Susanna Kuparisen ja Jari Hanskan näytelmää Sokea piste on ensimmäinen kunnallispolitiikasta kertova näytelmä, jonka olen nähnyt. Sokeaa pistettä katsoessa tulee heti mieleen, että saako tällaista esittää. Jan Vapaavuoren kiillottamassa golf-mailojaan ja raivoamassa, kun joku on juonut hänen kahvimaitonsa. Poliitikot vetämässä huumeita ja viinaa. Päättäjät kaunistelemassa leikkaukset resurssien lisäämiseksi.
Sokeassa pisteessä homma on vedetty niin yli, että katsoja ymmärtää, että kyse on teatterista, mutta että lapsiin kohdennettuja resursseja oikeasti vähennetään ja on vähennetty. Luokkien ryhmäkokoja lisätään. Toimintaa tehostetaan sekä lasten että opettajien kustannuksella.
Näytelmässä on käytetty hyväksi poliitikkojen haastatteluja ja kokouspöytäkirjoja. Kaikkia puolueita rökitetään aika tasapuolisesti. Vasemmistoliitto pääsee hieman vähemmällä.
Näytelmässä on metataso, sillä Kuparista kaivelemassa valtuuston päätöksiä esittää näytelmässä Noora Dadu (hyvin esittääkin). Kuparinen repii jatkuvasti hiuksiaan, eikä ihme.
Kuparisen lasta esittää luuranko. Lapsi on suuri motivaatio näytelmän Kuparisen toiminnalle ja lapsen ajatukset tuovat pehmeän vastavoiman politiikan kovalle kielelle.
Näyttelijät häviävät välillä lämpiöön ja heitä kuvataan. Minua vaivaa pieni viive, joka muodostuu kuvan ja puheen välille.
Näyttelijöistä voisi mainita Vihreiden Hannu Oksalaa esittävän Joonas Heikkisen hikisen raivoisan monologin, joka on hillitön. Kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestarina Pia Pakarisena Pirjo Määttä on mainio. Matti Onnismaa ei minusta oikein tuntunut Jan Vapaavuorelta, jonka olen mieltänyt toisenlaiseksi. Vapaavuori on inhokkini.
Seuraavaksi Kuparinen ja Hanska voisivat tehdä näytelmän sotesta. Olen vuosia seurannut, miten terveydenhuoltoa tehostetaan, vuodepaikkoja vähennetään ja otetaan käyttöön paskoja potilastietojärjestelmiä. Odotan milloin koko homma leviää käsiin tai ehkä nyt on jo käynyt niin.
Sokea piste on viihdyttävää ja ajatuksia herättävää teatteria.
Kannattaa muuten liittää näytelmän loppuun rytmikästä musiikkia niin saa taatusti napakat ja innokkaat aplodit!
Kuva: Mitro Härkönen, Tampereen teatterikesä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti