Joulukalenterin 24. luukku

Kahdeskymmenesneljäs luukku: 

Tämän viimeisen luukun pitäisi sisältää jotain merkittävää, mutta tuotan pettymyksen. Voitte lopettaa lukemisen tähän. 

Nuoriso kävi. Tein radikaalin päätöksen: Aion ostaa television. Olen vuosia katsonut televisiota padilta, eikä se ole paras aparaatti siihen tarkoitukseen. 

Saa nähdä pystynkö pitämään television katselun kohtuudessa. Näyttääkö televisio rumalta? Minkä kokoisen näköradion hankin? Ennen ne olivat tanakoita, mutta muuten vaatimattomia, nyt ne levittäytyvät peittämään koko seinän. Olohuone täyttyy televisiosta. Pitää luopua huonekaluista, kaataa seiniä, ostaa uusi asunto. Poikani lupasi viedä minut lauantaina televisiokauppaan.  Voin vielä peruakin.

Taloyhtiön roskikset ovat jo tänään täynnä. En kestä sitä, että varikset levittävät roskat pitkin pihaa. Onhan se muutenkin ikävää, että roskaa tulee niin paljon. Jospa  säilön roskat kotiini odottamaan perjantaita. Tai vien roskat pimeän turvin lähitalojen roskiksiin.  Jos näette Tampereella naisen hiipimässä talojen pihoissa muovikasseja roikottaen, niin minä se olen.

Hyvää joulua! Merry Christmas! Feliz Navidad! God jul! Höid jõule!

Kuva: Heidi Mäkinen, Kukkakaupan ovi.

 

Joulukalenterin 23. luukku

Kahdeskymmeneskolmas luukku:

Olen jaksanut päivittää blogiani kaksikymmentäkaksi päivää peräkkäin ja tästä tulee kahdeskymmeneskolmas päivitys. Määrä edellä on menty ja laadusta on tingitty. 

Joulu on viimeistä silausta vailla: puuttuu enää joulumieli, joulusää, joulusiivous, joululeivonta ja jouluruoanlaitto. Olen minä siivonnutkin, mutta olen keskittynyt kylpyhuoneen alimman kaakelirivin puunaukseen. Tätä vauhtia tulee valmista joskus kesäkuussa.

Vein signeeratun lastenkirjani Kuura ja karkaileva isomummo ja jo makuloidun harvinaisuuden Ei saa elvyttää Metson vaihtohyllyyn. Käyn myöhemmin katsomassa, menivätkö kaupaksi. Hinta on ainakin kohtuullinen.

Suositan joululukemiseksi Fred Vargasin (Fred on salanimestään huolimatta nainen) dekkaria Sinisten ympyröiden mies. Kirja ei ole erityisen jännittävä, mutta sen henkilöt ovat erikoisia ja rakastettavia. 

Tiedotus jalankulkijoille: Tampereen keskustan jalkakäytävät ovat paljolti sulaneet, eivätkä enää hengenvaaralliset.

Joulukalenterin 22. luukku

Kahdeskymmenestoinen luukku:

Kotimaisten kielten keskuksen, Kotuksen vuoden sanapoimintoja voi lukea laitoksen sivuilta.

Teidättekö mikä on banaanilankku? Se tarkoittaa voimisteluliikettä, jossa maataan selällään ja kohotetaan jalat ja kädet vartalon jatkeena irti alustasta. Keho muodosta huonolaatuisen banaanin. Oletteko tehneet lyttyperunapiirakkaa?  Kokeilleet Mewing-liikettä, jossa kieli painetaan kitalakeen ja sen pitäisi häivyttää kaksoisleukaa.  En ole testannut edellä mainittuja juttuja. En ole käynyt tänään pierukävelyllä, enkä ole koskaan temuttanut. Pitäisi muuten joskus laittaa väskisoosia.

Kotuksen sivuista on myös apua jos haluat joulun jälkeen irtautua suvustasi ja keksiä uuden sukunimen. Sieltä löytyy vanhoja sukunimiä, jotka ovat vapaata riistaa, sillä ne eivät ole enää käytössä ja uusia keksittyjä nimiä. Kannattaa valita valmiiksi.  Miten olisi Heidi Aamuvalo? Etulahti? Haapasuvanto? Ilvesneva? Joenmutka? Yölampi? Miksi tyytyä Mäkiseen. Siksi, että on laiska.

Kävin aamulla kävelyllä. Etsin puhelimeltani jotain sopivaa kuunneltavaa ja lensin mahalleni. Vilkaisin nopeasti ympärilleni, eikä muita lenkkeilijöitä näkynyt. Hyppäsin pystyyn. Tarkastin luut ja ilahduin siitä, että ne olivat ehjät. 

Hain äsken kirjastosta kirjan. Jalkakäytävät olivat kuin luistinradat, mutta epätasaisemmat. 

Enää ei tarvitsee nukkua kuin kaksi yötä, ja sitten on jouluaatto. Joulukalenteri loppuu.

Joulukalenterin 21. luukku

Kahdeskymmenesensimmäinen luukku:

Nyt könkätään jo joulukalenterin loppukaarteessa.  Vauhti alkaa hidastua, toiset ohittavat ulkokaarteen puolelta. Tekisi mieli luovuttaa. 

Monesta joulukalenterista on jo avattu viimeinenkin muita suurempi luukku, jossa on se kuuluisa seimi, itämaan tietäjät, enkelit ja muut asiaankuuluvat tyypit.  Tai mahdollisesti joulupukki tai joulukuusi tai molemmat. Ehkä siitä luukusta löytyy se kaikkein paras suklaakonvehti.

Kirjoitin Googlen hakusanatksi 24 kilometriä, joka vastaa helposti kahtakymmentäneljää blogipäivitystä ja sain tulokseksi alamäkiuinnin Oulankajoella (19.7.2025). Onkohan presidentti tietoinen uintitapahtumasta? Sain samalla tietää, että lokuussa 2023 matkustajalentokoneen lentäjä piirsi koneellaan taivaalle 24 kilometrin pituisen peniksen. Olisin pärjännyt ilman tuota tietoa.

Ruokakaupassa ei ollut tungosta. Kävin kahteen otteeseen ostamassa pari kassillista ruokaa, vaikka aion tarjota aterian ainoastaan jouluaattona. Ostin joulusuklaata, sillä olen aiemmin ostamani jo syönyt. Eiköhän näillekin käy samoin. 

Hankin Tokmannilta ainetta nimeltä Pink Stuff, se näyttää puolukkarahkalta. Kokeilin tiskialtaaseenn ja kylläpä se kiiltää. Aion myöhemmin testata sitä ihan varovasti muutamiin kylppärin kaakeleihin. 

Käväisin Keskustorilla sijaitsevassa Vanhassa kirkossa laulamassa joululauluja. Pappi tarjosi glögiä. Yritin laulaa hiljaa, sillä pelkäsin laulavani nuotin vierestä.  Ex-mieheni sanoi aikoinaan, ettei lauluni osu nuotteihin ja olen sen jälkeen vältellyt laulamista, vaikka olisi kova halu laulaa. Laulaminen itkettää minua, joka tekee siitä vielä vaikeampaa.

Joulukalenterin 20. luukku

Kahdeskymmenes luukku:

Jouluaatto lähestyy, enkä tiedä mitä ruokaa tarjoaisin. En syö lihaa, enkä aio ryhtyä seitankinkkuihin, "munakoisosilleihin" tai porkkaloihin.  

Yhden naapurin koira haukkuu, toisen palohälyttimestä on mennyt patteri, yläkerrassa imuroidaan. Palohälytin häiritsee eniten.  

Isäni haluaisi laulaa kotonaan (asunto sijaitsee palvelutalossa), mutta ei kuulemma pysty, sillä laulu voi kuulua naapuriin. Lohdutin häntä sillä, että naapurit ovat todennäköisesti puolikuuroja. Isän lapsuudenkodissa lähinaapuri oli jossain perunapellon ja metsikön takana näkymättömissä tai sitten järven vastarannalla. 

Lapsena joulua vietettiin joskus mummolassa, jonne oli ajomatkaa melkein viisisataa kilometriä. Sinne matkustettiin junalla kunnes ostettiin auto. Ensimmäinen auto oli Anglia ja sen jälkeen Volvo Amazon. Isän siskon perhe myi Volvoja, autot olivat aina käytettyjä. Takapenkillä ei ollut turvavöitä. Riideltiin kuka sai istua keskipaikalla, josta saattoi nousta seisomaan etupenkkien väliin. 

Mummolajoulusta muistan pakkasen. Auton akku tuotiin sisälle lämpimään (ehkä muistan oikein, ehkä en). Ämpärissä kylmässä porstuassa likosi lipeäkala. Kuusi haettiin mummolan metsästä. Joulukuusessa paloivat oikeat kynttilät. Puuta piti vahtia, sillä kun kynttilän liekki lähestyi oksaa, tilalle vaihdettiin uusi. Aamulla oli ihanaa, kun vaari sytytti uuneihin tulet.  Hiillosta arvioitiin, mummolla oli pelko, että pellit suljettaisiin liian aikaisin ja kaikki kuoltaisiin häkään. 

Puulämmitysnostalgia päättyi puulämmitteiseen asuntoon, jossa tuli asuttua. 

