Elokuvateatteri Niagarassa Kavin näytöksessä (Bob Fosse, All That Jazz, suomeksi Syke ei sammu), valot syttyivät kesken elokuvan ja naisääni sanoi, että filmi on poikki. Että hän yrittää korjata sitä. Saneeraus onnistui ja näimme elokuvan loppuun saakka. Käytetäänköhän korjaamiseen liimaa?
Elokuvan miespäähenkilö oli ketjupolttaja, sovinisti ja narsisti, joka vielä kuoleman porteilla kouri hoitajaa. Olisin joutunut hänen pauloihinsa ja itkuhan siitä olisi seurannut.
Luin Liisa Näsin kirjoitusoppaan Lukko sulaa (alaotsikko kuuluu Työnohjausta kirjailijaidentiteettiään etsiville). Opas oli tosi kannustava. En ole rohjennut pitää itseäni oikeana kirjailijana, vaikka olen julkaissut kaksi romaania aikuisille ja yhden lapsille ja päässyt kirjailijaliittoonkin ensimmäisellä hakukerralla (oppaan mukaan jäseniksi hyväksytään vuosittain 45 % hakijoista).
"Kirjailijalle voi joskus tulla tunne, että joku vetää häneltä housut nilkkoihin. Että hänet pannaan yksin nurkkaan häpeämään. Hylsyjä pukkaa, kustannustoimittajan punakynä sauhuaa, kutsuja kirjailijaesiintymisiin ei kuulu, teos saa vain pari blogiarvoita ja niistäkin toinen on kritisoiva. Apuraha jää unelmaksi, kirjan myynti on vähäistä, makulointi uhkaa ja kustantaja ei innostu uudesta käsikirjoituksesta. Kaikki tämä on kuitenkin normaalia kirja-alan toimintaa eikä henkilökohtaista vähättelyä."
Minulla on taipumus ottaa kaikki henkilökohtaisesti.
Näsi vertaa kirjailijaa Teemu Selänteeseen, joka ei todellakaan ole ihanteeni, vaikka onkin ollut hyvä jääkiekkoilija. Ehdotan Teemun tilalle jotain toista. Muuten kyllä suosittelen asiantuntevasti kirjoitettua opasta.
