Torstain kahvakuulajumpassa oli jotenkin kehno olo. Jalat tärisivät. Vedin perään vielä kehonhuoltojumpan, jossa käytettiin pieniä painoja. En jaksanut tehdä sinä päivänä mitään muuta.
Perjantaiaamuna söin kaksi mandariinin viipaletta ja oksensin ne. Joka paikkaa särki ja palelsi. Kuumemittari ei toiminut. Lapseni toi minulle kaupasta appelsiinimehua, kolme raakaa banaania ja eineskeiton. Söin puoli banaania ja laimennettua appelsiinimehua, otin Buranaa. Notkuin somessa. Luin Soili Pohjalaisen "letkeää lukuromaania" (letkeä lukuromaani on painettu kirjan takakanteen) Tukka hyvin. Omat hiukseni muistuttivat kirjosiepon pesää.
Tv-persoona Topi Borg kehui Instassa kanadalaista elokuvaa The Company of Strangers (1990), jossa kahdeksan iäkästä naista jumittuu pariksi vuorokaudeksi korven keskelle lahonneeseen talorahjukseen. Heillä ei ole mitään syötävää, joten he poimivat marjoja, kalastavat sukkahousuista tehdyllä pyydyksellä ja syövät sammakonreisiä. Naiset kertovat toisilleen elämästään ja näytetään kuvia heidän nuoruudestaan. Illalla kaikki ottavat sydä- ja verenpainelääkkeensä. Wikipedia-artikkelissa elokuvaa luonnehditaan sanoilla semi-documentary/semi-fiction. Elokuva löytyi Youtubesta. Nukahdin elokuvaa katsoessani monta kertaa. Ei arvaisi, että kolmekymppinen Borg pitää tästä sympaattisesta vanhuselokuvasta.
Minun on tosi vaikea arvioida omaa vointiani. Jouduin perumaaan eiliseltä pari juttua, arvoin pitkään, että olenko ihan oikeasti kipeä. Onneksi peruin. Nyt mietin, että voinko jo mennä ulos kävelemään vai pitääkö levätä. Muiden vointia on paljon helpompi evaluoida kuin omaansa. Työssä käydessä asia oli vielä ongelmallisempi, sillä potilasaikoja jouduttiin perumaan.
Kuunnelkaa myös "letkeää lukuromaania" Lääketieteen sanakirja tai lukekaa e-kirjaa.Pyytäkää, että se tilataan kirjastoonne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti