Työviksen suurella näyttämöllä seisoo viisi variksenpelätintä, jotka heräävät hiljalleen eloon. Liikkuvat jäykästi, kuten variksenpelättimien kuuluukin. Eletään tulevaisuudessa, jossa näitä tyyppejä ei enää tarvita, sillä eihän lintujakaan juuri ole ja suurin osa hyönteisistä on hävinnyt.
Variksenpelättimet pitävät omaa radioasemaansa, vaalivat väriä hohtavia arvokkaita munia, soittavat musiikkia ja tarkkailevat naapurissa toimivaa teollista sikalaa.
He haastattelevat mehiläistä, joka osaa vain sveitsinsaksaa. Mikrofoni on kiinnitetty talikkoon. Mehiläinen ei pidä siitä, että häneltä kysytään hyönteisen beesexualitystä (sanaleikki ei oikein käänny suomeksi).
Esitys oli melko hitaasti käynnistyvä, mutta kun variksenpelättimien maailmaan pääsi, sieltä ei olisi halunnut pois. Liikutuin ja huvituin.
Esitys tapahtui pääasiassa englanniksi ja siihen oli suomenkielinen käännös. Toisaalta kieli ei ollut tässä tärkeintä. Teatterikesän ohjelmassa sanotaan, että esitys on neljättä kertaa tapahtumassa vierailevan Philippe Quesnen teos. Farm Fatale näyttää vierailleen monilla festivaaleilla.
Lopussa tapahtui se, mikä teatterissa on oikeastaan liikuttavinta. Naamiot riisuttiin ja hikiset näyttelijät kävivät kumartamassa. Me katsojat läpsytimme käsiämme.
Kuva: Martin Argyroglo, Tampereen teatterikesä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti