Pitäisi kerätä lauseita yhteen tiettyyn tarkoitukseen, eikä minulla ole toistaiseksi varastossa muuta kuin Aleksanterin kirkon lähellä seisovaan roskikseen kiinnitetty tarra, jossa lukee "Nato on rauhan tae" (suhtaudun lauseeseen vähän epäröiden, mutta ei siitä enempää). Odotan lähipäivinä kuulevani jonkun sanovan jotain syvällistä ja koskettavaa. Pitäisikö sellaisella lauseella olla tarkkaan säädellyt tekijänoikeudet?
Osallistuin Työväen kirjallisuuspäiville (kuulijana, en esiintyjänä). Paneelimuotoinen keskustelu saattaa olla vaivaannuttava sekä esiintyjän että kuuntelijan kannalta. Olen altistunut kankeiden paneelien kuuntelemiseen alani kongresseissa, joissa panelisteilla ei ole edes yhteistä äidinkieltä vaan kaikki puhuvat englantia, kuka sujuvammin ja kuka käyttää rallienglantia.
Paneeliin osallistuu useimmiten viitisen henkilöä, joista yksi vetää keskustelua. Se ei ole aito keskustelu vaan jokaista osallistujaa haastatellaan vuorotellen ja muut odottavat omaa vuoroaan pöytää tuijotellen.
Yhdessä paneelikeskustelussa otettiin esille viihdekirjallisuus, jota joku reppana joutuu kirjoittamaan pitääkseen lapset vaatetettuina ja itsensä kauramaidossa ja kahvissa.
Voisiko olla, että joku saattaa jopa nauttia viihteellisen tekstin tuottamisesta? Saako niin tehdä häpeämättä itseään? Eräs ystäväni tavoittelee Prisma-kirjailijan asemaa, mutta toistaiseksi se on jäänyt haaveeksi. En uskalla edes uneksia moisesta.
Onhan se toisaalta niinkin, että vaikka kuinka yrittää viihdyttää, saattaa tekstiin vahingossa putkahtaa hyvä lause tai tärkeä ajatus, eikä sitä välttämättä tule kitkettyä pois.
2 kommenttia:
Kirjoituksessa mainitun tavaratalon kirjavalikoima on yllättävän laaja: verkkokaupassa on reippaasti yli 20000 nimikettä. Siellä keikkuvat Tex Willereiden, keittiö- ja puutarhakirjojen, self help-oppaiden ja pohjoismaisten dekkarien seassa sulassa sovussa niin Dostojevski, Solženitsyn kuin Väinö Linnakin. Myydyimpien teosten top10:ssä näyttää olevan muuan Anne Frankin päiväkirja.
Viihdekirjallisuudesta/populaarikulttuurista alkoi tulla salonkikelpoista 1970-luvulla. Agatha Christie aateloitiin 1971, Beatlesin pitkätukat saivat omat kunniamerkkinsä jo edellisellä vuosikymmenellä. Johnny Rotten (John Lydon) ei sentään tainnut koskaan kelvata kuningattaren seuraan.
Maailma on nykyään niin viihteellistynyt, ettei ns. korkeakirjallisuutta lue enää juuri kukaan. Se, mikä oli ennen ehkä marginaalissa, on nyt jo ihan valtavirtaa. Kuinkahan monelle Tampereella esiintyneet kirjailijat ovat edes niminä tuttuja?
Kaikki kunnia silti heille. Ja paljon rohkeita, ennakkoluulottomia lukijoita!
Tampereella asuu tunnettuja ja vähän tunnettuja kirjailijoita. Toivon kaikille lukijoita.
Huomasin, että oma kirjanikin on Prisman nettivalikoimissa.
Lähetä kommentti