Kohinaa

Olin lähdössä nesteyttämään kaverin kukkia, kun sain häneltä viestin, että ei tarvitsekaan mennä tänään vaan vasta ensi viikonloppuna. Päädyin päivittämään blogia. Ehkä imuroin. 

Tästä uhkaa tulla Petri Tamminen-blogi (kyllä sellainenkin tarvitaan), mutta minkäs teet, kävin kuuntelemassa kun häntä haastateltiin Otavan ja Suomen kuvalehden järjestämässä tapahtumassa.  Haastattelu liittyi uutuuskirjaan Sinua sinua. 

Vakilukijat tietävät, että olen Petri Tammisen ihailija.

Tie kirjailijaksi oli minulle jo tuttu. Petri Tamminen opiskeli ensin matematiikkaa ja päätyi sitten opiskelemaan tiedotusoppia Tampereelle. Anna-Leena Härkönen opetti Tammiselle luovaa kirjoittamista yliopistolla ja vei miehen tekstejä Otavaan tunnetuin seurauksin. Petri Tamminen kirjoitti ensimmäisen kirjansa (taisi olla lyhytproosaa) Metso-kirjastossa, joten meillä on jotain yhteistä.

Petri Tamminen on kirjoittanut ohuita romaaneja ja tavoitellut täydellistä sivulausetta kolmenkymmenen vuoden ajan. Hän kuvaili työskentelyään lähinnä editoinniksi.  Tammista hävettäisi kirjoittaa paksua kirjaa, sillä se olisi sama kuin olisi äänessä liian pitkään. Hän muuten kertoi keskustelevansa kysymyksillä.

Suosikkikirjailijani sanoi, että tiedotusopin opiskeluista hänelle jäi mieleen vain lähettäjä-kohina-vastaanottaja. Ei huono saalis. Minulle jäi teknisestä korkeakoulusta mieleen lause, joka kuului "Jos suljetulla joukolla on peite, niin sillä on myös alipeite". 

Kirjailija on voittanut lause-Finlandian lauseella "Danny tuli Vääksyyn". Merkittävimmiksi lauseiksi hän kuitenkin nimesi Kaarina Valoaallon "Pelkoa kuin peltoa" (toivottavasti kirjasin oikein, en saa selvää muistiinpanoistani) ja Boris Pasternakin "Ei elämää kuin peltoa ylittää voi". 

Odotan sähköpostia, ja heti aika tuntuu kulkevan tavallista hitaammin. Elämää ei totisesti voi ylittää kuin peltoa. 

Pohdin vielä sitä imuroimista.