Joulukalenterin 20. luukku

Kotimaisten kielten keskuksen joulukuun sana on pakettiralli.  

Kuninkaankulman K-kaupan alakerrassa toimii Tampereen keskustan ainoa Postin palvelupiste. Sinne kiemurtelee näinä päivinä uuvahtanut jono, vaikka suurin osa postipaketeista toimitetaan pakettiautomaattien kautta. 

Eräs kaverini sanoi, että hänellä on kamala joulustressi. Juhlapäivinä statusta tuovat ihmiset, joita on mahdutettu ruokapöytään. Mitä enemmän sitä parempi. Kahdentoista hengen ruokapöytä näyttää somessa kivalta, vaikka hymyt saattavat olla kireitä ja moni juhlan valmistaja uupuu kesken matkan. Nuorena lapsiperheenä oli pakko kiertää sukulaisia, vaikka olisi halunnut maata kotona, syödä suklaakonvehteja ja katsoa televisiota. 

Olivathan ne lapsuuden joulut Kiuruveden mummolassa kivoja. Muistan valkoisina hohtavat lumihanget, paukkupakkaset ja joulukinkun. Nyt meillä on vesisateet, märkyyttään kiiltävä asfaltti ja kasvisruoat. Sadetutkasta voi katsoa, milloin uskaltaa lähteä ulos. Lapset asuvat lähellä ja pistäytyvät syömässä, joten paineita ei ole.  

Olen menossa Tampereen teatteriin katsomaan Niskavuoren nuori emäntä -näytelmää. Jo toista kertaa, sillä sain teatterivieraita, jotka haluavat nähdä näytelmän. K on tilannut väliajalle kuohuviiniä ja suolaista ja makeaa syötävää. Yleensä ehdin väliajalla korkeintaan käymään vessassa. Minulla on teatterivessaneuroosi. Väliajalla käydään vessassa, vaikka ei olisi siihen edes tarvetta.  Tiedän kyllä, ettei saisi käydä varmuuden vuoksi vessassa, voi saada yliaktiivisen rakon. 

Ehdin ottaa kuvan joulutähdestä silloin, kun se vielä näytti hyvävointiselta. 

Joulukalenterin 19. luukku

Näyttää siltä, etten pysty pitämään joulutähteä hengissä edes aattoon saakka. Aiemmin kukat viihtyivät hoidossani. Eivät enää. Voi kun olisi edes yksi päivä vuodessa, jolloin kasvit puhuisivat. Niillä olisi varmasti paljon sanottavaa. 

Katsoin videon pikkupossun gastraatiosta. Jos söisin lihaa, niin viimeistään nyt lopettaisin ainakin joulukinkun syömisen. Gastraatiotoimenpide voidaan edelleen tehdä ilman puudutusta, 2027 lähtien on käytettävä paikallispuudutusta ja 2035 lähtien gastraatio on kielletty. Kipu jatkuu operaation jälkeen useita päiviä, joten paikallispuudutuksen hyöty on melko pieni.  

Kävin Alkossa ostamassa punaviiniä. Jokainen edullinenkin viini on Viinilehden suosikki, hämmästyttävä löytö tai voittanut mitalin jossain viinikilvassa. Ostin hämmästyttävän löydön. 

Parin leipojaihmisen taatelikakku on epäonnistunut tänä jouluna. Minun kakkuni näytti mallikelpoiselta. Tosin nyt se on jo syöty. 

Koska minun pitäisi imuroida ja editoida käsikirjoitusta, etsin kirjahyllystäni joulunpunaisia kirjoja ja kuvasin ne someen.  

Joulukalenterin 18. luukku

Joulukalenterista löytyy tänään keinotekoinen lumiukko.  

Veden lämpötila Mältinrannassa oli 3.8 astetta. Uin aidatun alueen päästä päähän. Uinnin jälkeen on aina seesteinen olo, myöhemmin paleltaa. Minulla on teoria: koska ruokakin säilyy jääkaapissa pidempään, niin kyllähän se kylmä vesi tekee ihmiselle samaa. Tämä on yhtä pätevä kuin usein käytetty naapuripäättely: naapurini on harrastanut kylmäuintia ja näyttää nuorelta, joten kylmäuinti nuorentaa, naapuri on polttanut ikänsä tupakkaa ja on nyt 98-vuotias ja täysin terve, joten tupakanpoltto ei ole epäterveellistä, naapuri syö kilon voita päivässä, eikä liho, joten eläinrasvoja voi käyttää mielin määrin lihomatta. 

