Kotini lähellä liikuskelee nainen, joka käyttää nykyään rollaattoria. Hänen toista polveaan peittää näyttävä musta polvituki. Ennen rollaattorin saamista hän pyysi joskus minua taluttamaan itsensä kadun ylitse. Naisen mielestä en tukenut hänen kulkuaan oikealla tavalla.
Eräänä päivänä nainen huusi minulle "Tule juttelemaan", jolloin pakenin paikalta mumisten jotain kiireestä. Naisen nähdessäni yritän kehittää tärkeän ja kiireisen ihmisen habituksen.
Pari päivää sitten hän huusi perääni "Tule auttamaan". En voinut kuin palata, sillä oli tullut aikoinaan vannottua jonkinlainen Hippokrateen vala. Naisen tupakka-askissa yksi savuke oli katkennut, eikä hän saanut sitä pois askista. Muina eläkeläislääkäreinä vedin rikkoutuneen tupakan askista, ja hän sai kalastettua askista ehjän savukkeen. Olisiko pitänyt sanoa, että tupakka tappaa?
Kävin tänään Mäntässä katsomassa Stiina Saariston retrospektiivin. Minusta hänen työnsä ovat upeita ja jotenkin häiritseviä.
Katsoin näyttelyssä filmin taiteilijasta. Hän piirsi paljon jo lapsena, kun ei ollut muuta tekemistä ja sitten hän vasta piirsikin, kun joutui vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltojen raamattuvyöhykkeelle. Vaikka hän on niin lahjakas, taitava ja menestynytkin, hän harkitsi jossain vaiheessa lähihoitajaksia kouluttautumista. Sittemmin hän löysi keramiikan. Kaikissa hänen töissään näkyy stiinasaaristomainen jälki. Tarkkuus ja yksityiskohtien runsaus.
Melkein joka kerran, kun olen mennyt Mänttään (olen matkustanut sinne eri ihmisten kyydissä), olemme ajaneet Mäntän tienristeyksen ohitse. Niin tälläkin kerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti