Luman elämä muistutti omaani siinä, että sen päivät olivat aika yksitoikkoisia: Lumalla syömistä, märehtimistä ja lypsyllä käymistä. Lumaa ympäröivät lajitoverit, minä vietän enemmän aikaa yksin.
Cow innosti lukemaan lypsykarjan kasvatuksesta. Lypsylehmä poikii keskimäärin kerran vuodessa. Luma ehtii seuranta-aikana poikia kahdesti. Lehmä tuottaa maitoa vaikka se on tiineenä. Maidon tuotanto loppuu noin kuukausi ennen synnytystä ja käynnistyy uudestaan kun vasikka syntyy.
Synnytyksen jälkeen emo nuolee jälkeläisensä puhtaaksi ja vasikka siirtyy yksin toiseen aitaukseen, jossa sitä ruokitaan muovisesta keinoutareesta. Emo ammuu vasikan perään surkeasti. Tai niin minä tulkitsin. En voi tietää miltä Lumasta tuntui.
Vasikka on siis lehmävauva. Jos se on naaraspuolinen siitä tulee hieho ja ensimmäisen synnytyksen jälkeen lehmä, mutta jos se on uros siitä saadaan lihaa ja se
teurastetaan sunnilleen puolitoistavuotiaana. Vasikat nupoutetaan, eli sarven alut tuhotaan turvallisuuden vuoksi. Lypsylehmien elämä kestää viitisen vuotta. Periaatteessa lehmä voisi elää parikymmentä vuotta.
Cow-elokuvan maatilalla ei lypsykarjaa kohdella huonosti. Lehmiä kutsutaan tytöiksi ja kesäaikaan ne hyppelevät innoissaan laitumelle.
Elokuvassa ei puhuta, eikä selitetä tai julisteta mitään. Koin myötätuntoa Lumaa kohtaan, kun se liukasteli viimeistä kertaa ulos navetasta valtavaa maitotehdastaan raahaten. Jokainen voi sitten itse päättää onko tämä kaikki reilua. Lumaa on vaikea unohtaa.
2 kommenttia:
Urospuolinen lehmän lapsi on sonnivasikka. Jos se saa kasvaa aikuiseksi asti, siitä tulee sonni. Ennen muinoin aika moni sonni kuitenkin menetti ns. vehkeensä eli kuohittiin ja niistä tuli härkiä. Härät olivat vahvoja ja säyseitä - joskin myös hitaita - vetojuhtia.
Nykyisten lypsylehmien huima maidontuotanto on tietysti ankaran jalostuksen tulos. Vaikka ne saisivakin pitää lapsensa, maitoa tuottuu niin paljon, ettei mikään vasikka jaksaisi sitä kaikkea juoda. Vielä muutama vuosikymmen takaperin lehmät lypsivät vain puolet siitä, mitä nykysisarensa. Ennen säilörehun keksimistä lehmät menivät talveksi umpeen, koska sekä laadullisesti että määrällisesti heikko ravinto ei kyennyt ylläpitämään maidontuotantoa. Toki silloin jälkeläisetkin saivat alkunsa ihan luonnonmenetelmin tietyn vuodenkierron mukaan.
Nupoutuksessa sarven alut tosiaan tuhotaan; voi kirjoittaa kiertelemättä, että poltetaan. Silloin leijuu tuotantotiloissa kitkerä palaneen luun käry! Vaikka kivunlievitys ei edelleenkään ole pakollista, suurin osa suomalaisista tiloista antaa sentään eläinlääkärin suorittaa tämän toimenpiteen. Ennen polttamista eläinlääkäri puuduttaa poltettavan alueen ympäristöineen, saattaapa määrätä myös kipulääkettä.
Elokuvassa näytettiin nupoutustakin. Kaikki on kovin tehokasta. Lehmät ovat jotenkin niin inhimillisiä.
Lähetä kommentti