Naisten pukukoppiin oli jäänyt kahdet uimahuoneen avaimet.  Pidän avaimiani samassa nauhassa kotiavainten kanssa, silloin niistä tulee huolehdittua paremmin tai tulee samalla hukattua koko avainnippu. 

Uimahuoneen penkillä istui väsyneen näköinen nainen, joka kertoi neuloneensa pyynnöstä ystävälleen arkkuun valkoiset pitsisukat.  Se kuulosti melkein liian intiimiltä ja surulliselta.  

Joulukalenterin 17. luukku

Päivittäinen joulukalenterikirjoittaminen on hyvää kirjoitusharjoitusta. Tekstin ei tarvitse olla laadukasta, kuutosen taso riittää. Nelonenkin hyväksytään, mutta mielellään ei mentäisi sen alle. Kierrätän samoja juttuja joulusta toiseen. 

Instassa joku keräsi seuraajien paskimpia joululahjoja. Ystäväni mies osti hänelle lahjaksi painepesurin (en muista oliko se joulu-, äitienpäivä-, syntymäpäivä- vai joululahja). He eivät enää ole naimisissa. Sain ex-mieheltäni joskus ompelukorin ja jostain syystä se tuntui loukkaavalta. Seurusteluaikana sain kokonaisen kiekon Saga-homejuustoa, jota rakastin. Myyjä oli sanonut, että hän haluaa lähteä ex-mieheni matkaan. En löytänyt Sagaa googlaamalla, mutta samantyyppisen pehmeän homejuuston rasvapitoisuus on 42 prosenttia.

Lapsuuden joululahjapettymykset liittyivät mummon ostamiin alusvaatteisiin. Eivät ne oikeastaan olleet varsinaisia pettymyksiä, sillä niiden tiesi tulevan. Joskus kahdeksanvuotiaana sain arviolta kokoa 40 olevia lohenpunaisia paitoja ja pitkälahkeisia alushousuja. Niitä myytiin varmaan jossa kiuruvetisessä kivijalkakaupassa. Mummo oli hankkinut ne rakkaudella. Olisi kiva, jos joku kerrasto olisi säilynyt, sillä voihan olla, että ne ovat suurentuneet mielessäni vähän kuin menneisyyden kalansaaliit.

Enää en erityisemmin odota lahjoja. 

Ilmoittauduin Kuopiossa järjestettävään seniorisisätautilääkäreiden tapaamiseen. Kyseessä täytyi olla jonkinlainen mielenhäiriö. Olen vieraantunut lääketieteestä. Ostin keväälle pari konserttilippua ja teatterilipun. Siitä se vuosi 2026 lähtee.  

Kuva on napattu designmessuilta, joilta melkein ostin korvakorut.

Joulukalenterin 16.luukku

Kampaajalla oli tarjolla taatelikakkua, glögiä ja suklaakarkkeja. Minulle leikattiin otsatukka. Se alkaa häiritä minua viimeistään huomenna. Jotain ylimääräistä otsalla, jonka haluaa pyykäistä sivuun. Tahtoisin olla sensuelli otsatukkanainen. Ehkä liimaan otsahiukset teipillä otsaan kiinni. 

Kävin aamulla Nääshallilla ja keskustelimme tai minä keskustelin liikuntaharrastuksista, joita olen joskus kokeillut. Tuli mielihalu laatia niistä luettelo:

Melkein kokeiltu: jousiammunta

Kokeiltu vain kerran: curling, seinäkiipeily

Kokeiltu alle kymmenen kertaa: ratsastus, kundaliini-, hatha- ja astangajooga, kuntonyrkkeily, pilates, reggaeton, jalkapallo, frisbeegolf, golf, vatsatanssi, darts, korkeushyppy, pituushyppy, mölkky, petankki, soutu, rullaluistelu, salibandy

Kokeiltu yli kymmenen kertaa: pesäpallo (jokainen kerta oli liikaa),  koripallo (olen liian lyhyt), lentopallo, hiihto, luistelu, naisvoimistelu, body pump, salsa, aerobic (ja sen kaikki alalajit), zumba, vesijumppa, kuntosaliharjoittelu, kehonhuolto, juoksu (olen juossut maratonin), kävely,  tennis, sulkapallo, squash, pyöräily, uinti, pöytätennis, avantouinti, keilailu, laskettelu, suunnistus

Moni on varmasti odottanut tätä listaa. Enempää ei tänään tule mieleen.  

Joulukortit olisi voinut postittaa hintaan 1.70 e 11.12 asti. Se on myöhästä ny.  Kalliimmalla hinnalla vielä ehtii, jos tänään lähettää. Minulta se ei onnistu koskaan. 

Joku kolistelee porraskäytävässä, pitäisikö käydä katsomassa mitä siellä tapahtuu.

 

Joulukalenterin 15. luukku

Tämän päivän luukusta diffundoituu harmaa järvimaisema, jota piristää pari mustaa risua. 

Joulua edeltävään aikaan ei viitsisi mennä kauppaan, sillä siellä on ihmisiä. Kohta on pakko lähteä ostoksille, sillä jääkaapissa on jäljellä enää bataatti, suolakurkkuja, sitruuna, margariinirasia ja varsiselleriä.  

Taidan mennä Lidliin, sillä siellä on vähemmän valikoimaa. 

En mahtunut eiliseen Kauneimmat joululaulut-tilaisuuteen, sillä kirkko oli täynnä. Viimeksi en ole mahtunut johonkin yökerhoon joskus 90-luvulla. Nyt palasin kotiin ilman joulumieltä.

Otavan takkatuli-ilta järjestettiin viime viikolla. En odottanut kutsua, enkä sitä saanut, enkä olisi sinne edes mennyt, vaikka olisi kutsuttu. Minulle tuli paha mieli kuitenkin. Tuntui samalta kuin lapsesta, joka ei saanut kutsua kaverisynttäreille, jossa olisi ollut hyvät tarjoilut. Takkatuli-illan kuvat levisivät somessa. 

Huomautan taas, ettei takkatuli-illassa ole takkatulta. Turha odottaa, että pääsee kärventämään makkaroita tai vaahtokarkkeja.  

Nyt on synkkää: En päässyt kirkkoon enkä takkatuli-iltaan. 

Joulukalenterin 14.luukku

Joulukalenterin 14. luukusta paljastuu mukillinen perinteistä glögiä.

Join eilen kauden ensimmäisen glögimukilliseni. Mukin pohjalle jäi tahmainen kerros rusinoita. Manteleita ei juomassa ollut. 

Tein taatelikakun. En uskaltanut tehdä vegaanista kakkua, sillä pelkäsin, ettei se olisi yhtä herkullinen kuin perinteinen versio. En rohjennut ottaa riskiä. 

Kaikki perinteisyydellä myydyt elintarvikkeet sisältävät runsaasti eläinrasvoja. Tulee mieleen lapsuus, jolloin ikäpolveni verisuonia voideltiin maitorasvalla. "Perinteisiin" elintarvikkeisiin liitetään edelleen myönteisiä mielikuvia.

Porkkanapussissa luki Perinteisiä porkkanoita. Minkälaisia olisivat modernit porkkanat? 

Taatelikakun jälkeen palaan ruotuun ja jätän eläinrasvat. 

Törmäsin kaupungilla kaveriin, jonka kukkia kävin hiljattain kastelemassa. Hän tuli vastaan tyttärensä kanssa ja esitteli minut henkilönä, joka luuli hänen designlamppuaan jakkaraksi ja istui sen päälle. Jos joku ei ole kuullut tästä episodista, siitä voi lukea aiemmista teksteistä. Vakuutusyhtiö on luvannut korvata vahingon, omavastuuosuus meni minun piikkiini.  

Tämän päivän Hesarissa oli hyvä juttu netistä tilattujen ja nettikauppaan palautettujen vaatteiden pitkästä  ja raskaasta matkasta. Toimittaja oli piilottanut palautettaviin tuotteisiin seurantalaitteen. 

Jotkut ihmiset tilaavat vaatteista useita kokoja ja värejä, sillä tuotteiden palauttamisesta on tehty helppoa. Ekologisesti katsoen se on järjetöntä. Amazon myy kuulemma palautettuja paketteja halpaan hintaan, tosin et voi tietää sisältääkö paketti kännykän vai selän raaputtimen.  

Kuvallani todistan, että aurinko on vilahtanut tässäkin kuussa. 

 

Joulukalenterin 13. luukku

Joulukalenterin luukusta löytyy Aleksanterin kirkko kuvittellisessa lumimaisemassa. Voitte tehdä kuvan tekoälyllä.

Ystäväpariskunta Kuopiosta vei minut Aleksanterin kirkkoon kuuntelemaan gospelkonserttia. Olin nähnyt gospelia vain televisiosta: mustaihoinen laulaja laulaa ja tanssii häpeämättömästi, vaikka ollaan kirkossa, jossa pää kuuluu painaa alas ja katua syntejään. 

