Kirjafestareilla ja Puustissa

Torstaina järjestettiin Laikussa Eeva-Liisa Manner -seminaari kirjailijan satavuotisjuhlien kunniaksi. 

Näin joskus kouluaikoina Mannerin näytelmän Poltettu oranssi Kuopion kaupunginteatterissa. En ymmärtänyt Poltetusta oranssista juuri mitään. Muistaakseni näytelmässä nuori nainen sairastuu psyykkisesti. Nyt Poltettu oranssi on kuultavissa Ylen Areenassa Auli Mantilan sovittuksena ja Mantilan ohjaamana. Aion kuunnella. Katsotaan ovatko vuodet tuoneet lisää ymmärrystä, epäilen. 

Seminaarissa jaettiin kymmenentuhannen euron Eeva-Liisa Manner  -palkinto runoilija Susinukke Kosolalle ja Mannerin nimellä kulkevat apurahat Tiina Lehikoiselle ja Milka Lehtoniemelle. Oli ihana seurata palkintojen jakamista. Palkitut saivat isoimmat koskaan näkemäni kukkapuskat (mitenköhän Susinukke Kosola sai kannettua kukkansa Turun junaan). Liikutuin noista hetkistä niin että yllätyin itsekin. En usko, että mikään oma palkinto vaikuttaisi samassa määrin, sillä ajattelisin kuitenkin, etten ole sitä ansainnut. Olen saanut ainoastaan stipendejä, joita jaettiin koulussa. Niitä sai kun oli kiltti, teki läksynsä ja luki kokeisiin. 

Kävin eilen Tampereen Kirjafestareilla, jotka järjestettiin Tampere-talossa. Kuuntelin kun kirjailija Johanna Hulkko haastatteli tamperelaista Niina Hakalahtea tämän uusimmasta romaanista Kaleidoskooppi (suosittelen). Romaanissa pariskunta saa ainoan lapsensa lapsentekoiän loppumetreillä. Lapsi osoittautuu "haastavaksi" jo vauva-ajasta lähtien. Mitään spesifiä diagnoosia ei koskaan löydy. 

Hakalahti mainitsi haastattelussa sanomalehti-ilmoitukset, joissa vanhemmat iloitsevat lapsen syntymästä ja joiden alla lukee onnelliset tai sitten peräti ikionnelliset se ja se. Harmittaako niitä, jotka tyytyivät onnellisiin, sillä tuntuuhan se laimeammalta kuin tuo ikionnelliset. 

Kaikissa elämän käänteissä vertailu on pahasta, mutta minkä sille voi. 

Seuraavaksi Tampere-talossa tuli palohälytys (joku sulake oli palanut, tulipaloa ei ollut kuitenkaan) ja messuyleisö komennettiin ulos pakkaseen värjöttelemään. Minä kipitin kahvila Puustiin (sitäkin suosittelen). Palasin vielä kuuntelemaan tietokirjaraatia, jossa tietokirjoja ruotivat Pasi Heikura, Olli Löytty ja Anne Mäntynen. Olen tullut tietokirjaikään ja tilaisuuden jälkeen olisin halunnut lukea kaikki ruoditut kirjat. 

Tampereen Kirjafestarien eduksi on pakko sanoa, että kirjailijahaastattelut kuuli vaivatta toisin kuin muissa vastaavissa tilaisuuksissa. Näyttelyosuus oli huomattavasti vaatimattomampi kuin Helsingissä.

Olen apealla mielellä. Ensi viikolle suunnitellut Otavan pippalot peruuntuivat. Mietin lähtisinkö siitä huolimatta Helsinkiin.