Päiväni murmelina on taas käynnistynyt. Kaivoin imurin esille ja imuroin keittiön maton. Kohta lähden lenkille. Kun palaan, kompastun imuriin ja minun on pakko imuroida. Teen siivouksen pieninä helposti pureskeltavina paloina. Se sopii minulle.
Luen Sergei Dovlatovin romaania Kompromissi. Romaani sijoittuu 1970-luvun Neuvosto-Viroon ja sen sarkastinen huumori sopii hyvin korona-aikaan. Kirjan päähenkilö tekee töitä toimittajana, joka tarkoittaa ankaraa ryyppäämistä. Jutut hän kirjoittaa krapula-aamuina kymmenessä minuutissa. Kun hän etsii sopivaa haastateltavaa erityisistä ihmisistä, yhden ehdokkaan erityisyys perustuu siihen, että hän on käynyt Ranskassa.
Olen katsonut Ylen sarjaa Kylmän sodan suomi. Onhan sitä ollut tosi mielenkiintoista katsoa. Koululaisena riitelin isäni kanssa, joka ivasi YYA-sopimusta ja luki ääneen Solzhenitsynin Vankileirien saaristoa. Nyt voin sen tunnustaa, isä oli oikeassa: Neuvostoliitto oli diktatuuri.
Nyt pitäisi tehdä uuden vuoden lupaukset. Mietin vegaaniksi ryhtymistä. Voin luopua lihasta, voin luopua jugurtista, voin luopua maitosuklaasta, voin luopua sipatista (savolainen erikoisuus, maitokastike, jossa lilluu läskisiä sianlihapaloja, koulussa joskus tarjottiin), mutta en voi elää ilman pullaa!
Ensi vuonna lupaan olla rohkeampi kuin tänä paskavuonna.
Somessa ihmiset kertovat mitä aikovat tänään tehdä. Luen Dovlatovin romaanin loppuun. Imuroin. Soitan isälle.
4 kommenttia:
Kaikkien pitäisi lukea Vankileirien saaristo. Sitä ei luetakaan hujauksessa vaan pari kolme sivua kerrallaan... Aloitin pari vuotta sitten ja jäljellä on noin neljännes. Solzhenitsyn on kirjailijana nobelinsa ansainnut - teksti on briljanttia (ja loistavasti suomennettu, kiitos Esa Adrian), ja tietenkin dokumenttina lyömätön, kaikkien yksityiskohtien lähteet on mainittu aina kun mahdollista. Useassa kohdassa lukija naurahtaa, siinäkin näkyy S:n uskomaton taito kirjoittaa kaikista niistä kammottavuuksista.
Heh, teki vain mieli kirjoittaa tämä koska postaustasi lukiessani kännykkäni nojasi juurikin Vankileirien saaristoon joka tiiliskivenä palvelee tällaista varten hyvin.
Voisin ryhtyä vegaaniksi, mutta ilman juustoa ja jugurttia en voi elää. Ja olisihan se vaivalloista opetella uusia ruuanlaittotapoja. Niinpä jatkan lakto-ovo-pescovegetaristina. Enkä muutenkaan lupaa oikein mitään (paitsi pitää ensi kesänä viimeisen kesälomani). Etittäin rauhallisissa merkeissä sujuu täälläkin vuoden vaihtuminen: neulomista, lukemista, koiran kusetusta, leipomista kahdelle aikuiselle. Oikein mukavaa uutta vuotta Sinulle!
Anonyymi:
Ehkä minun on hankittava se Vankileirien saaristo. Kirjastosta ei varmaan kannata lainata, jos lukeminen on niin hidasta.
Merja:
Oikein hyvää uutta vuotta teille!
Pulla ja leivokset on must!
Minä luen parhaillaan Ferdinand von Schirachin kirjaa Syyllisyys. Mielenkiintoisia rikostapauksia. Olen aiemmin lukenut samalta kirjailijalta kirjan Rikoksia, joka oli todella hyvä ja pani ajattelemaan sitä, onko rikosoikeudellinen tuomio aina moraalisesti oikein vai pitäisikö olla enemmän joustavuutta.
Lähetä kommentti