Olen nyt kirjaston kahvilassa viimeistelemässä blogipäivitystä, takana kerrotaan juttuja mielisairaista sukulaisista.  Naiset puhuvat niin kovalla äänellä, etten voi välttyä kuulemasta kaikkea. Molemmista naisista on sittemmin kuulemma tullut hoitajia.  

Eiköhän tämä riitä tältä päivältä.

Joulukalenterin 18. luukku

Kahdeksastoista luukku:

Päivän jouluvalmistelut:

Herätys. Venyttely. Ihmettely.

Aamiainen, Hesari, Sanalouhos. Leikkaukset. Ilmastokriisi. Kriisi. Sää. Kävely.

Instapäivitys, blogipäivitys, sähköposti, Facebook. Kirjoittaminen. Suihku ja pukeutuminen. Hartioiden pyörittely. Housut vai mekko. Sukkahousut. Maiharit. Huulipuna.

Ovatko avaimet mukana? Muovijäte. Biojäte. Sekajäte. Pahvilaatikko.

Lounas. Pullakahvit. Sosiaaliset kontaktit. Ruokakauppa.

Tungos. Kiukku. Parku.

Paluu. Seestyminen. Puhelut.

Sohva. Lepäily. Lukeminen (kirjoittaminen).

Kummastelu. Iltapala. Iltapesu. Lukeminen.

Valvominen. Yöuni. Heräily. Kääntyily. Tyynyjen rymsteeraus.

Kuva: En löytänyt mitään kivaa. Ensi vuoden väri.

Joulukalenterin 17. luukku

Seitsemästoista luukku:

Kävin isän luona Salossa. Isä oli vastassa rautatieasemalla. Sanottiin pari sanaa säästä ja kelistä. Lähdettiin kävelemään isän palveluasuntoa kohti. Isä liikkui rollaattoria työntäen, hänen kengissään oli irroitettavat nastat. Huomasin, että rollaattorilla on vaikea liikkua jäämuhkuraisilla jalkakäytävillä. Pyörätuolilla se tuskin edes onnistuisi. Lastenvaunujen työntäminen olisi työlästä.

Isä oli ostanut samalla reissulla talouspaperia ja kaksi ruusukimppua, joita myydään marketeissa.  Toisessa kimpussa ruusut olivat tummanpunaisia ja toisessa vähän pinkkiin vivahtavia. Perillä isä etsi maljakot, minä asettelin ruusut vaaseihin ja isä määräsi sijoituspaikat. Vanhempi ruusukimppu siirettiin yhden hyllykön päälle ja uudet ruoka- ja sohvapöydälle. 

Kävimme syömässä asuintalon kahvilassa. Isä osti mukaan neljä pullaa. Hän syö keliakiaruokaa, mutta se ei estä pullien syömistä (keliakiaa ei ole siis todettu, mutta hän on diagnostisoinut sen itse). Katsottin Youtubesta Bachin jouluoratoriota. Sisko miehineen kävi kahvilla.

Lähtiessäni halasin isää. Meidän perheessä ei halailla, joten halaus oli irtonainen ja hämillinen, vähän puolittainen ja harjoittelematon. Vartalomme eivät koskettäneet toisaan, mutta kädet kuitenkin. Mietin, että jos isä nyt kuolee, niin on halattu viimeisellä tapaamisella. Pitää tietenkin paikkansa myös toisin päin. Jos minä satun kupsahtamaan ennen seuraavaa kertaa.

Kuva on Logomon sillalta. Vaihdoin junaa Turussa.

Joulukalenterin 10. luukku

Kymmenes luukku:

Tämän päivän luukusta paistaa aurinko ja syödään salaattia, jossa on uunissa paahdettua myskikurpitsaa. Itse tein.

Pesin pellavalakanat yhtä aikaa mustien alushousujeni kanssa. Ei olisi kannattanut. Alushousut ovat pesun jäljiltä beigessä nöyhdässä. Julkaisin alushousukuvan Instassa. Onneksi en sentään pukenut niitä päälleni kuvausta varten. Ikäisiltäni ihmisiltä pitäisi kieltää somen käyttö. 

Itsenäisyypäivän juhlissa presidentti Alexander Stubb toivoi lahjaksi joulupyjamaa. Hän saanee  usemmankin pyjaman. Myös hänen vaimoltaan Suzanne Innes-Stubbilta kysyttiin joululahjatoivetta. Innes-Stubb hämmentyi, eikä keksinyt mitään, joten hänkin sanoi haluavansa joulupyjaman. 

Voi kun joku ostaisi minulle käsilaukun (turha toivo). En osaa valita käsilaukkua. Jos saisin päättää, kaikkiin naisten vaatteisiin ommeltaisiin tilavat taskut. Haluaisin olohuoneeseen uuden maton, vaikka pärjään entiselläkin. Kertun oksennukset eivät enää juurikaan erotu matosta. 

 

Joulukalenterin 8.luukku

Kahdeksas luukku:

Joulun aikaan joudumme kärsimään juhlapyhistä, jotka sotkevat säädyllisen viikonpäiväjärjestyksen. Minusta tuntui jo tiistaina, että nyt on perjantai. Oikea perjantai tuntui sunnuntailta, samaten lauantai ja nyt sitten herättiin jo varsinaiseen sunnuntaihin. Liian monta peräkkäistä sunnuntaita. Näin pitkän sunnuntaiputken jälkeen on vaikea palata arkeen. 

Olen ollut samassa lukupiirissä stand up -koomikko Anitta Ahosen:n kanssa. Sittemmin lopetin lukupiirissä käymisen. Aikansa kutakin. 

Kävin katsomassa kun A esiintyi Työviksen isolla näyttämöllä otsikolla Anitta Iso A: 60 & kuoleman välillä. Lähes tuhannen katsojan sali oli loppuunmyyty. 

A tanssi lavalle lurexeissaan taputettavaksi sopivan musiikin saattamana ja sai heti yleisön puolelleen. Kyllä A:ssa on lavakarismaa. Hän on kehittynyt siitä, kun näin hänen esiintyvän muutamia vuosia sitten. Yleisössä oli paljon pikkujoululaisia pikkujoulupromilleissa. Valmiina nauramaan. Katsomoon sai kantaa siiderit, kuoharit ja viinit. 

Tykkäsin esityksestä eniten, kun se käsitteli kipeitä juttuja kuten kuolemaa ja sairauksia ja suhdetta sukulaisiin. Minusta nauruun kuuluu vähän surua. Alapäävitsailusta en erityisemmin välitä, se on niin kulunutta. Vaikea keksiä mitään ihan uutta. Runsas kiroilu ei minua häiritse, vaan se on virkistävää.

A kertoi, että hän on pärjännyt ottamalla kaikenlaisia keikkoja. Hän on esiintynyt kirkoissakin. Herramme huoneessa hän tuskin kertoo sitä yläpäässä ruostetta, alapäässä kosteutta juttua. Tesoman kirkossa oli mietitty voiko häntä pistää esiintymään alttaritaulun eteen ja A oli kuulemma sanonut, ettei hän sen taaksekaan mahdu. 

Onnea ja menestystä kuudenkympin ja kuoleman väliselle ajalle!

Joulukalenterin 6.luukku

Kuudes luukku: 

Kuudes luukku aukeaa tummanharmaana. Vastapäisen kerrostalon muutamalla parvekkeella tuikkivat  kausivalot. Ikkunoissa näkyy joulutähtiä.

Tästä olen kirjoittanut aiemminkin, mutta ei se mitään. Ehkä kaikki eivät ole lukeneet. Isälleni on ollut tärkeää sytyttää itsenäisyyspäivänä ikkunoille kaksi kynttilää. Hän tarkasti myös naapuriston ikkunat. Ne, jotka eivät sytyttäneet kynttilöitä, olivat kommunisteja. 

Virossa juhlitaan 24.2. Viron tasavallan perustamisjulistusta vuodelta 1918. Tapasin aikoinaan virolaisen lääkärin, joka sanoi, että neuvostovallan aikaan Virossa oli  kiellettyä juhlistaa päivää kahdella ikkunakynttilällä. Kaikenlainen päivän juhliminen oli mahdotonta. Virolainen lääkäri kuoli myöhemmin Estonian onnettomuudessa.  Elämä on arvaamatonta. 

Eräs brittimies sanoi minulle, ettei heillä ole itsenäisyyspäivää, mutta monet heidän hallitsemansa maat juhlivat sitä, että ovat itsenäistyneet. Päässeet heistä eroon.  Luin lehdestä toisesta britistä, joka oli muuttanut Suomeen, ja arvosti suomalaisia työaikoja.

Vietän itsenäisyyspäivää keskiluokkaisesti käymällä ulkoilemassa, Tampere Filharmonian konsertissa ja ravintolassa syömässä.  Toivon, ettei hallitus leikkaisi varsinkaan kulttuurista ja terveydenhuollosta. Yksityiselle terveydenhuollolle suunnattu tuki pitäisi antaa julkiseen terveydenhuoltoon. Samaa mieltä on lääkäriliittokin.

Joulukalenterin 5. luukku

Viides luukku:

Kirjoitin lääketieteellisen lehden Ohjeita nuorelle itselleni -juttusarjaan tekstin erikoistumisestani (jutussa piti käsitellä ihan tiettyjä sovittuja teemoja). Lähetin sepustukseni lehteen. Se oli kuulemma vähän kyyninen. En haluaisi olla kyyninen, joten kirjoitin uuden, joka luultavammin oli ihan yhtä kyyninen, mutta huonompi kuin se alkuperäinen. Yritän olla ajattelematta mitä kollegat siitä tuumivat. 

Olen kirjoittanut 2013 blogiini tekstin otsikolla Porkkanan tarkoitus. Hesarin kuukausiliitteessä 1994 kerrottiin kuinka Espoon Eestinkallion 3 A luokka kirjoitti kuuluisille, viisaille ihmisille ja kysyi heiltä elämän tarkoitusta. Suurin osa vastauksista oli tylsiä ja ennalta arvattavia. Poikkeuksen tekivät Anto Leikolan ja Ralf Långbackan ajatukset elämän tarkoituksesta. Molemmat heistä siteerasivat Anton Tšehovin kirjettä vaimolleen Olga Knipperille: "Sinä kysyt: Mitä elämä on? Se on samaa kuin kysyisi, mikä on porkkana. Porkkana on porkkana ja siitä ei voi sen enempää tietää". 

Ohjeeni nuorelle lääkäri-itselleni kuuluivat seuraavasti: Kuuntele enemmän ja puhu vähemmän. 

Toinen ohje oli käytännön neuvo: Ihmiseltä ei kannata kysyä mitään, kun hän on riisuutumassa, sillä silloin vaatteiden riisuminen keskeytyy pitkäksi aikaa.  Harva meistä on multitaskaaja. 

Kuva: Heidi Mäkinen, Pyhäjärven ranta

Joulukalenterin 4. luukku

Neljäs luukku:

Pikkujouluissa joku sanoi, että nykyään joulun väri on vihreä eikä punainen. Kommentti saattoi johtua siitä, että kaksi naista hänen pöydässään oli pukeutunut vihreään ja yhden korvissa killuivat vihreät joulupallot. Minulla oli vihreä mekko, jonka olin humalapäissäni tilannut nettikaupasta.

Punainen on perintenen joulun väri. Menestyneet ihmiset, kuten kirjailija Satu Rämö pukeutuvat punaiseen. He eivät halua piiloutua vaan näkyä. Heidän kirjojaan ei myydä tuhatta kappaletta vaan kymmeniä tuhansia. Heidän sähköpostiviesteihinsä kustannustoimittaja vastaa ennen kuin he ehtivät edes lähettää niitä. 

Saariselällä järjestettiin aikoinaan monotansseja, joissa todella tanssittiin elävän bändin tahdissa monoissa ja hiihtovermeissä. Vakikävijät neuvoivat pukeutumaan punaiseen hiihtoasuun, jolloin suosio oli taattu. 

Aloitin Sally Rooneyn uuden romaanin Intermezzo. Siinä Ivan pelaa shakkia jonkun pikkupaikkakunnan  harrastajia vastaan yleisölle avoimessa näytöksessä. Ivan pohtii pelaamistaan ja käyttääkö shakkiin liikaa aikaa. Hän päätyy siihen, että oli hyvä pelaamaan jo viisitoistavuotiaana ja alkuun kehittyikin, kunnes ei enää kehittynytkään, päinvastoin. Minusta tuntuu kirjoittamisen suhteen samalta. En tosin ole koskaan ollut erityisen hyvä. En mikään Sirpa Kähkönen, Jukka Viikilä tai Pajtim Statovci. Käytän kirjoittamiseen ihan liikaa aikaa tuloksiin nähden.

Itsesääli on vaivaannuttavaa. Kaapistani ei löydy punaisia vaatteita. Taidan lähteä ulos.

Joulukalenterin 3. luukku

Kolmas luukku:

Söin tämän joulunajan ensimmäisen joulutortun. Täytteenä oli luumumarmeladia ja lehtitaikina oli käännelty tähden muotoon. Pidän enemmän puolikuun muotoisista tortuista. Niihin mahtuu enemmän luumumarmeladia. 

Jouluksi ostamani suklaarasian sisällön olen jo ahminut. Jopa ne pahimmat. Ainuttakaan konvehtia ei ole jäljellä.

Jouluherkkuja ei kannata hankkia liian aikaisin, sillä muuten iskee jouluherkku-uupumus. Ensimmäiset piparkakut maistuvat paremmilta kuin viimeiset. 

Älkää syökö joulukinkkua. Possut ova sympaattisia ja fiksuja eläimiä, eikä  kinkun ahtaminen ole terveellistä eikä ekologista.

