Luin isän päiväkirjamerkintöjä 40-ja 50-luvun taitteesta. Ne on kirjoitettu vihkoihin pienellä siistillä käsialalla. Isän kaunokirjoitusta on helppo lukea. Kirjoittaessaan isä on ollut koulupoika ja sitten nuori mies. Hän asui Pohjois-Savossa pienessä kylässä. Kotitalossa ei ollut sähköä tai vesijohtoa.
Isän lapsuudenkodissa käy viikossa yhtä paljon vieraita kuin minulla vuodessa. Kylässä käydään ahkerasti. Kaikki vieraat mainitaan vihkoissa nimeltä, samaten kyläpaikat.
Harrastetaan lentopalloa, korkeushyppyä, uintia, radion kuuntelua, soitetaan erilaisia soittimia (isällä ei ole omia, mutta hän lainaa sukulaisen viulua) ja käydään kirkolla elokuvissa. Vihkoissa mainitaan ainakin elokuvat Nummisuutarit ja Maaret, tunturin tyttö, molempia pidetään hyvinä elokuvina. Elokuviin on pyöräiltävä kuusitoista kilometriä suuntaansa. Kirkonkylällä järjestetään maatalousmessut ja samaan aikaa siellä on sirkus. Isä näkee ensimmäisen kerran mustaihoisen ihmisen (käytetään N-sanaa) ja kiinalaisia.
Vihkoista löytyy runsaasti urheilutuloksia ja kokeiden arvosanoja. Isä on hyvä oppilas. Keskikouluaikaan hän asuu kirkolla vuokrahuoneessa toisen koulupojan kanssa. Lukion hän suorittaa itsenäisesti ja käy koululla vain tenttimässä.
Lintuja tarkkaillaan. Maatalon työt mainitaan, samaten saunomiset (puhutaan kylpemisestä, kun tarkoitetaan saunassa käymistä). Säätila kirjataan ylös jokaiselta päivältä ja isästä tuleekin myöhemmin meteorologi.
Tunteistaan isä ei kirjoita. Tyypillinen merkintä voisi olla tällainen: Poutaa. +20 celsiusta. Tuuli koillisesta. Tapettiin pässi.
4 kommenttia:
Minkä aarteen oletkaan saanut luettavaksesi!
Meistähän tai meitä nuoremmista ei paljoa muistelua jää jäljelle, koska päiväkirjoja ei ole kirjoiteltu tai ainakaan säästelty. Tyttäreni juuri löysi vanhoja teinikalenterin tapaisia allakoitaan ja niissä oli pienellä sievällä käsialalla elokuvissa käynti tai joku koulun tapahtuma tai kaverin kanssa Hesessä käynti.
Nuoremmat ihmettelevät miten me saimme aikamme kulumaan ilman vempaimia, radio oli, telkkarikin monella, mutta ohjelmat tylsiä, kipitettiin kaverille kertomaan asioita soittelun sijaan, keksittiin leikkejä, kaikkea jännää ja ihan itse innovoitua.
Mummut ja faarit tiesivät luonnon mukaan säätiloja, ei ollut tieteellisiä ennusteita.
Joskus tulee mitä haikein tunne näitä muistellessa, tämän nykyajan keskellä.
Nämä digitaaliset laitteet ovat muuttaneet elämämme. Onhan se kyllä helpottanutkin meitä monin tavoin.
Äitini oli säilyttänyt ison kasan virallisia postikortteja, joita olin kirjoittanut Helsingistä kotiin. Ensimmäisinä opiskeluvuosina 1970-luvun alussa käytössäni ei ollut lankapuhelinta kaikissa vuokra-asunnoissa. Kaukopuheluiden soittaminen puhelinkioskeista vei monta kolikkoa. Siksi virallisia postikortteja kirjoittelin. Olivat sen ajan tekstiviestejä.
Olin oppikoulun alaluokilla, kun kouluumme tuli vierailulle kuuluisa piispa Afrikasta. Sain kunnian käydä ojentamassa kukkakimpun hänelle koulun juhlasalissa. Se oli ensimmäinen kohtaamiseni tummaihoisen henkilön kanssa kotikaupungissani 1960-luvun alkupuolellam, kun kaupungissa ei vielä pidetty oopperajuhlia. / Piri
Asian vierestä, mutta tiesitkö, että (amerikan)englannin "n-word" tarkoittaa "niggeriä" eikä suinkaan "negroa"? Suomalaiset ovat tunnetusti amerikkalaisempia kuin amerikkalaiset itse!
Toisaalta useimmat afrikkalaistaustaiset ihmiset ainakin USA:ssa pitävät nykyisin myös termiä "negro" loukkaavana, vaikka se saattaa ns. historiallisista syistä esiintyäkin yhä esim. joidenkin järjestöjen nimissä (ja kai negro spirituaalejakin vielä lauletaan).
Ei silti, monet nuorimpien sukupolvien edustajat eivät pidä enää myöskään sanasta "black", vaan korrektia olisi käyttää ilmausta "a person of color". Ja sehän ei tietenkään käänny suomeksi "värilliseksi"; "coloured" herättää ehdottomasti mielleyhtymiä järjestelmällisestä rotusorrosta.
Semantiikka ja syntaksi ovat vaikeita asioita.
Lähetä kommentti