Olen jättänyt viime aikoina joitakin kirjoja kesken. Niin kävi Neil Hardwickin muistelmateokselle Poistetut kohtaukset. Kirjassa Hardwick miettii kyllästymiseen asti, onko hänet unohdettu tyystin tai mitkä hänen töistään mahdollisesti muistetaan.
Hän muistelee katkeruudella vaimoaan, josta on eronnut vuosikymmeniä aiemmin ja joka on jo kuollutkin. Muistelmissa on tietenkin namedroppailua ja monen nimen perään on liitetty määre "Ei enää keskuudessamme".
Minulle jäi Poistetuista kohtauksista mieleen, että tarinassa pitää olla alku, keskikohta ja loppu, mutta ei välttämättä juuri tuossa järjestyksessä. Tämän ajatuksen kirjoitti muistaakseni elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Jean-Luc Godard. Hardwickin muistelmat alkavat lopusta. Siitä kun hän luulee loppunsa koittaneen.
Neil Hardwickin kirja on ilmeisesti tehnyt minuun kuitenkin jonkinlaisen vaikutuksen. Olisi pitänyt lukea se kokonaan.
Koska minulla ei ollut oikein mitään lukemista ryhdyin lueskelemaan Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijaa, jonka olin napannut mukaani kirjaston kierrätyshyllystä. Luimme kirjan aikoinaan koulussa. Minulle Havukka-Ahon ajattelija ei ollut kovin vetovoimainen romaani. Mietin, tuntisivatko nykyiset koululaiset sellaisia sanoja kuin jalkarätti, sierrettynyt, makkee, pöllimehtä, piironki, mennä huhtoa jne.
Kävin eilen katsomassa vimmaisen elokuvan Keittiöelämää, jonka on ohjannut meksikolainen Alonso Ruizpalacios. Keittiöelämää kertoo siitä sekalaisesta joukosta ihmisiä, jotka työskentelevät erään ravintolan keittiössä New Yorkissa. Elokuva perustuu näytelmätekstiin 50-luvulta, ja sijoittuu lähimenneisyyteen ennen kännyköitä.
Kaikki työntekijät eivät osaa sanaakaan englantia, ja suuri osa työntekijöistä kuuluu paperittomien joukkoon. Nämä ihmiset halutaan nyt häätää pois maasta. Pomo (myös maahanmuuttaja) sanookin yhdelle työntekijälle, että hän aikoo auttaa tätä saamaan paperit, alempi johtaja (maahanmuuttajien lapsi) kertoo, että niin hän sanoo kaikille, sillä se on osa työnjohdollista strategiaa, jolla ihminen saadaan työskentelemään ahkerammin.
Melkoista vilskettä ja suuria tunteita. Elokuvateatterista poistuessa Tampere näytti oudolta, kovin tyhjältä ja hiljaiselta.
5 kommenttia:
Minä pidin Hardwickin muistelmista. Jopa se toistuva "valitettavasti ei enää keskuudessamme" hymyilytti minua. Hannu Karpo ei kirjoitusvaiheessa vielä ollut poistunut keskuudestamme, lukemisvaiheessa oli. Se jäi mieleen.
Pidin siitä, miten Hardwick kuvaa roolihahmojen poistumista teatterinäyttämöltä. Palautin jo kirjan, joten en voi tarkistaa, kuinka Ritva Valkaman jokin roolihamo vain kävelee yleisön pimeään ja katoaa. Mutta se on kaunis kohta.
Kirja kuolemasta, ehkä. Ollaan näyttämöllä, poistutaan sieltä. Itsestäänkin Hardwick tekee näytelmän henkilön.
Äikäntuntien kirjavalinnat lienevät olleen ihan kummallisia kautta aikain, mutta Havukka-ahon ajattelija kuulostaa jo ihan surrealistiselta. Miten ihmeessä joku kouluikäinen, lukiolainenkaan, jaksaisi kiinnostua jonkun korvessa asuvan, höperehtivän setämiehen jaarituksista?!
Kaikella kunnioituksella Veikko Huovista kohtaan, mutta toivottavasti nykykoululaisille on jo tarjolla jotain innostavampaa ja ikätasoon sopivampaa luettavaa. Lukeminen kun ei nyt nuorison keskuudessa muutenkaan ole enää sitä kuuminta hottia.
Olisi pitänyt lukea kirja loppuun.
Luulen, että kirjavalikoimat ovat muuttuneet. Meillä oli kyllä tosi fiksu äikänope. Niitä harvoja opettajia, jotka ovat jääneet mieleen.
Havukka-ahon ajattelija on kirjoitettu aikana jolloin ihmiset pelkäsivät ydinsotaa. Kirjan alussa on kohta jossa Ajattelija tuumasi että hän piiloutuisi luolaan ja tulisi ulos kun on taas turvallista. Eli siitä kävi ilmi että Ajattelija on niin pätevä kaveri että selviäisi ydinsodastakin. Antoi jonkinlaista "lohtua" sen ajan ihmisille, että ainakin on sankareita jotka tietää miten pitää tehdä. Nykyään on taas niitä ilmastonmuutos-sankareita, kai. En tosin ole lukenut mutta arvelen.
terv Auvo T
Lähetä kommentti