tiistai 30. marraskuuta 2010

HHKA

Joskus menee itseluottamus. Siihen ei tarvita muuta kuin, että seisoo balettitangolla väärään suuntaan. Kaikki muut katsovat vastakkaiseen seinään kuin itse. Koska olet tangon päässä et huomaa ennenkuin opettaja tulee sinut kääntämään. Joskus se ei hetkauta tippakaan, että on kaikessa niin surkea ja lahjaton, joskus sitten taas tekee mieli hypätä Näsijärveen, joka kuitenkin lienee jäässä.

Kirjoituskoulutuksessa jokainen sanoo suunnilleen samat asiat kun kehotetaan kommentoimaan omaa kirjoitusta ennen kuin sitä käsitellään. Tämä on sellainen harjoitus, kokeilu, huono, ihan alkumetreillä tämä kirjoitus, en ole ehtinyt yhtään muokata. Keskustelin asiasta erään ystäväni kanssa, joka sanoi, että voisitte sopia jonkun lyhenteen tuolle puheelle, vaikkapa (HHKA= harjoitus, huono, kokeilu, alkutekijöissään).

Huohottaja

Luin, että Turussa mies oli kaatunut pyörällä ja jäänyt hengettömänä maahan makaamaan. Poliisi tarvitsi apua miekkosen tunnistamiseksi. Miehellä oli päässään musta pipo, jossa luki Posti, ei siis Itella tai muu nykyajan kotkotus. Jos minulle kävisi samoin luettelo olisi seuraavanlainen: musta pitkä toppatakki, musta pipo, beige kaulaliina, kypärä, tuulihousut, kapeat farkut, villasukat, mustat pitkät saappat, villatakki, villainen tunika, pitkähihainen valkoinen teepaita, nahkarukkaset...Alusvaatteet jätän luettelematta, etten saa huohotussoittoja.

Opiskeluaikana sain huohotussoittoja. Huusin puhelimeen ja kysyin, kuka siellä huohottaa. Yksi sinun lukuisista ihailijoistasi, sanoi mies. Kommentista johtuen kuuntelin minuutin kauemmin kuin olin aikonut. T. huusi, että laita jo se puhelimen luuri kiinni. Silloin ei näytöltä vielä näkynyt soittajan numero. Nyt huohottaja hankkinee Prepaid-liittymän.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Koska tulee kesä?

Sormia paleltaa, varpaita paleltaa. Ei tule mitään. Koska tulee kesä?

Jättiläinen

Miltä tuntuisi jos yhtenä aamuna heräisin ja olisin pitkä. Säilytän huiveja, hanskoja ja hattuja eteisen kaapin ylähyllyllä. Minä raukka pätkä etsin aamulla lämmikettä itselleni. En näe kunnolla ylähyllylle ja etsiessäni vaatteitani pudottelen ne eteisen lattialle ja kiroilen. Asunnossani on jossain vaiheessa asunut jättiläinen. Aikoinaan komensin mieheni ottamaan astioita ylähyllyiltä, sittemmin poikaani, nyt olen ostanut tikkaat. Tapailin aikoinaan radiomastomiestä (hän oli kerran pudonnut radiomastosta ja murtanut selkärankansa), joka oli 195 cm pitkä. Hänet erotti heti väkijoukosta. Minäkin sain pienen osan pitkän henkilön karismaa. Saisinpa edes yhden päivän olla pitkä ja katsoa muita alaspäin. Minusta se olisi oikeus ja kohtuus.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Tihvi

Katson pikkujoulu-päivystys-viikonloppuaivoilla kuorosotaa. Pidän entisenä kuopiolaisena Kuopion kuoron puolta. Savon murre ja Matti Sariola vetävät tipan väsyneisiin silmiini. Noin muuten pidän kyllä Emma Salokoskesta.

Odotan sitä hetkeä, jolloin koti-ikävä valtaa ja alan hinguta lapsuuden maisemiini. Kerran sieltä lähdin ja päätin etten palaa. Onhan se savon murre niin noloa. Sairaalassa työskenteli miespuoleinen sairaanhoitaja, joka näytti kreikkalaiselta jumalalta. Kunnes hän alkoi puhua. Diffi vääntyi hänen suussaan tihviksi.

Kysyin päivystyspotilaalta:
"Onko teillä rintakipuja?".
"Minullako?"
"No teillä."
"Suottaahan tuota ollakin."
"Vastatkaa kyllä tai ei!"
"Kyllä ehkä taetaa joskus olla."

J-kauta ei sinne enää. Ei ainakaan vielä. Ei koskaan. Tai on ne niin lutusia savolaiset. Niin omia. Niistä ei saa mitään selvää. Meistä ei ota selvää vanha Erkkikään.

Ahkeruusvillatakki

Poljin töihin purevassa pakkasessa. Sunnuntaiaamuna klo 7.30 marraskuussa Tampere on hiljainen paikka. Näin muutaman koiranulkoiluttajan, Puutarhakadun Siwasta paistoi lämmin valo. Ajattelin myyjää kohtalotoverinani. Tänään oli niin vähän töitä, että ehdin tehdä ne ennen kuin kunnon juhlija olisi edes herännyt nihkeiltä yöuniltaan. Potilaissa oli poikkeuksellisesti vain yksi, jonka sairaalaan joutuminen liittyi alkoholin käyttöön. Kotiin sain ajaa auringon paisteessa. Ostin itselleni palkkioksi ahkeruusvillatakin.

lauantai 27. marraskuuta 2010

Rakkautta italialaisittain

Katsoin Niagarassa elokuvan "Rakkautta italialaisittain". Mukava katsoa elokuvaa ilman mainoksia ja vieressä kokista ja popcorneja mättäviä kanssaihmisiä. Tyylikäs elokuva, jonka pinnan alla tuntui jotain uhkaavaa alusta lähtien. Teemana olivat eroottinen rakkaus, äidin rakkaus, kuolema ja tietysti ruoka. Tilda Swintonilla on herkät kasvot. Kotiin kävellessä viima tunkeutui untuvatakin alle.

Sain kutsun Lenin museoon kuubalaisen valokuvanäyttelyn avataisiin. Siellä olisi ollut Kuuban suurlähettiläs, joka espanjan kurssilla piti pitkäpiimäisen poliittisesti soveliaan luennon Kuuban turismista. En mennyt avajaisiin. En enää romatisoi Kuubaa, enkä halua kannattaa maan politiikkaa edes avajaistilaisuuteen osallistumalla.

Puitten takaa kuulee meren

Pikkujoulut on lusittu. Tällä kertaa selvisin vähäisin vahingoin, mitään ei hävinnyt. Tai no täytyy myöntää, että yhtä meikkikynää ei löydy. Olimme jatkoilla ravintolassa nimeltään Old Brick's Inn tai jotain sinnepäin. Oli mukavaa tanssia porukalla. Tanssilattialle tupruteltiin valkoista "savua". Kokemus oli niin vahva, ettei ihan heti tarvitse kokea sitä uudelleen.

Kävin Lukulaarissa. Nykyisin etsin sieltä lähinnä runoutta. Löysin Solveig von Schoultzin valitut runot "Puitten takaa kulee meren". Antikvariaatissa työskentelee runoilija Arto Lappi. "Hieno kokoelma, harvoin löytää kovakantisena" sanoi hän. Tunsin itseni hienoksi ihmiseksi, jolla on hieno runokokoelma.

Tähti

Äkkiä sain toisen käteni irti
käsivarsista, jotka pitelivät minua
ja ojensin sen ja kosketin tähteä:
niin, siellä se oli, ei ollut vaihtanut väriä,
syvä tähti niinkuin ennenkin, sinisakarainen
ja minun yksin minun-
tähti oli kohdallaan
me hymyilimme toisillemme
ja käännyimme kumpikin
omaa taivastamme kohti.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Kiviä

Työkaverini kertoi tyttärestään, joka oli myynyt naapurin lapsille kiviä pihaltaan. Homma paljastui kun lapset pyysivät rahaa vanhemmiltaan kiviostoksia varten. Tärkeää ei ole tuote vaan mielikuva. Tyttö onnistui luomaan kivistä jotain tavoiteltavaa, jotain joka on pakko saada. Tyttö päätyy todennäköisesti kaupalliselle alalle.

Luin ystävän blogista, että Radio Suomessa oli ollut ohjelma, jonne kuuntelijat saattoivat soittaa ja kertoa kivilöydöistään vähän radion luontoillan tapaan. Asiantuntijat sitten pohtivat kivimateriaalin laatua sanallisen kuvauksen perusteella. Voisiko tuollaista ohjelmaa olla muualla kuin Suomessa.

torstai 25. marraskuuta 2010

Amatööri juhlii

Minuun iski pikkujouluangsti. Ei ole mitään sopivaa päällepantavaa: mustaa, liian tiukkaa tai lyhythelmaista, kimaltavaa ja kaikin puolin naurettavan näköistä. Sellaista, jonka vie kirpputorille heti arkipäivän tullessa. Heittää häveliäästi kimalluksia sisältävän tiukasti solmitun muovipussin hyväntekeväisyyteen ja poistuu häveten paikalta. Sellaista, jota on päättänyt olla enää koskaan ostamatta. Minulla on vain yltiöasiallinen pikkumusta. Onneksi se on sentään lyhyt. Ostin verkkosukkahousut ja lievästi lurexin 14 euron boleron. Nyt odottelen huomisia pikkujouluja rauhallisin mielin.

Hesarissa oli juttu selviämisasemasta, johon nyt pikkujoulujen aikaan kuljeteaan amatöörijuhlijoita: pikkulasten äitejä ja kilttejä perheenisiä, jotka hurvittelevat kerran vuodessa.

Kyynikon kyynel

Olin töissä erään sairaalan hematologisella osastolla. Nuori nainen oli osastolla hoidossa vakavan sairauden vuoksi. Hoito kesti kuukausia. Nuori nainen kaipasi poikaystäväänsä. Nuorella miehellä ei ollut rahaa matkustaa tyttöystäväänsä tapaamaan. Välimatkaa oli parisataa kilometriä. Hoitajat keräsivät kolehdin ja mies saatiin vierailulle. Vieläkin tulee liikutuksen tippa silmään asiaa muistellessa. Pimeys tekee melankoliseksi ja herkkästi liikuttuvaksi. Ehkä se on tarkoitus, mahdollisesti meistä näin jalostetaan hienoja tuntevia ihmisiä.

Ainakin joistakin (kyynikko pulpahti pintaan).

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Voi kun pian tulis pakkanen

Ajoin tänään pyörällä töihin. Lumihiutaleet iskeytyivät silmiini, en välillä nähnyt eteeni, mikä ei ole hääppöistä kun muutenkin polkee pimeässä ja liukkaassa henkensä kaupalla. Kuuntelin ajaessani Bachin jouluoratoriota. Sillä on kummallinen rauhoittava vaikutus. Bachia kuuntelen vain ääriolosuhteissa. Toisaalta on hienompi kokemus jäädä rekan alle Bachin musiikin pauhatessa kuin hiljaisuudessa.

Harrastin yhden talven avantouintia. Jyväskylässä oli ja varmaan edelleen on Vuorilammella sauna, josta sai pulahtaa hyytävään veteen. Jostain oudosta syystä siihen tottui ja siitä alkoi jopa pitää. Osalla umareista oli hanskat, hattu ja uintikengät. Turhaa hienostelua. Minä uin villasukat jalassa. Katselin kerran nuoria salskeita italialaisia miehiä, jotka raukat oli tuotu saunaan ja avantoon. Seisoskelin kovassa pakkasessa laiturilla märissä villasukissani. Päätin palata saunaan. Se ei kuitenkaan onnistunut sillä sukat olivat jäätyneet laiturin pintaan. Oli pakko riisua sukat jalasta ja kiskoa ne irti laiturista. Mitä tästä opimme? Ei pidä seistä pitkään pakkasessa märät villasukat jalassa.

Rakastettu viihdekirjailijatar

Pidin esitelmän. Sanoin, että tämä on turvallinen kuunnella, testattu eläimellä. Aion pölöttää seuraavankin esityksen kisulle. Se on perjantaina. Olen pitänyt saman höpinän jo kerran. Toivottavasti se löytyy jostan läppärin kammarista. Esitelmäni kuuluu työpaikkamme pikkujouluformaattiin. Kyse on kuitenkin täysin asiapitoisesta jutusta. Pitää varmaan keksiä siihen joku kevennys. Tästä vaan Fingerporeja ja Viivejä ja Wagnereita selaamaan.

Imagessa oli laaja juttu siitä yhdestä naisesta, josta tulee kirjailija. Aiemmin mm. Aamulehti kirjoitti hänestä. Harva esikoiskirjailija on saanut yhtä paljon palstatilaa ennen kuin on edes julkaissut mitään. En kiusallani mainitse hänen nimeään. Luen hänen blogiaan vaikka periaatteessa usein inhoan sitä. Nainen vaikuttaa välillä niin uskomattoman naivilta. Hän näyttää kuitenkin onnistuvan siinä mitä haluaa: tulla rakastetuksi viihdekirjailijaksi. Kaikki riippuu enää hänen kirjastaan: se julkaistaan helmikuussa.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Esitelmä

Pidin kisulle huomisen esitelmäni. Hän kuunteli hyvin kiinnostuneena, ei kysynyt mitään. Ilmeisesti esitykseni oli niin selkeä. Kisu villiintyi laserpointteristani, juoksi ympäri huonetta punaisen valopilkun perässä. Ihmetteli sitten pitkään täplän katoamista.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Luminen pyörätie

Saako valittaa? Rongankadun pyörätietä ei ole vielä ollenkaan aurattu tai pätkää siitä. Koen sen henkilökohtaisena loukkauksena koska se on minun pyörätieni -kele. Se on henkilökohtainen loukkaus. Vaadin hyvitystä.

Aniara

Äidinkielenopettajamme oli villinä Harry Martinsonin teokseen Aniara. Kirja julkaistiin 1956 (Tarkistin Wikipediasta). Aila Meriluoto on tainnut kääntää sen suomeksi. Aila M. muuten ihaili kovasti kirjailijaa, asia käy ilmi hänen päiväkirjoistaan. Aniara on runomittainen synkkä kuvaus avaruusaluksesta, joka tuhoon tuomittuna kiitää ulos Aurinkokunnasta. Opettaja luki teosta meille ääneen haltioituneena. Emme ymmärtäneet pätkääkään, eikä meitä suuremmin kiinnostanut. Luimme koulussa myös Shakespearea: "Romeon ja Julian", "Kesäyön unelman" ja "Hamletin". Opettaja oli siis suhteemme varsin kunnianhimoinen. Opettaja kuljetti meitä teatteriin katsomaan näytelmäharjoituksia. Se oli hauskaa. Minulla oli koko kouluajan Ramppikortti, jolla kävin katsomassa kaikki näytelmät, kortti oikeutti katsomaan ensi-iltaa edeltävän läpimenon. Luokkaretkellä opettaja huusi meille puliseville oppilaille SILENCIO! Ja taas meitä hävetti.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Yäk!


Löysin tänään Bookcrossing-kirjan Tsehovin "Kirjavia kertomuksia", kävin jo merkkaamassa löytöni www.bookcrossing.com sivulle. Pidän tätä merkkinä siitä, että on palattava Tsehovin pariin. Kävin runokauppa Kattilassa ja ostin Jukka Vienon runokirjan "Stockan kulma". En kehtaa lähteä kaupasta ostamatta mitään, minusta kauppa on niin liikuttava. En siis käy siellä kovin usein. Jotta kulttuurisunnuntaini olisi täydellinen kävin vielä näyttelyssä Taiteilijat 2010. Sitä en halua hirmuisesti kommentoida, sillä en paljoakaan asiasta ymmärrä. Pidin parista maalauksesta ja yhdestä valokuvasta. Otin kännykkäkameralla kuvan erään taideteoksen yksityiskohdasta. Kuva ei ole häävi, mutta teos huvitti minua.

Näin lisäksi kaksi joulupukkia ja yhden säälittävän poron. En ole voinut vuosiin katsoa joulupukkeja hyvillä mielin. Lapsuuden ystäväni S:n vanhempien tuttavamies hipelöi alle murkkuikäistä S:ää aina kun muiden silmä vältti. Emme tietenkään kertoneet asiasta kenellekään aikuiselle. Mies oli joulun aikaan aina tavaratalossa joulupukkina. Minua siis joulupukit inhottavat. Pyydän anteeksi joulupukki-ihmisiltä. Pakkoko minun oli teidän jouluinen kokemuksenne pilata.

Yhdeksänhenkinen kissa

Mietin eilen yhteen juhlaan lähtemistä niin pitkään, että ei sitten enää kannattanut lähteä. Se juhla olisi ollut Telakalla, siellä olisi soittanut bändi nimeltään Kinkkubingo. Sain tilaisuuten FB:n kautta kutsun vanhalta tutultani. Ravintola oli periaatteessa avoinna kaikille, mutta kyseessä oli tämän miehen syntymäpäivä. Nyt sitten kadun etten lähtenyt. Elämä on vaikeaa.

Olen vieläkin Jet lag väsynyt. Tosin nukuin viime yön erinomaisesti.

Luen Aila Meriluodon päiväkirjoja. 75-vuotias Aila Meriluoto ihmettelee miksi ihmiset kohtelevat häntä kunnioittavasti kuin vanhusta vaikka hän omasta mielestään on vähän huonosti kävelevä nuori nainen. Iän myötä ei sisäinen tuntemus itsestä kovin paljon muutu. Olen Aila Meriluotoon verrattuna nuori nainen. Mielestäni ainoa muutos on kaikenlaisten ahdistuksen tunteiden väheneminen. On helpompaa hengittää kuin nuorempana. Ulkonäön suhteen on tietysti jo alamäki menossa, voi vaan toivoa, että alamäki on loiva ja pitkä.

Luin eilen Kyllikki Villan runoja ja pidin tästä:

Miksi kieltäisin tämän vihan
jota niin hämmästytte
vanhassa mukavassa naisessa
jonka pitäisi jo ymmärtää:
eletty, rakastettu, kiitos kaikesta!

Jokainen vihan hyöky
vie minua itseni suuntaan.

Ahdistus vähenee, mutta ole monesta asiasta tässä maailmassa vihainen. Kuinka vihainen minusta vielä tuleekaan. Vanheneminen ei enää ahdista niin paljon siitäkään syystä, että olen löytänyt kirjoittamisen ja kirjoittaa voi aina.

Vielä Kyllikki Villan rakkausruno

Siksi että silmäsi ovat yhä hellät
sinun on hylättävä minut yhä uudelleen
kuin tapettaisiin
yhdeksänhenkistä kissaa

lauantai 20. marraskuuta 2010

Runovaroitus

Varoitus V:lle tässä tulee kolme ruonoa Sirkka Seljalta:

SIVUTIET

Todelliselta tieltä erkanee aina jokin sivutie
ja siltä toinen sivutie,
jonka varrella on onnellisia taloja ja lapsia.
Liian kaunista, siitä ei voi kirjoittaa.

AVAIN

Hän sanoi:
teen sen itse,
avaimen,
teen sen puusta,
puuavaimen
joka sopii kaikkiin oviin.

OPPILAS

Kirjoitukset luettu,
mestarit käyty läpi,
keneltä minä nyt opin?
Hahmoton ääni vastaa:
itseltäsi.

Penkola



Minulla ei ole mitään sanottavaa. Normaali ihminen olisi tässä tapauksessa hiljaa, en minä.

Tein tänään valmiiksi keskiviikon esitelmän. Ajoin sen tekoa varten pyörällä työpaikalleni, sillä tarvitsen virikkeettömän työtilan saadakseni jotain aikaiseksi. Tein tunnin verran töitä, etsin lähinnä sopivaa kuvitusta esitelmääni. Ihminen on mestari keksimään kaikenlaisia sijaistoimintoja. Minusta esitelmän kuvitukseksi kävi hienosti Esherin grafiikka, joka on niin matemaattista. Aiheeni on niinkin kiehtova kuin erään sairauden uudet klassifikaatiokriteerit. Etteivät kuuntelijat putoile silkkaa kyllästymistä tuoleiltaan oli pakko keksiä jotain. Tunnin työskenneltyäni päätin lähteä kahville, mutta olin unohtanut kukkaroni. Muistelin, että työtakkini taskussa olisi rahaa, niinpä haahuilin pitkin pimeitä käytäviä pukukopille. Taskun pohjalta löytyi 2.40. Jostain syystä en enää päässyt takaisin ovista, joista olin kulkenut, joten jouduin kiertämänn ulkokautta. Minua suoraan sanoen ketutti. Rahat riittivät pieneen kahviin ja kuivaan riisipiirakkaan. Olin haaveillut jostain muusta.

Eräs lääkefirma pyytää lehteensä pakinaa. Maksaisivat tietysti ihan mukavasti. En vielä tiedä myynkö sieluni.

Huomenna on lähellä residenssiäni Hämeenpuistossa jonkinlainen tapahtuma. Minusta puistokadun elävöittäminen on hieno asia. Runokappa Kattilassa on Penkola niminen juttu, josta voi ostaa tarjouskirjoja. Menen ainakin sinne.

perjantai 19. marraskuuta 2010

The Social Network

Ystävä kävi kylässä. Halusin tehdä jotan amerikkalaista ruokaa, siis laitoin Ceasar salaattia. Tein oikein majoneesinkin itse, siihen laitetaan tässä tapauksessa anjovista. Paiston krutonkeja, höyläsin päälle parmesan-lastuja. Varsin maukasta. Samalla tuli nautittua yhteensä desi öljyä. Kävimme päälle katsomassa amerikkalaisen elokuvan The Social Network. Olemmehan FB-jäseniä. Elokuva oli vähän rasittava. Vauhti oli mahdoton, ei mitään suvantokohtia. Päähenkilö vaikutti hyvin aidolta asperger nörtiltä. Onko muuten mitään väliä omistaako 50 miljoonaa vai 100 miljoonaa dollaria?

Sain taas FB-kutsun yksiin juhliin. Ei koskaan tiedä onko kutsu oikeasti tarkoitettu noudatettavaksi kun se tulee henkilöltä, jolla on 450 FB-ystävää.

torstai 18. marraskuuta 2010

Taivaan tulet

Olen outo. Itkin eilen hillittömästi katsoessani "Taivaan tulet"- sarjan ensimmäisen kauden päätösjaksoa.

Kummitäti

Joskus tunnen itseni ihanan agressiiviseksi. Olisi kiva antaa joillekin ihmisille opetus noin Kummisetä elokuvan tyyliin. Voisin aloittaa naapurista, joka käryttää tupakkaa niin, että haju tulee kylppäriini. Jos vaikka heittäisin hevosen pään pojan sänkyyn, jospa tuo siitä oppisi. Seuraava kohde voisivat olla kestoinhokkini pyörätielle parkkeeraavat autoilijat. Kaikille ei riitä hevosenpäitä ja sitäpaitsi se vaatisi ihmisten osoitteiden selvittelyä ja muuta aikaa vievää puuhaa. Jospa heittelisin heitä vaikkapa kananmunilla. Tästä lähdetään. Tiedän muitakin henkilöitä, jotka saattaisivat tarvita opetuksen. Hommasta voisi jatkossa tehdä tosipohjaisen Hollywood-elokuvan nimeltään Kummitäti.

Varoitus: sain tänään influenssarokotuksen (sisältää sian). Agressiiviset ajatukset saattavat olla tuon rokotevalmisteen sivutaikutus.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Kannettava uuni

Sain tällaisen sähköpostin. En taida voida toteuttaa pyyntöä.:

Jos sinulla on vanha kannettava uuni, ja jos et kayta sita enaa, me voidaan hyvin kiitollinen, jos voit lahjoittaa sen meille ja jarjestaa kuljetuksen uunin meille (asumme 200 km Moskovasta).

Kun ei ole autoa saati sitä vanhaa kannettavaa uunia.

Shokkikihlat

Iltalehden lööpissä luki "Prinssi Williamin shokkikihlat". Olen aivan shokissa, mies kihlasi monivuotisen tyttöystävänsä. Yllättävä veto. Hädin tuskin olen toipunut Victorian ja Danielin satuhäistä.

Minäkin haluan satuhäät. Olen mennyt naimisiin maistraatissa ja minut on tuomittu avioeroon kuten tuomioistuimesta saapuneessa kirjeessä todettiin.

Haluan kulkea sulhaseni kera vaunuissa läpi hurraavan kansanjoukon, heilutella iloisesti hansikoitua kättäni, vilkuilla rakastuneesti tuoretta aviomiestäni. Haluan puvun,jossa on kymmenen metrin silkkilaahus, haluan 32 000 puntaa maksavan kihlasormuksen ja neljä söpöä morsiusneitoa. Haluan punaisen maton ja kunniakujan. Haluan vieraakseni koko suomen hallituksen, presidentin ja hänen miehensä sekä Euroopan kuninkaalliset, he ovat niin hauskaa väkeä. Haluan, että hääni televisioidaan vähintään kahteenkymmeneen maahan.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Joulunäytös

Harjoittelimme baletissa joulunäytöstä varten. En aion esiintyä mikä ei katsojien kannalta ole suurikaan vahinko. Ensi viikolla Aamulehden toimittaja tulee tekemään juttua ryhmästämme. Opettaja katsoi minua ja tytärtäni kun kertoi,että toimittaja haluaa haastatella paria tanssioppilasta. Voin jo kuvitella jutun "Äidin ja tyttären yhteinen harrastus: koskaan ei ole liian myöhäistä." Paitsi silloin kun on liian myöhäistä. Ehkäpä hän haastattelee jotakuta muuta.

Ihana tyttäreni täytti tänään 27 vuotta. Hänellä on jo vankka kokemus tämän tyyppisestä julkisuudesta. Häntä on kerran haastateltu "Kauneus ja tervaus" lehteen aikuisena aloitetusta tanssiharrastuksesta. Tuolloin oli kylläkin kyse toisesta tanssilajista. Ei tässä siis mitään julkisuudenkipeitä olla.

Rakas auto

Luin erästä blogia ja tajusin, että todella nautin autottomuudesta. Inhosin autossa ilmeneviä vikoja, ajamista, ikkunoiden raaputtamista ja katsastuksia. Kerran ajoin 5 kilometriä ja ihmettelin kummaa ääntä: lämmityslaitteen 5-metrinen johto keikkui auton perässä. Meillä ex-mieheni kanssa oli aina kaikenlaisia autonrämiä. Hän ajanee nykyään jollain tasokkaammalla kulkuneuvolla. Kerran huoltoasemalla kuului kotterostamme kamala pamaus, olin ikäänkuin en olisi missään tekemisessä tuon ajoneuvon kanssa. Wartburgimme vaihteet menivät jossain vaiheessa sellaiseen kuntoon, että vaihdekeppiä piti vääntää kaksin käsin, joka tarkoittaa sitä, että kädet on irroitettava ohjauspyörästä. Eräästä autostamme menivä pyyhkijät rikki, käytin niitä etupenkiltä manuaalisesti. Kun konepellin alta alkoi tulla höyryä T. haki läheisestä pubista vettä, hän sai sieltä lainaksi oikein sievän vesikannun. Kerran huoltoasemalla kun tulin bensaa maksamasta lapset laulaa hoilottivat takapenkillä "Kaksi tapaa harrastaa seksiä, oikea ja väärä..." Auton ikkunat olivat auki. Kun äiti heitti aikoinaan minut työmatkallaan autolla kouluun, hän ajoi ojaan. Olimme Kuopiossa lähellä sairaalaa ja ohikulkeva ambulanssi pysähtyi katsomaan oliko meillä mitään hätää. Minua ei ole koskaan hävettänyt yhtä paljon. Luikin kiireesti kouluun ja jätin äidin ja auton sinne ojan pohjalle ja toivoin hartaasti, ettei kukaan tuttu ollut nähnyt tapahtumaa.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Tip tap


Tip tap tip tap tipe tipe tip tap, joulupäivänä on päivystys, tral lal lallan laa, sinivuorten yö siellä kiivas työ, hei tonttu-ukot hyppikää...

Loistava vuodenaika hautoa synkeitä ajatuksia. Voi oikein rypeä synkkyydessä, silti ajatukset ovat aurinkoisen keveitä verrattuna suomalaiseen luontoon. Nautin ajellessani töistä sadepisaroiden kopistessa kypärään ja mustan asfaltin imiessä kaiken valon. Tähän eivät kaikki hienohelmat kykene. Voima valtasi minut, oli keveä polkea. Kotona riisuin märät vaatteet ja levitin ne kuivumaan pieneen kylppäriini. Vedin villasukat jalkaan ja sytytin kynttilän.


Kerroin kisulle, että tuolla ulkona on kurja maailma ilkeine ihmisineen. Me olemme täällä turvassa. Lämmitin itselleni eilen tekemääni loistavaa moussakaa ja tarjoilin kisulle naudanlihaa kastikkeessa.


P.S. Otin kuvan Atlantalaisesta akvaariosta

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Det enda rationella

Kävin katsomassa elokuvan ruotsalaisesta avioliitosta. Olen luullut, että ainoastaan suomalaiset nauravat ruotsalaisten tavalle neuvotella ja keskustella kaikesta. He nauravatkin itse itselleen. Hienoa.