Suomalaisen versio gospellaulajasta oli nimeltään Jepa Lambert. Kuulin hänen nimensä ensin väärin ja luulin häntä Kepaksi ja mieheksi.  Ei ollut mies vaan lureksiin pukeutunut nainen, jonka hiukset olivat persikan väriset. Taustalla soi kitara, piano ja pieni kuoro. Siinä kuunnellessani mietin, että populaarikulttuuri on paljolti tuotu Yhdysvalloista, jossa gospeliakin uskalletaan laulaa kovaa ja korkealta. 

Jepa Lambertista löytyi ääntä ja Disney-olemusta. Kuoro sopi laulajan taustalle mainiosti. Olisi tehnyt mieli seistä ja heilua, mutta istuin epämukavalla kirkon penkillä ja liikehdin varovasti. 

Neulon villatakkia. Nobel-palkinto sille, joka on kehittänyt onteloneuleella neulotun nappilistan. Se on nerokas.  

 

 

 

Joulukalenterin 12. luukku

Tämän aamun joulukalenterin luukusta paljastuu kääre. 

Moni on jakanut vuosi Spotifyssa paketteja tai hienommin englanniksi 2025 Wrapped on Spotyfy. Yle lähetti kääreen, joka on periaatteessa vastaava palvelu, tilasto siitä miten olet käyttänyt Yle Areenaa. Vuosikatsaus tai henkilökohtainen vuosikertomus, jota en ole pyytänyt. Kääre on minusta huonosti toimiva sana. 

Ylen kääreen mukaan katsoin Areenasta 18 tuntia ohjelmaa nimeltä Husdrömmar. Ohjelmassa seurataan pariskuntia (taisi siinä olla joku yksin asuvakin), jotka rakentavat taloa. Muutama heistä päätyy avioeroon, kaikkien rakennusbudjetti ylitetään ja aikataulut kusevat. Useat heistä haaveilevat uuteen kotiin muuttamisesta juuri jouluksi, mutta talo ei ole valmis vielä juhannuksenakaan. Lopulta rahat loppuvat ja muutetaan rakennustyömaan keskelle.

Raportin mukaan muut ikäiseni ovat katsoneet ohjelmaa La Promesa -Salaisuuksien kartano. En ole katsonut ainuttakaan sarjan jaksoa, ehkä pitäisi. 

Areenasta kuuntelemieni radio-ohjelmien ykkönen oli Ruben Stillerin ohjelma. Välillä minua ärsytti, sillä Stiller kutsui vieraakseen lähinnä miehiä. Yleensä tiedotusvälineissä naisten ja miesten suhde on yhden suhde kolmeen, mutta Stiller alitti tämänkin (havainto perustuu mutuun).  Radio-ohjelmien kakkonen oli tietysti Muistojen bulevardi. 

Joulun allakin olen huolestunut ilmaston muutoksesta. Suomessa valtio tukee rahallisesti lihan syömistä, lentämista ja vieläpä turkistarhausta.  

Nyt sitten katosi muutama lukija. Sanoin pojalleni, etten ole saanut vihapostia blogiini. Hän sanoi, että se johtuu siitä, etten ole suosittu. Kunhan minusta tulee menestyskirjailija, niin minuakin aletaan vihdoin vihata. Suosittelen norjalaista fiktiivistä sarjaa Berit -parempi mies, jossa kerrotaan nettitrollista.  Löytyy Areenasta.

Joulukalenterin 11. luukku

Vessanpönttöjoulukalenterista päivää! 

Alkaa taas kaduttaa tämä joulukalenterin pitäminen, sillä en keksi mitään hauskaa kirjoitettavaa.  

Huoltofirman tyyppi kävi korjaamassa vuotavan vessanpönttöni. Hän sanoi, että tässä pöntössä on osia kuin suihkukoneessa ja näytti jotain muoviroinaa, jota oli repinyt pöntön sisuksista. 

Hän veti vessanpöntön, seisoimme vierekkäin ja odotimme, että kohina loppuisi. Mies sanoi, että jos tässä asuisi joukko murkkuikäisiä lapsia, ei tällä pöntöllä pärjättäisi, vesisäiliö täyttyy turhan hitaasti. Se aika tuntui totisesti pitkältä. En ole koskaan kiinnittänyt huomiota vessanpönttöni hitauteen.

Lähtiessään hän sanoi, ettei lähetä laskua, sillä tämä kuuluu taloyhtiölle. "Jos rikot altaan, joudut itse maksamaan". Sanoin, että yritän olla rikkomatta.  

Kuuntelin viimeisimmän Ruben Stillerin, jonka lopussa Ruben sanoi, että koska Linnan juhlissa oli vulvailtapuku, hän odottaa jatkossa penispukua. Minusta on hyvä, että vulvapuku nähtiin vasta nyt eikä Kekkosen aikaan. Ehkä penispuvun aika ei ole vielä. 

Minulta kysyttiin, onko minulla toivomuksia äänikirjan lukijaksi. En kuuntele äänikirjoja, joten en tiedä. Ehkä naislukija olisi parempi. Tai toisaalta voisi olla kiva, jos Jukka Pitkänen lukisi romaanin, joka kertoo naisista.  

Veden lämpötila oli tänään 4.5 astetta. 

Selvisin joulukalenterin 11. luukusta! 

Joulukalenterin 10. luukku

Joulukalenterin kymmenennessä luukussa palaa kiinalaisvalmisteinen  jouluvalo, joita myytiin joskus Clas Ohlsonilla. 

Keskustelimme eilen Teamsissa jouluvaloista. S sanoi, että Yhdysvalloissa jouluvalot ovat kausivalot. E sanoi, että kaikki LED-lamput tulevat Kiinasta.  

Suomessa jouluvalot ovat yleensä varsin hillittyjä. Minullakin on kaapissa tuhannella solmulla ja kierteellä oleva jouluvalonauha ja patterilla toimiva valkoinen tähti ja kuusi. En ole vielä sytyttänyt niitä. Tätä päivitystä varten aion sytyttää. Pidän jouluvalokauden lyhyenä. 

Keskustorin varrella seisovia taloja on valaistu Muumi-kuvilla, sillä onhan kaupungissa Muumi-museokin. Suosittelen museota aikuisillekin. Pitääpä mennä pitkästä aikaa käymään siellä. 

Helsinki-Vantaan lentokentällä aurinko ei ole näyttäytynyt  vielä kertaakaan joulukuussa, Tampereen tilastoja minulla ei ole käytettävissä, mutta oma havaintoni kertoo, ettei aurinkoa ehkä enää ole ollenkaan.  

Muistakaa heijastimet. Omistan heijastavat henkselit, jotka tuntuvat jotenkin hölmöiltä, ja joita olen käyttänyt yhden kerran lenkkeillessäni. 

Joulukalenterin 9. luukku

Tänään joulukalenterin luukusta löytyy odotusaikaa taustamusiikilla tai ilman.  Aika on lopulta meidän tärkein omaisuutemme. 

Odotan kiinteistönhoitajaa (sukupuolineutraalinimitys huoltomiehelle), jonka pitäisi tulla korjaamaan vuotava vessanpönttöni. Aina joutuu vartoamaan jotakin.  

Sain romaanin kansiehdotuksen. En tiedä paljonko voin vaikuttaa kansikuvaan. Laitoin joitakin muutosehdotuksia. Kun itselläni on kuva siitä miltä päähenkilö näyttää, ei graafikolla ole välttämättä samaa käsitystä asiasta. 

Kansikuva on selkeästi viihdekirjan kanneksi sopiva ja sitähän se sisältökin on, toki tietyllä sarkasmilla terästettynä. Ehkä kansi kertoo sen olevan 98 prosenttisesti viihdekirja, mutta omassa päässäni viihdepitoisuus on vain 70 prosenttia. 

Lukulaarissa oli myynnissä vanhoja Aku Ankan joulunumeroita ja ne saivat sydämeni sykkimään nopeammin. Sain lapsena joka joulu Aku Ankan joulumantelin joulupaperiin pakattuna.  Joulumanteli tuli postissa jo ennen joulua, mutta sitä ei saanut lukea etukäteen. Silloinkin piti odottaa. 

 

Joulukalenterin 8. luukku

Taas aukeaa uusi pimeä joulukalenteriaamu. Onneksi aukeaa. Joulutunnelma on vielä kateissa. 

Elämä on niin proosallista. Ilmoitin huoltofirmaan, että vessanpönttöni vuotaa. Laitoin vakuutusyhtiöön kyselyä siitä, kun istuin marraskuussa kaverin designlampun päälle ja rikoin samalla Boknäs-hyllyn (kuulostaa omituiselta, mutta on totta). Lupasivat soittaa näiden arvokkaiden objektien omistajalle, mutta mitään ei ole vielä kuulunut. Vihaan kaikenlaisia hoidettavia asioita. Asunnon osakekirjat olisi pitänyt viedä Maanmittauslaitoksen digitaaliseen järjestelmään, mutta en ole tehnyt sitä.  

Olen jäänyt omien asioiden hoitamisen suhteen seitsemänvuotiaan tasolle.

Miten virastokontaktit ja asioiden hoitaminen sujuu teiltä muilta? Luultavammin tuosta vaan. Vihaan virastoja, kaavakkeita, puhelimesta kuuluvaa kylmää taustamusiikkia ja chatteja. 

Katsoin eilen Areenasta Katri Helenan konsertin ja itkin lähes koko konsertin ajan. Äitini kuoli kolme vuotta sitten ja nyt sitten itkin sitäkin ensimmäistä kertaa. Siinä se meni samalla.  

Tämän päivän luukusta putkahtaa ihka oikea sievä virasto, vaikka eihän niitä enää edes ole. Pelkkä digitaalinen rasittavuus, viraston irvikuva.  Katri Helena siunaa virastot ja meidän kaikkien päivän.  Hän antaa meille tähtitaivaan.

Joulukalenterin 7. luukku

Anteeksi!  Joulukalenterinne on myöhässä. Syytetään siitä vaikka postia, Yleä tai Kelaa. Olette ehkä yrittäneet avata seitsemättä luukkua turhaan. Etsiä suklaakonvehtia tai kuvaa mielikuvitushangista ja ihkaoikeista tontuista. 

Kävin puolilta päivin pulahtamassa järviveteen (veden lämppötila 4.7 C eli 40.46 F). Celsius-asteikon esitteli ruotsalainen tähtitieteilijä Adres Celsius 1742.  Vältyimme Fahrenheit-astekolta. Ruotsalaiset ovat tehteet hyvää lämpötila-asteikoille. 

Uimisen jälkeen minua on paleltanut. Päälläni on merinovillainen kerrasto, samaa materiaalia oleva vetoketjullinen urheiluväliasu, villapaita ja kahdet villasukat. 

Kävin eilen Tampere Filharmonian itsenäisyyspäiväkonsertissa ja kylässä, jossa katsoimme linnanjuhlia. Suomessa ei olisi juurikaan töitä iltapukujen suunnittelijoille ilman linnanjuhlia, jotka ovat itse asiassa kahvikekkerit boolilla terästettyinä. 

Puvut olivat kauniita,  yhdestä asusta K tosin sanoi, että nainen oli vetänyt ylleen päiväpeiton.  Suzanne Innes-Stubbin puku oli tyylikäs. En tiedä miten usein vieraat vuokraavat iltapuvun, mutta se tuntuisi järkevältä.  

Toivottavasti juhliin käveltiin metallipaljastimen läpi, sillä kutsuihin osallistui myös poliisi ja kansanedustaja Timo V. puolisoineen. 

 

Joulukalenterin 6. luukku

Tampereen työväenteatterissa esitetään näytelmää Helene Schjerfbeckistä. Eilinen esitys oli kielletty alle 18-vuotiailta, vaikka siinä ei näytetty väkivaltaa tai seksiä. Ensimmäisen kerran olen törmännyt näihin K18-näytöksiin elokuvissa. Ikäraja asetetaan, jotta teatterisaliin saa viedä alkoholia. 

Briteissä katsojat kantoivat esityksiin olutta huterissa muovimukeissa, Helenen yleisö joi katsomossa valko- ja kuohuviiniä. 

Ymmärrän, että juomat tuodaan stand up - tai Vuonna 85 Reunion -esitykseen, mutta Helene tuntuu kummalliselta. Onhan kuitenkin pikkujouluaika, joten pitäähän saada nauttia alkoholista myös esityksen aikana! Kuka muuten vaivautuisi katsomaan työnantajan maksamaa teatteria. Ei alkoholi minua häirinnyt, tosin paheksuin katsojaa, joka otti kännykällään kuvia esityksen aikana. 

Olen savolaissyntyinen hienostelija. Jos juon näytelmän väliajalla muutakin kuin vettä, juon pienen lasillisen kuivaa sherryä, ellei minulla sitten satu olemaan seuralaista, joka jakaisi kanssani piccolokuohuviinipullon. Ei tulisi mieleenikään juoda sherryä milloinkaan muulloin, enkä ole koskaan ostanut kyseistä juomaa kotiin. Sherry on varattu juotavaksi teatterin lämpiössä. 

Näytelmä oli parempi kuin odotin. Pidin vaihtuvista kuvista (maalauksista) näyttämön taustalla. Näimme myös tekoälyllä henkiin herätetyn valokuvan taidemaalarista. 

Nykyään näyttelijöiltä odotetaan käsittämätöntä fyysistä voimaa ja notkeutta. Helenen putoaminen portaissa oli hienosti esitetty. 

Hyvää itsenäisyyspäivää!  

