Supersankari

 

Elokuvateatteri Niagarassa ensi-iltansa eilen saanut Paolo Genovesen ohjaama elokuva Rakkauden supersankari kertoo fyysikko Marcon (Alekssandro Borghi) ja sarjakuvataiteilija Annan (Jasmine Trinca) rakkaustarinan hilpeästä alusta elokuvan dramaattiseen loppuun ja siitä vielä sentimentaalisesti eteenpäinkin. 

Rakkauden supersankari on Annan piirtämä pitkää parisuhdetta kuvaava sarjakuva. Sankaruutta on pysyä suhteessa.

Anna on elokuvan "taiteilija" ja Marco tietysti se "järkevä" numeromies. 

Rakkauden supersankarissa nähtiin parisuhteeseen liittyviä tuttuja, melko yleispäteviä hetkiäkin, mutta jotain tästä kuitenkin puuttui, eikä elokuva herättänyt suuria tunteita. No ehkä halun matkustaa Marrakeshiin.  Olihan elokuvassa kivoja boheemeja asuntoja. Olisivatko amerikkalaiset kuitenkin parempia romanttisissa elokuvissa kuin italialaiset? No tuleehan sieltäkin surkeita romantiikkapläjäyksiä.

Marco luennoi oppilailleen ajasta ja Einsteinista ja elokuvassa hypitään suhteen vuosissa edestakaisin. Olisi saattanut tulla vaikeuksia, ellen olisi etukäteen lukenut, että alussa Marcon leuka ja ylähuuli ovat karvattomat, sitten ilmaantuvat viikset ja myöhemmin parta. Kyttäsin miehen partakarvoitusta koko elokuvan ajan.

Genovese on ohjannut elokuvan Salaisuuksien illallinen, josta tehtyä näytelmää on esitetty Tampereen teatterissa. Kyseisessä teatterissa esitettiin samaan aikaan kolmea "elokuvanäytelmää": Frankie ja Johnny, Stalin kuolee ja tuo edellä mainittu Salaisuuksien illallinen. Mielikuvituksen puutetta, sanon minä.  Työviksen ohjelmisto on mielenkiintoisempi. Tämä on kosto, sillä tarjouduin kerran kirjoittamaan heidän näytelmistään blogissani, mutta en saanut minkäänlaista vastausta. Onneksi Tampereen teatterikesä on toistaiseksi suonut mahdollisuuden leikkiä teatterikriitikkoa. En ole koskaan aiemmin tarjoutunut mihinkään, joten tähän hiljaiseen torjuntaan liittyy häpeää.

Aivokuollut

Olen tehnyt työtä, jossa olen kohdannut paljon ihmisiä. Mahdollisesti siitä syystä (tai sitten minulla on joku aivojen degenaratiivinen sairaus) moni ihminen näyttää jotenkin tutulta vaikka ei sitä olekaan.

Muillakin saattaa olla samoja ongelmia. Viime viikolla eräs tuntematon mies kysyi olenko ollut Pirkkahallilla. Tänään kuntosaliryhmän mies kysyi olenko Eija.

Olen ehtinyt nähdä myös paljon elokuvia. Joskus nuoruudessani ajattelin, että Tavianin veljesten Tähtikirkas yö on paras näkemäni elokuva tai ainakin se kuului mielestäni kymmenen parhaan joukkoon.

On vaarallista katsoa uudestaan nuoruuden suosikkeja, sillä monesti joutuu pettymään. Eilen Kavin näytöksessä huomasin, ettei elokuvan lumo ollut onneksi kadonnut. Filmi vähän rätisi, kankaan poikki kulki hetkellisesti ylimääräisiä kohtisuoria mustia juovia ja siinä värisivät ylimääräiset pilkut, mutta ei se mitään (Peter von Bagh nyökytteli hyväksyvästi taivaallisesta elokuvateatterista, jossa hän toivottavasti näkee elokuvat filmikeloilta) . Tarina itketti ja nauratti.

Kavin Tampereen sarjan elokuvat on valinnut mitä todennäköisemmin miesjoukko, joka on aikoinaan kokishumalassa samoja elokuvia salaa katsonut ja haluaa kokea nuoruutensa uudestaan. Usein filmit ovat hilpeyttä tai inhoa herättävää kauhua. Tänä keväänä näytetään mm. Peter Jacksonin Aivokuollut, aiemmin on nähty Poltergeist ja Teksasin moottorisahamurhaaja.

Tälläkin kaudella on yksi K18, viisi K16 ja kolme K12 elokuvaa.  Amerikkalaisia elokuvia näytetään viisi ja eurooppalaisia neljä, yksi elokuva on kotoisin  Uudesta Seelannista, eikä esim. aasialaista elokuvaa nähdä ollenkaan. Eurooppalaiset elokuvat tulevat Italiasta, Ranskasta ja yksi Saksasta.

Haluaisin mukaan valitsemaan elokuvia tai voisiko yleisö äänestää vaikka pari suosikkiaan katsottavakseen.