanen mitalikansaa, Euroviisuvoittokin on odotettavissa. Mikäs tässä on ollessa.

Lapset kasvavat nukkuessaan, mahdollisesti minäkin venyn pituutta. Päälakeni on yhdessä mittauksessa saavuttanut 164.5 cm. Enää en anna itseäni mitata. Jos nyt alan kasvaa yletyn vihdoinkin hattuhyllylleni. Eilen Anttilassa lyhytkasvuinen nainen pyysi minua ojentamaan hänelle ylimmältä hyllyltä kissaruokapaketin, minä jättiläinen yletin siihen kun nousin varpailleni.

Kysyn silloin tällöin potilaideni pituutta. Eräskin iäkäs nainen väitti olevansa 170 cm, vaikka hän oli selvästi minua lyhyempi. Ehkä minäkään en oikeasti olekaan 164.5 cm vaikka niin luulen. Jos hän oli 170 cm niin minä olenkin 175 cm. Kohta en löydä mistään tarpeeksi pitkälahkeisia housuja.

Huonosti nukkuvat ihmiset lihovat helpommin kuin yön syvästi koisivat kansalaiset. Nyt alan laihtua, se muuten taisi jotenkin liittyä leptiini nimiseen hormoniin. Minä laihdun, mutta en saa enää mitään aikaiseksi sillä aikani kuluu nukkumiseen. Saattaa olla, että jaksan katsoa Euroviisut, jotka Suomi luonnollisesti taas voittaa. Mitäs niitä aiempia viisuja onkaan: "Tom, tom, tom", "Pump-pump", "Yamma, Yamma"...

perjantai 13. toukokuuta 2011

Suksilla tai ilman


Ymmärrän miltä peliriippuvaisesta tai askin tupakkaa päivässä vetävästä tuntuu kun ei pääse toteuttamaan riippuvuuttaan. Pääsin vasta nyt päivittämään blogiani. Olen aamusta lähtien tiuhaan huolestuneena havainnoinut bloggerin toimimattomuutta. Pari päivää elämästäni on hukkunut, mitä siitä, onneksi pääsin taas addiktioni pariin.

Viitapiiri on Viita-akatemialaisten, nykyisten ja entisten järjestö, joka järjestää pikkujouluja. En ole uskaltanut niihin osallistua, en ole kokenut itseäni tarpeeksi taiteelliseksi ja sitäpaitsi pelkään runoilijoita, he näkevät lävitseni ja kevyeksi toteavat. Pikkujoulukutsussa mainittiin mahdollisuudesta lukea ääneen omia runoja- siis mitä runoja. Uskalsin vasta nyt ensimmäistä kertaa ilmoittautua Viitapiirin tapahtumaan: huomiseen toukoseminaariin. Siellä puhuu runoilija Risto Ahti. Tilaisuuteen on ilmoittautunut 15 Viitalaista, osallistumismaksu on kympin ja sillä saa 15 euron pitsan. Tilasin varmuuden vuoksi Vegetarianin, ettei joku herkkä runoilija kärsi kun vedän kinkkupitsaa. Sitäpaitsi sulaudun paremmin massaan ruokavalinnallani.

Luin Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanin Harjukadun salakäytävät. Olen luullut sopeutuneeni Tampereelle, mutta koin kaupunki-ikävää tuota kirjaa lueskellessani, kuvattiinhan siinä tarkkaan Jyväskylää. Tourujoki, johon useat tapahtumat sijoittuvat on melkein parasta Jyväskylässä, samoin Harju. Kirjan sisällä on kirja (haukotus) Elokuvallinen elämänopas, jota siteerataan jatkuvasti, hyppäsin noiden sitaattien yli. Romaani on yhdistelmä lapsuuden kuvausta, rakkaustarinaa, fantasiaa, dekkaria sekä keski-ikäisen miehen elämän ironista kuvausta. Kaikkea on tupattu yhteen romaaniin liikaa, mutta pakko oli lukea loppuun. FB on tärkeässä osassa romaanissa, jossa on kaksi vaihtoehtoista loppua, toisen voi lukea netistä.

Kirjoitan Tarjasta, joka ei osaa hiihtää, mutta jolla on monot ja hiihtoasu, jotta hän voi käydä Saariselällä ravintola Laaninhovin monotansseissa. Tälläinen henkilö elää kuulemma oikeasti keskuudessamme.

torstai 12. toukokuuta 2011

Monotanssit

Luin jostain, että jos kärsii huonosta itsetunnosta, niin pitää harrastaa mielikuvaharjoitteita, jossa kuvittelee itselleen hyvän itsetunnon ja sitten miettii miten toimisi sen kuvitteellisen itsetunnon kanssa. Tänään olen yrittänyt soveltaa tuota ajatusmallia, huonolla menestyksellä.