Joulukalenterin 5.luukku

Kahvakuulaohjaaja kertoi saaneensa äidiltään puurojoulukalenterin. Tämä ei ole puurojoulukalenteri, enemmänkin vessanpyttyjoulukalenteri.

Soitin huoltofirmaan vuotavasta vessanpöntöstä. Puhelu sujui näin: luurista kuului "Paina yksi jos..." siinä vaiheessa suljin puhelimen ja lähetin firmaan sähköpostia. Taloyhtiön käyttämän huoltofirman nimi oli aiemmin Tammertalkkarit, tämän uuden nimi on Alltime. Ei voi mitään. 

Nyt kehun kustantamoa, josta seuraava romaanini tulee. Laitoin kässärin sinne lokakuussa, ja sain vastauksen, että he ehtivät lukea sen marraskuussa. Heti marraskuun alussa sain viestin, jossa kysyttiin ovatko tekstin oikeudet edelleen tarjolla, kerrottiin ennakon ja rojaltien taso, jotka olivat hyvinkin kilpailukykyiset. Allekirjoitin kustannussopimuksen marraskuussa ja ennakko tuli tililleni. Tapasin kustannustoimittajan joulukuun alussa. Minua ei ole roikotettu turhassa toivossa kuukausikaupalla. 

Ainoa huono puoli on se, että kustantamo keskittyy ääni- ja e-kirjoihin, mutta sinnepäin ovat muutkin kustantamot menossa, luulisin. Kirjasta tehdään myös paperiversio, jonka voi tilata nettikaupasta, mutta jota ei tarjota kirjakauppoihin.  Kaikki on ollut ihmeen selkeää heti alusta lähtien. 

Enää ei tarvitse murehtia sitä, ettei ole saanut kutsua takkatuli-iltaan (ilman takkatulta), koska sellaista ei ole. 

Joulukalenterin 4. luukku

Tänä aamuna joulukalenterini taso nousee, sillä tarjoilen teille Pekka Kytömäen joulupalindromeja. 

Lukuohje: Lue palindromi ensin alusta loppuun perheellesi, kotieläimillesi tai olohuoneen seinälle, jonka jälkeen suosittelen sinua kääntämään selkäsi yleisölle ja lukemaan palindromit lopusta alkuun.  

Aatto, kuusi./ Siis äitiäsi/ isi suukottaa. 

Uupuva,/ haali paketit,/ eka pilaa havupuu.

Tee latu,/ ihannejoulu./ Ojenna hiutaleet.  

Palindromit ovat kirjoista Aattelu rulettaa (Aviador 2018) ja Sytytys (Aviador 2020).

Huomasitte varmaan, että kirjojen nimetkin ovat palindromeja. Suosittelen muutenkin Pekka Kytömäen runokirjoja! 

Kurssikaverini harrasti aikoinaan palindromeja, nyt hän rustaa niitä pilven reunalla. Tämä on jäänyt mieleeni: Neulo taas, saat oluen. 

Nyt viimeistään kannattaa aloittaa joulusiivous. Kiillota jouluhopeat! 

 

Jolukalenterin 3. luukku

Kaikki maailmaa johtavat vanhat miehet huomioikaa, että tontut ovat liikekannalla. Tonttu kurkistaa ikkunastanne, punainen lakki vain vilahtaa jossain näkökentän reunamilla. Tonttu kuulee ja näkee kaiken. Tip tap, tip tap, tipe tipe tip tap tonttu laulaa. 

Rahan, nuorten kauniiden naisten, vihreiden kuulien, korkean viran, tietokonepelien ja himoittujen maa-alueiden sijaan saatte jouluaattona risukimpun, jolla tonttu rätkii teitä. Siinä eivät muut vanhat vallassa olevat miehet pysty auttamaan. Vielä ehtii muuttaa tapojaan. En tosin usko teidän kykenevän siihen.  

Olin eilen kirjailijoiden pikkujouluissa. Pikkujoulutkaan eivät ole entisellään, juhlat loppuivat kahdeksalta ja minulla on aamulla freesi olo tai niin freesi kuin nykyään voi olla. 

Työpaikan pikkujouluista mentiin aikoinaan jatkoille. Muutaman kerran päädyimme erääseen tanssiravintolaan. Tanssiravintolaa ei enää ole, enkä sitä kaipaa. 

Kaveriani, poliklinikan sairaanhoitajaa, kolmen lapsen äitiä alkoi piirittää eräs mies. H sanoi hänelle olevansa teologian opiskelija. Mies meni kovin hiljaiseksi, eikä ottanut enää kontaktia. 

