Kiipesin kukkulalle nimeltä Stolzekleiven. Sinne noustiin luonnonkivistä koottuja portataita pitkin. Askelmat olivat vaihtelevan korkuisia ja nousu tarkkaa ja rankkaa. Palatakaan ei voinut, sillä laskeutuminen olisi ollut hankalampaa. Norjalaiset sujahtelivat ohitseni.
Eräs nainen sanoi, että hän nousee Stolzekleivenille kolme kertaa viikossa. Hänellä oli sinä päivänä 78-vuotissynttärit.
Ylhäällä näköalapaikalla ei harmittanut enää. Maisemat olivat komeat. Entä jos asuisi täällä, turtuisiko kauneuteen?
Paluumatkalla laskeuduin jyrkkää kävelytietä 3.5 km.
Instasta löysin talvisia kuvia Stolzekleivenilta. Ilmankos norjalaiset pärjäävät kilpaurheilussa.
Kun Airbnb-emäntäni oli eilen lähdössä lähikukkulalle lenkkeilemään, mainitsin korkeuserot, norjalaiset ja urheilumenestyksen, ja hän sanoi olevansa tanskalainen, eikä hän hiihdä. Jos muistatte, Norja oli joskus osa Tanskaa.
Tämä on taas kirjoitettu kännykällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti