Olemme jo riittävän turvavälin päässä marraskuusta, eikä onneksi enää ole vaaraa tipahtaa marraskuukuoppaan. Tosin marraskuu ei ollut erityisen synkkä. Aurinko valaisi Helsinki-Vantaalla noin 30 tuntia, vähiten aurinkoa nähtiin marraskuussa 1974, jolloin aurinko näyttäytyi 5.4 tunnin ajan kertoo Hesari. Miettikääpä sitä!
Lapsena sain joka joulu kirjalahjan ja myöhemmin äiti osti minulle jouluisin Finladia-palkitun romaanin. Enää kirjalahjat eivät ole itsestäänselvyys.
Metso-kirjastossa minut pysäytti Aamulehden toimittaja ja kysyi minkä kirjan haluaisin joululahjaksi. Menin hetkeksi nurkan taakse miettimään ja sanoin sitten haluavani Claire Keeganin viimeksi suomennetun kirjan Aivan viime hetkellä -Kertomuksia naisista ja miehistä. Hän kysyi miksi ja sanoin, että kirjailijan kaksi aiemmin suomennettua romaania olivat olleet ihania. IHANIA! Noloa!
Toimittaja sanoi, ettei lue kirjoja vaan kuuntelee äänikirjoja. Tuntuu oudolta, ettei toimittaja lue vaan kuuntelee. Juttu, johon siis haastateltiin satunnaisia ohikulkijoita, saattaa olla jo Aamulehdessä. Otettiin kuvakin, vaikka hiukseni olivat lätässä. Minulle ei tule Aamulehteä vaan Hesari.
Jälkeenpäin tuli mieleen, että olisi pitänyt haluta lahjaksi jonkun suomalaiskirjailijan uutuutta tai peräti runokirjaa, sillä runot painuvat aina myyntitilastojen pohjimmaisiksi. Se on myöhäistä nyt.
Kirja on hyvä lahja ja melkein kaikesta selviää häpeällä.
8 kommenttia:
Kuva ja kuvateksti ovat netissä.
Kirsi
Huomasinkin, itse juttua eivät näe kuin tilaajat.
Veikkaan, että olisi huomenna printissä.
Parempi, että haastattelijasi edes kuuntelee kirjoja kuin ettei harrastaisi kirjallisuutta lainkaan.
Kirsi
Hyvä valinta!
Olen niin ihastunut Keeganin kirjoihin, että muistaakseni joko pyysin tätä joululahjaksi tai se on minulla varauksessa kirjastossa ja tilasin kolme hänen suomentamatonta kirjaansa itselleni lahjaksi (joka joulu lahjon itseäni myös). Sitten olenkin lukenut hänen kaikki kirjansa.
Kävin katsomassa elokuvan romaanista ”Nämä pienet asiat”, eikä sekään ollut huono.
Taisin jo jossain yhteydessä kommentoida, etteivät kirjallisuuden opiskelijatkaan enää välttis lue kirjallisuutta. Siinä mielessä tämän toimittajan tokaisu ei hämmästytä yhtään!
Ennen muinoin lukeminen "kannatti aina", nyt Suuri Suomalainen Kirjakerho lopettaa toimintansa (- Vai joko se ehti lopettaa?). Jos Jörn Donneria ei olisi tuhkattu, saattaisi hän pyöriskellä haudassaan.
Ehkä ne tuhkat pyörivät jossain. Hänen leskensä ainakin aikoi laittaa osan tuhkasta kompostiin.
En ihmettele että marraskuu 1974 oli pimeä, kun talvi 74-75 oli Helsingissä lumeton
T. Auvo T
Lähetä kommentti