Olen kuullut kirjailija Petri Tammisen sanovan muutamaankin kertaan, että kaikki hyvät aikuisten romaanit kertovat yksinäisyydestä ja lastenkirjat ystävyydestä. Saattaa pitää paikkansa.
Petri Tamminen sanoi Kulttuuricoctail Kirjat -ohjelmassa, että hän oli hämmästellyt italiailaista mopopoikaa, joka kätteli luontevasti kaikki kohtaamansa miespuoliset henkilöt ja muiskautti poskisuudelmat naisille. Siihen ei edes varttuneempi suomalainen kykene. Perinteinen suomalainen tervehdys on lähes huomaamaton nyökkäys, joka on niin pieni, että toinen miettii näkikö varmasti pään nyökähtävän vai onko omissa silmissä jotain häikkää.
R väitti, että olin joitakin vuosia sitten tullut pieniin kirjajulkkareihin ja käynyt kättelemässä kaikki huoneen seinustoilla istuvat vieraat. Minulla on hämärä mielikuva siitä, että olisin joskus pakottanut itseni moiseen koettelemukseen.
On outoa, että samoihin vapun etkoihin useampaan kertaan osallistuneet ihmiset eivät tunnista minua kaupungilla. On siis totta, että nainen muuttuu jossain viidenkympin tienoilla näkymättömäksi.
Ei ihme, että moni suomalainen tuntee itsensä yksinäiseksi. Englannin kielessä on kaksi yksinäisyyttä tarkoittavaa sanaa loneliness ja solitude. Jälkimmäinen on enemmän itse valittu ja positiivinen tila. Molemmat ovat hienoja sanoja, eivätkä niin töksähteleviä kuin yksinäisyys.
7 kommenttia:
Suomen kieli on tosiaan englantia köyhempi tässä asiassa. Meiltä puuttuu sana rauhalliselle, tyytyväisellle yksinolemiselle, vaikka sitä meillä on paljon.
'Solitude' on kaunis sana. Minulle tulee siitä mieleen adjektiivi 'serene', seesteinen, rauhaisa.
Solitude on tosiaan hieno sana. Ruotsiksi yksinäisyys on ensamhet ja ranskaksikin näköjään solitude, saksaksi einsamkeit, espanjaksi soledad ja italiaksi näyttäsäisi olevan solitudine. Tämän päivän Hesarissa oli kääntäjä Eero Balkin 70-vuotishaastattelu, hän oli samassa koulussa kanssani, mutta latinan luokalla. Hän on kääntänyt lähinnä itä-eurooppalaisia kieliä ja on Hesarin mukaan saanut jopa taiteilijaeläkkeen. Muistan, että hän sanoi minulle, että minulla on kauniin väristä huulipunaa. Kai minulla on sitten ollut koulussa huulipunaa. Nyt liuin kauas sanasta yksinäisyys.
Espanjan 'soledad' tuo mieleen konsertin Fuengirolan kulttuuritalolla. Esiintyjänä oli heillä hyvin suosittu flamencotyyliin laulava iskelmätähti Diana Navarro. Äänentoisto oli aivan liian kovalla enkä oikein nauttinut minulle vieraista lauluista, mutta kun hän lauloi biisin Sola aivan jähmetyin paikalleni. Laulussa on kohtia, joissa yksinäisyys on aivan pohjatonta ja suru sellaista että se siirtyy kuulijaan. Kuuntelin tämän biisin äsken Youtubesta, vieläkin on ihokarvat pystyssä.
Ooh, sinulla ollut jo koulussa huulipunaa...
Lukiossa varmaan yhden kerran. Sointui villapaidan väriin.
Kai suomeksikin voisi ottaa käyttöön "solituudin"?
Indoeurooppalaisissa kielissä on kätevää, että melkein kaikille ilmiöille on se omakielinen nimitys ja bonuksena (sic!) latinankielestä - joskus myös kreikasta - johdettu termi. Jälkimmäiset opitaan yleensä vasta koulussa. Meillä on vanhastaan puhuttu "sivistyssanoista", mutta sellaista ilmausta ei taida englanniksi ollakaan!
Näissä vieraskielisissä lainoissa on sekin näppärä ominaisuus, että ne eivät synnytä samanlaisia (negatiivisia) konnotaatioita kuin omat tutut sanat. Schopenhauerista asti "solitudeen" on ladattu pelkästään yksin olemisen hyviä puolia ja netissä sanaa näytetään opetettavan laajalti ainakin englanninkielen taitoisille lukijoille. Ennen asialla olivat filosofit, nyt psykologit ja erilaiset mielikuvakoutsaajat.
Latinaksi "solus sum" tarkoittaa sekä yksinäisyyden kokemusta että yksin olemista. Valitettavasti emme voi enää kysyä yhdeltäkään natiivilta, kumpaa ensisijaisesti.
Solituudi kuulostaa jotenkin hauskan vanhanaikaiselta.
Solituudi on hyvä, taidan ottaa sen käyttöön. Jonain päivänä blogissani lukee "minulla suloisia solituudi-päiviä kaikessa rauhassa omissa oloissa". Niitä kai minulla onkin enimmäkseen.
Lähetä kommentti