tiistai 4. heinäkuuta 2017

Suunnistusta

Kävin S:n kanssa osallistumassa maanantairasteille. Metsänreunaan ajettiin autolla, joita oli niin paljon, että tarvittiin mies ohjaamaan liikennettä. Reittikartta maksoi 7 euroa. Lähdön liepeillä myytiin suunnistamiseen sopivia vaatteita ja kenkiä.

S on kokenut suunnistaja. Hän on etsinyt rasteja kuusivuotiaasta.

Sain käteeni kompassin, jota pyörittelin S:n ohjeiden mukaisesti. S löysi suoraan rasteille ja yritti selittää, että ne kärpäsen kakan näköiset pisteet kartalla olivat kiviä. Hän kysyi välillä mihin suuntaan meidän pitäisi mennä (ikäänkuin ei olisi tiennyt) ja minä asetin kompassin napani korkeudelle ja huidoin kädelläni mihin mahdollisesti kuuluisi suunnata. Polkuja ei ole nimetty kuten kaupungin katuja ja siksi metsässä liikkuminen on epävarmempaa.

Rastit löytyivät sieltä mihin oli kokoontunut eniten ihmisiä.

Astuin suonsilmäkkeeseen ja suovesi imeytyi lenkkitossuihini ja sukkiini. Alipainoiset suunnistajat ohittelivat poluilla. Heidän jälkeensä jäi vain hien, hyttyskarkotteen ja märän metsän tuoksu.  Melkein maalissa kaaduin selälleni.


3 kommenttia:

Deekoo kirjoitti...

:)

Jos käy viikkorasteilla, kananttaa mennä omaan tahtiin. Liian innokkaista oppaista on paljon apua, mutta joskus myös hauskaa.

Kävin kymmenisen vuotta aika viikottain pari kolme kertaa suunnistamassa, mutta nyt on hölkkäkausi menossa :)

Viikkorasteihin hurahtaa helposti, mutta olen myös päässyt irti ja vieraantunut siitä, käyn enää silloin tällöin ja yleensä lauantaisin.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Metsässä pitäisi kai olla tienviitat! ;)

Kuulostaa ankealta tunkea ihanaan metsään isossa porukassa urheilemaan. Ei metsäfiilistä saa pilata tuollaisella mielikuvalla!

Timo Lampi kirjoitti...

Voi, voi...