Kävimme eilen P:n kanssa Gopalissa syömässä (tamperelainen vegelounaspaikka). Siellä oli asiakkaita ruuhkaksi asti. Ehkä kaikki tamperelaiset osallistuvat tammikuun vegaanihaasteeseen tai sitten pitävät hyvästä kasvisruoasta tai ehkä mustamakkara on loppunut Tammelantorilta.
Keskustelimme koulun kasvisruokapäivistä. Omassa lapsuudessani koulussa syötiin usein lounaaksi puuroa, vetistä kesäkeittoa tai pinaattikeittoa. Kaikki oli tasaisen pahaa. Hernekeiton kanssa meille tarjottiin raaka porkkana, joka tuntui melkein ylelliseltä. Syön muuten edelleenkin hernekeiton kanssa porkkanan.
Olen tämänkin kertonut, mutta olimme aikoinaan vanhempieni kanssa kylässä, jossa tarjottiin tosi sitkeää lihaa. En saanut purtua ja nielaistua säikeistä naudanlihaa vaan istuin kylässä lihaköntti suussani. Kuljin isän ja äidin kanssa raitiovaunulla kotiin, jossa vasta sylkäisin lihan roskikseen.
Kirjojen tekeminen on outoa hommaa. Ensin kirjoitetaan yksin. Sitten lähetetään käsikirjoitus eteenpäin ja odotetaan. Sitten saadaan kustannussopimus tai ei. Ensin mainitussa tapauksessa tekstiä muokataan kustannustoimittajan ohjeiden mukaisesti. Ei ole kiire mihinkään.
Sitten yllättäen tulee hoppu, vaikka julkaisuun on yli puoli vuotta. Lastenkirjallani on nyt nimi ja kansikin (ihana kansi onkin)! Nimeksi tulee Kuura ja karkaileva isomummo.
Kärsin taas kerran blogikriisistä. Katsotaan mihin se johtaa vai johtaako mihinkään.
5 kommenttia:
Onpa kiva nimi kirjalla!
Lapsuuden ruuat olivat kyllä aika huonoja, ja minulla oli näin sekä koulussa että kotona.
Koulussa ainoa josta pidin oli perunat ja ruskea kastike ja kotona makaronilaatikko, joka tehtiin ilman jauhelihaa sekä kesän harvinainen herkku, paistetut silakat, joita ajettiin maaseudulle Reposaaresta jäiden välissä. Koska en pystynyt syömään suolasilakoita ja lihasopan sitkeää lihaa, niin kyllä se ruoka oli pääasiassa viljaa, maitotuotteita, juureksia ja marjoja - eli terveellistä, paitsi että maito oli kokomaitoa ja voita syötiin paljon.
Ei kaikki ollut tasaisen pahaa, kyllä esiin kouluruuasta nousi esiin mm. sahajauhopuro. Mitä ihmettä se oli, en muista - mutta maku ja suutuntuma oli ihan kuin se olisi sahanjauhosta tehtyä. Myös rustokeitto, seassa itäneitä perunoita, jäi mieleen. Pikkuinen, vähäruokainen alakoululainen taisi olla sitä mieltä, että koulun keittäjille olisi tarpeen erityinen paikka helvetissä.
Porkkanan ja hernekeiton yhteispeli - 80-luvulla tuli kauppaan saksalaista hernekeittoa, keitossa oli porkkanan paloja ja se oli tosi hyvä. Se ei ollut vihreää vaan keltaisiin herneisiin keitettyä. Sitten se vaan katosi, pahus.
ICT-ukkeli
Olen kuullut, että porkkana neutralisoi hernekeiton kaasua tuottavan ominaisuuden. Minäkin laitan aina porkkanaraastetta hernesopan joukkoon.
Pyydän anteeksi edellisen kommenttini kauhean huonosti muotoiltua ajatusta. Siis ei Reposaaren satamasta kuljetettu maaseudulle paistettuja silakoita vaan raakoja, ja ne oli pakattu pakettiauton perälle jääpaloilla vuorattuihin laatikoihin.
Koulun helmiryynivelli oli painajainen, marjapuuro sen sijaan nam!
Olen ehkä sen verran nuorempi ja runsauden yhteiskunnan kasvatti että mielestäni kouluruoka oli ihan ok. Ainoastaan rössypotusta en pitänyt.
Kirjailijoiden elämät on jänniä. Tavallaan, kirjailijan pitää olla hyvin, jopa äärisosiaalinen, mutta itse kirjoitustyö on hyvin yksinäistä. Ne kirjailijat joista vähän tiedän, Mika Waltari, Anna-Leena Härkönen, ja eräs H.M., antavat tällaisen vaikutelman. Joku on sanonut että tullakseen kirjailijaksi pitää elää kirjailijan elämä. Voi olla näin. Sikäli kiinnostaa kun itse olen aivan erakkoluonne. No voidaan ehkä todeta loukkaamatta ketään että Waltari ja Härkönen ovat saaneet enemmän suosiota kun H.M. mutta voittanevat kyllä myös sosiaalisuudessa. Jään odottamaan kiinnostuksella Karkailevaa isomummoa. Jos karkailu johtuu "vanhuudenhöperyydestä" asiassa voi olla hyvin tragikoomillisia piirteitä, on kokemusta. Aiheesta saanee kehitettyä monipuolista juonirakennetta. Ja nykyajassa asialla on aivan lastenkasvatuksellisia merkityksiä. Jörö-Jukan aikakaudella oli toiset tavoitteet ja tarpeet. Uskon että H.M. on nyt hyvin ajan tasalla.
Minä nyt ainakin olen nuorempi, koska en tykännyt lähinnä pinaattikeitosta. Sen ohessa tarjottiin yleensä kananmunaa ja grahamlihapiirakka, jotka kyllä kelpasivat. Perunamuussi johon oli sekoitettu pinaattia oli sen sijaan ihan hyvää. Yksi opettajista lisäsi siihen pinaattiperunamuussiinsa aina voinapin. Aloin itsekin harrastaa sitä, vaikka ope sanoi, että älkää ottako minusta mallia. Monet ovat haukkuneet koulun kanaviillokkia ja tillilihaa. Meillä oli kai kotona sen verran laihemmat ateriat, että tykkäsin niistä koulun tarjouksista kovasti. En muista mikä kouluruoka olisi ollut parasta. Luultavasti koulu kaikkineen oli minulle pakkopullaa ja ruoka oli siitä parhaasta päästä vaikka olisi ollut pinaattikeittoa.
Lähetä kommentti