Eilisessä 60+ jumpassa eräs nainen kysyi minulta olenko entinen urheilija. Näytän kuulemma niin urheilulliselta. Eikö monen entisen urheilijan elämä mennyt myöhemmin piloille?
Olin kouluaikaan huono liikunnassa, en osunut palloon, olin pienikokoinen, enkä halunnut ottaa Cooperin testiä tosissani. Joku antoi kaikkensa ja oksensi testin loputtua.
Kävin eilen haastattelussa, joka on myöhemmin kuultavissa joissain paikallisradioissa, en tiedä missä ja milloin. On tarkoitus haastatella vuorotellen kaikki halukkaat Pirkkalaiskirjailijat. Jännä, että mietin etukäteen, että mitä en ainakaan sano ja tietenkin sanoin juuri sen.
Haastattelun jälkeen puhettani ja kuvaani tallennettiin Kirjailijavarttia varten. Istua tönötin ja puhuin kirjoistani. Kuvauksia on tehty vuodesta 2024 ja niitä on kertynyt muistaakseni seitsemisenkymmentä. Omani tulee Youtubeen vasta elokuussa.
Menen tänään käymään työpaikallani ja vien sinne muutaman kirjani ja pullaa tietysti (ilman pullaa en uskaltaisi mennä). En usko, että ihmisiä kiinnostavat eläkeläiset. Täytyy olla tosi karismaattinen tai outo tyyppi, että jaksetaan muistella enää läksiäispuheiden jälkeen. Nimeni säilyy korkeintaan sairauskertomusteksteissä ja eikä niissäkään loputtomiin.
Eläkkeelle jäädessäsi moni unohtaa sinut, ja ei se mitään, eläköityminen on hyvää harjoitusta kuolemaa varten.
Tällä viikolla ystävä tarjosi minulle Aperol Spritzin tulevien synttäreiden kunniaksi. Tuntui hauskalta istua lähes tyhjässä baarissa keskellä päivää, ja katsoa ikkunasta kun ruuhkavuosi-ihmiset kiirehtivät johonkin. Kyllä tämä kolmas elämä on usein kivaakin.
2 kommenttia:
Muistuta sitten, kun se haastattelu on katsottavissa.
Minusta on vaikea kuvitella enää työssä oloa. Monesti ajattelen, miten minä olen oikein pystynyt olemaan opettaja.
Opettajainhuoneessa on aina semmoinen sähinä, etten ole edes harkinnut käydä siellä eläkkeellä ollessa. Muistan kun joku entinen opettaja tuli ja hänellä oli aikaa, olisi halunnut höpötellä, mutta lyhyttä välituntia viettävät eivät ehtineet edes istua, hoidimme asioita seisaaltaan, eikä kukaan ollut kiinnostunut vierailijasta. Minulle hän oli outo, alkoikin kysellä, mistä päin olen tullut. En ehtinyt vastata, kun kutsuttiin puhelimeen ja sieltä piti kiirehtiä tunnille.
Samat tunnelmat. Lopulta olikin mukavaa, oli ruokatauko, vein pullaa ja juotiin kahvia ja moni söi eväitään. Perjantai on siitä hyvä päivä, että iltapäivä on varattu paperitöille, eikä potilaita enää tule. Sovittiin kaiman ja syksyllä eläkkeelle jäävän osastonhoitajan kanssa että mennään käväisemään jollain terassilla kunhan ilmat vähän lämpenevät.
Lähetä kommentti