Jos kuitenkin syötte kinkkua, ei saa kaataa kinkun rasvaa viemäriin, sillä se voi mennä tukkoon. Rasva houkuttelee rottia paikalle. Hesarissa julkaistaan pari kertaa vuodessa artikkeli vessanpytyn kautta asuntoihin kroolaavista rotista. 

Pyydän anteeksi kolmannen luukun sisältöä, joka ei ole kovin mielikuvituksellinen. Minua vituttaa eräs asia, josta en ainakaan vielä viitsi/voi täällä kertoa. Olen melko varma, etten kuitenkaan voi olla kirjoittamasta siitäkin vielä joskus.  Sormiani jo polttelee.

Kuva: Heidi Mäkinen, Cafe Metson jouluvaloja

Joulukalenteri (24. luukku)

 

Partiolaisten joulukalenterin viimeisestä luukusta ei paljastunutkaan joulukuusta tai joulupukkia. Ennustukseni ei toteutunut. 

Blogijoulukalenterin jokainen luukku on ollut yllätys myös minulle. 

Joulu taitaa olla syntymän juhla. Lapseni vaimon syntymäpäivä on tänään. Onnea! En edes tiedä lukeeko hän tätä blogia. 

Kun ensimmäinen lapseni syntyi, olin vielä opiskelija. Silloin oli marraskuu ja pimeää. Tuntui kunnia-asialta, etten valittanut kipua, vaikka mieli olisi tehnyt. Kun lapsi oli syntynyt, tunsin sellaista onnea, jota on vaikea kuvata. Olin hengissä ja olin putkauttanut terveen lapsen savolaiselle synnytysosastolle. Lääkärinä ajattelen, että siinä kyse oli endorfiineistakin. Jos olisin tiennyt minkälaisen vastuun otin, en olisi ehkä ollut yhtä rohkea ja heittäytynyt lasten hankintaan. Uskalsin vielä toisenkin kerran ja olen siitä nyt iloinen. 

Siskoni lähetti tänä aamuna kuvan äitini hautakivestä ja sen edessä palavista hautakynttilöistä. Moni asia jäi äidin kanssa puhumatta. En juurikaan ajattele sitä, että äiti on kuollut, minä en vaan voi enää kysyä häneltä mitään. 

Valmistin somehittiä: leivinpaperille levitetään piparkakkuja ja niiden päälle erilaisia suklaalevyjä, hässäkkä työnnetään sata-asteiseen uuniin kymmeneksi minuutiksi. Sulanutta suklaata vedellään jollakin (käytin haarukkaa) niin, että erilaiset suklaat sekoittuvat osittain. Päälle voi ripotella pähkinöitä, karamelleja yms. 

Suklaasta tuli todella äklömakeaa, eikä se oikein kelvannut edes vieraille. Kuvaa ehkä hyvin somemaailmaa, jossa kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Jätän tämän suklaahässäkän odottamaan sotaa, jota nyt Suomeen suorastaan manataan. Sitten kelpaa tämäkin eväs.

Toivotan kaikille rauhallista joulua ja kaipaan rauhaa koko maailmaan.  Voihan epätodennäköisiäkin kehityskulkuja toivoa. Toivominen on ilmaista, joulu on kallis.

Joulukalenteri (23. luukku)

Jouduin kaikesta huolimatta joululahjapaniikkiin ja ostin kaikenlaista tarpeetonta, vaikka olin muuta suunnitellut. Hankin tänä aamuna Tiitiäisen jalanjäljen kokoisen tilkun Tiitiäisen metsää Luonnonperintösäätiöltä. Aion imuroida. 

Avasin joulukalenterista parikymmentä luukkua, jotka ovat jääneet avaamatta. Huomiselle jäi se suurin luukku. Veikkaisin joulukuusta ja/tai joulupukkia. Odotukseni eivät ole kovin korkealla. 

Aiemmin joku joulun päivä ja yö meni päivystäessä. Erikoistuessani otin usein strategisesti juuri tämän 23. päivän, ettei tarvitsisi päivystää jouluaattona ja olin sitten aattona täysin toimintakyvytön. Olinhan valvonut melkein koko yön. Nykyään etupäivystykset on onneksi jaettu lyhyempiin pätkiin (ei ole enää 24 tuntia aktiivista työntekoa putkeen, toki joskus saattoi vähän nukkuakin). Ajattelen lämmöllä niitä hoitajia, jotka auttoivat nuorta lääkäriä.

Jotenkin se päivystäminen oli erilaista jouluna, ainakin silloin nuorena. Siihen liittyi jotain juhlavaa, vaikka se olikin tavallista. Moni työntekijä toi kahvihuoneeseen  herkkuja ja ruokalasta sai jouluruokaa.

