Seisoskelen nykyään uimahallin kylmävesialtaan ylimmällä rappusella niin, että vesi ulottuu nilkkoihini. Kylmä tekee hyvää plantaarifaskiitilleni.
Saanko valittaa? Valitan joka tapauksessa. En pidä siitä, että ihmiset käyttävät puhelimiaan uimahallin pukuhuoneessa. Mistä minä tiedän, kuvaavatko he kuumaa videota minusta riisumassa pitkiä urheilukalsareita vai selailevat Instagramia.
Uimahallin saunassa vasemmalla puolellani istui nainen, joka halusi avautua minulle jostakin asiasta. Hän puhui niin hiljaisella äänellä, ettei puheen sisältöä erottanut kiukaan sihinässä, muovisandaalien läpsynässä ja naisten arkihuolihuokauksien huminassa. Sanoin, etten kuule, mutta hän jatkoi juttuaan entisellä volyymilla. Nyökyttelin kohteliaasti. Hän saattoi sanoa vaikka, että onpa hyvä, että Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja oli nyt iloinen löytäessään hengenheimolaisen. Saattoi hän puhua tulevista vaaleistakin, tomaattien hinnasta ja hyvästä kasvovoiteesta.
Hiljainen puhe on hyvä, mutta rasittava tapa saada huomiota, sillä kuulijan on pakko keskittyä puhujaan intensiivisesti.
Olen lukenut kirjaa nimeltä Säkeilyvaara (WSOY 2016), siinä kirjailijat kirjoittavat valitsemistaan (?) runoista. Ei liian akateemisesti vaan junttiystävällisesti. Valitut runotkaan eivät ole suurimmaksi osaksi kovin kokeilevaa laatua. Mietin, että kuinkahan monta kappaletta tätä kirjaa on myyty. Kirja on näköjään kohdistettu lukupiiriläisille. Avasin pehmeäkantista teosta kuin tiukkakantista purkkia ja se vaurioitui hiukkasen. En aio kertoa vaurioitumisesta kirjaston tädeille. Tämä kirja vei minut muutaman ennestään minulle tuntemattoman runoilijan pariin, joka on aina virkistävää.
Ei muuta tänään. Aurinko paistaa häiritsevästi ja on ryhdyttävä oikeisiin kirjoituspuuhiin.
9 kommenttia:
Niin sitä fascistia on minunkin kantapohjissani ollut. Alkuun sanoivat, että johtuu ylipainosta, mutta sitten olin eläkkeelle jäävän terveydenhoitajan puheilla ja hän sanoi, että älä usko niitä. Saattaa siinä silti perääkin olla, minulla ei nimittäin 1970-luvulla ollut sellaisia vaivoja. Olin tuolloin hoikka poika.
Saunassapuhuminen oli meilläkin esillä viikonloppuna. Aloin taas luennoida lauteilla vaimolle Henrikin Liivinmaan kronikasta. Vaimo kai kyllästyi siihen tai väsyi muuten ja lähti pois, mutta lupasi, että voin puhua ihan muina miehinä vaikka hän lähtikin. Jatkoin siis sen kymmenisen minuuttia minkä vielä jaksoin olla saunassa ja suihkussa sain kertomukseni loppuun. Vaimo oli silloin jo toipumassa asunnon sisäosissa.
Epäilen, että se vaiva on enemmän degeneratiivinen laatuaan. Kantapäät ovat tulleet tiensä päähän (no ei sentään). En ole mitenkään ylipainoinen.
Tuommoinen kuiskailu ei ole kyllä mistään kotoisin. Itse puhun aina kovalla äänellä, kaupassakin kääntyvät katsomaan, kuka siellä elämöi.
Tykkään myös suorasta puheesta ja virkistävästä väittelystä. Ai että, olen tyytyväinen, kun lapsenlapsen poikakaveri, puoliksi amerikkalainen, on samaa maata. Tapasimme nyt viikonlopulla ja hän kehui edellistä tapaamistamme Porvoon joulutorilla, josta mieheni totesi silloin, että minä olin ollut riitaisa. En ollut, vaan arvostin nuoria keskustelukumppaneitani suuresti, kun huomasin, että heidän kanssaan voi väitelläkin. Nykyään ollaan älyttömän herkkiä loukkaantumaan, mikä minun makuuni näyttäytyy epäreiluutena ja näivettävänä hyssyttelynä. Kuiskailu ja neuroottinen päällepuhumisen välttely kuuluvat samaan kategoriaan, ettei nyt vain häirittäisi ketään.
Poikkeus kovalla äänellä puhumiseen minulla oli opettajana, kun halusin hälisevän porukan huomion. Kuiskailun salaperäisyys sai kaikki mölyäjät hiljenemään: mitä sillä nyt on sanottavaa.
Minun plantaarifaskiittini täytti juuri vuoden.
Marjatta: Hyvin kovaääniset ihmiset ovat kyllä myös vaivaannuttavia. Kohtuus lie tässä hyvä.
Bert: Onnea sille.
Opettajillahan on tapana elämöidä, yleensä julkisilla paikoilla jo kaukaa tietää että ahaa, opettaja liikenteessä. Aikoinaan se ärsytti, mutta näin vanhemmiten olen siinäkin asiassa tullut tolerantiksi, kukin tyylillään.
Yksi opettaja on jäänyt mieleen taitavalla äänenkäytöllään, ei tutkinnoltaan opettaja vaan ammatiltaan. Kun selitti asiaa yhdelle oppilaalle puhui pehmeällä äänellä, ei häirinnyt muita. Kun piti koko luokalle selvittää, ei äänen voima noussut yhtään, ääntämys vain terävöityi ja selkeni - ja kaikki kuulivat.
Yritin parhaani mukaan matkia, en tiedä onnistuko. Kun en itse kuullut miten puheeni luokassa kuului. Luokan edessä puhuminen ja luokkaa kierrellessä puhuminen on hieman eri asia. Ääni tulee selän takaa, eikä ole katsekontaktia, ei le selvää tuleeko asia perille. Toisaalta kaikkien katseen kohteena oleminen hermostuttaa joitain, minua ei. Siksi kaappasin ujoilta kollegoiltani opetusvuoroja.
ICT-ukkeli
Oletko kokeillut kylmägeelipussia sinne jalkapohjaan? Tai voisihan jääpalat ja hanavesi vadissakin ajaa saman asian, jollei halliin pääse.
En ole kokeillut. Jossakin suositeltiin muovisen vesipullon täyttämistä ja pakastamista ja sen jälkeen sen pyörittelemistä jalkapohjien alla. Siellä se vesi nyt pakastuu. Kyllä vaivassa on selvästi myös sellainen tulehduksellinen komponentti, jalat tai jalkapohjat (varsinkin kantapään alue) ovat aamulla jäykät ja kylmä tekee hyvää.
Lähetä kommentti