sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Elämänjulkaisija

Eilisessä Love Records juhlakonsertissa elämä kulki pikakelauksella silmieni ohitse. Välillä artistin ilmaantuessa lavalle ihmettelimme "Onko tuokin vielä elossa?" Esiintyjissä näkyi ajan kuluminen, vain Sami Hurmerinta näyttää ikuisesti kolmekymmenvuotiaalta.

Mikko Alatalo sai viileän vastaanoton, onhan hän jonkinlainen petturi. Ensin hän oli varteenotettava laulaja, joka ryhtyi esittämään kaikenlaista Syksynsävel-viihdettä ja lopulta hyppäsi kepulaiseksi poliitikoksi. Mies lauloi "Hän on toisen, mutta miksi syyllisyyttä tuntisin" ja kertoi Tapparan voittaneen illan matsin. Yleisö antoi anteeksi.

Tapasin muutamia vanhoja ystäviä väliajalla ja joimme kuohuviiniä. Kun katsoin kelloa (väliajalla pitää ehtiä vessaan) A kysyi "Oletko autolla?" Vastasin katsovani kelloa, jotta näen olenko kävelykunnossa puolentoista tunnin kuluttua. 

Haastattelin Tampereen Akateemisessa kirjakaupassa esikoiskirjailija Riina Paasosta, joka oli vielä edellisenä päivänä kuumeessa. Ammattini puolesta olisi tuntunut luontevalta kysyä häneltä "Montako päivää sinulla on ollut kuumetta?", "Onko sinulla ripulia?" "Virtsavaivoja?". En kuitenkaan kysynyt. Ihan mukavasti haastattelu meni ja oli siellä kuulijoitakin.

Tämän aamun Hesarissa kirjoitettiin facebookista ja sen erilaisista käyttäjistä. Olen elämänjulkaisija. Olen elämänjulkaisija blogissanikin vaikka jätänkin paljon kertomatta. Epäilen blogin ja facebookin muokkaavan elämääni siihen suuntaan millaisena sen niissä esitän. Tänäänkin minun on osallistuttava taidesuunnistukseen säilyttääkseni itsestäni kuvani kulttuuri-ihmisenä.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Henkilökunnan lukuvinkki

Huomenna pitäisi haastatella Riina Paasosta (Kaikki minkä menetimme, Minerva) Tampereen Akateemisessa kirjakaupassa Kirjan ja Ruusun päivän tapahtumassa. Kirjailija on kuumeessa, joten saa nähdä miten käy. Toivottavasti hän kykenee nousemaan sairasvuoteeltaan. En ole koskaan haastatellut ketään missään, joten oloni on petollisen luottavainen.

Kävin vakoilemassa esiintymispaikkaa ja huomasin romaanini olevan hienosti esillä.  Kirjasta roikkui lappu, jossa luki Henkilökunnan lukuvinkki.

"Toivoin, että kirja olisi kestänyt loputtomiin" kirjoittaa Ritva. Lämmin kiitos Ritvalle!

Lehdissä on kirjoitettu todella paljon Heli Heinon kirjasta Venuksen vuosi. Kirjan takakannessa mainitaan kirjan olevan tosipohjainen kertomus keski-ikäisen naisen seksuaalisesta heräämisestä ja uudesta rakkaudesta. Lehtijutuista käy ilmi, että "kertomus" on omakohtainen.

Toisten ihmisten seksielämästä lukeminen on yllättäen todella puuduttavaa. Varsinkin kun sukupuolielimistä käytetäään jotenkin lapsenomaisia ilmaisuja, joita en viitsi tässä toistaa.

