Bussilla pääsee perille

Istun Onnibussissa matkalla Kuopioon. Läppäri mahtuu syliini jotenkuten. Tuoksuu jalkahiki, eväsvoileivät ja elämä. Vieressäni istuva nainen matkustaa lastensa kanssa Kajaaniin.

Vastaantulevien kaista on rallien vuoksi ruuhkainen. Olen asunut Jyväskylässä ja tiedän että rallit tarkoittavat humalaisia jalkakäytäville kuseskelevia miesporukoita. Miesten kaulassa roikkuu VIP-kortti. Periaatteessa tietenkin vastustan ralliurheilua, siitä huolimatta kesäiset  rallit tuntuivat virkistäviltä. 

Olen lukenut kesä-heinäkuussa niin monta esikoisteosta, että lievää kyllästymistä on ilmassa. Onhan se kiva, että joku niitä lukee. Tutustun kirjoihin Pentinkulman esikoiskirjailijaseminaaria varten, sillä olen kiltti ja ahkera ihminen. Luin jo aiemmin Riina Paasosen romaanin "Kaikki minkä menetimme" (romaanin nimi alkaa muodikkaasti sanalla kaikki, hyvä romaani kuitenkin) sekä Minna Rytisalon palkitun teoksen Lempi, joka oli lukupiirikirjamme (kriittinen lukupiirimme ei innostunut siitä yhtä paljon kuin kriitikot ja kaikki muutkin lukijat). Nyt kahlasin läpi Hanna Weseliuksen Alman, Tiina Lifländerin "Kolme syytä elää", Heikki Kännön Mehiläistien, Jan Forsströmin "Eurooppalaisia rakastajia", Olavi Koistisen kirjasta "Mies joka laski miljardiin" olen lukenut vasta niminovellin, olen lukenut osittain myös Aura Nurmen ja Riikka Ulannon runokokoelmat. Suurin osa esikoiskirjailijoista on kokeneita kirjoittajia.

Olen velvollisuuteni (melkein) suorittanut ja saan (onneksi) lukea muutakin.  Eikös sanota, että esikoiskirja kertoo esikoiskirjailijan omasta elämästä minä muodossa? Näissä esikoiskirjoissa ei sinänsä ollut mitään erityisen esikoiskirjamaista mitä se sitten lopulta olisikaan.

Nainen vieressäni virkkaa raidallista pötköä (hame, mekko?). Eväspusseja auotaan. Tekisi mieli kahvia, mutta juon vettä sillä kahvia ei ole tarjolla.  Pian saavumme Jyväskylään.