Ilmoittauduin kuntosaliryhmään ja vesijumppaan. Netti-ilmoittautuminen alkoi kello yhdeksän aamulla ja paikat menivät muutamassa minuutissa. Liikaa jännitystä yhdelle päivälle. Sama toteutui viikkoa aiemmin kun tuppasin itseni työväenopiston jumppaan.
E oli ostanut vesijuoksuhanskat. Niiden pukeminen on hankalaa. Uimahallissa voisi olla työntekijä, joka vetäisi hanskat vesijuoksijan käsiin samaan tapaan kuin komealle sydänkirurgille puetaan hanskat ennen leikkausta ainakin elokuvissa. Lääkiksessä opetettiin steriilien hanskojen pukemista. Ei niitä vedetä käsiin kuin villatumppuja. Siinä on sellaisia pikkuniksejä.
En ole onnistunut lukemaan Tolkienin Taru sormusten herrasta tiiliskiveä. Aikuiset lapseni ovat lukeneet sen moneen kertaan. En tiedä miksi sen lukeminen on minulle niin vaikeaa. Onko niin, että fantasiakirjallisuudelle pitäsi altistua jo lapsena, kun aivot vielä kehittyvät. Onko peli jo pelattu näin kuusikymppisenä, kun aivot lähinnä kutistuvat.
On tapana sanoa, että ajatus on tärkein. Ajatus ei ole koskaan tärkein vaan teot ratkaisevat.
10 kommenttia:
Sama juttu täällä Sormusten herran kanssa. Luin nuorena eka osan, ja jostain syystä se jäi kesken (ilmeisesti jo silloin se ei minua kiinnostanut tarpeeksi vaikka uskottelin itselleni muuta). Kun vanhempana yritin jatkaa lukemista, se olikin kuin olisi puunpalasta järsinyt. Ei edennyt, ei kiinnostanut, enkä päässyt loppuun. Minunkin aikuinen lapseni on siitä nauttinut suuresti.
Ja asiasta ei toiseen vaan samaan: muista taas antaa kirjasuosituksia! Olet nykuään tärkein kirjavinkkilähteeni koska olen tykännyt kâytännössä kaikista kirjoista joita olet suositellut (ja luonnollisesti olen lukenut omat kirjasi).
Pitää muistaa suositella. Elizabeth Stroutin "Voi William!" oli ihana. Pidin myös Vivian Gornickin omaelämäkerrallisesta kirjasta "Erikoisen naisen kaupunki".
Minä luin nuorena paljon fantasiaa, ja nykyäänkin silloin tällöin. Taru sormusten herrasta jäi kuitenkin kesken. Muistikuvani kirjasta on se, että koko ajan oltiin valtavan vaikealla vaelluksella.
Vanhin sisareni oli aikanaan vankkumaton Taru sormusten herran fani.Hänen kaikki lemmikkinsäkkin saivat nimensä niitten hahmojen mukaan.Minä myöskään en ole moisia kirjoja saanut luetuksi,enkä katsonut elokuvaa.
Taitaa itselläni olla nuo NallePuhin satuhahmot niitä rakkaita hahmoja yhä edelleen,niitä moneen kertaan lukeneena,nyt jo kolmannelle sukupolvelle.Silti aina löydän niistä jotain uuttakin ja niin hellyttävää.
Taitaa silti olla satu-ja fantasiahahmojen välillä tiettyjä eroja,NallePuh ei sotinut eikä pahemmin terrorisoinut ympäristöään,olisi varmaan liian kiltti tähän nykyaikaan.
Lapselleni, joka on Harry Potter-kirjasarjan lukenut jo kolmasti, yritin tuota Taru sormusten herrasta-kirjaa tyrkyttää. Tuomio oli, että kirja on todella tylsä. Itse en ole lukenut Pottereita tai muutakaan fantasia-kirjallisuutta. Tykkään enemmän ihan muunlaisesta kirjallisuudesta.
Aloita alkeista, ihan alusta. Lue ensin helpoin "Lohikäärmevuori eli erään hoppelin matka sinne ja takaisin" sitten voit siirtyä lukemaan teosta "Hobitti eli sinne ja takaisin" ja sitten voitkin siirtyä tutustumaan lähteelle ja avata "The Hobbit or There and Back Again".
Suomennusten vertailu on mielenkintoista ja alkukieliseen tutusminen myös.
No, minä aloitin suomennetun Sormusten herran lukemisella. sitten löysin Akateemisesta alkuteoksen, joka oli halpa. Kirjastosta löytyi sitten Taru sorbusten herrasta.
Jo aiemmin olin huomannut englannin kielisten pokkareiden olevan halpoja 10,-, kun suomennuttu kovakantinen maksoi 100;-, nämä siis scifiä 70-luvulla. Enkun kielisiä pokkareita oli koko hyllyllinen kirjastossa, niitä tulkitsin sitten pienen punaisen sanakirjan avulla.
Tolkienin seuraksi ostin halvan pokkari-OED:n, nykyään meillä on google & wikipedia.
ICT-ukkeli
Hauska, että tämä herätti keskustelua. On kohtalotovereita, joilla on ollut vaikeuksia Sormusten herran kanssa. Ja ohjeita vaikeuksien selättämiseen.
Yksi tosifaneja kauhistuttava mutta ihan toimiva taktiikka Tolkienista nauttimiseen on vaan surutta hyppiä yli kohtia, joissa eksytään liian pitkäksi aikaa jonnekin taisteluihin, sukuluetteloihin tai luolaan/metsään/suolle 😎
Hyvä ajatus tuokin. Toisaalta, eihän kirjaa ole pakko lukea ollenkaan. Toisaalta pelkään, että jossain kolmensadan sivun kohdalla huomaisinkin rakastavani tarinaa.Pelkään jääväni osattomaksi jostain hyvin tärkeästä.
Tarina onkin hyvä, teoksen ns. kaunokirjalliset ansiot ehkä vähän vaatimattommat. - Mutta rehellisyyden nimissä: oli se tarinakin parempi silloin joskus ilmestymisaikoinaan, liki 70 vuotta sitten. Mikä silloin oli tuoretta ja uutta, on nykyään kulunutta ja kliseytynyttä, ehkä tylsää ja kaavamaistakin. Moni pitää myös teoksen arvomaailmaa vähintäänkin arveluttavana (tätä puolta Peter Jacksonkin koetti elokuvissaan entrata): Tolkien oli monessa suhteessa oikea patavanhoillinen konservatiivi ja höpsön ritariromantiikan sokaisema (tosin luonnonsuojelullisissa teemoissa aikaansa edellä, mikä ilolla merkille pantakoon).
En usko, että kukaan jää paitsi mistään "hyvin tärkeästä", vaikka jättäisikin tämän - tai minkä tahansa muun romaanin - lukematta. Kyllä ne tärkeät asiat ovat ihan muualla.
Lähetä kommentti