Keksin kuitenkin uuden henkilön pikkujuttuihini: nainen, joka ei osaa hiihtää,mutta siitä huolimatta käy joka kevät Saariselällä. Hänellä ei ole suksia vaan ainoastaan monot, joita hän tarvitsee osallistuakseen monotansseihin.

Aito vohveli

Kirjoitin pitkän tekstin, joka katosi. Nyt painelen jatkuvasti tallenna nappia. En jaksaisi kirjoitta samoja asiota toistamiseen.

Pirkanmaan kirjoituskilpailun voitto tuli jo toisena perättäisenä vuonna kirjoittajaryhmääni. Onnea Minna-Riikka, olet sen ansainnut. Minä en saanut palkintoja, en edes kunniamainintaa. Mieleeni tuli, että voisin kenties kirjoittamisen sijaan vaikka hoitaa kuntoani. Suunnittelin lopettamista, kirjoitan kuitenkin vielä tarinan miehestä, joka laihduttaa itsensä ihannemittoihin syömällä HK:n sinistä lenkkiä.

Kävin eilen galleria Rajatilassa, kuljen usein gallerian ohi ja on helppo poiketa sisälle. Yläkerrassa oli esillä näyttely, jossa oli esillä mm. käytettyjä joogamattoja. Katselin näyttelyä pää taiteellisesti kallellaan kun mies tiskiltä tuli luokseni. Hän kertoi, että seinään nojailevat siivousvälineet eivät olleet osa taideteosta.

Gallerian alakertaan oli ripustettu hyvin naturalistisia alastonkuvia. Henkilöt seisoivat kuvissa sen kummemmin poseeraamatta. En ymmärtänyt näyttelyn sanomaa kunnes luin esitteen. Kuvien mallit olivat kaikki juuri kokeneet suuren elämänmuutoksen tai olivat juuri muutoksen kynnyksellä. Tuon tiedon jälkeen käsitin mitä valokuvilla ehkä tahdottiin viestittää.

Halusin eilen täydentää yhdistelmän kevät, aurinko, nainen ja puistonpenkki. Ostin jäätelön. Myyjä kysyi haluanko aidon vohvelin vai tavallisen. Mistäköhän materiaalista se tavallinen vohveli on tehty. Jostain muovikuidusta?

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Epäuskottava runouden harrastaja

Uskottavuuteni (se vähänen) on tämän jälkeen poispyyhitty. En ole murre-ihmisiä, mutta sunnuntain syntymäpäivillä oli pariskunta, joka puhui Rauman murretta. Tämä Heli Laaksosen runo on heille (he tuskin tätä lukevat, mutta silti).

Heli Laaksosta kuuluu kirjallisissa piireissä väheksyä. Hänet hyväksyttiin jotenkin niin kauan kuin hän pysyi Sammakko-kustantamossa, eikä taloudellisesti täysin hyödyntänyt menestystään.

Sänkyn kans

Tätä mää epäili. Mun sänk o masentunu.
Hän makka kaikep päivä pujamas
ja huaakaile vaan kova ääne.
Mää oti Mee naiste testi ja kyseli:

1. Onk paha miäl? O.
2. Eik mikkä huvit? Ei
3. Väsyttäk? Nimpaljessuksest.
4. Tulek uni? Ei millä.
5. Paruttak? Valla.
6. Nauruttak? Mikkä.
7. Ark kaattu pääl? Ko sein.
8. On vaikkia? Voi voi senttä.
9. Missä unelma ova? Hevom persses.
10. Es sunkka sää ittiäs
tappa meina? Onk sänkyjaloil kiivet
parvekken kaitte yli?

An mää auta.


Kopioin runon uuden runouden antologiasta "uusi ääni", toimittajina olivat Eino Santanen ja Saila Susiluoto. Kannattako antaa kokoelmalle nimi "uusi ääni", koska se on tuota pikaa "vanha ääni".

Kesän lapsi mä oon

En ole alkukesäihminen vaan loppukesänlapsi (oikeasti synnyin huhtikuussa). Siitä huolimatta työteho tahtoo kadota auringon valon vuoksi. Kun kerrankin paistaa niin mitä sisällä tietokonetta näpyttämään. Vapaus ei taida sopia minulle ja nyt varsinkin kun vuosilomaa ja tutkimusvapaata on peräkkäin, sotkeutuvat työ ja loma keskenään.

Aion todella nauttia lomasta: olen buukannut loma-ajaksi kaksi hammaslääkärikäyntiä ja paksusuolen tähystyksen. Olen aina ajatellut, että siihen tutkimukseen en ainakaan mene, nyt se sitten on ensi viikolla. Tästä päivästä lähtien on vältettävä siemeniä sisältäviä marjoja ja kokojyväleipää. Pullaa saa onneksi syödä. Saamani kutsun perässä lukee TERVETULOA! ikäänkuin kyseessä olisi joku hauska seurapiiritapaaminen.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Illuusio

Varasin hotellin kolmeksi yöksi. Se sijaitseen Garda järven eteläpäässä Sirmione nimisellä paikkakunnalla. Pieni hotelli, jossa on ravintola, joka tarjoaa "paikallisia erikoisuuksia". Asiakasarvioiden pistemäärä oli 8.2. On vaivalloisempaa järjestellä matka itse kuin ostaa valmismatka, toisaalta voi valita vapaasti matkapäivät ja kun hotellia ei ole koko matkan ajaksi varattu, voi mennä sinne minne huvittaa. Ajatuksena on mahdollisesti viipyä myös järven vuoristoisessa pohjoispäässä tai jos tekeekin mieli kaupunkiin voi matkustaa junalla Veronaan. Säilyy jonkinlainen illuusio vapaudesta.

Seurakseni lähtee ystävätär, josta tuli juuri mummo, joten meno on hurjaa. Eikös kaikissa naistenelokuvissa naiset löydä Italiasta itsensä ja tietysti miehen ja hylkää entisen porvarillisen elämänsä ja ryhdy taiteilijoiksi. Kirjoitan tulevan menestysteokseni Sirmionessa. Siitä ei tule romantiikkaa ja tiukkoja käänteitä puuttumaan. Naistenlehtien toimittajat juoksevat minua siellä haastattelemassa ja minä heille sitten kypsää elämänfilosofiaani jakelen

Vähän niinkuin aikoinaan Inter Raililla, kun nukuttiin asemilla, junissa ja retkeilymajan kerrossängyissä, syötiin patonkia ja juotiin punaviiniä puistossa. Maistettiin ensimmäistä kertaa oliiveja, luultiin niitä makeiksi ja sylkäistiin pubin lattialle. Oltiin 17-vuotiaita, kuunneltiin kuinka taksikuski soitti kitaraa ja lauloi Leonard Cohenia niityllä. Nähtiin elämämme ensimmäistä kertaa miehiä, jotka tanssivat yhdessä hitaita ja yövyttiin puolituttujen lattioilla. Käytiin italiassa tanssiravintolassa, jossa miehet haisivat kummalliselle, emme olleet tottuneet valkosipulin tuoksuun. Yritettiin nähdä koko Eurooppa kerralla. Kuukauden reissulta ei soittettu kertaakaan kotiin, sillä se olisi ollut liian kallista.

Tuohon aikaan Kuopion pikajuna pysähtyi tarvittaessa Rättimäen pysäkille, pysäkki oli jossain uimahallin kulmalla. Jos joku halusi jäädä siinä pois piti asiasta ilmoittaa konduktöörille.

Kesäihminen

Olen lähdössä allekirjoittamaan papereita, jotka liittyvät yhteen syksyllä alkavaan tutkimusprojektiin. Olen haalinut tekemistä yli resurssieni.

Istuin eilen puistonpenkillä syömässä jäätelöä. Siinä sitten mietiskelin:"Tässä minä nyt syön jäätelöä ja aurinko paistaa". Tämä oli se kaikkien hyväksymä osuus. Hymyilin toisille kesäihmisille.

Suomessa saa tunnustaa, ettei pidä lapsista tai kotieläimistä. Pidetään vain hieman originellina. Mutta jos et pidä auringon porotuksesta niin olet täysin epänormaali. "Ei pidä valittaa kun kerrankin paistaa" on jatkuvasti toitotettu kesälause. Ei saa rauhassa olla kotona sisätiloissa vaan on kirmailtava pitkin rantoja ja niittyjä hyttysten syötävänä.

Minä pidän syksystä, en niinkään kesästä. Elokuu on kesän paras kuukausi, silloin otan loman. Saan samalla joustavan työntekijän leiman koska en vaadi lomaani heinäkuussa.

Ostin eilen Ryan Airin lennot Bergamoniin kesäkuulle, jolloin olen viikon lomalla, jotta jaksaisin heinäkuun, jolloin kaikki työt ja päivystykset kaatuvat niskaani. Lähden tälle viimeisen päälle suunnitellulle matkalle vanhan ystäväni P:n kanssa. Ajatuksena olisi mennä jollekin järvelle, mahdollisesti Gardalle. Pitäisi vielä selvittää miten sinne pääsee ja hankkia joku majapaikka.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Kritiikki

Minua ei lapsena kummemmin kannustettu. Kukaan ei sanonut, että olet hyvä. Silloisessa kasvatusilmapiirissä keskityttiin virheisiin. Olen toistuvasti hämmästellyt sitä miten hyvin olen kaikesta huolimatta pärjännyt ja pitänyt syynä sitä, että ihmiset eivät tajua miten tyhmä oikeasti olen. Tarvitsen toistuvia onnistumisruiskeita elääkseni. En ole riittävän hyvä itselleni ilman niitä.

Eräs nuori henkilö kritisoi nykyajan tapaa kannustaa lapsia ylettömästi . Sitten kun kehuttu lapsi on parikymppinen, iskee todellisuus vasten kasvoja. Opiskelupaikan ovet eivät aukeakaan itsestään, eikä positiivista palautetta enää satele joka suunnasta.

Olemme Viidassa pohtineet kritiikkiä, miten vaikea positiivista kritiikkiä on ottaa vastaan, negatiivista siellä jaetaan vähän. Olen oppinut tulkitsemaan hiljaisuutta, jos joku pitää tekstejäni roskana niin hän ei vaivaudu sanomaan mitään. Tiedän muutenkin vikani, en ole mikään kielivirtuoosi ja kadehtien luen muiden lyyrisiä tekstejä. Näytin aiemmin äidilleni kolumnejani, mutta kun palaute oli "ihan kiva", en halunnut enää sukulaisarviota teksteistäni. Toisaalta tekstin arvioiminen ei ole helppoa. Omat kritiikkini ovat tasoa "minä tykkään tästä".

Minun ei onneksi tarvitse ansaita kirjoittamisella, kuolisin todennäköisesti nälkään. Kirjoitan niin kauan kuin saan siitä iloa.

Klapeja

Olin eilen mukavilla salskean miesnäyttelijän 60-vuotispäivillä, joten vieraina oli paljon näyttelijöitä. Näyttelijät polttavat enemmän tupakkaa kuin lääkärit, muuten ei kovin suurta eroa ollut. Pidin kovasti Heikki Kinnusesta, joka oli sitä mieltä, että minun pitäisi ostaa klapikone. Heikki Kinnusella on myös klapikone, joten on kai minunkin sellainen hankittava. Hän ehdotti, että sijoittaisin klapikoneen pyörän tarakalle ja kiertäisin ympäri Tamperetta tarjoamassa puidenpilkkomispalveluita. Hieno idea, mahdollisesti minun on kuitenkin hankittava pyörääni peräkärry, klapikone tarakalla polkeminen saattaa olla liian haastavaa.

Ystäväni V lähetti minulle lääketieteen opiskelijoiden YouTube-pätkiä työstä Kirvessyrjän (nimestä ja vähän muustakin tulee mieleeni syntymäkuntani Kiuruvesi) terveyskeskuksessa. Surkea kuvitteellinen muuttotappiokunta Pohjois-Savosta, jossa nuoret miehet olivat pakotettuja suorittamaan eurolääkäripalveluitaan. Kunnassa oli yksi vakivirassa oleva leipääntynyt lääkäri, joka odotteli eläkeikää. Nuori lääkäri noudatti hoitosuosituksia, eikä tehtaillut antibioottiresptejä, vakilääkäri väänsi niitä potilaille heitä tutkimatta. Filmissä kosketeltiin myös kaikille lääkäreille tuttua väittämää: normaalilämpöni on 36.1, nyt lämpöni on 36.9, joten minulla on kuumetta. Toinen mielenkiintoinen väittämä on alilämpö, jota moni pitää erityisen vaarallisena bakteeritulehduksen merkkinä.

V mietti voiko pätkää linkittää FB-sivulle, sairaalan ohjeet eivät moista toimintaa tue. Minäkään en siis linkitä, vaikka pätkä on melko karua ja totuudenmukaista tarinaa. YouTubesta löytää myös melko hauskoja Kiminkis-parodioita.

Minulla on viikko tutkimusvapaata ja viikko vuosilomaa putkeen. Tänään vietän vuosilomapäivän, huomenna alan värkätä posteria. Aion editoida tänään joitain kirjoitelmiani, pitäisi kirjoittaa myöskin kolumni ammattilehteeni.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Talkoot

Rauno asui äitinsä kanssa kunnes tämä 80-vuoden iässä kuoli. He elivät kahdestaan omakotitalossa, jota Rauno hoiti äidin tiukassa komennossa. Kesällä marjapensaat ja omenapuut oli leikattava, piha haravoitava ja kasvimaa kitkettävä. Talvella lumityöt oli tehtävä huolella, sillä äidin tarkka silmä havaitsi kaikki lumenluonnissa esiintyvät puutteet. Rauno inhosi pihatöitä, mutta ei uskaltanut asettua äitiään vastaan. Kun äiti sitten menehtyi, myi Rauno omakotitalon ja asettui asumaan kerrostalokolmioon. Huoneisto koostui olohuoneesta, Raunon makuuhuoneesta ja työhuoneesta, jossa Rauno rakenteli kärsivällisesti lentokoneiden pienoismalleja.

Aamuisin Rauno lähti uudesta asunnostaan töihin kunnanvirastoon klo 7.45. Matkaan kului vain kymmenen minuuttia aiemman puolen tunnin bussimatkan sijaan. Rauno oli varsin tyytyväinen elämäänsä. Hän oli arvostettu ja tarkka työntekijä. Hän ei ollut mikään ideoija, mutta toteutti tarkasti muiden määräyksiä, Raunoon saattoi aina luottaa. Muut käyttivät häntä pikkuisen hyväkseenkin, ujuttivat omia töitään hänen tehtäväkseen. Työmatkalle Rauno pukeutui kesäaikaan beessiin poplariin ja talvella mustaan ulsteriin. Sanottiin, että kun työpaikan ovi aukesi ja Rauno astui sisään, saattoi kellonajan tarkistaa. Työpäivän loppumisaika vaihteli työmäärän mukaisesti.

Eräänä toukokuisena päivänä kun Rauno palasi töistä kotiin, makasi kynnyksellä lappu, jossa kehotettiin koko taloyhtiön väkeä osallistumaan pihatalkoisiin. Rauno ei tuntenut naapureitaan, toki hän heitä tervehti, mutta ei asettunut juttusille. Juuri kun elämä oli asettunut näin mukaviin uomiin, tuli tämä paperilappu rikkomaan rauhan. Luukusta pudonneessa kutsussa kerrottiin, että talkoissa haravoitaisiin piha, korjattaisiin aita, ja istutettaisiin muutama Mongolianvaahtera Tapahtumassa tarjottaisiin kahvia, muurinpohjalettuja, olisi mahdollisuus myös makkaranpaistoon. Oman olutpullon saisi tuoda mukanaan, jälkeenpäin voisi saunoa. Kaiken lisäksi mainittiin, että talkoot toistuisivat joka kevät ja syksy. Mitään tällaista Rauno ei ollut osannut pelätä.

Kun kutsu putkahti postiluukusta, oli maanantai, talkoot olisivat tulevana lauantaina. Rauno pohti talkoita monta iltaa. Hän oli mielestään puutarhanhoitokiintiönsä tehnyt. Asumismuodokseen hän oli valinnut kerrostalon juuri siksi, että välttyisi pihatöiltä. Sitä paitsi Rauno ei pitänyt ihmisistä. Kun naapurit tulisivat tutuiksi, pitäisi heidän kanssaan alkaa seurustella.

Jo perjantai-iltana Rauno istui pimeässä, jotta naapurit luulisivat hänen olevan matkoilla. Ei uskaltanut edes televisiota avata. Rauno osti torstaina lähikaupasta muutaman päivän ruokatarvikkeet. Lauantaina hän oli vetämässä sanomalehteä irti postiluukusta, kun tajusi, että hänen kotonaolonsa paljastuisi jos hän lehden ottaisi. Hän jätti lehden paikoilleen. Koko lauantain hän hiljaa värkkäsi pienoismalleja ja välillä varovasti kurkisti verhojen raosta pihan tapahtumia. Pihalla haravoi ja siivoili parinkymmenen naapurin joukko. Suljetun ikkunan läpi kuului puhetta ja naurua. Pihagrillissä paloi tuli ja lapset paistoivat makkaraa. Vielä iltakahdeksalta pari miestä siemaili pihakeinussa olutta pyyhkeet ympärillään.

Sunnuntaiaamuna lehdenkantaja tunki luukusta lehden, jolloin lauantain lehti putosi eteisen lattialle ja Rauno saattoi sen siitä noukkia ja vihdoin lukea.