H hommasi meille ravintolasta autokyydin kotiin. Luulin meitä kuljettaneen miehen olevan hänen tuttunsa, mutta mies oli täysin tuntematon ja ilmeni, että hän oli Alibin toimittaja. Kaivoin netistä miehen juttuja, jotka olivat pelottavia ja vaivaannuttavia. 

Selvisimme molemmat turvallisesti kotiin. 

Olkaa kilttejä! Koskee varsinkin kaikkia valtaapitäviä vanhempia mieshenkilöitä. 

Kuvassa on nähtävissä osa Tampereen Stockmannin jouluikkunasta. 

Joulukalenterin 2. luukku

Olemme jo riittävän turvavälin päässä marraskuusta, eikä onneksi enää ole vaaraa tipahtaa marraskuukuoppaan. Tosin marraskuu ei ollut erityisen synkkä. Aurinko valaisi Helsinki-Vantaalla noin 30 tuntia, vähiten aurinkoa nähtiin marraskuussa 1974, jolloin aurinko näyttäytyi 5.4 tunnin ajan kertoo Hesari. Miettikääpä sitä!

Lapsena sain joka joulu kirjalahjan ja myöhemmin äiti osti minulle jouluisin Finladia-palkitun romaanin. Enää kirjalahjat eivät ole itsestäänselvyys. 

Metso-kirjastossa minut pysäytti Aamulehden toimittaja ja kysyi minkä kirjan haluaisin joululahjaksi. Menin hetkeksi nurkan taakse miettimään ja sanoin sitten haluavani Claire Keeganin viimeksi suomennetun  kirjan Aivan viime hetkellä -Kertomuksia naisista ja miehistä.  Hän kysyi miksi ja sanoin, että kirjailijan kaksi aiemmin suomennettua romaania olivat olleet ihania. IHANIA! Noloa! 

Toimittaja sanoi, ettei lue kirjoja vaan kuuntelee äänikirjoja. Tuntuu oudolta, ettei toimittaja lue vaan kuuntelee. Juttu, johon siis haastateltiin satunnaisia ohikulkijoita, saattaa olla jo Aamulehdessä. Otettiin kuvakin, vaikka hiukseni olivat lätässä.  Minulle ei tule Aamulehteä vaan Hesari.

Jälkeenpäin tuli mieleen, että olisi pitänyt haluta lahjaksi jonkun suomalaiskirjailijan uutuutta tai peräti runokirjaa, sillä runot painuvat aina myyntitilastojen pohjimmaisiksi.  Se on myöhäistä nyt. 

Kirja on hyvä lahja ja melkein kaikesta selviää häpeällä.  

Joulukalenterin ensimmäinen (vaan ei viimeinen) luukku

Tervetuloa lukemaan Ei saa mennä ulos saunaiholla-blogin suosittua joulukalenteria. Takaan, että tekstit ovat hutiloiden kirjoitettuja, virheitä esiintyy ja asiaa joutuu kaivelemaan tyhjänpäiväisen ryönän alta. Sarkasmitakuu. Valitusoikeutta ei ole. Kalenteri on ilmainen, eikä uutta luukkua voi luvata joka päivä. 

Isäni asuu palvelutalossa, jossa ei saa polttaa kynttilöitä. Vanhukset ovat tunnetusti holtittomia tulen käsittelyssä. 

Ostin isälle LED-kynttilöitä, jotka ovat hämmästyttävän hyvä korvike aidoille. Isän luona käydessäni varoin LED-lamppuja kuin kynttilän liekkejä. 

Siskoni miehineen ja koirineen tuli käymään, eivätkä he päässeet sisälle ovesta lätkäavaimella. Siskoni soitti huoltohenkilölle, joka saapuikin paikalle. Hänkään ei saanut ovea auki. Huoltohenkilö ei ymmärtänyt lukkoasiasta yhtään mitään ja hän soitti eri instansseille, enkä tiedä miten lopulta kävi. Käytävälle alkoi kertyä saunasta palaavaa porukkaa kylpytakeissaan, eivätkä hekään päässeet koteihinsa. 

Ovet olisi voinut avata myös perinteisillä avaimilla, mutta niitä ei ollut. 

Ilmeisesti saunasta tulleille asukkaille avattiin heidän asuntojensa ovet, sillä käytävä oli tyhjä kun lähdin rautatieasemalle. Isä ei voinut lähteä minua saattamaan, sillä hän ei välttämättä olisi päässyt takaisin sisälle. 

On oikein joulukuista. Sataa vettä.  Kuva on eilispäiväinen.