Mältinranta

Tämän kirjoittamisen jälkeen luin lehdestä, että yhtä hukkunutta lasta on elvytetty. Kirjoitus ei tuntunut enää sen jälkeen kivalta, joten poistin osan siitä. 

Kesällä uidaan järvessä tai meressä. Vesi on jääkylmää tai sitten lämmintä kuten nyt. 

Uimme mummolassa lasten kesken. Mummo määräsi meidät uimaan rannan suuntaisesti, mutta emmehän me häntä uskoneet. Serkkuni kertoi, että mummo katsoi aina välillä keittiön ikkunasta ja laski veden pinnan yläpuolella keikkuvat päät.

Olen käynyt kahtena iltana Mältinrannassa uimassa. Mältinranta sijaitsee vesialueella, joka yhdistää Näsijärven ja Pyhäjärven.  Uimapaikka on ennen Tammerkoskea. Uimavesi on virtaavaa, joten se ei yleensä lämpene liikaa, nyt se oli turhan lämmintä. 

Veteen johtavat kätevät portaat. Uimapaikka ei varsinaisesti sovi lapsille. Monet aikuisetkin seistä töröttivät uima-alueella viilentämässä itseään nukkumiskelpoiseksi.  He näyttivät samalta kuin shakin pelaajat budabestilaisen kylpylän altaassa. Eivät tosin pelanneet mitään, juttelivat vain. 

Uinnin jälkeen seuraa vaativa osuus, uimapuvun riisuminen, märän ihon kuivaaminen ja vaatteiden pukeminen. Tällä kertaa onnistuin aika hyvin. 

Uinnin jälkeen söin Tallipihalla jäätelön. Maksoin kolikoilla ja tietenkin selittelin asiaa jäätelön myyjälle melko laajasti. 

Taida mennä tänäänkin uimaan.  

Uimahallikyttä

Suunnittelin eilen uimista. Uimarannoilla on paljon ihmisiä, hiekka tarttuu jalkapohjin ja kengät ovat uinnin jälkeen täynnä hiekkaa. Vaatteiden vaihtaminen vaatii taitoa. 

Koska uimahallissa on kesäisin rauhallista, ei hiekkaa, vaan pelkästään jalkasientä, päädyin sinne. En ole käynyt uimahallissa ainakaan puoleen vuoteen. 

En lopulta uinut vaan tein videon tuuttaamaa vesijumppaa. Vilkkaimmillaan altaassa oli kolme jumppaajaa.

Uimavalvoja tuli sanomaan yhdelle jumppaajalle, että hänen pitäisi kastella hiuksensa. Nainen oli vääntänyt poninhännän rennoksi sykeröksi päälaelleen. Sykeröstä törrötti hiuksia, jotka heiluivat jumpan tahdissa.  Nainen poistui ja tuli hetken päästä takaisin hiukset entisellään.  Kun naisen mies tuli sanomaan, että oli uinut tarpeeksi, pariskunta lähti. Miehen yläselkään oli tatuoitu kookas Suomen leijona.  Ihmettelen, minkälainen isänmaallisuus saa suomalaisen hankkimaan leijonakorun tai tatuoinnin. 

Jäimme lopulta erään naisen kanssa kahdestaan altaaseen. Hän kertoi, että poistunut nainen oli  kävellyt bikineissä pesuhuoneen läpi peseytymättä. Sanoin vitsillä, että bikininaisen olisi voinut käräyttää. Vesijumppaan jäänyt oli kuulemma käynyt paljastamassa laiminlyödyn peseytymisen uimavalvojille. 

Pesuhuoneeseen voitaisiin palkata kyttiä, jotka valvoisivat peseytymisen laatua. Vähän samaan tapaan kuin vartijat kaupoissa vaanivat myymälävarkaita. Kukaan ei pääsisi pujahtamaan altaaseen ilman huolellista kuurausta.  

Valvojien kopissa istui kolme henkilöä, jotka varmaan arpoivat, kenen velvollisuus oli käydä huomauttamassa kuivista hiuksista. 

