Neulon villapaitaa hahtuvaisesta kevyestä, melko paksusta villalangasta. Ohjeessa sanottiin, että malli sopii hyvin aloittelijoille (sitä en myönnä olevani). Paita neulotaan kaulusresorista aloittaen ja kohti paidan helmaa edeten. Jotta paidasta saadaan istuva, neulotaan sen takayläosaan lyhennettyjä kerroksia.
Olen purkanut työn jo pari kertaa, katsonut sen jälkeen erilaisia opetusvideoita ja neulonut taas. Nyt arvelen kaiken olevan suunnilleen kohdallaan.
Neuloessani huutelin saatanoita siihen malliin, että Kerttukin pelästyi ja kiipesi sohvan selkänojalle tarkkailemaan siirrynkö kohta saatanoista veritekoihin. Sanotaan, että neulominen on meditatiivista puuhaa.
Nykyään väitetään, ettei mistään saa puhua tai kirjoittaa. Kuuntelin Ruben Stillerin ohjelmaa, jossa haastateltiin Kai Ekholmia, joka on tutkinut sensuuria. Kirjallista tekstiä on aina siistitty ja siistitään edelleen, mutta onko se sensuuria?
Sanaa käytetään kuulemma väärin, sillä varsinainen sensuuri perustuu lakiin. Se, että vanhoista kirjoista siivotaan N-sanoja, ei ole sensuuria vaan kaupallista editointia. N-sanat eivät enää mene kaupaksi vaan inhottavat monia lukijoita. Jo Kalevalaa siistittiin.
Jos oikein muistan, Ekholm mainitsi, että sensuurin kolme tärkeää sanaa ovat god, sex and king. Niistä kannattaa kirjoittaa harkiten.
Kirjallisuus puhututtaa somessa tänäänkin (minun kuplassani kirjallisuustuuli puhaltaa jatkuvasti yli 21 metriä sekunnissa). Nyt sitten riidellään siitä, että kuka saa tekstiään julki ja millä avuilla. Ja toisaalta, mitä kriitikko saa sanoa.
Jos minunkin Tarot-pläjäykseni olisivat saaneet tuhansia tykkäyksiä niiden alle kymmenen sijaan, olisin tuota pikaa kuvitellut olevani runoilija. Ehkä joku olisi tarjonnut kustannussopimustakin.
Koska en ole mediaseksikäs, enkä influenssori, niin nythän voin sanoa, että kustannussopimukset ovat tulleet kirjallisista ansioista. Joku kyllä väitti, että ne todelliset kirjalliset helmet jäävät julkaisematta. Miettikääpä sitä.
12 kommenttia:
Ruben Stillerin ohjelmassa häiritsee se Ruben Stiller. Eikö sitä Stilleriä voisi korvata vaikka sillä Puoli Seitsemän juontajalla, joka häiritsee siinä Puoli Seitsemässä. Sitten voisi jatkossakin jättää Stillerin kuuntelematta.
Minä muuten tänä aamuna näytin vaimolle mihin pöytälaatikkoon olin pannut kissoilta piiloon hänen kaksi neulepuikkoaan, joitten huomasin törröttävän sohvan sisältä.
Minä saan kohta kirjastosta sen Kiira Korven runokirjan. Lainaukset, joita olen nähnyt, kuulostavat teinipäiväkirjan merkinnöiltä. Kuvittelin, että Susanna Ruususen Pääministerin morsian olisi pohjanoteeraus (luin sen yhdellä kertaa seisten kirjakaupassa), mutta ehkä ei. Lolan lastenkirja minulla jo on, mutta en ole ehtinyt lukea. Lola on kertonut kyllä kirjoittaneensa päiväkirjaa koko elämänsä ja harkinneensa myös dekkarian kirjoittamista, joten ehkä hänen kirjansa onkin laadukkaampi.
Näiden julkkisten kirjoittamien kirjojen julkaisussa, varsinkin jos ovat todella huonoja, on se huono puoli, että ne ovat oikeilta kirjailijoilta pois. Runojulkaisukiintiö ainakin on pieni. Hyvä puoli on tietysti se, että kustantamot saavat rahaa, sillä nämähän ilmeisesti myyvät hyvin. Huoh!
Usein sanotaan, ettei se julkaisu ole muilta pois, mutta kirjoja julkaistaan kevätkaudella ja syksyllä tietty määrä ja kaikki kustantamon toiminnot on suunniteltu sen volyymin mukaan, joten kyllä yhden julkaisu ehkä saattaa sittenkin olla toiselta pois. Voin olla väärässäkin, en saa mitään sisäpiiritietoja, joka on ehkä hyvä juttu. Toisaalta syksy on paras sesonki kun on kirjamessut ja joulu tulossa (tosin ostetaanko kirjoja enää joululahjoiksi, no Marjatta ostaa!) Kevät on kehnompi Kiiran kirjan kannalta. Jos kustantamo pysyy pystyssä julkkiksen avulla, niin siitä sitten vaan.
Ketjukolaajalle tiedoksi, että tykkään Ruben Stilleristä. Hän on hyvin perehtynyt haastattelija.
Luin vähän Insta-arvioita kirjasta ja jotkut antoivat viisi tähteä, eli johonkin tarpeeseen tämä kirja tuli kuitenkin. Aamulehti antoi kolme tähteä. Moni on kehunut kuvia. Yritän löytää asioista hyviä puolia, joka on tietty minulle vaikeaa. Kirjaahan en ole lukenut, mutta sehän ei minua hidasta.
Kirjan voi näppärästi lukaista sähköisessä muodossa. Jos haluaa kuunnella, aikaa kuluu enemmän, mutta lukijana on kirjailija itse.
Itse petyin kuvituksen, vaikka se onkin useasti palkitun ammattilaisen tekemä.
"Pääministerin morsianta" ei sentään markkinoitu romaanina!
("autofiktio" oli siihen aikaan vasta kuivakkaiden kirjallisuudentutkijoiden umpitylsää jargonia)
Kustantamokin - Etukeno Oy - oli pieni yhden miehen yritys.
Löysää ja huonosti toimitettua tekstiä on julkaistu varmaan heti kun Gutenbergin Raamatusta päästiin. Luulen silti, että Hesarin kriitikot, ammattilukijat, julmistuivat lähinnä siksi, että Otava meni tuolla lailla ihan omin lupineen laajentamaan lyriikan - tuon kirjallisuudenlajeista kaikkein taianomaisimman - käsitettä vallan populaariin suuntaan.
Kieltämättä Kiira Korpi on sangen kovassa seurassa yhdessä Eino Leinon, Edith Södergranin, Pentti Saarikosken, Paavo Haavikon - tai vaikka Saila Susiluodon ja Harry Salmenniemen kanssa. Mutta on siellä suosittu murre-aforistikko Heli Laaksonenkin, joten... ei kun hyppimään! Harvoinpa kirjallisuus iltapäivälehtien lööppikynnystä ylittää.
Google tietää Knausgårdista:
Norjan nykykirjallisuuden vedenjakaja Taisteluni-sarjan Ensimmäinen kirja on syvästi henkilökohtainen, lumoava tilinteko vaikeasta isäsuhteesta, perheen hajoamisesta ja alkoholismista
Entä jos Kiiran teosta myytäisiin: lumoava tilinteko huippumenestyksestä, huipulta putoamisesta, ponnistus ylös vaikeasta syömishäiriöstä, kipeästä erosta ja rohkeasta uudesta identiteetistä.
Jos siis mainitsi jotain noista.... möisikö se paremmin?
Knausgård ei voimaannu tai voimaannuta Taisteluni-sarjassa (josta pidin paljon). Tässä on Kiira Korven kirjan myyntiteksi, epäilen, että tämäkin myy kirjaa hyvin niille, joita se kiinnostaa ja arvelen, että heitä löytyy ihan paljon:
Taitoluistelujäillä loistaneen Kiira Korven runot rohkaisevat, puhuttelevat ja vahvistavat.
Tarinallinen runokirja sisältää inspiraatiotekstejä rakkaudesta, sydänsurusta, vihasta, lempeydestä ja rohkeudesta.
Miten löytää takaisin oman voimansa äärelle, kun huomaa kutistaneensa itseään?
Tykkää Heidi kenestä tykkäät. Minusta Ruben Stiller on provosoiva räksyttäjä eikä mikään vakavasti otettava juontaja. Samantyyppinen on pahimmillaan Roman Schatz. Stiller ja Schatz voisivat perustaa oman radiokanavan ja jutella siellä keskenään. He vievät ohjelmatilaa ja palkan kunnon juontajilta, jotka todella perehtyvät asiaansa eivätkä politikoi ohjelmissaan.
Ruben Stillerin ohjelmassa parasta on se Ruben Stiller.
N-sanojen siivoaminen vanhoista teksteista on naurettavaa ja mielestani vaarin jos ei itse kirjailija siihen suostu. Ei yhtaan hairitse minua ainakaan.
Monia ne N-sanat loukkaavat, erityisesti niitä joita sillä haukutaan ja joiden esi-isiä on myyty orjiksi ja kutsuttu kyseisellä sanalla. En usko, että mikään kirja siitä pahenee, ettei sitä käytetä.
Antakaa määkin huudan - hyvä nimimerkki Ylen kommentoinnissa. Joten määkin:Ruben Stiller on hyvä tyyppi ja saa minkä hyvänsä kuivakan keskustelun poreilemaan hyvin.
Kustantajan erehdys on kutsua Korven kirjaa (en myöskään ole lukenut) runokirjaksi. Sen olisi pitänyt kai olla vaikka mietteitä, aforismeja tms vapaamuotoista. Runous on kuitenkin kirjallisuuden asteikolla korkealla ja syystä.
Lähetä kommentti