Kahdenkymmenen sivun jälkeen alkaa kaivata tietoa siitä, mitä kirjan kirjoittaja oikeasti ajattelee, miten hänellä menee töissä, millainen ilma on, miten asunto on kalustettu, lukeeko nainen kirjoja, kuunteleeko musiikkia, millainen suhde hänellä on lapseensa ja onko hänellä ystäviä. Mitä vaan kunhan ei tarvitse lukea yksitoikkoisia ja kökköjä kuvauksia sukupuoliaktin vaiheista.





keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Luovaa toimintaa

Kadotin päivystäessäni VRK-korttini. Kortin häviäminen saa aikaan lähes samanlaisen paniikin kuin Visa-kortin hukkaaminen Pariisissa. Ilman korttia ei voi tehdä lääkärin työtä. VRK-kortti oli jäänyt tietokoneeseen, josta joku oli sen irrottanut. Se löytyi lopulta pöydältä ruttuisten muistilappujen alta.

Käytäviä pitkin hädissäni liikkuessani huomasin opastaulun, jonka joku oli veikeästi muuttanut muodosta KANTATALOON romanttisempaan RANTATALOON. Miten joku jaksaa kulkea tussi taskussaan kylttejä korjailemassa? Voitaneen puhua jopa harrastuksesta, joka ilmeisesti tuottaa tekijälleen mielihyvää ja ohikulkijoille hupia (ainakin toisinaan). Tarkoituksena ei ole sutata, sillä K oli kauniisti ja huomaamattomin vedoin muutettu R:ksi.

Samat tyypit eivät todennäköisesti kirjoita vessojen seinille yksinkertaisia lauseita kuten  "LATE ON HOMO" tai "MIA ON HORO".

Luovaa toimintaa kuitenkin molemmat.


tiistai 18. huhtikuuta 2017

Valitse sopiva tekosyy

Naispotilas kaivoi vastaanotolta lähtiessään kirjani kassistaan ja pyysi signeerausta. Oli kuulemma lukenut 150 sivua. Kysyin mitä hän haluaa kirjan nimilehdelle kirjoitettavan ja hän vastasi, että saan kirjoittaa mitä tahdon. Kirjoitin päivämäärän, naisen nimen ja oman allekirjoitukseni, josta ei saa mitään selvää.

Olen viettänyt muutaman kauhunhetken arvaillessani signeerauksen pyytäjän nimeä. Tämä nimi löytyi onneksi hoitajan tulostamalta potilaslistalta.

Seuraava tekstini ei ole edistynyt lainkaan. Yksi syy on tieto siitä, että tekeleen parissa on vietettävä ainakin pari vuotta. Jospa tarina ei johda mihinkään.

"Sen ensimmäinen romaani oli sentään ihan hauska", kaikki lopulta sanovat.

Järjestelemme luokkakaverini M:n kanssa luokkatapaamista. Muutama on jo ilmoittautunut, mutta moni ei ole reagoinut viestiin mitenkään. Se tarkoittaa, että olemme heistä niin paskoja, etteivät he jaksa edes keksiä sopivaa tekosyytä. Maailma suorastaan pursuaa tekosyitä: häitä, hautajaisia, mökkiremontteja, työmatkoja, herpes-tulehduksia, ristiäisiä, pikkuserkun syntymäpäiviä,  akvaariokaloja ja kirjovehkoja.

Olen joskus itsekin jättänyt jonkun tuttavan sähköpostin huomioimatta ja soimaan siitä alati itseäni.


maanantai 17. huhtikuuta 2017

Elämä on brunssi

Perjantaina taloni porraskäytävän seinälle oli ilmaantunut lappu "Vietämme lauantaina syntymäpäiviä. Pahoittelemme meteliä. Lähdemme kaupungille klo 23". Lauantaina klo 20 kylästä tullessani kaikui porraskäytävään laulu "Paljon onnea vaan", eikä sen jälkeen alakerran naapurista  kuulunut pihaustakaan. Mihin voin valittaa?

Kävin sunnuntaina vanhan tuttavan kanssa brunssilla turkkilaisessa ravintolassa. En ymmärrä mikä teki kattauksesta brunssin. Brunssi jatkui sitäpaitsi klo 17 saakka. "Brunssi on aamupäivällä syötävästä runsaan aamiaisen ja lounaan yhdistelmästä tai välimuodosta käytetty nimitys (engl. brunch = breakfast + lunch). Brunssi nautitaan myöhemmin kuin aamiainen, mutta aikaisemmin kuin lounas" sanoo Wikipedia. Ravintolan henkilökunta ei ollut tarkastanut mitä Wikipedia asiasta määrää.  Seisovasta pöydästä ei löytynyt mitään perinteisesti aamiaiseen liittyvää. Kun maailma on jo valmiiksi näin sekaisin, toivoisi jotain pysyvää. Ennakoitavaa. Tässäkin saattaa olla joku salaliitto taustalla.

Lauantain kyläreissulla isäntä sanoi "Älä sitten kirjoita tästä blogissasi". En kirjoita, kuin että ruoka ja seura oli hyvää ja vitsit huonoja.

Elämä on brunssi: aamiaisen ja lounaan yhdistelmä. Kaikki sekaisin: munakkaat, lasagnet ja täytekakut.

Typerä lopetus tällä(kin) kirjoituksella. Ryhdyn keksimään lisää huonoja "elämä on" - vertauksia.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Sekalaista taas

Pääsiäisenä riittää aikaa uskonpohdiskeluille. Missä raamatunkohdassa kielletään naisen otsatukka? Uskonnonopettajani S antoi otsatukkatyttöjen todistuksiin kuutoset.  Uskonnonnumeroni putosi kolmella kun lyhensin otsahiukseni.

Muistan S:n harmaanbeiget terveyskengät, samanväriset sukkahousut ja nutturan. S:n tyyliset naiset ovat hävinneet maan pinnalta.

Pojat levittelivät luokan lattialle nastoja ja seurasimme jännityksellä kun ne upposivat S:n terveyskenkien pohjiin.

Katsoin eilen kyllästysannoksen sarjaa Inside Amy Shumer. Yhdessä sketsissä nainen jättää kapakassa tapaamansa miehen nukkumaan ja lähtee kotiin. Nainen haaveilee heti häistä ja käy katsomassa sopivaa vihkikirkkoa ja yhteistä hautapaikkaa. Mies juo olutta, katsoo televisiosta jalkapalloa kavereidensa kanssa, syö pastaa ja masturboi katsoessaan tomaattikastikepurkin kylkeen liimattua etikettiä, jossa on tanakan italialaismatamin kuva. Kun nainen soittaa niin ei oikein edes muista tätä.

Alkoholihaitat ovat pahoja enkä kannata vahvojen oluiden myymistä kaupoissa ja kioskeissa (kukaan ei tosin ole kysynyt minulta neuvoa). Kuitenkin alkoholi saa paljon hyvää aikaan. Moni rakkaus jäisi löytymättä, tekstiviesti lähettämättä (ai niin niitä ei saanut lähettää humalassa), lapsi syntymättä ja ystävyyssuhde solmimatta ilman alkoholia.

Tästä tuli taas tällainen sekasotku. Lähden tänään Kangasalle syömään, sillä pitäähän pääsiäispöydässä yksi pääsiäisorpo olla.

Pudotin eilen kerjäläisen kippoon euron, jonka löysin taskunpohjalta. Raha oli olematon, mutta kuka alkaa kaivella kukkaroaan Lidlin edessä. Sieltäkin löytyy vain kuitteja ja kortteja. Kerjääminen loppuu kohta ihan itsestään, sillä kerjäliset tuskin hankkivat automaattia, jossa voi vinguttaa pankkikorttia. Se euro symboloin kiitollisuutta, jota sillä hetkellä koin.


perjantai 14. huhtikuuta 2017

Levolle laske Luojani

Kaadoin työpaikan kahvihuoneen pöydällä seisovan suolasirottimen. Sen kaataminen tuottaa kuulemma todella huonoa onnea. Hyvästi omaisuus, terveys, työpaikka ja onni rakkaudessa (mikä onni?). Vaikutuksen voi kumota viskaamalla suolaa vasemman olkapään yli, joten tein sen ja säästyn luultavammin teon kamalilta seurauksilta.  Pyydän anteeksi Mairelta, joka joutuu sen suolan siistimään pöydältä ja lattialta  selkäni takaa.