En pidä ajatuksesta, että jotkut eivät peseydy ennen uimista, enkä ymmärrä näiden ihmisten motiiveja. Koska kylpyhuoneeni on pieni ja suihkuverho liimautuu helposti paljaaseen ihooni, käyn mielelläni uimahallin suihkussa.  Ehkä bikininainen ja hänen tatuoitu miehensä asuvat omakotitalossa, johon kuuluu viihtyisä SPA-osasto. 

Kuva yllä ei liity mihinkään, mutta kuva pitää olla kuitenkin.

 

Luettelo melkein kaikesta

Nukuin kuusi tuntia. Tuntuu siltä kuin olisin nukkunut neljä tuntia.  

Kävin aamulla kävelemässä ja huomasin, että Tamperella on joku festivaali, veikkaan Tammerfestiä.

P kävi eilen, hän oli kutonut ihanan ruudullisen räsymaton, joka ei kelvannut hänen lapsilleen. Nyt keittiössäni on uusi ruudullinen matto. Olen onnellinen aina kun käyn siellä ja näen maton. Käyn usein keittiössä. Olin pohtinut maton ostamista pitkään ja nyt se laskeutui lattialleni kuin taikamatto. 

Haluaisin olohuoneeseen uuden kattolampun. Odotan, että se laskeutuu onnistuneesti taivaalta ja telakoituu kattooni. 

Luen nyt paljon, sillä en viitsi tehdä oikein muutakaan. On liian kuuma. On oikeastaan liian kuuma lukeakin, on liian kuuma nukkua ja on ehdottomasti turhan helteistä valvoa.  

Olen varannut kirjastosta romaaneja ja kirjoja, joissa kirjailijat kirjoittavat kaunokirjoista, jotka ovat tehneet heihin vaikutuksen. 

Viimeksi lainasin Saara Turusen ja Petra Maisosen toimittaman kirjan Suurteoksia III, joka sisältää naisten kirjoittamia tekstejä naisten kirjoittamista kirjoista. 

Tätä ennen luin Aiheiden kirjan, jonka on kirjoittanut Jani Saxell. Aiheiden kirja on kirjoittamisopas, mutta ei oikeastaan ole sitä (se sisältää kylläkin kirjoittamistehtäviä) vaan enemmänkin nippu kirjallisuusesseitä. Saxell kirjoittaa myös elokuvista ja televisiosarjoista. Aiheiden kirjan lopusta löytyy mainio luettelo siitä kaikesta.

Pitäisi tehdä jotain, josta voisi kirjoittaa, mutta kuten edellä sanoin, on liian kuuma. Voisin mennä uimaan, mutta uimarannoilla on liikaa ihmisiä ja hukkuminenkin uhkaa.  

 

 

Huviunet

Normitiistai: kuntosali, lounas ja päiväunet. Päivällä nukun huvikseni ja yöllä pakotan itseni pysymään unessa. Päiväunet ovat ihania, vaikka se saattaa olla pois (pakollisista) yöunista. Nousin sohvalta virkistyneenä ja kävin suihkussa. 

Nääshallin kuntosalilla olivat vaihtaneet stepperin ja juoksumaton paikkaa, muita uudistuksia ei siellä ole näiden vuosien mittaan tapahtunut. Odotan laitteiden ruostumista. 

Sisääntuloaulan nurkkaa koristava salille unohtuneiden tossujen, treenivaatteiden ja vesipullojen kasa kasvaa.  

Myöhäiskeski-ikäinen mies raahasi suurta punaista treenikassia laitteelta toiselle. Pelkäsi varmaan, että varastaisimme hänen kassinsa. Tila on niin pieni, että kaikkea voi seurata yhdellä silmäyksellä. 

Katsoin eilen Areenasta dokumenttia ruotsalaisesta influensserista, joka kuvasi Instaan oman synnytyksensä ja hetken, jolloin hän ilmoitti miehelleen olevansa raskaana. Olisihan se outoa, virittää kamera tämmöisiä suuria ilmoituksia varten. Ohjelmaa katsoessani ymmärsin, että hän myy elämäänsä ja elää sillä. Tulot olivat varsin kohtuulliset. 

Seuraan Instassa Satu Rämöä. Olen ollut vähän kateellinen hänelle. Rämö on kuitenkin miellyttävä ja kollegiaalinen. Mainostaa muiden kirjailijoiden kirjoja. Hän kertoo, että samalla itsekin löytää hyvää luettavaa. Eikä se ole häneltä pois! 

Näinhän aina sanotaan, mutta niin on helpompi sanoa kun omia tekstejä julkaistaan ja myydään paljon. 

 

Tietäjät tietää

Kuuntelin aamukävelyllä Areenasta Kulttuuriykköstä, jossa pohdittiin somejuttuja.  Seuraavat jutut ovat ohjelman innoittamia.

Ihmiset nostavat somessa itseään kuolleilla julkkiksilla: RIP ja hattu päästä tämän edessä. Käy kilpailu siitä kuka ensimmäisenä julkaisee linkin unohtuneen taiteilijan kuolemasta ja omakohtaisen yhteyden menehtyneeseen.  "Näin hänet jo 1980 Kuopiossa Työnkulmalla ja sain nimmarin. Soitin hänen levyään edellisenä päivänä. Tulin kerran samalla junalla, enkä uskaltanut sanoa hänelle mitään."

Entäs vihjailut: kohta minulle tapahtuu jotain hienoa, jota en voi vielä paljastaa. Loppuun "Tietäjät tietää". 

"Hyvää ruokaa hyvässä seurassa" - jaaritus tuntuu olevan jo niin mennyttä kautta. 

Toukokuun lopussa pitää julkaista oma ylioppilaskuva. Täytyy myöntää, että julkaisen tuolloin itseäni (ei muita) liikuttavan kuvan ylioppilasajan luokastani lakit tiukasti päässä ja katseet suunnattuna epävarmaan tulevaisuuteen tai omiin kenkiin. Penkkareista julkaisen kuvan silloin kun se on ajankohtaista ja vanhojen päivänä valokuvan, jossa lukioluokkani kävelee reippaasti kohti ravintola Tuulikannelta. 

Isänpäivänä julkaisen isäni nuoruuden kuvan, äitienpäivänä en julkaise äitini kuvaa, sillä ei minulla ole siihen tarkoitukseen sopivaa valokuvaa. 

Säästä ei saa valittaa somessa tai saa, mutta siitä moititaan. Jos sataa niin pitää iloita siitä, ettei vedestä ole pula. Helteestäkään ei saa ruikuttaa vaan on pakko nauttia. 

Matkat ovat mainiota somemateriaalia, kunhan ne on tehty kävellen, uiden, pyöräillen, soutaen, junalla tai ratikalla. Välillä ihmettelen, miten joku on yhtäkkiä joutunut maapallon toiselle puolelle, sillä lentoja ei enää mainita. 

On tapana päivitellä, että aitojen ihmissuhteiden sijaan nuoret ja vähän vanhemmatkin tapaavat vain keinotekoisessa maailmassa. Kaipa nettiystävyydetkin voivat olla aitoja. Ainakin ne ovat parempia kuin täydellinen yksinäisyys.  

Jos joku aikoo pitää Face-tauon, hän ilmoittaa asiasta ajoissa ja kertoo mistä hänet tavoittaa (yhdellekään Face-kaverille ei tulisi mieleenkään tavoitella häntä). Jos Facesta poistutaan kokonaan, asiaa käsitellään laajemmin kuin työpaikan vaihtumista tai muita merkittäviä elämäntapahtumia. 

Kuvan on ottanut joku valokuvausta harrastanut luokkakaveri. 

Standup ja miinat

Pistäydyin Väinö Linnan aukiolla kuuntelemassa standup -esitystä. Lavalla kävi kaksi miestä: Pyry Valtonen ja Tommi Mujunen. Yleisö oli poikkeuksellisen selvin päin ja moni oli varmasti tullut paikalle, koska tapahtuma oli ilmainen.  Jonotetaanhan ilmaisia ämpäreitäkin. Nauroin useamman kerran, vaikka olen vaativa asiakas.  

Kiitos siitä, ettei revitty perinteistä huumoria naisautoilijoista (yhden tarinan pelkäsin johtavan siihen, mutta onneksi siinä oli yllätyskäänne) tai vaimosta. Pyry Valtonen kertoikin olevansa sinkku. Katsojia puhuteltiin ja esiintyjät osasivat reagoida vastauksiin ilman viivettä ja nokkelasti. 

Olin aiemmnin kuunnellut livenä lähinnä Anitta Ahosta, joka oli rohkeampi ja härskimpi kuin edellä mainitut. Ehkä miesten härskit jutut ovat niin kuluneita ja väsähtäneitä, ettei kukaan halua enää kuulla niitä. Naiset ovat niin harvoin puhuneet julkisesti "törkeitä", että se yllättää ja on melkein raikasta. Yleisössä istuvat lapset mahdollisesti rajoittivat puhujia.  

Olisin toivonut, että toinen esiintyjä olisi ollut nainen, sillä moni oli standup-keikalla ensimmäistä kertaa. Joillekin voi olla epäselvää, että nainenkin voi olla hauska.  

Minun ei kannattaisi puuttua politiikkaan. No teen sen silti. 

Tämän aamun Hesarissa haastateltiin Suomen Punaisen ristin pääsihteeriä Eero Rämöä, joka on sitä mieltä, että Suomi teki virheen irtautuessaan jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta.  Olen hänen kanssaan samaa mieltä. 

Kahdeksankymmentä prosenttia miinojen uhreista on siviilejä, myös lapsia. Edes suomalaiset miinat eivät ole täsmäaseita. 

Irtautumista sopimuksesta puolustellaan sillä, ettei vastapuolikaan noudata sitä. Kumpaa kunnioitetaan enemmän, entistä "arvot ovat meille tärkeitä" -Suomea (vrt. arvopohjainen realismi) vai maita, jotka eivät ole sopimusta allekirjoittaneet ja joille ihmishengellä tai ehjillä raajoilla ei ole arvoa, ainakaan vihollismaan ihmisen. 

Samalla tavalla puolustellaan vähäisiä ilmastotoimia tai mitä tahansa, joka vaatii moraalia ja jostain asiasta tinkimistä. Kun ei joku muu, niin en sitten minäkään. Se kuulostaa minusta jotenkin infantiililta.

Lopetan tähän. Kiitos tämän päivän miehet: Pyry, Tommi ja Eero. 

Kuvassa Pyry Valtonen 

 

Lounaskonsertti ilman lounasta

Aleksanterin kirkossa järjestetään puolilta päivin keskiviikkoisin lounaskonsertteja heinäkuun ajan. Muina aikoina niitä järjestetään muistaakseni kunkin kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona. Konsertit eivät maksa mitään. Lounasta ei tarjota, pelkkää musiikkia vain. Tai eihän se mitään vain ole. 

Tänään esiintyi nuori pianisti, Aleksei Rybakov. Hän soitti suomalaista musiikkia, sellaisia säveltäjiä kuin Sibelius, Iiro Rantala, Erkki Melartin, Jaakko Kuusisto ja Jukka Nykänen. Minusta  hän soitti hyvin, mutta en ole alan asiantuntija. Olen maallikoista maallikoin. Musiikin kuuntelemisen puhdas amatööri. 

Jaakko Kuusiston säveltämässä kappaleessa pianisti koputti ensin pianon pohjaa (onko sillä joku spesifinen nimi?). Kappale myös loppui koputuksiin.

Klassisessa musiikin esittämiseen ja kuuntelemiseen kuuluu tarkka käsikirjoitus, milloin taputetaan ja milloin ei. Kirkkoympäristö vähentää suosion osoittamista. Ihmiset istuvat hiljaa, siirtelevät puutuvaa takapuoltaan ja varovat äänten tuottamista. 

Konsertin jälkeen pianisti kumarteli innokkaasti. Beigeihin shortseihin ja oranssiin paitaan pukeutunut mies yleisöstä riensi eteen ja kiitti  Rybakovia kädestä pitäen.  Huomasin shortsimiehen, kun hän tuli paikalle jossain konsertin puolivälin jälkeen. Pianisti soitti kaksi ylimääräistä kappaletta. 

Vasen olkavarteni, johon on pistetty vyöruusurokote, on kuuma, turvonnut, punoittaa ja kutisee. Otin antihistamiinia ja sivelin kortisonivoidetta, ainakaan toistaiseksi näistä toimenpiteistä ei ole ollut suurempaa hyötyä. 

Rokotukset

Otin pneumokokki- ja vyöruusurokotteet terveyskeskuksessa. Hoitaja sanoi, että "vaikutan" ikäistäni nuoremmalta, mitä se sitten tarkoittaneekaan. Hän sanoi myös, ettei erityisemmin pidä pistämisestä. Hoitajan työhuoneesta ei löytynyt neuloja vaan niitä piti käydä hakemassa jostain. Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin.

Kun rokotuksen jälkeen odottelin käytävän reunustalla anafylaktista reaktiota, jostain alkoi kuulua hälytysääni. Me potilaat istuimme käytävän varrella kuin kanat orrella tarkkailemassa tilannetta. Joku arveli, että ääni tuli yleisövessasta, kuten tulikin. Vessasta oli juuri poistunut mies ja se oli tyhjillään. Minua hälytysääni vaivasi siinä määrin, että kävin katsomassa. Löysin seinältä nappulan, jossa paistoi punainen valo ja painoin sitä. Hälytysääni loppui. Hälytykset ovat usein vahinkopainalluksia, eivät kuitenkaan aina. 

Viime yönä en saanut kunnolla nukutuksi, palelsi ja olkavarsissa tuntui kipua ja arkuutta. Nyt aamulla on oksettava olo. Rokotteet maksoivat yhteensä jotain 370 euroa, ja sekin oksettaa. Kahden viikon kuluttua pitäisi ottaa vyöruusurokotteen tehosteannos. Jos minulle tulee vyöruusu, isken lääkefirmaa turpiin.

Jouduin jättämään kuntosalin tänä aamuna väliin. Aion sen sijaan lukea Sirkka Turkan runoja ja katsoa pari jaksoa Rantahotellia.  Huomenna Ylen Areenaan tulee Suuri ompelukisa!

Pentuilo

Junassa Salo-Turku välillä viereeni istui nuori nainen, joka kysyi luenko Kotimaa-lehteä. Vastasin etten lue. Naista oli haastateltu kyseiseen aviisiin ja hän oli huolissaan siitä, mitä oli tullut sanottua. Kuulostaa tutulta, minä olen huolissani kaikesta mitä on tullut sanottua ja kenelle tahansa. Lohdutin, että haastattelu meni varmasti loistavasti, ja että kyllä lukijat unohtavat nopeasti, jos edes huomaavat juttua. Vieruskaverini oletti, että olin tulossa Herättäjäjuhlilta, jotka järjestettiin Salossa. Sauli Niinistökin esiintyi tilaisuudessa. 

Vierailin isäni ja toisen siskoni luona Salon seudulla. Siskolla ja hänen miehellään on koiranpentu (itse asiassa molempien siskojeni perheessä elää borderterrierin pentu).  Ehkä minunkin pitää hankkia sellainen. Molemmat siskot perheineen asuvat omakotitalossa, minä keskellä kaupunkia kerrostalossa. Porraskäytävässäni liikkuu borderterrieri, joka suostuu nousemaan ja laskeutumaan portaita vain seinän puolelta. 

Koiranomistajan piikki on auki vähän kuin puolustusvoimilla. Kaikenlaisia kalliita tarvikkeita löytyy, portaat on suljettu portilla, soittimet ja stereot aidattu. Pennun ateriat tarjoillaan tarkoitusta varten hankitusta pienestä matosta, jonka nukan joukosta se nuuhkii raksut esille. 

Koira ilahtui joka kerran minut (tai kenet tahansa) nähdessään, ikään kuin olisimme olleet toisistamme eroon joutuneita rakastavaisia, jotka tapaisimme toisemme vuosia myöhemmin.  

Otsikko Pentuilo on kaapattu kauppaketju Puuilolta, jonka tavarataloissa en ole käynyt koskaan.  

 

Varastettu idea

Istun junassa matkalla Turkuun ja siitä Saloon. 

Miksi porukka tunkee junavaunuun väärästä ovesta? Oven sivussa lukee mille paikoille kyseisestä sisäänkäynnistä kuljetaan, mutta moni ei asiasta piittaa. Kapealla käytävällä suurten pakaasien kanssa yritetään ohittaa toinen matkustaja. Hänkin raahaa kahta isoa matkalaukkua. Matkustajat, matkalaukut, kassit ja reput sotkeutuvat toisiinsa.  

Varastin idean Instasta: 

Lämpötila 14 astetta, tuntuu kuin 2 astetta.

Rinkan paino 4 kiloa, tuntuu kuin 8 kiloa. 

Matka 50 km, tuntuu kuin 100 km..  

Kymmenen minuutin puhe tuntuu tunnilta.

Elämä tuntuu viideltä päivältä.

Marraskuu jatkuu ikuisesti.

Rakkaus ei kuole koskaan, vaikka ei siltä tunnukaan.

 

Vapaudesta ja pissahädästä

Kävin eilen kahvilla ja kuulin ajatuksen, että "Vapaus on ärsykkeen ja reaktion välissä". Tuon ajatuksen takana on logoterapian isä Viktor Frankl. Ehkä ajatus tai ainakin sen kirjoittaja on monelle tuttu.

Kaipa tuo vapaus jää kammottavissakin olosuhteissa jäljelle. Frankl selviytyi keskitysleiristä, minun on vaikea selvitä edes kirjoitamani käsiksen kohtalon ratkeamisen odotuksesta. Pitäisi varmaan hankkia joku hänen kirjansa luettavaksi.  Muuttua epätoivoon vaipuvasta synkistelijästä optimistiksi. 

Taidan vähän liioitella pessimistisyyttä, jonka adoptoinut osaksi omakuvaani. 

Kesäkuu oli minulle mieleinen. On ollut ihanaa värjötellä sormet sinisinä kaupungin tarjoamissa mukavuuksissa. Mikä voisi olla miellyttävämpää kuin raikas kirpeä sää ja puuskainen tuuli. Vielä parempi jos sataa: saa maata sohvalla lukemassa kirjoja. 

Kävin eilen Lielahden kartanon uusitussa kahvilassa ensimmäistä kertaa, aiemmin kahvilaa pitivät mielenterveyskuntoutujat ja pidin sen hitaudesta ja amatöörimäisestä palvelusta enemmän kuin tästä nykyisestä. Hinnatkin olivat nousseet (ne ovat nousseet kaikkialla). 

Kahvittelun jälkeen joimme pienet oluet, jotka ostimme vaunusta, josta olisi saanut ruokaakin. Tässä kohtaa kuuluu sanoa, ihan kuin Berliinissä, vaikkakin oltiin Tampereen Hiedanrannassa. Kävelin kotiin pissahädästä kärsien ja keskitysleirejä ajatellen.  

Negatiivista: Näin jalkakäytävällä kuolleen rotan, enkä ole vieläkään toipunut kokemuksesta.  

Positiivista: Pasi (huoltomies) oli käynyt uusimassa keittiön hanan tiivisteen, joka ei nyt sitten enää vuoda. (Korjaus: kiinteistöhuoltaja, ei huoltomies, meni hetki löytää sukupuolineutraali ammattinimike).

Lopetan päivitykseni positiiviseen.