Voisi ajatella, että rakkaudesta on kirjoitettu jo kaikki. Mikään ei ole jäänyt kirjaamatta. Silti rakkaustarinoita julkaistaan koko ajan.
Petri Tamminen on kirjoittanut kirjan nuoruuden rakkaudestaan. Teos on kuvitettu kirjailijan ottamilla mustavalkoisilla kuvilla Prahasta. Romaanin nimi on Sinua sinua. Varmaan jokainen ikäiseni suomalainen täydentää automaattisesti kirjan nimen lisäämällä sen perään sanan rakastan, ja päässä alkaa soida Pepe Wilbergin tulkinta Kaj Chydeniuksen säveltämästä ja Aulikki Oksasen sanoittamasta laulusta (minulle tulee mieleen juuri Willbergin tulkinta, vaikka sain viestin, että säveltäjä laulaa sen elokuvassa Asfalttilampaat ja on sen myös levyttänyt). Kirjassa Petri yrittää kääntää laulun sanoja prahalaiselle nuorelle naiselle siinä onnistumatta. Laulu soi päässäni edelleen.
Sinua sinua on romaani nuoruuden rakkaudesta, mutta myös tulevan puolison rakkaudesta. Rakkaudesta ja elämästä yleensä. Tärvelin terveyttäni lukemalla kirjan yhteen pötköön sohvalla maaten. En noussut edes välillä syömään tai käymään vessassa.
Kirjailijaystävä mainitsi romaanin olevan elämänmakuinen. Ja sitä se on.
"Avioliittoa juhlitaan avioliiton solmimisen hetkellä. Seuraavat viisikymmentä vuotta ihmetellään, kuinka he jaksavat toisiaan.
Aviopari ihmettelee sitä itsekin.
Kunnes jompikumpi kuolee, jolloin rakkaus taas muistetaan. Ja se yksin jäänyt saa tilaa ja aikaa ja luvan rakastaa.
Mutta nyt yksin.
Vaikka yksinäisyys ei olekaan mikään rangaistus. Vaan se minkä kanssa tänne synnytään ja minkä mittaiseksi täällä on määrä kasvaa.
Senkin ajatuksen olin kuullut Liisalta."
Petri Tamminen kirjoittaa nyt rakkaudesta, eikä niinkään häpeästä, joka on hänen erikoisalaansa. Vaikka kyllä se häpeäkin siellä pilkahtaa. Epäilen, ettei kirjailija halua olla humoristinen, mutta löydän tekstistä myös huumoria. Vaikka i-sanaa ei saa käyttää, käytän kuitenkin: Ihana romaani.
Tammisen romaanin lukeminen nosti mieleen muistoja omasta avioliitosta, jonka traagiset käänteet ovat muuttuneet huvittaviksi. Ex-mieheni rakastui toisessa kaupungissa erikoistuessaan kollegaansa. Nainen antoi silloiselle miehelleni lahjoja
Nyt tuli mieleen, että todennäköisesti miehenikin osti naiselle jotakin.
Kun ex-mieheni ja tuon naisen rakkaus sitten loppui, meille jäi pari arvokasta Marimekon froteepyyhettä, jotka laitoin roskiin. Silloinen mieheni sai myös laadukkaan näköisiä veitsiä ja haarukoita. Kiinnitin teltan narut niillä veitsillä maahan. Kun työnsin veistä pehmeään multaan, pistin sillä ex-miestäni ja tuota naista, jonka nimen olen unohtanut. Se tuntui mukavalta.
Osallistuin kerran Petri Tammisen kirjoituskurssille. Ihailemiaan kirjailijoita ei kannata tavata. Ei hänessä mitään vikaa ollut. Sitä paitsi Petri Tamminen oli hyvä opettaja, mutta jollain tavoin hän ei vastannut sitä kuvaa, jonka olin hänestä muodostanut.
Näin Petri Tammisen Otavan pihajuhlissa ja hetken suunnittelin meneväni juttelemaan hänelle, mutta en kuitenkaan uskaltanut. Onneksi saan lukea hänen kirjojaan.
6 kommenttia:
En tiennytkään, että myös Pepe Willberg on levyttänyt laulun. Mikko Niskasen Asfalttilampaissa sen esittää säveltäjä Kaj Chydenius itse.
On jotenkin hämmentävää, että tekstin "sinä" on nimenomaan ohjaaja Niskanen. Mutta ilmeisesti hän sai aikoinaan monenkin naisen sydämen läpättämään villisti.
En ole nähnyt Asfalttilampaita, mutta googlasin, siinä Chydenius laulaa laulun. Minulle kuitenkin tulee mieleen Pepe W:n esitys.
Jäin tässä eläkkeelle, niin nyt on aikaa selailla internettiä päämäärättömästi. Outoa, mutta youtube tarjosi minulle videota Shanghain avioliittomarkkinoilta, tapahtumasta, missä on liikaa kauniita naisia (1000) ja liian vähän miehiä (50). En kyllä ymmärrä mitä youtube tuolla minulle koetti tolkuttaa, internetti on kyllä ihan hakoteillä. No, jotenkin näytti että heillä Shanghaissa on kovin vähän huumoria, sitä nimenomaan tarvitaan. Ja se taas assosioi minulle blogisti H:n, lakonisen huumorin.
Nimittäin, elämässä on ehkä hauskimmat hetket sellaisia missä jonkun naisen kanssa tulee yhdessä hymyiltyä spontaanisti, minä ujona olen kokenut vain vajaan tusinan kertaa. Joskus se on ollut lentoemäntä, joskus sihteeri työpaikalla, tai kaupan kassa.
Ja nyt asiaan, siis Petri Tammiseen. Kauan sitten luin jostain että P.T. on kaveri Anna-Leena Härkösen kanssa, ja A-L tuskin viitsisi kaveria joka on mikä tahansa toope. Eli P.T. täytyy olla jotenkin hyvä tyyppi. Härkösen teoksia olen lukenut muutaman, ovat aika hyviä. Tammiselta en muistaakseni yhtään, mutta tuo blogissa mainittu vaikuttaa jotenkin Nuoren Wertherin Kärsimyksiltä, ei se kyllä jotenkin houkuttele. Jos olen väärässä saa korjata.
terv Auvo T
Petri Tamminen ei ole mikä tahansa toope! Sinua sinua tuskin muistuttaa Nuoren Wertherin kärsimyksiä (en tosin ole lukenut romaania), ainakaan päähenkilö ei tee mitään epätoivoista.
Eivätkö kaikkien nuorten ihmisten (sukupuoleen katsomatta) onnettomat rakastumiset muistuta Nuoren Wertherin kärsimyksiä?!
Petri Tammisen kirjoitustyyli ei tosin voisi olla kauempana nuoren Goethen ylitsevuotavasta kiihkosta ja tunteiden palosta. Eli sikäli turha pelätä. Toisaalta... kyllä Goethellekin kannattaa antaa tilaisuus.
Aikahyppy suoraan 1770-luvun saksalaisen nuorukaisen mielenmaisemaan!
Valokuvat oli kiva lisä tässä kirjassa.
Nuoruudessa on kipeä tarve rakastua huumaavasti, siinä voi sitten tulla virhevalintoja, mutta aina on mahdollisuus aloittaa alusta, jos vain on tarmoa.
Sunnuntain Hesarissa oli juttu Neil Hardwickista ja hänen huonosta avioliitostaan, joka myös osaltaan uuvutti hänet. Surullista.
Lähetä kommentti