Sairaalahuoltajan sijainen sanoi, että hän kyllä näkee kuka sotkee ja kuka ei. Minulla on neuroottinen tapa korjata lattialta kaikki mikä sinne putoaa: paperipyyhkeet, puhdistuslaput, laastarien kuoret ja tyhjät neulapakkaukset.

En muuten koskaan kättele potilaita kynnyksen yli, sillä se tietää eripuraa eli tässä tapauksessa oletettavasti valituksia potilasasiamiehelle ja mahdollisesti ylempiinkin valitusasteisiin.

Uskonnollisen pääsiäisen tapahtumien kulku on minulle hieman hämärä. Mitä tapahtuu minäkin päivänä ja miksi pääsiäisen ajankohta vaihtelee. Pääsiäinen merkitsee lähinnä lammaspaistia ja punaviiniä sekä aikaa, jolloin ehtii viedä talvisaappaat vintille.

Eilen sain kylässä nauttia erinomaista parsarisottoa, lammasmakkaraa ja valkoviiniä. Keskustelimme uskonnosta ja uskonnon uhreista. Minä en virallisesti usko, enkä kuulu kirkkoon, mutta saatan hätätilanteessa rukoilla ihan varmuuden vuoksi.  Kotini oli tavallisen uskovainen: tavallaan uskottiin, mutta uskosta ei puhuttu mitään, eikä sitä toteutettu mitenkään.

Molemmat mummoni (toinen heistä oli papin tytär) kuuntelivat radiosta jumalanpalvelukset ja opettivat meidät lapset rukoilemaan "Levolle laske Luojani". Jätin rukouksesta pois kohdan "Sijaltani jos en nousisi, taivaaseen ota tykösi.",  sillä en halunnut taivaaseen vaan tahdoin jatkaa elämääni maan päällä ja saavuttaa iän, jolloin saisin syödä karkkia niin paljon kuin haluan ja valvoa myöhään.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Yhteinen huumorimme

Kun olin maanantaina lähdössä töistä pyörän lukkoa näprätessä tuntui, että joku oli pielessä. Minulla oli jaloissani kuluneet sisäkengät, joilla tepastelen töissä eivätkä ne saappaat, joilla aamulla lähdin töihin.

Olen tänään katsonut Areenasta viisi jaksoa härskiä naishuumoria (Comedy Central: Inside Amy Schumer). Yhdessä sketsissä nainen saa kaikilta ystävättäriltään lahjaksi vibraattorin. Köyhin ystävätär on askarrellut itse lahjansa.  Muiden vempaimissa on mitä hienompia ominaisuuksia.

Miehet eivät haaveile humoristisista naisista vaan haluavat, että naiset nauravat heidän jutuilleen.

Ihmisten välisessä kemiassa on lopulta paljolti kyse huumorista. Minulla on (omasta mielestäni) hyvä huumorintaju. Jos en ymmärrä jonkun toisen huumoria, sen täytyy olla huonoa.  Samanlaisen huumorin omaavat ihmiset tunnistaa muutamassa minuutissa. Yhteisen huumorin löytäminen on kuin rakastumista ja siihen liittyy kokemus ymmärretyksi tulemisesta. Huumorintajuttomien ihmisten seurassa viettää aikaa vain hätätilassa.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Kirjallisuustapahtuma

Vesilahden kahvila-pizzeria on viehättävä paikka. Sen hyllyillä on esillä kaikenlaista pientä ja sievää, jota ihminen ei ihan välttämättä tarvitse. Pikkuruisia pahvisia kananmunarasioita, joissa on kuusi suklaamunaa, ruusutikkareita, mangosalmiakkikaramelleja (ai niin niitä kylläkin tarvitaan) ja kaikenlaista muuta.

Anne Mölsä oli kutsunut minut kahvilaan esittelemään romaaniani "Ei saa mennä ulos saunaiholla". Anne varoitti, että suurta yleisörynnäkköä ei kannata odottaa. Kun Sinikka ja Tiina Nopola esiintyivät kyseisessä viehättävässä miljöössä yleisöä oli paljon, mutta Helsingistä asti matkustanut runoilija ei vesilahtelaisia suuremmin kiinnostanut.

Istuimme Annen kanssa ajoissa kahvilan pöydän ääressä juomassa teetä ja syömässä kääretorttua. Pyörittelin käsissäni suttuista lappua, johon olin kirjoittanut muutamia sekalaisia aiheita, joista aioin puhua.

Puoli seitsemältä katsoimme innoissamme autoa, joka ajoi kahvilan pihaan. Se kaartoi pihalle kääntyäkseen takaisin sinnepäin mistä oli tullut. Meitä alkoi naurattaa melko hysteerisesti.

Lopulta kaksi naista saapui paikalle. He yrittivät tilata pizzaa, mutta pizza-uuni ei ollut lämpimänä. He kertoivat olevansa äiti ja tytär, eikä kumpikaan heistä ollut lukenut kirjaani. Ihan mukavasti kaikki lopulta meni, mutta suurempikin yleisö olisi kelvannut. Anne nosti keskustelun tasoa, kun juttuni luisuivat juoruilun puolelle.

Jotenkin tästä kirjoituksesta olisi saanut hauskemman jos paikalle ei olisi tullut ketään. Nuo kaksi vesilahtelaista, joihin näin pääsin tutustumaan, olivat oikein mukavia. Kahvilassakin kannatti käydä. En voisi asua paikkakunnalla, jossa ei ole kahvilaa, mutta Vesilahdella siis on, joten sinne saattaisin asettua ainakin kesän ajaksi asumaan.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Kirjallinen Vesilahti

Menen huomenna puhumaan kirjastani Vesilahdelle (kts linkki). Minua varoitettiin, ettei ole odotettavissa erityistä väentungosta. Olen huolissani, miten saan puolitoista tuntia kulumaan.

Ruusun ja kirjan päivänä haastattelen Riina Paasosta Tampereen akateemisessa kirjakaupassa. Vaikka eihän se enää ole kirjakauppa vaan uutuuskirjoja myydään kodinkoneiden ja astioiden seassa.

Lukupiirimme kokoontui tänään. Tarjolla oli monenlaista piirakkaa, juttelua kirjasta ja vähän sen ulkopuoleltakin. Päätimme, että Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi keskitymme tänä vuonna suomalaiseen kirjallisuuteen.

Seuraava lukupiirikirja on Marja-Liisa Vartion "Hänen olivat linnut". Kirja pitäisi lukea sopivaan aikaan, jos sen lukee liian aikaisin, ei kirjasta muista mitään. Monesti olen kylläkin lukenut romaanin viimeisiä sivuja puoli tuntia ennen tapaamista.

Vietimme eilen kahden naisen syntymäpäiviä, toinen täytti 50 ja toinen 60 vuotta. Tänään on väsyttänyt. Vanheneminen on monin tavoin rankkaa.

Menen pääsiäisenä Kangasalle kylään. Ensin minut kutsuttiin syömään perjantaina. Seuraavana päivänä soitettiin, että voisinko kuitenkin tulla sunnuntaina ja sen jälkeen vaihdettiin vielä lauantaihin. Ehkä päivää ei kannata lukita, sillä saattahan se vielä siirtyä maanantaihin.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Yksi totuus

Tukholmassa kuorma-auto ajoi Åhlensin tavarataloon ja fb profiilikuviin lisättiin tällä kertaa Ruotsin lippu. Kun ihan naapurissa Pietarissa terrori-iskussa kuoli 13 ihmistä ei Venäjän lippuja näkynyt. Ihmiset eivät siis olekaan tasa-arvoisia. No senhän tietää lapsikin.

Ruotsin politiikka on rauhallista eikä uhoavaa kuten itäisen naapurin. Ruotsi on mallioppilas ja Venäjä tarkkailuluokan häirikkö. Silti Pietarissakin tavalliset ihmiset matkustivat metrolla kouluun, töihin, ostoksille ja balettitunnille.

Kun Berliinin muuri purettiin, kaikki tuntui mahdolliselta, jopa ihmisten rauhaisa yhteiselämä. Vaikka eihän se tietenkään niin ole. Maailma kulkee kohti sekasortoa kuin kylpyhuoneen purnukat, jotka joku on joskus järjestänyt ojennukseen.

Vaikka maailma tuhoutuukin niin elämästä on yritettävä nauttia. Kävin eilen työkaverin kanssa Beatles happeningissa Tampere talolla. Pepe Wilbergin kaulukselle valui sama turvallinen takatukka kuin "Rööperiin mä kaipaan niin"-aikoina. Miksi muuttaa hyvää tyyliä. Mies on hieno Beatles-balladien tulkki.

Myös Sloveniassa tehdään erinomaista Beatles-musiikkia. Lavalla keski-ikäisten naisten tunikat hulmusivat kun tanssimme slovenialaisen bändin tahtiin.

Kaksi Beatles-fania oli matkustanut Edinburgiin, tärkeät Beatles-ystäväni S ja E. Eihän koko tilaisuus ole oikein mitään ilman heitä.

Tänään pidettäisiin seminaari otsikolla "Myytit the Beatlesin ympärillä. Esimerkkejä The Beatlesin stemmalaulujen koukuista." En pääse seminaariin, jossa esiintyisi vanha tuttuni Juha Salo. Sunnuntain seminaarissa puhutaan aiheesta "The Beatlesin kappaleet huonoimmasta parhaaseen -yksi totuus." Otsikot herättävät minussa hilpeyttä, mutta en olekaan tosiuskovainen.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Sopivasti lihava selkä

Parikin ihmistä on sanonut, että olen laihtunut. Sen kuulemma näkee selästäni.  En uskalla enää lihoa. En halua, että selässäni hyllyy monta kiloa laardia. Selkäpuolella sitä on kylläkin helpompi kantaa. Ero on sama kuin selkärepulla ja ostoskassilla.

Olen kerran onnitellut potilasta raskaudesta vaikka hän oli vain hieman lihonut. Ehkä raskaus olisi kaiken lisäksi ollut toiveissa. Tilanne oli äärimmäisen nolo, eikä sitä saanut millään kevyellä kommentilla käännettyä positiiviseksi. Opin, ettei kannata onnitella ellei ole nähnyt raskaustestin tulosta tai äitiyspoliklinikan tekstiä. Selkäpuolelta lihova säästyy tällaisilta väärinkäsityksiltä.

Nyt viimeistään ymmärrän, että romaanin elämä on lyhyt. En ole enää sen erään Suomalaisen kirjakaupan myyjien suosikki vaan lappu on pujotettu uuden kirjan väliin. En tunne raastavaa mustasukkaisuutta vaan jotain laimeampaa. Tämä olikin siis vain hetken ihastus, emmekä vietäkään kultahääpäivää yhdessä. Hillitsin itseni myyjien silmien alla enkä repinyt uuden mielitietyn kansia riekaleiksi.

Odotan ihmettä, jolla kirjani saisi lisää lukijoita ennen sen lopullista menehtymistä. Sivujen hapertumista ja kansien haalistumista.  Nyt tajuan, että ne arvostetuimmatkin kirjailijat kelluvat menestyksessä korkeintaan ajan joka asettuu kirjamessujen väliin. Muulloin se tyydytys on saatava ihan vaan kirjoittamisesta.


keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Ruokamuistoja

Valmistin eilen keittoa, johon laitoin säilöttyjä katkarapuja. Tänään lämmitin keittoa, jonka kiinteästä materiaalista olin suurimman osan syönyt, joten lisäsin kookosmaitoiseen liemeen katkarapuja. Koska katkarapuja on melko suuri purkillinen tein töihin evääksi salaattia, johon ripottelin katkarapuja. Huomenna töistä tullessani saatan tehdä katkarapuvoileivän.

Keitosta jäi parsakaalia, jota voin vielä hetken säilyttää jääkaapissa, mutta viikonlopuksi on keksittävä ruoka, johon saan upotettua kyseisen terveellisen vihanneksen. Ruoanvalmistuksestani voisi tehdä kiintoisia kaavioita.

Keittoa valmistaessani muistelin pakasteseitä, joka oli lapsuudessani yleinen proteiinin lähde vaikka proteiinista ei silloin puhuttukaan vaan kalasta. Tuote oli puristettu harmaaksi suorakaiteeksi, joka ei näyttänyt missään määrin kalalta. Koulun keittäjä keitti siitä perunoiden, veden ja maidon kanssa sinertävää keittoa. Kotona suorakaiteesta veistettiin palasia, kasteltiin palat kananmunassa, kieriteltiin vehnäjauhoissa ja paistettiin voissa. Se maistui paremmalta kuin koulun kalakeitto.

Kotona syötiin usein lihakeittoa. Kattila nostettiin monena perättäisenä päivänä hellalle lämpenemään. Kylmänä keiton pintaa peitti kova rasvainen kuori, joka suli lämmitettäessä mukavan makuiseksi liemeksi. Mausteena keitossa käytettiin inhottavia pippureita ja suolaa.

Sunnuntaiksi äiti paistoi uunissa kokonaisen broilerin tai pyöritteli pannulle lihapullia. Vieraille tehtiin sardiiinipitsaa, jonka kanssa aikuiset joivat punaviiniä ja nauroivat typerille jutuille.

Meillä syötiin usein uunipuuroa,  mustikkasoppaa ja vispipuuroa. Lauantai-iltaisin tehtiin pannaria.

Vaikka kukaan ei ollut kuullutkaan Härkiksestä, niin isän serkku oli vegaani. Sitä pidettiin kovin kummallisena. Isän serkun luona leivälle levitettiin tuubista kivan makuista tahnaa. Tuubissa luki Tartex. Sitä ostettiin kotiinkin silloin kuin isän serkku perheineen tuli kylään. Minä en saanut sitä syödä, sillä se oli tarkoitettu vieraille. Ostin myöhemmin tuota tahnaa itselleni ja sen maku oli lievä pettymys.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Elämän tarkoitus

Käy lattialle selällesi ja levitä kätesi suorina sivuille kämmenet kohti kattoa. Vedä lapaluita yhteen ja nosta takaraivosi puoli senttiä lattiasta. Pidä nuppisi vaakasuorassa niin huomaat, miten painava pääsi onkaan. Liikkeessä kuulemma nostetaan päätä kaulan syvillä lihaksilla. Minulla ne ovat niin heikot, että on hämmästyttävää, että pääni pysyy pystyssä eikä heilahtele holtittomasti puolelta toiselle.

Ostin Merete Mazzarellan kirjan "Elämän tarkoitus". Olen tosissani pohtinut mitä ihmeen järkeä tässä kaikessa on. Jos ihan rehellisesti miettii niin ei juuri mitään.

Pohdin lapsena avaruutta. Minua ahdisti kovasti oma pienuuteni jossain käsittämättömän suuressa. En hyväksynyt sellaisesta käsittettä kuin äärettömyys. Pitäähän jossain tulla seinä vastaan.

Mietin elämäni rajallisuutta ja sitä, että kaikki vain jatkuu jälkeeni kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan.  Se ei tuntunut reilulta.

Joulun aikaan televisiossa näytetään Frank Capran elokuvaa "It's a Wonderful Life",  jossa enkeli näyttää epätoivoiselle George Baileylle (James Stewart), minkälainen maailma olisi jos miesparka ei olisi koskaan syntynyt. Georgelle selviää, että koko kaupunki olisi ihan heitteillä ilman häntä. Hyvin siinä lopulta käy. Onnistun aina tiristämään pari joulukyyneltä loppuratkaisun kohdalla.

Meistä monesta ei jää maailmaan kuin elektroniikkaromua, jalkasieni, hyvällä onnella pari lasta ja joku hassu sukutarina.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Erkin pikakivääri

Moni kyselee voisiko Kerttu taas kirjoitta blogiin. Ilmoitan näin yhteisesti, että Kerttu kirjoittaa nykyisin vain rahasta. Ilmaiseksi se ei paina tassullaan ainuttakaan näppäintä.  On vilkutettava vähintään satasen seteliä, että se viitsii nousta kauneusuniltaan.

Blogin pitäminen on talkootyötä, sillä erotuksella, että tätä tehdään yksin, eikä kirjoittamisen jälkeen saa olutta.

Istuin eilen kirjastolla, kun taivaalta alkoi valua vettä. Ei pientä tihkusadetta vaan kaatosade, joka imeytyy hyvin kevytuntuvatakkiin. Ei hätää, lainasin kirjastosta sateenvarjon. Olisin saanut kahvakuulankin jos olisin halunnut. Sateenvarjo piti lainata virkailijalta, eikä lainausautomaattia voinut käyttää.

Tampereella esiintyi eilen Kaseva. M tarjosi ensin 70-luvun tyyliin lihapiirakkaa ja porkkanaraastetta. Laseihin kaadettiin tölkkipunaviiniä, joka oli pieni tyylirikko, sillä pullotettua Egri Bikaveria sen olisi pitänyt olla.

Keikalla oli yllättäen nuoriakin. Olin kuulevinani jonkinlaista väsähtäneisyyttä yhtyeen esiintymisessä. He olivat juuttuneet jonnekin menneisyyteen, mutta kukapa ei olisi.  Me kaikki laulettiin "Hei hei hei Mari". M ja L ostivat baarista Carilloa appelsiinimehulla.  Minulle Carillosta tulee mieleen oksentaminen.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Ennakkoäänestys

Äänestin ennakkoon. Ennakkoon äänestämisessä ei ole samaa juhlavuutta kuin varsinaisena äänestyspäivänä suoritetussa äänestystoimessa.

Tein kansalaisvelvollisuuteni Metso-kirjaston alakerrassa. Heti sisään mennessäni sain äänestyslipun ja piilouduin verhon taakse kirjoittamaan mahdollisimman selkeitä numeroita. Äänestysvirkailija pyysi allekirjoituksen, antoi kuoren, johon äänestyslippuni pujotin ja puikon, jolla äänestyskuoren liimapinnan kostutin. Lopulta suljin kuoren. Mies allekirjoitti paperin, laittoi koko roskan isompaan kuoreen ja pudotti pöydän alla olevaan lootaan. Joka vaiheessa hän selosti, mitä on tekemässä. Alkoi melkein epäilyttää mihin ääneni meni, kun sitä piti niin selitellä.

Äänestysvirkailijani istui rivissä äärimmäisenä vasemmalla. Valitsin miehen, sillä hänen luokseen oli lyhyin kävelymatka. Hyvä valinta, sillä kyllä mies osasi asiansa.

Tämän aamun Hesarissa kirjoitettiin kuntavaaliehdokkaiden tekemistä rikoksista. Jos ehdokkaani sattuisi olemaan rikollinen, en enää voisi asialle mitään.

Oikeana äänestyspäivänä astutaan äänettömän raadin eteen, joka katsoo oletko kelvollinen kansalainen. Kenkien  narina koulun lattiaa vasten melkein särkee korvat ja äänestyslipulla kulkevan kynän ääni on säädyttömän kova. Pelottaa osaako toimia oikein. Kammoan äänestysvirkailijoita. Varsinaiseen äänestyspäivään säästetään ne pelottavimmat yksilöt.

Äänestysurakan jälkeen keitetään äänestyskahvit. Hyvin ansaitut pullakahvit.