Suuri siivouskisa

Kärsin lievästä neulomisaddiktiosta. Päivittäin on pakko neuloa, vaikka kaapit pursuavat neuleita. Lapsetkaan eivät enää halua lisää villapuseroita. Eräs ystäväni on neulonut Ukrainaan yli kaksisataa villasukkaparia ja aikoo jatkaa niin kauan  kuin sota jatkuu. 

Areenaan saatiin brittisarja nimeltä Suuri lankasota (Game of Wool). Olen istunut sohvalla neulomassa ja katsonut kun kilpailijat istuvat sohvalla ja neulovat. Kuulostaa järjettömältä. Neulojille annetaan erilaisia neulomistehtäviä, joita he neulovat hankalan näköisellä tekniikalla (suomalaisten pitäisi käydä neuvomassa heitä) ja alkuun aika paksuilla langoilla. Kilpailijat ovat kyllä taitavia. 

Välillä katsoja saa ihailla Skotlannin maisemia ja lampaita. 

Samaan aikaan Areenassa on tarjolla Suuri ompelukisa ja Suuri keramiikkakisa.  Ruokaan ja leipomiseen liittyviä kisojakin on olemassa. 

Mitä muuta voisi kehittää? Suuri puutyökisa? Suomalaisessa nimessä pitää ehdottomasti esiintyä adjektiivi suuri. Ei mitään pikkukisoja. Entä Suuri metallityökisa? Ehkä ei kuitenkaan, sillä siitä tulee niin kamala meteli, kun sorvit vinkuvat (ehkä ne eivät vingu). Suuri siivouskisa? Kilpailija pesisi ikkunan ja tuomarit arvioisivat onko rantuja. Toinen tuomari itkeä tirauttaisi puhtaan ikkunan ääressä (Suuressa keramiikkakisassa tuomari saattaa itkeä hienon keramiikkatyön nähdessään, neuleiden ääressä koettiin lievempi liikuttuminen). 

Kävin aamulla uimassa Mältinrannassa. Helteisinä päivinä uimapaikan valloittavat kaikenlaiset amatöörit. Olen jotenkin ominut uimapaikan, sinne kuuluvat ne, jotka uivat oli sää mitä tahansa. Myötä- ja vastoinkäymisissä. En ole kuullut koskaan sanottavan, että minulla on ollut paljon myötäkäymisiä.  

Maalari

Kuvataiteilija Hermann Sebastian Schultz (s. 1994) maalaa kumppanuustalo Arttelin yhteyteen muraalia. Moni on nähnyt miehen tekemän hienon muraalin Takon muurissa. 

Ensin seinään ilmaantui X ja O merkkejä, sitten ääriviivoja ja nyt näkyy jo värejäkin. Olen havainnut, että taiteilija siirtyy välillä kauemmaksi maalaustyöstään ja tarkastelee sitä pitkään. 

Mieleeni tulivat kirkkomaalarit, joista luen Joel Haahtelan uusimmasta romaanista Talvikappeli, joka sijoittuu Pohjois-Italiaan vuodelle 1348. Myös Anneli Kanto on kirjoittanut kirkkomaalareista. Olin jo päättänyt, etten enää lue Joel Haahtelan pienoisromaaneja, mutta tässä sitä taas ollaan. Juuttuneena hartaaseen tunnelmaan ja koottuihin viisauksiin. 

Kävin eilen Valkeakoskella kesäteatterissa katsomassa Heikki Paavilaisen ja Tuomas Marjamäen käsikirjoittaman ja ensin mainitun ohjaaman näytelmän Katri Helenan elämästä. Käytiin läpi laulajan  rakkauksia, iloja ja suruja (olen lukenut niistä naistenlehdistäkin, Katri Helenan krapula oli uusi asia minulle, hän siis saattaa joskus juoda jopa liikaa alkoholia).  Näytelmässä käsiteltiin Panu Rajalaa niin, että minua melkein säälitti. Naurattikin.

Esitys oli ammattitaitoinen, näyttelijät osasivat laulaa ja liikkuivat musiikin tahtiin kompastelematta.  Minusta esitykseen ei sopinut puskafarssityylinen osio ja "Frederikin" pomppaaminen näyttämölle huonoine juttuineen. Ne olivat turhia!  Ovatko ne pakollisia kesäteatterigenressä? Moni kyllä nauroi, en tiedä mille. Ehkä he olivat käyneet väliaikadrinkeillä.  

Tarkoitukseni ei ollut kuvata edessä istuvan miehen kaljua. 

Patteriauto

Nääshallilla vanhempi mieshenkilö kertoi ostaneensa uuden auton. Auton mukana sai 900 sivuisen ohjekirjan. Kuulostaa joltain klassikkoromaanilta. Sanoin, ettei kukaan lue ohjekirjoja. En minä ainakaan, luen mieluummin vaikka Alastalon salissa-romaania.

Hän kuulemma lukee ja on nyt sivulla 130. Tämä on vasta alkua, ja sisältää lähinnä erilaisia auton käyttöön liittyviä. varoituksia.  Kysyin, ostiko hän sähköauton (ehkä niissä olisi paksut ohjekirjat), mutta mies sanoi, että hän ei patteriautoilla ajele. 

Hesarissa kirjoitettiin Ilomantsista, josta kaivosyhtiö on ostanut maata uutta kaivosta varten. Mahdollinen kaivos tuhoaa luontoa, vaikka kaivosajatus on puettu nättiin pakettiin, jonka mukaan se jopa parantaisi luonnon tilaa. Tuohan kaivos toki työpaikkoja. 

Kaivosyhtiön toimitusjohtaja käytti klassista perustetta: On parempi kaivaa Suomessa kuin sellaisessa maassa, jossa säädökset ovat löysempiä. 

Ihan kuin olisin kuullut saman joskus aiemminkin.  

Kävin kauppakeskuksen itsepalvelupesulassa pesemässä kaksi täkkiä, kaksi untuvatyynyä ja patjan suojuksen. Mahtava systeemi, tunget pyykit isoon koneeseen ja maksat pankkikortilla, sitten menet alennusmyyntiin ja ostat urheilutakin, paidan ja paljasjalkakengät. Pesun hintaan kuuluu hajuton pesuaine. Puolen tunnin kuluttua palaat pesulaan ja siirrät pyykit kuivuriin ja taas maksat. Käyt syömässä. Sen jälkeen haet kuivat täkit ja melkein kuivat tyynyt, pakkaat ne reppuun ja kasseihin ja raahaat kotiin. Jatkoin tyynyjen kuivattamista kylppärin lämmitetyllä lattialla.  Puhtaita ovat.

Kuvasin lenkkarini Mältinrannassa. Veden lämpötila on 20.1 astetta.  

Villiuimari

K:n piti tulla Tampereelle, mutta ilmaantui kaikenlaisia esteitä. R:n äiti joutui osastolle ja  K:lle tuli yöllä flimmeri. Mietittiin huomista, mutta olen menossa maanantaina kolonoskopiaan ja saan syödä lauantaina vain soseruokia. Olisin voinut ottaa ravintolaan mukaan Piltti-purkin ja pyytää lämmittämään sen itselleni. Viinin juomista ei ohjeissa kielletty. 

Päädyimme siirtämään vierailun jollekin toiselle viikonlopulle. 

Uimahuoneella puhuimme tädeistä ja mietin, että tätien suhteellinen määrä nousee koko ajan. Väestö pienenee, mutta tädit porskuttavat ja elävät pidempään kuin sedät. Voitaisiinko peräti puhua tätisaatiosta? 

Pitääkö olla huolissaan? Ei! Tädit hoitavat sairastavat omaiset, neulovat villasukat ja hoitavat lastenlapset.  Minusta ei kylläkään ole mitään hyötyä kenellekään.  

En ymmärrä, mihin aamuni kuluvat. Herään puoli seitsemältä, mutta saan vaatetettua itseni vasta kymmenen maissa tai oikeastaan saan  puetuksi umapuvun, shortsit ja t-paidan. Uinnin jälkeen puen kaupunkivaatteet. Kastelen lämpimän veden aikaan hiuksenikin järvivedessä  ja annan kuivua luonnontilaan.  Englanniksi uintiharrastustani kutsuttaisiin nimellä Wild Swimming.

Muutama päivä sitten sorsapoikue ui ohitseni Mältinrannan uintialueen poikki. Uimapaikka on aidattu narulla, jossa killuu muovisia pylpyröitä. Sorsaporukka ylitti aidan somasti yksi kerrallaan.  

Koska maailma kulkee kohti tuhoaan, on paras keskittyä pieniin mukaviin asioihin. Kävimme M:n kanssa eilen kahvilla Amurin Helmen pihalla, tarkastamassa uuden väliaikaiskävelysillan ja halvan näköisen Italia-torin, joka oli pystytetty Keskustorille.  

Kuvassa on Tammerkosken ylittävä väliaikanen kävelysilta.  Patosiltaa korjataan. 

Kuunnelkaa tai lukekaa romaaniani Lääketieteen sanakirja. Se ei ole ehkä suurta kirjallisuutta, mutta mielestäni ihan viihdyttävä.  

Epätovottu naapuri

Tänä aamuna roskia viedessäni huomasin porttikongin sulkevan metallisen portin olevan omituisesti auki. 

Kuului kamala pauke. Sisäpihalla mies hakkasi yhden porraskäytävän takaovea jämerällä rautalapiolla. Soitin hätäkeskukseen ja kerroin miehestä. He lupasivat pyytää poliisin paikalle. Häke-työntekijä kysyi voisinko jäädä tarkkailemaan tilannetta. En tosiaankaan. 

Kuvittelin, miten ojentuisin vaikuttavaan 163 cm:n pituuteeni. laittaisin kädet puuskaan ja toruisin miestä. Oven hakkaaja pyytäisi anteeksi ja poistuisi paikalta.

Mies pääsi sisälle porraskäytävään. Joitakin ihmisiä eivät lukot eivätkä jämerätkään ovet pitele. 

Kun palasin kuntosalilta ja uimasta, talon edessä seisoi poliisiauto. Ei ollut ensimmäinen kerta. Porraskäytävän ovi oli hajalla. Asunnon, jonne mies luultavammin pyrki, molemmat ikkunat ovat jo rikki. Jotkut vieraat eivät malta odottaa, että porukka tulee kotiin ja avaa oven. 

Asunnon vuokralaiset on häädetty, mutta prosessi kestää puolisen vuotta. Jokainen tarvitsee paikan, jossa asua, mutta ihan kaikkia en toivoisi naapureikseni.  

Kuva on Näsijärven rannalta. Poistin tätä edeltävän päivityksen, sillä olin siihen tyytymätön. 

Harsosääsket on tuhottava!

Sain R:ltä pesusienikurkun eli luffan taimen. Ostin multaa ja istutin kasvivauvan kookkaampaan ruukkuun. 

Ilmeisesti mullan mukana tuli pikkuruisia hyönteisiä. Päädyimme siihen, että ne olivat harsosääskiä. Kyseiset ötökät ovat vaarattomia, mutta saattavat joskus tunkea ihmisen nenään. Eivät ne sielläkään mitään erityistä tee.  Päätyvät vaan toisinaan väärään kohteeseen.

Ötökkätiedon mukaan Suomessa on 220 harsosääskilajia. Harsosääskinaaras elää noin viikon ajan ja munii multaan 100-150 munaa, joista kuoriutuu toukkia jo muutamassa päivässä. Toukat ovat 6-8 mm pituisia ja ne voivat syödä pistokkaiden hentoja juuria ja lahoavaa eloperäistä materiaalia. 

Hommasin harsosääskien tappamista varten liima-ansoja. Kukkaruukkuun tökätään muovitikku, johon voi kiinnittää keltaista paperia (kai se on paperia), jonka molemmin puolin on tahmea liimapinta. Nyt ansoissa näkyy pikkuruisia ruumiita, joista tulee ikävä olo.  Miltä niistä tyypeistä tuntuu, kun se ihana keltainen väri ja ansan tuoksu houkuttaa, jalat tarttuvat liimaan, eikä rimpuilu auta. 

Luin, että toukkia voi houkutella raa'alla viipaleiksi leikatuilla perunoilla. Aion ottaa tämänkin keinon käyttöön. Jotenkin se potentiaalisen suuri munamäärä hätkäytti. 

Luin äsken, että kukkamullan voi pakastaa tuholaisten varalta, joten pitää raivata pakastimesta hylly ötököiden jäädyttämistä varten. 

Koulussa opetettiin, että Marcus Porcius  Cato vanhempi lopetti kaikki puheensa Ceterum censeo Carthaginem esse delendam eli Olen sitä mieltä, että Karthago on tuhottava. En todellakaan muistanut miehen nimeä saati osaa latinaa, vaan googlasin.  Nykyään Cato toistaisi missiotaan Instassa. 

Minä taas olen sitä mieltä, että harsosääsket on tuhottava, mutta lopetan taas kerran tämän päivityksen näin: Lukekaa, kuunnelkaa, ostakaa tai lainatkaa kirjojani! 

Ei saa mennä ulos saunaiholla (Karisto 2016)

Ei saa elvyttää (Karisto 2020)

Kuura ja karkaileva isomummo (Karisto 2023)

Lääketieteen sanakirja (Lind&Co 2026) 

 

Nieminen

Vietin muutama vuosi sitten viikon kulttuuritalo Päiväkodissa Hailuodossa. Residenssin seinään nojasi pari hienoa polkupyörää, joita sai lainata. Sanottiin, ettei niitä tarvitse lukita, jos pysyttelee saaressa. Nyt tilanne saattaa muuttua, kun on se silta. Tapaamani hailuotolaiset vastustivat sillan rakentamista, moni varmaan kannattikin.  Hailuodosta jäi mieleen tehdas, jossa rakennetaan sisustuselementtejä jäkälästä. Saaren luonto oli myös unohtumaton, samaten suurin näkemäni lintutorni.

Laukontorin kahvilassa myydään munkkeja, joiden nimi on Nieminen. Nieminen on ihan tavallinen rinkulamunkki, mutta pieni kooltaan. Kysyin myyjältä mistä tuo Nieminen tulee ja hän kertoi kuulleensa, että kahvilassa kävi joskus asiakas, joka ei jaksanut syödä kokonaista munkkia ja hänelle ryhdyttiin leipomaan pikkumunkkeja, jotka saivat nimensä hänen mukaansa. Nuori myyjä arveli, ettei Niemistä enää ole.  Jotain hänestä kuitenkin jäi.

Luin kahvilapöydässä iltalehtiä. Lehdissä kirjoitettiin tukalasta helteestä. Käytettiin nimityksiä superhelle, megahelle ja hirmuhelle. Mitä uusia hellettä kuvaavia sanoja vielä keksitäänkään? Jättihelle, kauhuhelle, hyperhelle, helvettihelle, saunahelle. Meteorologi Pekka Pouta lanseerasi aikoinaan termin seksihelle, joka taisi olla sisällöltään positiivinen toisin kuin hirmuhelle.  

P.S. Kuunnelkaa tai lukekaa romaaniani Lääketieteen sanakirja. Sitä saa kirjastoista,  nettikirjakaupoista ja tunnetuista lukuaikapalveluista!