Kävin eilen kahvilla ja kuulin ajatuksen, että "Vapaus on ärsykkeen ja reaktion välissä". Tuon ajatuksen takana on logoterapian isä Viktor Frankl. Ehkä ajatus tai ainakin sen kirjoittaja on monelle tuttu.
Kaipa tuo vapaus jää kammottavissakin olosuhteissa jäljelle. Frankl selviytyi keskitysleiristä, minun on vaikea selvitä edes kirjoitamani käsiksen kohtalon ratkeamisen odotuksesta. Pitäisi varmaan hankkia joku hänen kirjansa luettavaksi. Muuttua epätoivoon vaipuvasta synkistelijästä optimistiksi.
Taidan vähän liioitella pessimistisyyttä, jonka adoptoinut osaksi omakuvaani.
Kesäkuu oli minulle mieleinen. On ollut ihanaa värjötellä sormet sinisinä kaupungin tarjoamissa mukavuuksissa. Mikä voisi olla miellyttävämpää kuin raikas kirpeä sää ja puuskainen tuuli. Vielä parempi jos sataa: saa maata sohvalla lukemassa kirjoja.
Kävin eilen Lielahden kartanon uusitussa kahvilassa ensimmäistä kertaa, aiemmin kahvilaa pitivät mielenterveyskuntoutujat ja pidin sen hitaudesta ja amatöörimäisestä palvelusta enemmän kuin tästä nykyisestä. Hinnatkin olivat nousseet (ne ovat nousseet kaikkialla).
Kahvittelun jälkeen joimme pienet oluet, jotka ostimme vaunusta, josta olisi saanut ruokaakin. Tässä kohtaa kuuluu sanoa, ihan kuin Berliinissä, vaikkakin oltiin Tampereen Hiedanrannassa. Kävelin kotiin pissahädästä kärsien ja keskitysleirejä ajatellen.
Negatiivista: Näin jalkakäytävällä kuolleen rotan, enkä ole vieläkään toipunut kokemuksesta.
Positiivista: Pasi (huoltomies) oli käynyt uusimassa keittiön hanan tiivisteen, joka ei nyt sitten enää vuoda. (Korjaus: kiinteistöhuoltaja, ei huoltomies, meni hetki löytää sukupuolineutraali ammattinimike).
Lopetan päivitykseni positiiviseen.