Joulukalenteri toivottaa kaikille joulunsa töissä lusiville rauhallista työpäivää ja varsinkin yötä.

Joulukalenteri (22. luukku)

Murrosikäiset pojat pyörivät nykyään Stokkan hajuvesiosastolla kokeilemassa tuoksuja. Sopii minulle, mutta ihmettelen tätä luksustuotteiden ihannointia, joka ulottuu hävyttömän hintaisiin huppareihin ja lenkkareihin.  Hesarissa haastateltiin nuorukaista, joka oli käyttänyt hajuvesiin 600 euroa. Aikoinaan tuon ikäiset pojat haisivat hielle. Ihastuin yhteen koulukaveriin ihan vaan siksi, että hänellä oli puhtaat hiukset. 

Uimahallissa oli ihanaa, vain muutama asiakas. Uin, vesijuoksin, vesijumppasin videon tahdissa, lämmittelin saunassa, join kahvit ja luin Aamulehden. Joku mies kävi kysymässä, onko sukunimeni Puolikangas. Kielsin sellaisen mahdollisuuden. Tuttuni väitti, että kyse on iskuyrityksestä. Mies vaikutti kohtalaisen iäkkäältä, ehti heti kertoa, että lonkka oli leikattu. 

Tänään joulukalenterin luukusta saatte viime hetken lahjavinkin viisitoistavuotiaalle sukulaispojalle: Roja Amber Aoud parfyymi 720 euroa. 

• Alkutuoksun nuotit: Lemon, Bergamot, Lime.
• Sydäntuoksun nuotit: Rose de Mai, Jasmin de Grasse, Ylang Ylang, Fig.
• Pohjatuoksun nuotit: Cinnamon, Saffron, Patchouli, Oakmoss, Sandalwood, Aoud, Benzoin, Orris, koivu, Ambergris, Musk.

Joulukalenteri (21. luukku)

Käväisin Suomalaisessa kirjakaupassa, jossa vanhempi mieshenkilö etsi lastenkirjaa. Olin kuulevinani puhetta mummokirjasta (luultavammin kyseessä oli ylioptimistinen kuuloharha). Myyjä valisti ostajaa  "Lapset pitävät pieruhuumorista". 

Pierusta on kirjoitettu lastenloruja kirjassa nimeltä Pierun elämää (Malin Klingenberg, suomennos Hannele Huovi). Takakansi lupaa päräyttävää pierulyriikkaa. Epäilemättä löytyy monta muutakin aihetta käsittelevää teosta.

Pitkät, paksut tai nuoret sekä harmaahapset,/ pyhimykset tai konnat ja etenkin lapset-/ jokainen, jolla on sydän, selkäranka ja suolet/ voi paremmin kun ulos pieraisee huolet.

Muistin juuri lapsuuden lällätyksen: Läl, läl, läl, läl lieru, Pekalta pääsi pieru, keskellä kirkonmäkkee, siel oli paljon väkkee. 

Suoli saattaa olla nolo, mutta kovin tarpeellinen elin.

Nyt sitten arvaattekin, että joulukalenterin  suolesta putoaa pökäle nimeltä Kuura ja karkaileva isomummo (ei sisällä pieruhuumoria) ja tietysti jouluinen sananlasku: Tulis joulu, että sais yölläkin syödä. Lukijalahjaksi bonussananlasku: Kun on joulu, niin on joulu, paistahan akka toinen silakka. En ole koskaan kuullut kenenkään käyttävän moista patriarkaalista sananlaskua. 

Joulukalenteri (20. luukku)

Näin viime yönä unta tohtori Jenni Haukiosta ja presidentti Sauli Niinistöstä. Aaro poika ei unessa esiintynyt. 

Kuuntelin radiosta pätkän, jossa Haukiota haastatateltiin hänen muistelmateoksestaan Sinun tähtesi täällä ja päädyin siihen, ettei teos ole minua varten. Kirja kuulosti sovinnaiselta ja tylsältä. 

Lehdissä käytetään Haukiosta ja Niinistöstä nimitystä presidenttipari, joka kuulostaa oudolta. Ihan kuin kaksi presidenttiä olisi kimpassa. 

Haukio ja Niinistö vastaanottivat tämän vuoden jouluterveiset jo 14.12. Metsäylioppilaat toivat varastetun tai sitten ihan laillisen kuusen, Cantores minores -kuoro lauloi, Folkhälsanin varapuheenjohtaja lausui tervehdyssanat, jonka jälkeen paikalle saapui Lucia-neito kuoroineen, kukkakauppiaat kukkineen, eläin- ja luonnonsuojelujärjestöt kasviskoreineen, maataloustuottajat kinkkuineen, kalastajat toivat kilohaileineen ja Karjalan liitto lahjoitti tietysti karjalanpiirakoita. Ei pääse jouluna nälkä yllättämään.

Tämän päivän joulukalenterin luukussa Jenni Haukio ja Sauli Niinistö huiskuttavat kuin kuninkaalliset. 

Joulukalenteri (18. luukku)

Joululahjat ovat ihania saada ja varsinkin antaa, mutta kun nykyään kaikilla on kaikkea, niin lahjasta saattaa tulla pelkkä riesa. Lahjatoivetta ei saa esille, vaikka uhkaisi puukolla tai taivaspaikan menetyksellä.

Onneksi voi ostaa vaikkapa puuntaimen, vuohen, koulupuvun, kanan, hyötykasvien siemeniä, huovan, jalkapallon tai koulutarvikkeet.  Nämä lahjat löytyvät Kirkon ulkomaanavun sivulta, mutta muitakin mahdollisuuksia on runsaasti. 

Lapset ovat tietysti eri asia. Sain usein käytettyinä ostettuja urheiluvälineitä (en tykännyt) tai sitten kun toivoin jotakin, lahja oli melkein oikea, mutta joku vähän halvempi versio himoitusta tuotteesta. Pidin kirjalahjoista. Oli ihana lukea joulun pyhinä. En tiedä tykkäävätkö lapset niistä enää. Omilla lapsilla on taatusti omat joululahjapettymyksensä ja suosikkinsa.  

Valokuvassa lapsuudenperheeni istuu joulupöydässä, kaikilla on pyjamat ja äiti on rullannut päähänsä papiljotit. Pöydän vieressä seisoo komea kuusi, jossa palavat oikeat kynttilät.  Haisee lipeäkalalle, sillille, kinkulle ja lanttulaatikolle. Äiti on juuri sanonut, ettei jouluna saa riidellä. Ehkä sellainen kuva on olemassa, saatan muistaa väärinkin.

Laiskana ihmisenä ostin jo yhden lahjan Lääkärit ilman rajoja -järjestöltä. Olen hiljalleen jättäytymässä kaupallisen jouluhössötyksen ulkopuolelle. Jos minulla olisi lapsenlapsia, juoksisin hiki selkää pitkin valuen kaupasta toiseen.

Tänäänkin joulukalenterin luukusta löytyy tehtävä: Laittakaa pieni rahasumma jollekin teille mieleiselle hyvää tekevälle taholle. Saa lahjoittaa suuremmankin summan, jos siihen on resursseja.

Joulukalenteri (17. luukku)

Kävin kirjailijoiden ja kuvataiteilijoiden yhteisissä pikkujouluissa Taidekeskus Mältinrannassa. 

Tampereen taiteilijaseuraan kuuluu lähes kolmesataa jäsentä ja Pirkkalaiskirjailijoihin sata vähemmän. 

Kiersimme taidekeskuksen työtilat, joihin kuuluu taiteilijoille vuokrattava korkea monumenttihuone nostureineen. Luin, että tilaan voi ajaa jopa autolla. Siitä vaan monumenttia rakentamaan.

Muissa työhuoneissa näkyi jykeviä pöytiä, vetokaappi, keramiikkauuni, ruuvipenkkejä, hitsauslaite, trukki, metalli- ja vannesaha, pylväsporakone, mankelin näköisiä, jämäköitä antiikkisilta vaikuttavia koneita. Värejä, liuottimia, metalli- ja lasilevyjä. Miten kaikki oli saatu nostettua kapeita portaita rakennuksen toiseen kerrokseen?

Kirjailija tarvitsee kynän, lehtiön, sitkeyttä, huonon ryhdin, läppärin ja pöydän. Teetä tai kahvia. Ehkä työhuoneen. 

Joku kehui vaatettani. Sanoin ostaneeni kimonon alennusmyynnistä puoleen hintaan (niin kuin olinkin). Vaatteen polyesteri on tehty kierrätetyistä muovipulloista. Sitten toinen henkilö kehui erään miestaiteilijan yllä olevaa paitaa ja tämä sanoi kaivelleensa vaatteen roskiksesta.

Korvakoruni saivat kehuja. Korvikseni kasvavat ja minä vanhenen. Tavoitteenani on lopulta päätyä linnanjuhlien massiiviseen Seela Sella -korvakoruun (jos muistatte hopeisen tai ainakin hopean värisen korun taiteilijan oikeassa korvassa). 

Tämän päivän joulukalenterin luukusta saatte tehtävän. Käykää allekirjoittamassa kansalaisaloite "Pelastetaan lukutaito -Kirjan arvonlisäveroa ei saa nostaa"