maanantai 24. maaliskuuta 2025

Rikos ja korvapuustikahvit


Toimittaja Hannu Karpo on kuollut.  Muistan televisio-ohjelman nimeltä Karpolla on asiaa. Ex-miehelläni oli tapana sanoa "Karpolla on asiaa, mutta ei minulle". 

Joitakin vuosia sitten filkkareilla esitettiin muutama Karpon tekemä televisio-ohjelma. Näytetyissä ohjelmissa kuvattiin ainakin köyhän perheen häätöä ja asunnottomia alkoholisteja. Niitä ihmisiä, joiden äänenä Karpo toimi. Hannu Karpo oli läsnä näytöksessä ja hän puhui meille. Mies oli karismaattinen, ja jutut olivat todella hyviä. 

Lepää rauhassa Hannu Karpo. 

--------------------------------------------------------

Kävin teatteriretkellä Helsingissä. Retken oli järjestänyt Tampereen teatterikerho ja se oli jotenkin tosi soma. Bussi lähti Tampereelta 11.15 ja matkalla tarjoiltiin viiniä. Kukaan ei ollut humalassa, vaan joimme viinitilkkamme muovimukin pohjalta sivistyneesti. Ikärakenne oli sellainen kuin olin kuvitellutkin. Pidimme huoltoasemalla pissatauon. Jätimme teatterille tullessamme takit bussiin, eikä tarvinnut jonottaa vermeitä narikasta. Meille oli tilattu väliajalle korvapuustikahvit. 

Kävin ensimmäistä kertaa Q-teatterissa, enkä varmasti viimeistä. Tällä kertaa esitettiin Fjodor Dostojevskin romaaniin Rikos ja rangaistus perustuva näytelmä. Tapahtumat oli siirretty Helsinkiin, jota riivasi s-nallinen helle. Näyttelijöiden naamat oli maskeerattu punaisiksi ja heillä oli suihkupullot, joilla he suihkuttivat kosteutta iholleen. 

Raskolnikovista oli tehty teatterikoulun opiskelija, joka oli joutunut jättämään opintonsa rahan puutteen takia. Näytelmässä oli neljä näyttelijää, Lotta Kaihua, Elena Leeve, Miro Lopperi ja Hannu-Pekka Björkman, jotka kaikki esittäytyvät Raskolnikoviksi. 

Juoni lienee kaikille tuttu, mutta näytelmätoteutus oli uusi ja hieno. 

Hannu-Pekka Björkman hyppäsi välillä poliisin rooliin (muutkin näyttelijät tekivät useita rooleja). Voisin katsoa vaikka kuinka pitkään kun Björkman hakee kahvikupin, kaataa siihen kahvia ja juo kahvinsa. Miehellä on käsittämätön lavakarisma. Miro Lopperi taas taipui fyysisesti ihan mihin vain. Lotta Kaihua ja Elena Leeve olivat erinomaisia hekin. Kiihkeä ja intensiivinen meininki. Loistava ohjaus oli Esa-Matti Smolanderin.

Näytelmässä osallistutetaan myös katsojia, mutta ei mitenkään pelottavassa määrin. 

Katsoin, että  kaikki tulevat esitykset ovat loppuun varattuja. Säälin niitä, jotka eivät tätä näe.  Paluumatkalla käytiin taas huoltoasemalla pissalla ja saatiin viiniä. Hyvä reissu!

Kuvassa Lotta Kaihua, Elena Leeve, Miro Lopperi ja Hannu-Pekka Björkman. Kuuvaaja Mitro Härkönen

Ei kommentteja: