tiistai 24. kesäkuuta 2008

Ei kannata olla korrekti

Kuva tanssiharjoituspaikastamme on vieressä. Joku varmaankin puuttuu, tai mahdollisesti tuulettimet, yksi tanssija, mahdollisesti opettajamme katsoo televisiosta jalkapalloa.

Näin tänään kuinka mies ajoi pyörällä liikenteen seassa ja huusi kovaan ääneen PERKELE, SAATANA olisi tehnyt mieli liittyä joukkoon. Varpaita palelee. Miksi aina pitää käyttäytyä asiallisesti. Eräs lääkäri kertoi, kuinka hän oli päivystänyt yön ja valvonut koko ajan. Seuraavana päivänä hän joutui sukulaisvierailulle eikä ollut nukkunut puoleentoista vuorokauteen. Joku vieras alkoi kysellä kantapääkivustaan. Hän yritti kiltisti sanoa, ettei oikein ole alan asiantuntija ja kehoitti menemään omalle lääkärille. Mies jatkoi sinnikkäästi juttua kantapäästään. Silloin tämä nainen laittoi kädet korvilleen ja alkoi lallattaa äänekkäästi. Eivätpä ole sukulaiset sen jälkeen häntä sairauksillaan vaivanneet. Aina ei siis kannata olla korrekti.

Ei kommentteja: