lauantai 26. marraskuuta 2022

Luostarissa


Vietin muutaman päivän Valamon luostarissa kirjoitusretriitissä. Nettiyhteyttä ei ollut. Säilyin silti hengissä. No olihan minulla sentään puhelin.

Jos käytetään amerikkalaista matkamittaa, niin "Valamo is about five hours from Tampere".  Matka meni yllättävän joutuisasti.

Matkalla söimme ABC:llä vaikka alun perin päätimme, ettemme nauti apetta kyseisessä syöttölässä. Näin tuppaa aina käymään. 

Luostarissa vietettiin joulupaastoa, joten vegaaniruoan saanti ei ollut ongelma. Söimme luostarin ravintolassa aamiaiset, lounaat ja nautimme kertaalleen valamolaisesta teepöydästä kaalipiirakoineen. Iltapalaksi lämmitimme vierasmajan mikrossa eineskeittoa, kunhan ensin lainasimme ravintolasta lusikat. Jokaiselle omat.

Saimme kirjoittaa Valamon luostarin kirjastossa, jonka kirjavalikoima oli hyvä. Ehkä ihan kaikkia uutuuksia ei löytynyt (monia löytyikin), mutta kirjallinen aikajana oli sitäkin pidempi. Kirjastossa oli erinomaisia kirjoitussoppia. Mikä voisikaan olla parempi paikka luovaan työhön kuin täysien kirjahyllyjen välissä.

Huoneeni fasiliteetteihin kuului laveri, kirjoituspöytä, kaappi, pari jakkaraa, hätätie (ikkunan yläpuolella luki hätätie ja tikapuut johtivat ikkunan alta lumihankeen), ikoni ja käytävän päästä löytyi vessa ja suihku. Huoneen lämpötila oli tasainen 24 astetta. 

Kävin kaikissa aamu- ja ehtoopalveluksissa ainakin pistäytymässä. Sytytin tuohuksen konevitslaisen Jumalanäidin ihmeitä tekevän ikonin eteen ja esitin toivomuslistan. Ne kuulemma toteutuvat, mutta eivät välttämättä tänä vuonna. Minut on nyt muutenkin moneen kertaan siunattu. 

Rakastan ortodoksisen kirkon koristeellisuutta, tuoksua ja palveluksiin kuuluvaa mystiikkaa. Äänimaailma on meditatiivinen. Jännä ajatella, että siellä rukoillaan joka päivä vähintään reilu kaksi tuntia. Kaikki viedään läpi, vaikka kukaan ei olisi kuulemassa. 

Kirkkoon saa mennä kesken palveluksen, liikkua vapaasti minne sattuu (no ikonostaasin taakse ei saa mennä) ja pois voi lähteä, kun siltä tuntuu.

Keskustelimme uskonnosta ja S sanoi olevansa uskontojen suhteen aseksuaali.  Hän ei tunne niihin minkäänlaista vetoa. Mietin, että onkohan tutkittu, että hurahtavatko helposti rakastuvat ihmiset helpommin myös uskontoihin. 

Kaikenlaista muutakin pohdittavaa reissusta jäi. Jätän ehkä myöhemmäksi.

6 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Varmasti hyvä paikka kirjoittaa. Lumihanki ikkunan alla - ooh, kuulostaa peräti eksoottiselta.

ABC on melkein pakollinen ruokailulupaikka autoilevalle ihmiselle, kun tienvarsilla on niin vähän muita paikkoja mistä saisi ruokaa. Siihen noutopöytään olen kyllästynyt ja mieluummin tilaan jotain.

Anonyymi kirjoitti...

24 astetta on kyllä liikaa nykysäädösten mukaan, 21 astetta pitäisi olla huoneiden lämpötila.
Oletko tullut uskoon, kun liityit kirkkoon ja nyt olet luostarissa?
Miksi vakaumuksesi on muuttunut?

ketjukolaaja kirjoitti...

Meillä on lämpötila kotona 20 astetta. Toisinaan tuntuu viileältä. Laitan silloin lisää vaatetta päälle. Miten pystyt luostarissa oleskeltuasi syömään Pyynikin näkötornin munkkeja?

Marjatta Mentula kirjoitti...

Meilläkin lämpötila noin 20, makuuhuoneen nurkassa 17. Tykkään nukkua viileässä ja pidämme ikkunoiden päällä olevat molemmat ilmanvaihtoaukot auki, niin että on raikas olla. Alan nuutua, jos sisällä on seisova kuuma ilma.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Liian lämmintä oli. Ei järkeä. Luostaria lämmitetään pelleteillä (luin sen jostakin).

En ole tullut uskoon. Paras tapa kuvailla suhdettani uskontoon taitaa olla se, että olen agnostikko (ateisti kuulostaa jotenkin väärältä). Valamossa viehättävät monet ulkoiset asiat, tuoksut, ikonit ja meditatiivinen raamatun lauseiden toistaminen. Rauha. Toisaalta tuntuu hienolta, että siellä ne työkseen (työ on väärä sana tässä, palkkaakin munkit saavat kuulemma sata euroa kuussa) rukoilevat minunkin epäilijän puolesta.

Anonyymi kirjoitti...

Työ on aivan oikea sana! Palkkatyö on sitten asia erikseen.