Laskeminen

Äidin uurna laskettiin perjantaina. Vielä puolen päivän aikaan oli hämärää ja pilvet riippuivat syyttävinä yllämme. Valkoinen uurna seisoi jonkinlaisen pylvään päässä ja valkoiset puuvillanarut retkottivat kerällä uurnan päällä. 

Suntio kysyi haluaisiko joku kantaa uurnan. Kannoin sen mitä äidistä oli jäänyt jäljelle ja laskin pieneen hautakuoppaan niistä naruista kannatellen. Pidin hetken ajan äitiä sylissäni, vaikka meillä enemmänkin välteltiin fyysistä kontaktia. 

Kävellessämme hautaa kohti suntio varoitti kohta käynnistyvästä kellojen soitosta ja painoi kaukosäädintä. 

Isällä oli kirjava tupsulakki päässään. Teki mieli tönäistä ja komentaa häntä riisumaan se.

Olihan se koskettavaa. Siinä oli ihmisen pitkä elämä yhdessä astiassa. Isä, siskot ja minä lapioimme maata uurnalle ja suntio viimeisteli. Hän asetteli pikkuruiselle kummulle valmiiksi katkottuja havuja. Siinä on ammatti, jossa vaaditaan hienotunteisuutta. 

Sisko oli ostanut haudalle tarkoitetun kynttiläasetelman. Kynttilä sytytettiin, asetelman sijaintia paranneltiin muutaman kerran ja lähdettiin täytekakkukahveille.