Elokuvassa puidaan keski-ikäisten ihmisten suhteita ruotsalaisittain, ruotsalainen nimi elokuvalle on "Det enda rationella". Malliaviopari pitää kirkossa avioliittokoulua. Sitten mies hurahtaa työkaverinsa vaimoon. Neuvoteltuaan he päättävät jatkaa avioliittojaan ja muuttavat kaikki neljä saman katon alle odottamaan, että hurma haihtuu. Homma on varsin tragikoomista. Rakastuneen parin aviopuolisot kuuntelevat makuuhuoneesta kuuluvia kiihkeitä ääniä väliaikaisista kurjista peteistään. Lopulta rationaalisten ihmisten pinta murtuu ja he ovatkin oikeasti ihmisiä.

Mukavaa katsoa elokuvaa keski-ikäisistä ihmisistä, jotka myös näyttävät ikäisiltään, mutta joilla edelleen on tunteita kuin teineillä konsanaan.

Selena

Tänään iski väsymys, juuri kun en enää odottanut sen saapuvan. Huijasin itseni lenkille lupaamalla munkkikahvit Pyynikillä. Soin itselleni vain pienen munkin. Uusilla ihmelenkkareilla kävely muistuttaa hienossa hiekassa tarpomista.

Tein pitkästä aikaa moussakaa, join lasin punaviiniä. Syödessäni kuuntelin Ylen ykköseltä japanilaisia luontoääniä. Keittiössä on ehdottomasti kuunneltava venäläistä Selena matkaradiota.

Soitin isälleni. Vanhempani ovat muuttamassa, ostivat uuden talon. Yleensä 80-vuotias jämähtää paikoilleen.

Isän kanssa piirrettiin sääkarttoihin, joita hän kuljetti töistä kotiin. Isä luki eläytyen Herra Pii Poosta, kattiloista ja perunoista. Isän kanssa syötiin kakkutaikinaa. Isä lähti töihin kantaen salkkua, joka sisälsi korvapuustin ja Suomen kuvalehden. Isän mielestä Väinö Linna on hienoin kirjailija eikä kunnollisia taidemaalareita enää ole. Lasse Viren on suomalainen sankari, Bach on säveltäjistä suurin. Isä heittäytyy lattialle pitkälleen ja nukahtaa oitis. Isä lukee kaiken Stalinista. Hän lukee kirjaa ääneen ja me kaikki huudamme: Älä lue!

Amerikkalainen yö


Rytmit ovat retuperällä. Kävin kaverin kanssa sellaisessa Kuuba-illassa ja vielä Paapan kapakassa, eikä väsytä tippaakaan. Milloin viimeksi olen täällä Tampereella ollut missään näin myöhään. Sain hienon matkakuvan sähköpostissa, en osaa laittaa suurempaan formaattiin. Amerikkalainen yö on muuten Truffaitin elokuva vuodelta 1973, jos joku nyt ei satu tietämään.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Koripalloa


Kävin siis Atlantassa koripallo-ottelussa. En ole koskaan ennen katsonut koripalloa, selkeä peli, kun pallon saa koriin irtoaa pisteitä. Kori on kiinnitetty tällaisen pätkän kannalta korkealle. Pelaajien näkökulmasta korkeus oli vähintäänkin kohtuullinen. Minulle myös selveni, että pisteitä tulee enemmän jos korin heittää kauempaa.

Hallin katosta satoi pieniin laskuvarjoihin kiinnitettyjä pehmonalleja, katsomoon "ammuttiin" teepaitoja. Tauoilla esiintyivät cheer leaderit, kamera tähyili yleisöä, kuva heijastui suurelle skreenille. Kohteena olleita pareja kehotettiin suutelemaan, "best kiss" kilpailussa. Kaikki menivät heti täysillä mukaan, eivätkä kiusaantuneet kamerasta tippaakaan, päinvastoin. Yksi koripalloilija oli mielestämme pieni pygmi, vikkelä jaloistaan, mutta pätkä. Tarkistimme pituuden, joka oli 185 cm.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Kotomaani töykeä ja pimeä Suomi


Kotomaani on töykeä pimeä Suomi. Keksin uuden merkityksen termille nousuhumala: Lentämistä pelkäävän ennen lentoa hankittu hiprakka, joka saa onnettoman lentopelkoisen vaikuttamaan jotakuinkin normaalilta kansalaiselta. Pelkään koneen nousukiitoa.

5.11.

Lufthansan lento Franfurt-Atlanta. Yhdysvaltain viranomaiset ovat antaneet uuden ohjeen:koneessa ei saa seisoskella eikä parveilla ryhmissä. Ei siis parveilla.

Nukuin yön lentokenttähotellissa. Heräsin säpsähtäen ja näin unen ja valveen rajamailla kaksi kerälle kietoutunutta pyörivää siiliä. Kammottava kokemus, laitoin äkkiä valot ja siilit katosivat. En ole koskaan kokenut moista ja toivottavasti en koe. En uskaltaisi käyttää huumeita, pelkäisin näkeväni siilit uudestaan.

6.11.

Yhdysvaltoihin on aina ilo saapua, tunnet itsesi tervetulleeksi.

"What is purpose of your travel?"

"Put four fingers of your right hand there", minulta otetaan sormenjäljet ja pärstäni valokuvataan.

Atlantassa otamme matkalaukkumme hihnalta ja kuljetamme toiselle hihnalle. Siirrymme junalla toiseen terminaaliin, jossa pakaasimme taas kulkevat uudella hihnalla. Otamme siis taas matkalaukkumme hihnalta pyörimästä. Päästäksemme toiseen terminaaliin ja ulos on taas käytävä läpi turvatarkastus, heitettävä kengät jalasta ja mentävä metallinpaljastimen läpi. Kaikki tämä tapahtuu kahden lennon jälkeen, joista toinen kesti kymmenen tuntia. Olo ei ole erityisen raikas ja virkeä. Mitähän he arvelevat meidän maahan tuovan.

Hampaaton akromegaalikon näköinen puhelias kuski vie meidät hotellille. Käyn suihkussa kun ensin saan kummallisen virityksen toimimaan. Pään kastelua joutuu varomaan, käsisuihkua ei ole. Käymme syömässä, pyörittelen hetken salaattia lautasella ja menen nukkumaan.

6.11.

Atlantan vaikutuspiirissä asuu viisi miljoonaa ihmistä, keskustassa sitä on vaikea nähdä. Tampere on eläväisempi kaupunki. Miksi kukaan keskustassa liikkuisikaan, siellä on hotelleja, toimistoja, muutama ravintola, mutta ei vaikkapa ruokakauppaa tai elokuvateattereita. Käymme maailman suurimmassa akvaariossa, joka on jotenkin huvipuistotyylinen. Kalat ovat kyllä upeita. Kaksi suurta valkoista valasta pienehkössä altaassa näyttävät jotenkin surullisilta.

7.11.

Nuokun aamusta iltaan luennolla. Aikaero tekee tehtävänsä. En luultavammin tule muistamaan luennoista mitään.

Kongressikeskuksen vieressä ovat CNN:n uutisstudiot, maksamalla 13 dollaria pääseen ohjatulle kierrokselle, joka on kovin amerikkalainen. Melkoinen vaikutusvalta tuolla puljulla on. Kierroksella korostetaan pienten inhimillisten tarinoiden merkitystä, niitä saa uutisista täällä kuullakin.

Joka puolella mainostetaan Conanin uutta showta.

8.11.

Luennot alkavat aamuisin 7.15. Ei ongelmaa, ponkaisen ylös petistä virkeänä klo 5.

Syömme illalla pilvenpiirtäjän huipulla sijaitsevassa ravintolassa. Maisemat ovat melko kivat. Otan noin sata kuvaa. A. opettaa kamerani säätöjä. Ihmettelen, mitä sillä pystyykään tekemään.

Matkalla hotelliin oikaisemme puiston halki. Pirkuleen amerikkalaiset ovat sulkeneet portin. Sehän ei meitä estä, kiipeämme rauta-aidan yli. Jään leninkeineni keikkumaan aidan päälle, A. kiskoo minua alas. Perässämme tulevat kaksi panamalaista kongressivierasta, jotka ottavat mallia suomalaisista ja kipuavat myös aidan yli. Hississä toinen miehistä sanoo

"I saw your underware"

8.11.

Iltaluento illallisineen. Nukuttaa niin, että pelkään putoavani lattialle ja aiheuttavani skandaalin.

9.11.

Käyn M:n kanssa mall:ssa. Sinne pääsee metrolla. Metroverkko on vähäinen asukasmäärä huomioonottaen. Joillakin teilä näyttää olevan 12 kaistaa.

"My name is Susan. What is your name?" kysyy myyjä kun menen sovituskoppiin.

"Heidi tai Haidi is everything fine?" hän huutelee oven läpi.

Ostan lenkkarit, joilla saa timmin vartalon. Pakarani ovat pian niin pinkeät, että en voi istua kovalla tuolilla vaan tarvitsen sellaisen puhallettavan renkaan, joita juuri alateitse synnyttäneet käyttävät pehmikkeenä.

Atlantalaiset Hawksit häviävät koripallopelin Buckseille. Hallissa minulta kysytään ID card kun ostan olutta. Kylteissä kerrotaan, että sitä kysellään kaikilta, joista ei voida olla varmoja, että he ovat yli 30-vuotiaita.

11.11.

Takaisinkin on lennettävä, ei auta. Koneen vessat ovat alakerroksessa. Melkein unohtaa, että on taivaalla kiitävässä metallilieriössä. Osa porukasta on saanut lentoyhtiöltä tekstitiviestin, jossa muistutetaan, ettei printterin värikasetteja saa kuljettaa koneessa edes koneen ruumassa. Minä kun olisin niin halunnut tuoda niitä matkalaukullisen.

12.11

Frakfurtin lentokentällä on keskityttävä täysillä siihen, että omaisuus kulkee mukana, tarkistan boarding ajan kymmeneen kertaan. Aivot eivät toimi unen puutteen vuoksi.

Vihdoin töykeä, pimeä, sateinen kotomaa. Puhuin muutaman päivän aikana useamman vieraan henkilön kanssa kuin Tampereella kolmeen vuoteen. Toisaalta Tampereella saa olla hiljaa. Rouva Palin näyttäytyi tiheästi telkkarissa. Hinkuaa ilmeisesti presidentiksi. Palvelu oli yliystävällistä, tosin monen ansiot taitavat olla siitä kiinni.

torstai 4. marraskuuta 2010

Minä lähden nyt

Tänään lähden Hesaan, huomenna Frankfurtin kautta Atlantaan. Pidän päiväkirjaa, jos joku on kiinnostunut matkastani saa siitä sitten kuulla.

P.S. Kissani ja tyttäreni asuvat asunnossani. Ei kannata yrittää ryöstää.

Tahdon oppia

Menin aamulla muistitikku kaulassa suihkuun. Tikku oli kaunis kuin koru, laitoin sen kaulaketjuun. En ole uskaltanut tarkistaa vielä sen toimivuutta.

Välillä mietin tämän vaatimattoman "tutkimustyöni" järjellisyyttä. Jos mietin sitä liikaa joudun sellaisiin filosofisiin sfääreihin, joita älylliset resurssini eivät riitä ratkaisemaan.

Kai Niemistä:

Jos tahdot oppia vedestä,
kysy hukkuneelta.
En kyllä käsitä mitä sillä opilla teet.

Yhtenä päivänä en sitten viitsinyt enää olla tyytymätön ja rupesin tyytyväiseksi. Sekös tuntuikin mukavalta. Aikanaan sekin unohtui, tuli muuta mietittävää.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Petolinnunrengastajan salainen elämä

Viidassa tehty kirjoitusharjoitus hiukan jalostettuna. Sain kaksi asiaa, jotka oli juttuun ympättävä "Petolinnunrengastaja" sekä "kietoa vessapaperia raajojen ja vartalon ympärille". Aikaa oli n. 10 minuuttia.

Petolinnunrengastajalla on raidalliset villasukat, vaimo on ne neulonut, ainoa kotoisa ja pehmeä piirre muuten niin karskissa miehessä. Petolinnunrengastaja kiskoo kumisaappaat jalkaansa ja astuu kohti majakkasaaren rantaa. Sadetakin helmat lepattavat puuskaisessa tuulessa. Pärskeet kastelevat miehen ahavoituneet kasvot. Petolintuja ei näy.

Mies irrottaa alumiinisen Buster-veneen laiturista. Hän astuu veneeseen ja tönäisee vauhtia laiturista. Paatti keikkuu aalloilla holtittomasti. Petolinnunrengastaja on kokenut merenkävijä, huolimattomuuksissaan hän kuitenkin päästää veneen kääntymään sivuaallokkoon. Vene hörppää vettä. Mies putoaa kyydistä.

”Perkele” hän sanoo merelle.

Mies kahlaa rantaan vetäen venettä perässään. Hän kiskoo veneen kuivalle maalle. Mies palaa majakkarakennukseen.

Petolinnun rengastaja riisuu märät tamineensa ja etsii pyyhettä. Pöydällä on vessapaperirulla. Päähänpistosta mies alkaa kietoa vessapaperia raajojensa ja vartalonsa ympärille. Paperi tarttuu märkään ihoon. Tuntuu oudon kiihottavalta.

Tästä päivästä hän on eri mies. Hän on löytänyt itsensä. Majakkasaarella ei kukaan katso. Mies ostaa vessapaperinsa Prismasta tarjouksena suurina erinä. Kukaan ei aavista ja eihän se kenellekään kuulu. Perheen mielestä miehestä on tullut jotenkin rennompi. Viihtyy usein saarella, mutta siitä ei kukaan ole pahoillaan. Rengastaa silloin tällöin petolinnun tai pari.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Petolinnun rengastaja

Olen vihdoin kirjoittanut kuolematonta proosaa petolinnnun rengastajasta. Kirjoituskurssilaiset minä mukaanluettuina nauroimme niin, että emme meinanneet pysyä tuoleillamme. Kuolematon lause "petolintuja ei näy" on kuulemma vielä tänäänkin naurattanut kurssilaisia. Kukaan ei osaa oikein selittää miksi.

Atlanta

Luin juuri kuinka Atlantassa 17-vuotias poika oli Halloween pilana heittänyt autoa kananmunilla. Autoilija ampui pojan. Täytyy tällä kertaa unohtaa kaikenlainen elintarvikkeiden heittely ja keskittyä turvallisiin toimiin kuten luennoilla nukkumiseen. Aikaeron vuoksi hereillä pysyminen vaatiikin tolkuttomia ponnisteluja. Luennot alkavat yleensä klo 7.30 ja loppuvat joskus klo 18 aikoihin.

Vakavasti puhuen tapaus kuvastaa aseiden liian vapaata saatavuutta. Asiastahan kiistellään meilläkin. En ymmärrä miksi kukaan tarvitsee käsiasetta.

Piti laittaa perään tuo kommentti, ettei kukaan pidä minua liian kevytmielisenä ihmisenä.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Lakko

Ensimmäinen kokonainen vuorokausi ilman Spider-pasianssia on takana. Jos nyt pelaisin yhdenkin olisin taas koukussa. Nyhän siis en ole koukussa. En ole myöskään pelannut peliä, jota pelaamalla saa lahjoitettua riisiä kehitysmaihin. Olen käyttänyt näin vapautuneen ajan hyödyllisesti lukemalla erästä inhoamaani blogia, Wikipediasta Atlanta-tietoutta ja käymällä viisi kertaa FB:ssa.

Atlanta

Olen lähdössä Atlantaan perjantaina. Ilokseni huomasin, että se on South-East (kaakko?). Mitä idemmässä sitä vähemmin vaurioin tästä selviää. Muita ilonaiheita ei löytynyt. Se ei ole meren rannalla vaan sisämaassa, se ei ole ilmeisesti mikään kulttuurin kehto.

Olen menossa koripallo-otteluun. En ymmärrä lajista mitään. Koulussa yritin aina juosta touhukkaana pallon perässä, en kuitenkaan missään nimessä halunnut palloa itselleni. En ole koskaan katsonut koripallo-ottelua enkä luultavammin tule myöskään tämän jälkeen katsomaan.

Atlantassa on subtrooppinen ilmasto, hurrikaaneja ja tornaadoja. Siellä on näköjään taidemuseo. Amerikkalaisissa museoissa on hyvät museokaupat. Kirjakaupoissa saa notkua rauhassa, vaikka istua nojatuolissa ja lukea. Niissä on aina kahvila ja edullisia taidekalentereita.

Hotellin sänky on king size. Kun istuu sängyn laidalla eivät varpaat ulotu lattiaan. Hissiin tullessa kaikki tervehtivät toisiaan hymyillen. Tarjoilija kysyy "What do you want honey?", toivoo suurta juomarahaa. Restroom on vessa eikä mikään lepopaikka. Ei tunnu kotoisalta ennen kuin saapuu Euroopan maaperälle ja kaikki ovat taas tutun kärttyisiä ja epäystävällisiä.

Talvipyöräily

Tänä aamuna Aamulehdessä kuvattiin Tampereen keskustan "talvipyöräilytiet",pyörätieverkosto on lähinnä säälittävä.

Eilen oli Puutarhakadun pyörätielle pysäköity kolme autoa. Yhdessä istui kaksi ukkoa ikkuna auki. Huutaa täräytin avoimesta autonikkunasta: TÄMÄ ON PYÖRÄTIE!!! Miehet eivät sanoneet mitään. Ajatukset pystyn kuvittelemaan. Hullu akka.