Metso-kirjastossa järjestetään harvakseltaan filosofian iltoja. Silloin tällöin saan aikaiseksi mennä kuuntelemaan viisaita ihmisiä.
Torstaina Jaana Parviainen, Otto Sahlgren ja Anne Koski pohtivat nykyteknologian polttavia eettisiä kysymyksiä. Iltaa veti Niin & näin -lehden päätoimittaja Juho Rantala. Keskustelijat olivat filosofian ja politiikan tutkijoita, jotka olivat perehtyneet teknologiaan ja tekoälyyn eri kanteilta.
Teknologiamiljardööreillä on paljon (liikaa) valtaa koko maailmassa. Suomessakin varotaan astumassa näiden firmojen varpaille. Ajatellaan nyt vaikka datakeskuksia, jotka eivät maksa sähköveroa ja kuluttavat valtavasti energiaa. Eivätkä ne edes työllistä paljon ihmisiä sen jälkeen kun ne on rakennettu. Koneet siellä raksuttavat ja hotkivat sähköä. Jos halutaan suojella luontoa tai kerätä veroja, pelätään innovaatioiden ja investointien loppumista.
Tekoälypohjaisia asejärjestelmiä kehitetään. Tappamisesta tulee tehokkaampaa.
Teknologiaa ei kehitetä välttämättä kansalaisia varten (meille mahdollisimman helpoksi ja käteväksi) vaan pyritään tehostamaan toimintaa (vähentämään työvoimaa, säästämään rahaa) teknologian avulla. Teknologia ei ole demokraattista, kaikilla kansalaisilla ei ole älypuhelimia eikä digitaitoja.
Valtion ja kuntien teknologiaosastot (tämä termi saattaa olla väärä) on monesti ulkoistettu. Teknologian asiantuntijat voivat vaihtaa työpaikkaa yksityiseltä julkiselle puolelle ja takaisin. Puhutaan pyöröovi-ilmiöstä. Se ei välttämättä ole hyvä asia.
Kun tekoäly alkaa tehdä päätöksiä, niin kuka niistä on vastuussa? En minä ainakaan.
On sanottu, että tekoäly vie ihmisten työt. Saattaa kuitenkin olla, että työt muuttuvat tylsiksi valvonta- ja tarkastuspuuhiksi.
Minäkin voisin käyttää tekoälyä tämän tekstin arviointiin, mutta koska tekoäly pyrkii miellyttämään käyttäjäänsä, se imartelisi minua. Minulle tulisi hyvä mieli ja kuvittelisin olevani huipputekijä, enkä tämmöinen huolimaton harrastelija. Olisiko siitä kenellekään hyötyä?
Tämän tyyppisten tilaisuuksien lopussa annetaan yleisölle mahdollisuus kysyä. Monesti mikrofonin ottaa vanhempi mies, joka haluaa puhua jostain aiheeseen kuulumattomasta asiasta, eikä kysy mitään. Pääasia, että hän saa jakaa ylivertaista viisauttaan. Tällä kertaa niin ei onneksi tapahtunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti