Kaikki maailmaa johtavat vanhat miehet huomioikaa, että tontut ovat liikekannalla. Tonttu kurkistaa ikkunastanne, punainen lakki vain vilahtaa jossain näkökentän reunamilla. Tonttu kuulee ja näkee kaiken. Tip tap, tip tap, tipe tipe tip tap tonttu laulaa.
Rahan, nuorten kauniiden naisten, vihreiden kuulien, korkean viran, tietokonepelien ja himoittujen maa-alueiden sijaan saatte jouluaattona risukimpun, jolla tonttu rätkii teitä. Siinä eivät muut vanhat vallassa olevat miehet pysty auttamaan. Vielä ehtii muuttaa tapojaan. En tosin usko teidän kykenevän siihen.
Olin eilen kirjailijoiden pikkujouluissa. Pikkujoulutkaan eivät ole entisellään, juhlat loppuivat kahdeksalta ja minulla on aamulla freesi olo tai niin freesi kuin nykyään voi olla.
Työpaikan pikkujouluista mentiin aikoinaan jatkoille. Muutaman kerran päädyimme erääseen tanssiravintolaan. Tanssiravintolaa ei enää ole, enkä sitä kaipaa.
Kaveriani, poliklinikan sairaanhoitajaa, kolmen lapsen äitiä alkoi piirittää eräs mies. H sanoi hänelle olevansa teologian opiskelija. Mies meni kovin hiljaiseksi, eikä ottanut enää kontaktia.
H hommasi meille ravintolasta autokyydin kotiin. Luulin meitä kuljettaneen miehen olevan hänen tuttunsa, mutta mies oli täysin tuntematon ja ilmeni, että hän oli Alibin toimittaja. Kaivoin netistä miehen juttuja, jotka olivat pelottavia ja vaivaannuttavia.
Selvisimme molemmat turvallisesti kotiin.
Olkaa kilttejä! Koskee varsinkin kaikkia valtaapitäviä vanhempia mieshenkilöitä.
Kuvassa on nähtävissä osa Tampereen Stockmannin jouluikkunasta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti